Tietysti olen ymmärtänyt. Asiahan on lisäksi aivan yksinkertainen. On yleisesti tunnettua, että suhteensa kapasiteettiinsa telibussit ovat edullisempia hankkia kuin tavalliset bussit.Alunperin kirjoittanut J_J
"J_J" lle myös tiedoksi, että joka ikiseen Turun liikenteessä olevaan telibussin ovat yksityiset liikennöitisijät itse hankkineet rahoituksen. Sisäisen liikenteen busseista kaupunki toki maksaa kilpailutuksen perusteella sovitun päivähinnan, jolla bussi kuoletetaan. Kun kaupungin sisäisillä linjoilla telibussit ovat osoittautuneet erinomaisiksi, yksityiset liikennöitsijät ovat ottaneet ne käyttöön myös seudun linjalupalinjoilla, jotta he saisivat edullisemmin kerättyä enemmän matkustajia ja lipputuloja. Väljemmässä bussissa on mukavampi matkustaa ja ruuhkavuorossa enemmän tilaa. Telibussien käyttö on Turussa koko ajan vain lisääntynyt, huonoja kokemuksia niistä on vain tietyistä keskustan risteyksistä.
Oulun osalta en tunne keskustaa hyvin ja aikaisemminhan tästä keskusteltiin ihan asialliseen sävyyn. Tampereen tunnen erittäin hyvin.Alunperin kirjoittanut J_J
En ymmärrä miksi en voisi suositella esimerkiksi Tampereelle tai Ouluun omien tutustumismatkojeni, oman Turun joukkoliikennettä koskevan käytännön tuntemukseni ja kansainvälisen tutkimuksen perusteella hyvin toimivia ratkaisuja kuten esimerkiksi yksityisten liikennötsijöiden ajaman liikenteen kilpailutusta, teli- ja nivebussien käyttöä tai maanpäällistä pikaraitiotietä.
Näistä asioista on tietysti mielipide-eroja, mutta toteaisin vain, että eivätköhän asiaperusteet ratkaise, mitkä ratkaisut ovat parhaita. Mielipide-eroista kannattaisi pystyä puhumaan henkilökohtaisuuksiin menemättä.