Mikkelin paikallisliikenne

Liittynyt
28 Lokakuu 2008
Viestit
143
Mikkelin paikallisliikenteen linjat ja lähtöjen määrät arkisin, lauantaisin ja sunnuntaisin olivat talvikaudella 1963 -1964 seuraavat:

Rantakylä – Linja-autoasema – Anttolan th. (28/33/23)
Linja-autoasema – Tusku (12/12/8)
Linja-autoasema – Karkialampi (6/8/6)
Linja-autoasema – Tuppurala (9/10/5)
Linja-autoasema – Moisio – Tuukkala (14/14/9)

Anttolan th. on nykyinen Parkkilan tienhaara kilometrin verran Visulahdesta viitostietä eteenpäin. Kolme Tuskun lähtöä ajettiin vanhaa Jyväskylän tietä Koivikon tienhaaraan asti. Keskustan ajantasauspysäkki oli Savilahdenkadulla vanhan linja-autoaseman edustalla. Kun pysäkit tarvittiin laajenevan pikavuoroliikenteen käyttöön, niin paikallisliikenteen pysäkit siirrettiin Vuorikadulle kirkkopuiston toiseen reunaan ja sieltä myöhemmin nykyiselle paikalle Porrassalmenkadulle Hallitustorin kohdalle.

Nykyiset linjat ja lähtöjen lukumäärä syyskuussa 2009 (kesäaikataulu, voimassa syyskuun loppuun):
1A1B Rantakylä – Hallitustori – Tuppurala (17/15/11)
2 Silvasti – Hallitustori – Tupala – Launiala (14/12/6)
4 Tusku – Hallitustori – Laajalampi (15/13/5)
6 Hallitustori – Savisilta (11/4/-)
7 Raviradantie – Hallitustori (4/-/-)
10 Suonsaari – Tupala – Hallitustori (12/5/5)

Kaupungin kokoon nähden Mikkelin paikallisliikenne on mielestäni Suomen kärkitasoa. Kolme tärkeintä linjaa eli 1, 2 ja 4 ovat heilurilinjoja, joiden kierrosaika on yksi tunti. Näiden linjojen autot lähtevät keskustan ajantasauspysäkiltä eteenpäin aina 15 minuuttia yli ja 15 minuuttia vaille tasatunnin, mikä mahdollistaa joustavan vaihdon linjalta toiselle. Keskustan lähtöminuutit ovat samat kuin vuoden 1963 aikataulussa ja miksipä lähteä niitä muuttelemaan.
 
Kesän 1967 aikataulun mukaan keskustan ajantasauspysäkki oli siirtynyt Vuorikadulle. Reittiverkosto oli täydentynyt kolmella uudella linjalla:

Vuorikatu – Lehmuskylä (8/8/-)
Vuorikatu – Urpola (8/8/-)
Vuorikatu – Rouhiala (8/8/-)

Noihin aikoihin, siis vuosina 1963 – 1967 lauantai oli vielä koulupäivä ja työpäivä. Työaika oli klo 7 – 12 tai 8 – 14. Siksi paikallisliikenteessä ajettiin sama määrä lähtöjä kuin maanantaista perjantaihin ja lisäksi oli ylimääräisiä lähtöjä lauantai-iltaisin linjalla Rantakylä – Anttolan th.
 
Mikkelin kaupunginhallitus on kokouksessaan 12.10.2009 hyväksynyt paikallisliikenteeseen seuraavat aikataulu- ja reittimuutokset, jotka ovat tulleet voimaan 19.10.

Linja 2 Silvasti:
Linjalle lisätään yksi uusi vuoro ma-pe klo 8.10 Hallitustorilta Silvastiin.
Linjalla on ollut muutama tarvittaessa Pursialassa poikkeava vuoro. Nämä vuorot sekä muutama vuoro lisää muutetaan reitiltään liikennöitäväksi Pursialankadun kautta sekä paikallisliikenteen talvikautena että kesäkautena. Vilhonkadun, Pursialankadun ja Anttolan kantatien 62 kautta ajetaan aamu- ja iltapäivisin kolmen vuoroa.

Linja 4 Laajalampi:
Linjalle 4 lisätään vuoropareja maanantaista perjantaihin koulupäivinä. Lisävuorot ajoittuvat siten, että aamuksi klo 7 – 10.30 sekä iltapäivällä klo 12.15 – 17.30 saadaan ½ -tunnin vuoroväli. Uudet vuorot mahdollistavat Kasarmin Kampukselle suuntautuvalle opiskelijaliikenteelle ajallisesti paremmat vaihtoyhteydet torilla muilta linjoilta.

Linja 1A1B Rantakylä:
Linjalta 1A1B Rantakylä muutamien vuorojen reitin poikkeaminen Nuijamiestenkadun kautta poistetaan tarpeettomana kokonaan sekä kesä- että talvikauden aikatauluista ja kaikki vuorot liikennöidään Otavankadun kautta. Linjalle 4 Laajalampi esitetään lisävuoroja, joten vuorotarjonta Nuijamiehen alueella lisääntyy ja korvaantuu viereisen Jääkärinkadun kautta liikennöivillä vuoroilla.

Samassa kokouksessa kaupunginhallitus päätti tilata Seasam House Ky:ltä WILIMA-matkustajainformaatiojärjestelmän ohjelmistopäivityksen. Sen hinta on hinta on 7.000 € (alv 0%) asennettuna palvelimelle.

Matkustajan kannalta muutoksia ovat:
- aikatauluja voi etsiä linjanumeron tai pysäkin nimen avulla,
- aikataulukot voi saada jokaiselta kaupungin pysäkiltä,
- matkustaja voi poimia aikataulukkoon vain haluamansa linjat,
- aikataulukon voi tulostaa.
 
Tiedote Mikkelin kaupungin internet-sivuilla:

"28.05.2010

Yritykset tukevat joukkoliikennettä Mikkelissä

Bussimatkustajille ale Mikkelin keskustassa

Kaupat ja ravintolat antavat bussilla keskustaan saapuville asiakkaille alennusta ostohinnoista koko kesäkuun ajan Mikkelissä.

Yritykset päättivät ryhtyä tukemaan joukkoliikennettä keskustan poikkeuksellisen vaikean pysäköintitilanteen takia. Mikkelin keskustan suuret rakennustyöt haittaavat autoliikennettä tänä kesänä.

Yritykset kannustavat paikallisia asukkaita bussin, taksien ja pyörän käyttäjiksi. Myös työntekijöiden toivotaan jättävän autonsa kauemmas keskustasta, jotta pysäköintipaikkoja jäisi matkailijoiden käyttöön.

Alennus annetaan samana päivänä ostettua paikallisliikenteen bussilippua vastaan. Lippu jää maksutapahtuman yhteydessä liikkeeseen, eikä sitä voi käyttää toista kertaa. Aikuisten paikallisbussilipun hinta on Mikkelissä 2,90 euroa ja lastenlipun hinta 1,50 euroa.

Mukana kampanjassa on kesäkuun alussa lähes 40 liikettä ja ravintolaa. Joukko saattaa kasvaa kesän aikana. Kaikissa kampanjan yrityksissä bussilippu hyvitetään täysimääräisenä."
 
Aika kova veto! Yleensä on ollut näitä kauppakeskusten parkkimaksun laskun loppusummassa hyvittäviä kauppiaita.
 
Ristiina ja Suomenniemi liittyvät Mikkelin kaupunkiin vuoden 2013 alussa ja samassa yhteydessä tulee muutoksia kaupunki- ja seutulippuihin.

Kaupunkilipun 1-vyöhykkeen hinta nousee 51 eurosta 53 euroon ja lipun voimassaoloalue on nykyinen paikallisliikennealue.

Kaupunkilipun rinnalle perustetaan uusi 2-vyöhykkeen lippu Otavan taajamaa varten. Sen hinta on 64 euroa.

Seutulipun hinta mikkeliläisille 71 euroa säilyy ennallaan ja alue käsittää myös Ristiinan ja Suomenniemen.

Perustetaan uusi Seutulippu-2, mikä on voimassa 30 vapaavalintaisena päivänä 90 päivän ajan. Sen hinta on 100 euroa.
 

Fiksua laittaa pelkkä linkki ilman sisältöselostetta. Pienen penkomisen jälkeen löytyi infoa: Kampanjaa "Bussilipulla alennusta Mikkelin keskustassa" jatkettiin kahdella kuukaudella ja kesti siis 1.6.-31.8.2010, messissä melkein 40 liikettä. Olisi kiva tietää kuinka moni asiakas käytti tuolloin tilaisuutta hyväkseen.

Perustetaan uusi Seutulippu-2, mikä on voimassa 30 vapaavalintaisena päivänä 90 päivän ajan. Sen hinta on 100 euroa.

Kelpoisuusalue sama kuin 30 päivän seutulipulla? Jos on, niin tuohan on suorastaan nerokkaan edukas.
 
Viimeksi muokattu:
Kelpoisuusalue sama kuin 30 päivän seutulipulla? Jos on, niin tuohan on suorastaan nerokkaan edukas.

Kelpoisuusalue on sama. Teknisen lautakunnan pöytäkirjan mukaan:
"Autolaite vertaa kortilta edellistä matkustuspäivämäärää senhetkiseen. Jos edellinen on aiempi kuin kuluva päivä, kortilta vähennetään yksi matkapäivä. Jos edellinen matkustus on samalta päivältä, mitään ei vähennetä. Nykyinen Seutulippu-tuote on voimassa 30 päivää rajattomalla matkojen määräoikeudelle. Seutulippu 2-tuotteesta on saatu hyviä kokemuksia ja kuntalaisille tarjotaan uutta kannustavaa mahdollisuutta joukkoliikenteen käyttöön."

Missä muualla tuollainen joustava seutulippu on käytössä?
 
Sattuuko joku tietämään, miksi Rantakylä-Tuppurala linjalla käytetään kahta eri linjatunnusta (1A/1B)? Reittihän noilla molemmilla on täysin sama.
Eikö olisi selkeämpää, jos olisi vain yksi ykkönen?
 
Sattuuko joku tietämään, miksi Rantakylä-Tuppurala linjalla käytetään kahta eri linjatunnusta (1A/1B)? Reittihän noilla molemmilla on täysin sama.
Eikö olisi selkeämpää, jos olisi vain yksi ykkönen?

Tuppuralan suunnalla ykkönen kulkee rengasmaisesti Lähemäen ympäri. Aamupäivällä ajetaan Launialan kautta Tuppuralaan ja takaisin Saksalan kautta. Iltapäivällä (klo 13.45) alkaen ajosuunta on toisinpäin. Aikataulusta ei tosin suoraan selviä, että aamupäivisin tunnus on 1A ja iltapäivisin 1B - muistelisin havaintojen perusteella, että näin niitä tunnuksia käytetään.
 
Tuppuralan suunnalla ykkönen kulkee rengasmaisesti Lähemäen ympäri. Aamupäivällä ajetaan Launialan kautta Tuppuralaan ja takaisin Saksalan kautta. Iltapäivällä (klo 13.45) alkaen ajosuunta on toisinpäin. Aikataulusta ei tosin suoraan selviä, että aamupäivisin tunnus on 1A ja iltapäivisin 1B - muistelisin havaintojen perusteella, että näin niitä tunnuksia käytetään.

Nuo tunnukset menevät siten, että toinen auto linjalla kulkee tunnuksella 1A ja toinen tunnuksella 1B. Tuo Launialan kierroksen kulkusuunta on kelloon sidottu, ei linjatunnukseen.

Olisi kaikinpuolin selkeämpää, jos olisi vain linja nro 1.

Mikähän on ollut syy moiseen ratkaisuun? Se on nimittäin ollut olemassa niin kauan kuin muistan, ainakin 20 vuotta :D
 
Nuo tunnukset menevät siten, että toinen auto linjalla kulkee tunnuksella 1A ja toinen tunnuksella 1B. Tuo Launialan kierroksen kulkusuunta on kelloon sidottu, ei linjatunnukseen.

Hataran muistikuvan perusteella arvelin, että linjatunnus muuttuisi 1A:sta 1B:ksi automaagisesti klo 13.45. Penkosin kuva-arkistoani ja löysin muutaman vuoden takaisia kuvia Mikkelistä. Linjakartta oli päässyt valotusten joukkoon. Kartasta ei ollut mitään apua A ja B -kirjainten käytön suhteen. Kuvien joukossa oli myös kuva 1A:sta Hallitustorilla. Kuvan exif-tiedoston mukaan valotus olisi tapahtunut siinä kolmen pintaan iltapäivällä. (1B:tä ei löytynyt). Olisikohan linjakirjainten käyttö liittynyt joskus viime vuosituhannella Launialan kierroksen kulkusuuntaan? Ehkäpä jossain vaiheessa ollaan kyllästytty lakanoiden veivaamiseen eestaas. Ja nykyiset elektroniset kilvet ovat joko jämähtäneet näyttämään 1A:ta / 1B:tä tai sitten kuljettajat eivät / paikallinen "Helmi-täti" ei vaivaudu vaihtamaan tunnuksia automaagisella hetkellä?

Selvennystä tulisi, jos sekä karttaan merkittäisiin Launialan erisuuntaiset kulkusuunnat että aikatauluun merkintä "aamupäivällä ajetaan tunnuksella 1A ja klo 13.45 alkaen tunnuksella 1B" tjsp.
 
Sattuuko joku tietämään, miksi Rantakylä-Tuppurala linjalla käytetään kahta eri linjatunnusta (1A/1B)? Reittihän noilla molemmilla on täysin sama.
Eikö olisi selkeämpää, jos olisi vain yksi ykkönen?

Pitihän tätä sitten kysyä Savonlinjalta itseltään ja näin heidän liikennesuunnittelupäällikkö Timo Lappi vastasi:

Hei!

Linjaa 1 ajetaan ja on ajettu iät ja ajat kahdella autolla, 1A ja 1B.

1A lähtee 15 yli Tuppuralaan ja 45 yli Rantakylään.

1B lähtee 15 yli Rantakylään ja 45 yli Tuppuralaan.

Esimerkiksi löytötavaroita on helpompi jäljittää, kun tietää kumpi auto on kyseessä.

Esimerkiksi Kajaanissa on ollut vastaava tilanne.



Eli kuten epäilinkin, linjatunnuksilla halutaan vain erottaa autot toisistaan. Vähän kummallinen ratkaisu minun mielestäni.
 
Takaisin
Ylös