Sivu 1 / 2 12 ViimeisinViimeisin
Näytetään tulokset 1-15/21

Viestiketju: Rauman paikallisliikenne

  1. #1
    Suntikka avatar
    Liittynyt
    21.01.2006
    Sijainti
    Pori
    Viestejä
    127

    oletus Rauman paikallisliikenne

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Satakunnan Kansa
    Koiviston Auto -yhtymään kuuluva Satakunnan Liikenne Oy on voittanut tarjouskilpailun Rauman kaupungin paikallisen linja-autoliikenteen hoitamisesta viisivuotiskauden 2010–15. Rauman kaupunginhallitus hyväksyi paikallisliikenteen ostosopimuksen, johon sisältyy mahdollisuus kahden vuoden jatkokauteen vuoden 2015 jälkeen. Tarjouksensa Rauman paikallisbussiliikenteestä jättivät myös Veolia Transport West Oy ja Raision Turistiauto Oy.

    Paikallisbussiliikennettä on perinteisesti Raumalla harjoittanut Oras-Liikenne Oy. Satakunnan Liikenne Oy osti yhtiön viime vuoden marraskuussa ja yhtiöt fuusioidaan ensi vuoden alussa. Fuusion vuoksi yhtiö teki tarjouksensa Satakunnan Liikenne Oy:n nimissä.

    Toimitusjohtaja Ravi Mehta Satakunnan Liikenne Oy:stä kertoo, että Rauman paikallisliikenne jatkuu pääsääntöisesti nykyisellään ja nykyisellä henkilöstöllä sekä autokalustolla. Vähitellen linja-autot vaihtuvat Oras-busseista Satakunnan Liikenteen väreihin ja tunnuksin maalattuihin autoihin.

    Rauma kilpailutti samanaikaisesti kutsujärjestelmällä toimivan ns. palveluliikenteen hoitamisen 2010–15. Kutsuohjatun liikenteen hoitajaksi valittiin edullisimman tarjouksen jättänyt Raision Turistiauto Oy. Tarjouksen tekivät myös Satakunnan Liikenne Oy ja Länsi-Suomen Liikenne Oy.
    LÄHDE:Satakunnan kansa
    Viimeisin muokkaaja vko; 26.08.2009 kello 06:04. Syy: lainaus lainaukseksi

  2. #2
    Eppu avatar
    Liittynyt
    25.06.2005
    Sijainti
    Tampere
    Viestejä
    2222

    oletus Vs: Rauman paikallisliikenne Satakunnan Liikenteelle

    Olenkin pohtinut viime aikoina, muuttuuko Rauman paikallisliikenteen aikataulujen ilme joskus Kabus -tyyliseksi. Nuo Oras-liikenteen nettisivutkin vaikuttavat olevan edelleen toiminnassa...

  3. #3

    Liittynyt
    18.09.2008
    Viestejä
    120

    oletus Vs: Rauman paikallisliikenne Satakunnan Liikenteelle

    Lainaus Alunperin kirjoittanut Satakunnan Kansa
    Koiviston Auto -yhtymään kuuluva Satakunnan Liikenne Oy on voittanut tarjouskilpailun Rauman kaupungin paikallisen linja-autoliikenteen hoitamisesta viisivuotiskauden 2010–15.
    Tuo viisivuotiskausi on oikeammin 2010-2014.
    Viimeisin muokkaaja kuukanko; 26.08.2009 kello 15:32. Syy: lainaus lainaukseksi

  4. #4

    Liittynyt
    15.09.2013
    Sijainti
    Tampere
    Viestejä
    197

    oletus Vs: Rauman paikallisliikenne Satakunnan Liikenteelle

    Lainaus Alunperin kirjoittanut rane Näytä viesti
    Tuo viisivuotiskausi on oikeammin 2010-2014.
    Loppuu siis tänä vuonna. Onko jatkosta tietoa?
    Pikku Antin autosta on kumi puhjennut.

  5. #5

    Liittynyt
    30.11.2007
    Sijainti
    Helsinki / Pori
    Viestejä
    41

    oletus Vs: Rauman paikallisliikenne Satakunnan Liikenteelle

    Tällä hetkellä varmaan nuo konsernin muut paikallisliikenteiden tilat on vakautettava ja sitten vasta kesällä tai sen jälkeen aletaan neuvottelemaan Rauman paikkureista uudelleen..

  6. #6
    Moderaattori
    Liittynyt
    24.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    7376

    oletus Vs: Rauman paikallisliikenne Satakunnan Liikenteelle

    Lainaus Alunperin kirjoittanut anttipng Näytä viesti
    Loppuu siis tänä vuonna. Onko jatkosta tietoa?
    Nähtävästi kahden vuoden optio käytettiin, sillä Rauma on nyt kilpailuttamassa uutta sopimusta kaudelle 1.1.2017 - 31.12.2019 + 3 vuoden optio.

    Uuteen sopimukseen kuuluu kaupunkiliikenteen lisäksi kolmella bussilla koulupäivinä ajettavaa seutuliikennettä.

    Kaiken kaluston on täytettävä Euro3-päästötaso, sen on oltava ilmastoitua ja edessä on oltava sähköinen linjakilpi. Kaupunkiliikenteen bussien on oltava matalalattiaisia, vähintään 10 metriä pitkiä ja niissä on oltava vähintään 30 kiinteää istumapaikkaa sekä vähintään yksi lastenvaunupaikka. Seutuliikenteen busseissa on oltava vähintään 54 pehmustettua istuinta sekä joko lastenvaunupaikka tai mahdollisuus laittaa lastenvaunut tavaratilaan.

    Ansaintamallina on bruttomalli. Tarjous hinnoitellaan kiinteällä kuukausihinnalla sekä kilometripohjaisella muutoshinnalla liikenteen lisäyksille ja vähennyksille.

    Tarjouspyyntö tarjouspalvelu.fi -palvelussa (vaatii rekisteröitymisen)

  7. #7
    Moderaattori
    Liittynyt
    24.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    7376

    oletus Vs: Rauman paikallisliikenne

    Rauman kaupunginhallitus valitsi maanantaina kilpailutuksen voittajaksi Satakunnan Liikenteen. Ainoa tarjous SatLin lisäksi tuli TLO:lta.

    Jos SatLi hankkii liikenteeseen vaadittuja ilmastoituja matalalattiabusseja, niin niitä löytyisi vapaana konsernin sisältä HelB:ltä.

  8. #8
    aki
    aki ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    30.06.2005
    Sijainti
    Vantaa
    Viestejä
    4195

    oletus Vs: Rauman paikallisliikenne

    Rauma luopumassa perinteisestä joukkoliikenteestä https://yle.fi/uutiset/3-11033032. Rauman kaupungin liikennepäällikkö Risto Peltonen arvioi, että nykyisenkaltainen kaupunkiliikenne vetelee viimeisiään ja Raumalla siirrytään lähivuosina kutsuliikenteeseen.

  9. #9

    Liittynyt
    23.12.2007
    Viestejä
    1102

    oletus Vs: Rauman paikallisliikenne

    Lainaus Alunperin kirjoittanut aki Näytä viesti
    Rauma luopumassa perinteisestä joukkoliikenteestä https://yle.fi/uutiset/3-11033032. Rauman kaupungin liikennepäällikkö Risto Peltonen arvioi, että nykyisenkaltainen kaupunkiliikenne vetelee viimeisiään ja Raumalla siirrytään lähivuosina kutsuliikenteeseen.


    Ei hyvä! Taas yksi kaupunki lisää sarjaan: "Ajakaa omalla autolla tai pysykää kotona!".

  10. #10
    Moderaattori
    Liittynyt
    24.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    7376

    oletus Vs: Rauman paikallisliikenne

    Raumalla kilpailutetaan nyt paikallisliikennettä sopimuskaudelle 01.01.2023 - 31.05.2026 + 3 optiovuotta (todellinen lopetuspäivä kouluvuoden mukaisesti).

    Kilpailutettavat linjat ovat:
    • 1 Merirauma - Savila - Kourujärvi
    • 2A Savila - Lajo - Sinisaari - Savila
    • 2B Savila - Sinisaari - Lajo - Savila
    • 3 Kappelinluhta - Savila - Kortela
    • 4 Sorkka - Savila - Paroalho
    • 5 Uotila - Savila
    • 50 Lappi - Kolla - Uotila - Savila
    • 58 Savila - Uotila - Nihattula - Vasarainen
    • 59 Savila - Unaja - Vasarainen - Nihattula - Uotila - Savila
    • 80 Kodisjoki - Vasarainen - Monna - Savila
    • Lapin seutuliikenne, jonka lähdöillä ei ole linjanumeroita

    Kohteessa on 12 bussia:
    • 4 matalalattiaista kaupunkibussia. Päästötaso vähintään Euro6. Istumapaikkoja vähintään 31 + 2 klaffia
    • 4 matalalattiaista pikkubussia. Päästötaso vähintään Euro6. Istumapaikkoja vähintään 16 + 2 klaffia
    • 2 matalalattiaista seutubussia. Päästötaso vähintään Euro6. Istumapaikkoja vähintään 44 + 2 klaffia. Istuinten oltava korkeaselkänojallisia ja pehmustettuja ja niissä on oltava turvavyöt ja käsinojat
    • 2 seutubussia (saa olla korkea tai matala). Päästötaso vähintään Euro5. Istumapaikkoja vähintään 44. Istuinten oltava korkeaselkänojallisia ja pehmustettuja ja niissä on oltava turvavyöt ja käsinojat

    Koulupäivinä matalalattiaiset kaupunkibussit ovat linjoilla 1 ja 3, pikkubussit linjoilla 2A, 2B, 4, 5 ja 50, matalalattiaiset seutubussit linjoilla 4, 50 ja 80 ja muut seutubussit linjoilla 50, 58 ja 59 sekä Lapin seutuliikenteessä.

    Kaluston maksimi-ikä on 15 vuotta ja linjakilometreillä painotettu keski-ikä korkeintaan 8 vuotta. Sähköbusseiksi muutettavat vanhat bussit lasketaan konversiohetkellä 3-vuotiaiksi.

    Kaluston on oltava yhtenäisessä liikennöitsijän omassa ulkoasussa. Toisen joukkoliikenneviranomaisen tilaajavärityksessä olevaa kalustoa ei saa käyttää. Sopimuskauden aikana voidaan ottaa käyttöön tilaajaväritys matalalattiaisessa kalustossa.

    Ansaintamallina on bruttomalli. Ratkaisuperusteena on pelkkä hinta.

    Tarjoukset on jätettävä viimeistään 9.8.
    Viimeisin muokkaaja kuukanko; 25.06.2022 kello 11:39.

  11. #11

    Liittynyt
    11.02.2007
    Viestejä
    567

    oletus Vs: Rauman paikallisliikenne

    Eli tosta voi lukea, että jos turkulaiset voittaa niin Turun tilaajavärisiä busseja ei tuoda maalaamatta Raumalle.

  12. #12

    Liittynyt
    06.03.2017
    Viestejä
    1322

    oletus Vs: Rauman paikallisliikenne

    Sellainen kutina että Nobinakin saattaisi tarjota tähän.

  13. #13
    8.6
    8.6 ei ole kirjautuneena

    Liittynyt
    05.11.2014
    Sijainti
    Kerava
    Viestejä
    1296

    oletus Vs: Rauman paikallisliikenne

    Kovin tiukoiksi ovat menneet kalustovaatimukset ympäri Suomea (toki poikkeuksiakin on, esim. Kajaani). Euro6-vaatimus menettelee, koska kyseisen päästötason kalustoa on valmistettu jo niin kauan, mutta kahdeksan vuoden keski-ikävaatimuksen vuoksi esimerkiksi KA-konsernin vuoden 2014 Citeat eivät yksinään kelpaisi tähän kilpailutukseen, jos myös seutu- ja pikkubussien yhteinen keski-ikä olisi samaa luokkaa. Tosin kun pikkubussit hankitaan uusina, ongelma ratkeaa Rauman tapauksessa, mutta yleensä ei.

  14. #14
    onni avatar
    Liittynyt
    23.11.2019
    Sijainti
    Turku
    Viestejä
    181

    oletus Vs: Rauman paikallisliikenne

    Kilpailutuksen voitti LS-Liikennelinjat.

  15. #15
    Moderaattori
    Liittynyt
    24.06.2005
    Sijainti
    Helsinki
    Viestejä
    7376

    oletus Vs: Rauman paikallisliikenne

    Virallisesti kilpailu ratkaistaan vasta maanantaina, mutta päätösesitys on jo netissä.

    Hintaerot olivat aika suuret:
    1. LS-Liikennelinjat: 1 987 690,67 €/vuosi
    2. Vekka Group: 2 169 368,55 €/vuosi
    3. Satakunnan Liikenne: 2 596 099,97 €/vuosi

Sivu 1 / 2 12 ViimeisinViimeisin

Vastaavia viestiketjuja

  1. Imatran paikallisliikenne
    kirjoittanut Joonas Pio foorumissa Paikallisliikenne muualla Suomessa
    Vastauksia: 153
    Viimeisin viesti: 09.03.2023, 13:12
  2. Rauman henkilöjunat, selvitys
    kirjoittanut Mikko Laaksonen foorumissa Junat
    Vastauksia: 43
    Viimeisin viesti: 11.11.2020, 19:54
  3. PAIKALLISLIIKENNE-lehtiä
    kirjoittanut Compact foorumissa Muuta joukkoliikenteestä
    Vastauksia: 4
    Viimeisin viesti: 06.02.2016, 02:40
  4. Joensuun paikallisliikenne
    kirjoittanut TEP70 foorumissa Paikallisliikenne muualla Suomessa
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 19.09.2009, 19:01
  5. Rauman joukkoliikenteestä TS:ssa
    kirjoittanut Mikko Laaksonen foorumissa Paikallisliikenne muualla Suomessa
    Vastauksia: 0
    Viimeisin viesti: 22.09.2005, 09:25

Lähettämissäännöt

  • Et voi aloittaa uusia viestiketjuja
  • Et voi vastata viesteihin
  • Et voi lähettää liitetiedostoja
  • Et voi muokata viestejäsi
  •