Joukkoliikenteen käyttäjämäärät kasvussa Oulussa

Liittynyt
4 Heinäkuu 2006
Viestit
310
Päivän Kaleva-lehti kirjoittaa että Oulussa paikallisliikennettä harjoittavan Koiviston Auto-yhtymään kuuluva Koskilinjat Oy on kasvattanut matkustajamääriään viime vuonna (2008) peräti 6%.
Itse juttu on luettavissa osoitteessa http://www.kaleva.fi/plus/juttu779446_page0.htm

Hieno juttu. Ehkä ne haukutut linjasto- ja aikataulumuutokset ovat sittenkin olleet hyviä.
 
Juu. Ja erityisesti uusien Citybussien linja A vaikuttaa olevan erityisessä suosiossa. Auto on useinkin enemmän kuin puolillaan matkustavaisia. Tämä tahtoo sanoa noin kymmenen pintaan olevaa matkalaismäärää... :D
 
Matkustajamäärien myötä yritys voisi harkita kasvattavansa myös kalustoaan. Yliopiston ja siihen liittyvän yritys- ja tutkimusklusterin sijainti 6 km keskustasta pohjoiseen tarjoaa paitsi opiskelijoille, yliopiston henkilökunnalle ja alueen teknologiayritysten työntekijöille, myös kyseisen suunnan muille matkustajille tiheän vuorovälin ohella sillipurkkimaisia kokemuksia tuulilasikuormaan saakka pakatuissa busseissa. Kaksiakselisten bussien ajaminen samalla lähtöminuutilla pahimpana aamuruuhka-aikana ei liene sujuvuuden kannalta paras ratkaisu ongelmaan: suurin osa ihmisistä tunkee letkassa ensimmäisenä kulkevaan bussiin ja välipysäkeille jonotellessaan kaikki bussit viettävät välillä yhtä paljon aikaa kuin hitaimmin kulkeva. Hyvä keino olisi varmaan tasoittaa matkustajapiikkiä luentojen, töiden, koulujen jne. alkamisaikoja fiksailemalla, mutta käytännössä em. järjestelyn toteuttaminen on hankalaa. Iltaruuhkassa samankaltaista ketjuuntumis- ja ruuhkautumisongelmaa esiintyy myös mm. Toppilan suunnan linjoilla, jotka tulevat täyteen jo keskustan lähtöpysäkillä.

Olisiko telibusseissa ja aikataulujen / linjaston järkeistämisessä ratkaisu?
 
Matkustajamäärien myötä yritys voisi harkita kasvattavansa myös kalustoaan. Yliopiston ja siihen liittyvän yritys- ja tutkimusklusterin sijainti 6 km keskustasta pohjoiseen tarjoaa paitsi opiskelijoille, yliopiston henkilökunnalle ja alueen teknologiayritysten työntekijöille, myös kyseisen suunnan muille matkustajille tiheän vuorovälin ohella sillipurkkimaisia kokemuksia tuulilasikuormaan saakka pakatuissa busseissa.

Toisaalta, jos yliopisto ei olisi noin kaukana keskustasta, niin Oulun bussiliikenne voisi olla aika mitätöntä. Nykyisellään Oulun bussiverkosto elää juuri yliopistolaisten matkustuksella.
 
Kabusin tehtaalla taitaa olla kiireitä ihan muutenkin.



Mahtaneeko Kabus valmistaa tuollaisia lainkaan?

Tuskin Kabusin oma tehdas on ainoa vaihtoehto, onhan KA:lla lähiliikentessä Mersuja ja kaukoliikenteessä koko liuta.
 
Teliautolla päästäisiin tästäkin ongelmasta kun 22 ja 9 Kempeleestä, kirkonmäen pysäkiltä kello 14:10-14:15 aikaan joka arkipäivä tulevat peräkanaa, joista toinen tyhjillään Ouluun.

Riittäisi sitten yhdessä autossa paikat jos olisi teliauto kyseessä.
 
Nyt menin eilen kaupunkiin tunnin myöhemmin eli lähdin 15:10 Kempeleestä tuosta Kirkonmäen pysäkiltä ja bussiha meni ihan täyteen jopa seisomaan joutuivat jotkut. Pitäisi Koskilinjojen siirtää se yksi tyhjä vuoro pikemminkin tähän kello kolmen aikaan kulkemaan niin silloin pääsisivät kaikki istumaan jopa.
 
Takaisin
Ylös