Mikkelin paikallisliikenne

Rantakyä - Anttolan th. aikataulu 1963 - 1964

Lisätäänpä Mikkelin paikallisliikennettä käsittelevään keskusteluun hieman historiallista perspektiiviä, sillä pienessä arkistossani sattuu olemaan Savonlinjan aikataulu kaudelta 1963 – 1964. Nykyisen ykköslinjan lähdöt keskustasta Rantakylään olivat oheisen kuvan mukaiset. Lauantai oli siihen aikaan työpäivä ja työaika taisi päättyä klo 14. Siitä johtuu ylimääräinen lauantailähtö klo 14.15. Ulkona elokuvissa, ym. käytiin sekä lauantai- että sunnuntai-iltaisin, jolloin oli tiheämpi liikenne viikon muihin päiviin verrattuna. Rantakylä kuului tuolloin Mikkelin maalaiskuntaan. En tiedä, että kuinka pitkällä idässä kaupungin raja oli. Kuten olen aikaisemmin maininnut, niin Anttolan th. on nykyinen Parkkilan tienhaara kilometrin verran Visulahdesta viitostietä eteenpäin. Kääntöpaikka oli siellä.
 
Liitetiedostot

  • IMG_0995.jpg
    IMG_0995.jpg
    58.8 KB · Lukukerrat: 2,327
Aikatauluja talvikaudelta 1963-1964

Tässä lisää viitostien varren paikallisliikenteen aikatauluja Mikkelistä talvikaudelta 1963-1964.

IMG_0997.jpgIMG_0998.jpg
 
Aikatauluja talvikaudelta 1963-1964

Tässä loput Mikkelin paikallisliikenteen aikataulut kaudelta 1963 - 1964. Nykyisin Moision ja Tuukkalan kautta ajaa linja 2, Hallitustori - Silvasti. Tuskuun ajaa linja 4 ja Karkialammille linja 7. Koivikon tienhaara on Tuskusta muutama kilometri eteenpäin vanhaa Kangasniementietä.
IMG_1001.jpgIMG_1002.jpgIMG_1003.jpg
 
Paikallisliikenteen kilpailutus sopimuskaudelle 1.5.2021 - 31.5.2026 + optio 2 v on alkanut.

Kilpailutuksessa on kaksi kohdetta:
  • paikallisliikenne. 8 kpl A1 (istumapaikkamäärä vähintään 31 + 3 klaffia, kokonaispaikkamäärä vähintään 65) ja 4 kpl C (istumapaikkamäärä vähintään 47 + 3 klaffia, kokonaispaikkamäärä vähintään 90). Molemmissa kalustotyypeissä ovitus vähintään 1+2+0 ja lastenvaunutilan vapaa pituus vähintään 1950 mm. Busseista vähintään neljän on oltava biokaasukäyttöisiä. Linja-autojen ulkoväritys saa olla liikennöitsijän oman brändin mukainen, mutta sen tulee olla yhtenäinen.
  • palveluliikenneautot (Moppe-palveluliikenne). 2 pikkubussia (optiona kasvattaminen 4:ään pikkubussiin sopimuskauden aikana), käyttövoiman oltava biokaasu
Kaluston keski-ikävaatimus on 8 vuotta ja maksimi-ikä 12 vuotta (vara-autoilla 14 vuotta). Dieselbussien on täytettävä vähintään Euro5-päästötaso.

Ratkaisuperusteena on pelkkä hinta. Minimivaatimuksen ylittävillä kaasubusseilla liikennöimisestä maksetaan 7,5% korotettua liikennöintikorvausta ja sähköbusseilla liikennöimisestä 15% korotettua.

Tarjoukset on jätettävä viimeistään 8.10.
 
Jos kalustovaatimuksia tulkitaan tiukasta, ei noita neljää vaadittua kaasubussia saisi korvata sähköbusseilla. No, ehkäpä tuota joku liikennöitsijä vielä kysyy. Sähköbusseilla liikennöimisestä maksetaan niin reilusti korotettua hintaa, että voisi kuvitella jonkun niitä tarjoavan. Muualla Suomessa viime aikoina ratkaistujen kilpailutusten perusteella sähköbussiliikenne ei ole ainakaan merkittävästi kalliimpaa kuin perinteinen dieselkalustolla tapahtuva operointi. Kalustovaatimuksissa näyttäisi olevan maininta, että linjoilla 2 ja 3 reitti kulkee 3,3 m korkean sillan alta, joten näitä linjoja ei voisi kaasubusseilla ajaa. Kaasubussien edellytetään kuitenkin olevan päivittäisessä käytössä. Ainakin täysmatalana lienee kuitenkin saatavilla sekä sähkö- että kaasubusseja, joiden korkeus ei ylitä 3,3 metriä. Scanian low entry -biokaasubussin korkeus näyttäisi olevan 3,4 m.

Nykyisellä liikennöitsijällä Soisalon Liikenteellä olisi tarjota seuraavalle sopimuskaudelle viisi Euro 6 -päästötason Scaniaa vm. 2013 - 2017 sekä pari hieman vanhempaa EEV-päästötason VDL:ää. Oma mielenkiintoinen kysymyksensä on kuinka kiinnostunut Mikkelin paikallisliikenteen perinteinen operaattori Savonlinja on liikenteestä. Pohjolan Liikenne on viime aikoina osallistunut kilpailutuksiin muistaakseni ainakin Oulussa, Turussa ja Tampereella, joten ei tuo Mikkelikään ihan mahdoton olisi, kun kyseessä on kuitenkin suunnilleen samankokoinen kokonaisuus kuin PL:llä on Kuopiossa ja isompi kuin Imatran paikkuri. Mahdollinen tarjoaja voisi olla myös Koiviston Auto -konserni, joka tosin on ollut varovainen tarjoamaan perinteisten toimipaikkakuntiensa ulkopuolelle. KA ei käsittääkseni ole tarjonnut edes Turkuun tai Tampereelle, vaikka konsernilla on (ollut) noilla paikkakunnilla toimintaa kaukoliikenteen puolella. PL:n lisäksi uusille alueille ovat hakeutuneet ainakin tamperelainen Länsilinjat (Turun seutu, Hämeenlinnan, Jämsän seutu) sekä hämeenlinnalainen Vekka (Kajaani). Nobinalle Mikkeli voi olla liian pieni ja liian erillään yrityksen muista Suomen toiminnoista, vaikka sinänsä sinne sopivaa kalustoa olisikin juuri sopivasti vapautumassa HSL-alueelta.
 
Jos kalustovaatimuksia tulkitaan tiukasta, ei noita neljää vaadittua kaasubussia saisi korvata sähköbusseilla. No, ehkäpä tuota joku liikennöitsijä vielä kysyy.

Tarjouskilpailusta jätettyjen kysymysten vastauksissa tilaaja ilmoittaa, ettei vaadittua neljää kaasubussia voi korvata sähköbusseilla. Myöskään teliauton korvaaminen nivelautolla ei käy.
 
Kaasukäyttöisen pienkaluston vähäisen tarjonnan vuoksi kilpailutuksessa on luovuttu palveluliikennekaluston kaasuvaatimuksesta ja myös Euro6-dieselpikkubussit kelpaavat.
 
Takaisin
Ylös