Oulun seutuliikenteen aikatauluvihko

Sivuraide on tämän forumin pääraide. Otsikossa pysyminen on ihan lapsellista.

Samat aikataulunäytöt ei näytä (ainakaan aina) myöskään Alamäen vuoroja, ihmettelin asiaa kuljettajalle autoon noustessani ja kertoi ettei heitä siellä taululla näy. Tasan ei käy onnen lahjat veroeurollakaan toimiessa.
 
Aikataulujen "sensurointi" jatkuu Oulun seudulla. Otsikon vihkon uudessa painoksessa on uutuutena vain Salmelan reitti Kuivaniemellä. Muut edellä mainitut vuorot puuttuvat edelleenkin. Mielestäni seutuaikataulussa pitäisi olla ainakin kaikki ne vuorot, joissa seutulippu kelpaa. Niin ei ole vielä.

Utajärvi ja Yli-Ii kuuluvat Oulun seutulippuun. Jos Utajärven asukas harkitsee seutulippua seutuaikataulun perusteella, niin lippu jää ostamatta. Seutuaikataulu ei kerro, että lähtemällä Utajärveltä 6.25 ja vaihtamalla Muhoksella, on Oulussa ennen aamukahdeksaa. Seutuaikataulun mielestä Utajärven kautta kulkee vain A.Valpun vuoroja, joita on yksi vuoropari päivässä. MH:n hausta löytyvät kyllä muutkin vuorot.

Yli-Iissä on vastaavanlainen tilanne. Seutuaikataulu ei kerro mitään Yli-Iin ja Kiimingin välisistä vuoroista, vaikka ne ovat suorin reitti Ouluun. Laskutetaankohan Utajärven ja Yli-Iin kuntia seutuaikataulun kustannuksista? Voisivat vaatia parempaa vastinetta veronmaksajiensa rahoille!
 
Suorsan Liikenteen aikatauluja näyttäisi olevan Matkahuollon aikatauluhaussa. Ainakin Ii - Yli-Ii ja Utajärvi - Muhos.

Eilisen päivän Kalevassa kerrotaan, että Yli-Iissä koululaisten vanhemmat ovat tyytymättömiä Suorsan pikkubussien liikennetarvallisuuteen. "Sivuovi ei yhdessä autossa mennyt kunnolla kiinni, ja se revahti kesken matkan auki, kun alakoululaisia oli kyydissä. Vesi tippui katossa olleesta reiästä, ja lapset tulivat märkinä kotiin." Tilalle saadussa pikkubussissa ei ollut turvavöitä, mikä johti sen hyllyttämiseen kunnes vyöt asennettiin.

Matkustin viime keväänä Suorsan Liikenteen pienoisbussin kyydissä Kiimingistä Yli-Iihin. Kuljettaja sulki oven vetämällä köydestä - hauska low-tech -ratkaisu? Vuoron tiedot MH:n haussa ovat muuten vanhentuneita: lähtöaika on jo 7.55 Kiimingin lukion pysäkiltä ja Yli-Iissä paluulähdön paikka on ravintola Kulleron pihassa eikä SEO:lla, joka oli lopettanut toimintansa.
 
Takaisin
Ylös