Oulun seudun joukkoliikenteen sääntely ja organisointi

Liittynyt
19 Syyskuu 2007
Viestit
841
Oulun kaupungin teknisen lautakunnan 27.4. kokouksen esityslistan mukaan lautakunta merkitsee tiedoksi Oulun seudun joukkoliikenteen sääntelyä ja organisointia koskevan taustaselvityksen. Tämä linkki avaa sivun, jolla on linkki itse selvitykseen.

Selvitystä varten haastatellut pitivät pääsääntöisesti käyttöoikeussopimuksia parhaana liikenteen järjestämistapana. Viranomaisorganisaatioista eniten kannatusta sai erillinen seutuorganisaatio, jollainen on Helsingin seudulla. Toiseksi vaihtoehdoksi sijoittui vastuukuntamalli, jollainen kerrotaan valitun Lahden, Tampereen ja Turun seuduilla. ELY ei saanut kannatusta, koska sen katsotaan sijoittuvan kuntien vaikutuspiirin ulkopuolelle.
 
Näiden mukaan Oulun seudulla liikenne kilpailutetaan vuonna 2013 ja uuden järjestämistavan mukainen liikenne käynnistyy heinäkuussa 2014. Nähtävämmin myös joukkoliikenteen taksat uudistuvat ja erilaisia vyöhykemalleja pohditaan. Tuossa toisessa linkissä on esitelty suunniteltua linjastoa.

Ilmeisesti nyt sitten tulee odottamani käyttöoikeussopimus. Mutta tehdäänkö tuo linjakohtaisesti ja jos niin mikä on sitten hyöty verrattuna ostoliikenteeseen, jossa tulot jäävät liikennöijälle? Yksi liikennöijä koko hoidolle olisi selkein, mutta rajaisi taas mahdolliset yrityksen muutamaan. Pikkutoimijat voisivat korkeitaan olla käyttöoikeusliikennöijän alihankkijoina. Kilpailutuksessa halvimmalla miminitarjonnan tuottavan tarjous voittaa jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Itse ennemminkin valitsisin sen joka tuottaa myös eniten lisätarjontaa pakollisen päälle halvimmalla. Odotellaan josko suomalainen kilpailuttamisosaaminen taipuisi jo tähän.

PS. Onkohan nyt ihan oikein määritelty palvelutaso raportissa? Kuusamontietä Jäälistä tulisi tuon mukaan 6 vuoroa(S1/S2) tunnissa 06-22. Myöskin runkolinja/heilurilinja jako outo; R3 runkolinja 60minuutin välein! Ja yhtälailla heilureita ovat kai runkolinjatkin. Muutenkin näyttäisi edelleen olevan paljon linjoja puolen tunnin vuorovälillä (lukuunottamatta R1, R2, H2).
 
Viimeksi muokattu:
Myöskin runkolinja/heilurilinja jako outo; R3 runkolinja 60minuutin välein!

R3 kulkee Hiukkavaaraan, joka ei ole vielä todellakaan valmis alue vuonna 2014. Tuota vuoroa tultaneen myöhemmin kehittämään enemmän runkolinjamaiseksi, kunhan alue valmistuu.

Lainaus sivulta 15:

"Hiukkavaaran runkolinja R3 kehittyy varsinaiseksi runkolinjaksi vasta myöhemmin, kun alueen maankäyttö ja asukasmäärä on laajentunut. Alkuvaiheessa Hiukkavaaran alueelle tarjotaan tunnin vuorovälillä liikennöivä linja. Runkolinjan R 3 päätepiste voi myöhemmin olla keskustan sijaan esimerkiksi Linnanmaalla."
 
R3 kulkee Hiukkavaaraan, joka ei ole vielä todellakaan valmis alue vuonna 2014. Tuota vuoroa tultaneen myöhemmin kehittämään enemmän runkolinjamaiseksi, kunhan alue valmistuu.

Lainaus sivulta 15:

"Hiukkavaaran runkolinja R3 kehittyy varsinaiseksi runkolinjaksi vasta myöhemmin, kun alueen maankäyttö ja asukasmäärä on laajentunut. Alkuvaiheessa Hiukkavaaran alueelle tarjotaan tunnin vuorovälillä liikennöivä linja. Runkolinjan R 3 päätepiste voi myöhemmin olla keskustan sijaan esimerkiksi Linnanmaalla."

Alueen lisärakentaminen ei todellakaan ole valmis 2014, mutta jos linja brändätään heti alusta runkolinjaksi antaa se mielestäni väärän kuvan. Toki jos koko runkolinjakäsite on vain papereissa esiintyvä termi ilman eroa muihin linjoihin, niin sitten asia ymmärrettävä. Keväisestä raportista Lentoasema-Teknologiakylä linjan vuoroväliä on tihennetty 15 minuuttiin yllä linkatun tiedoston mukaan eli kyllä sekin kaikilta osin runkolinja. Tuo muuten on sellainen palvelutaso lentoasemalle jolle pitää nostaa hattua jos toteutuu. Voi tietenkin olla kirjoitusvirhe. :)

Linkataan huhtikuinen raporttikin, jota viime viesteissä sivuttu:
http://www.ouka.fi/c/document_libra...d0-bbb0-474d-910a-022060126906&groupId=173371
 
Paikkakunnalla pohditaan nyt julkisuudessa asti matkalla valtuustokäsittelyyn.

Toisaalta voisi parantaakin kuten tässä kerrotaan
http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/oulun-joukkoliikenne-uudistuu/618862/

tai sitten voisi tehdä kuten aina eli höylätä sieltä missä eurot näkyy ja tuhlata siellä missä ne ei näy.

http://www.kaleva.fi/uutiset/oulu/bussiliikenteesta-tarjolla-myos-karsittu-malli/618904/

Kansan kärttyisä käsi jutustelee juttujen perässä omia mielipiteitään asiaan, osa tekee jo metroa raitiovaunujen kavereiksi kun osa ajaa pyörällä.
 
Pitäisiköhän viidenneksi suurimman kaupungin Oulun paikallisliikenne siirtää tästä "Paikallisliikenne muualla Suomessa" -pääketjusta omaksi "Oulun paikallisliikenne" -pääketjukseen ja yhdistää kaikki Oulu-aiheiset ketjut siihen.
 
Joko Oulun valtuusto on päättänyt, valitseeko se "parannetun" vai "nykyisen" mallin välillä?

Uusi malli vaatisi jonkin verran panostusta kunnalta, onkohan siihen valmiutta?

Parannettu malli nostaisi matkustajamäärän Oulussa viiteen miljoonaan vuodessa. Mitätön määrä tuokin; hieman isommassa kunnassa Tampereella matkustajamäärä on 25 miljoonaa. Luit oikein : viisinkertainen.

Turku on asukasluvultaan pienempi kuin Oulu. Sen joukkoliikennematkat ovat luokkaa 20 miljoonaa vuodessa.

Luvut eivät mairittele Oulua. Mistä kertaluokkaa olevat erot johtuu?
 
Joko Oulun valtuusto on päättänyt, valitseeko se "parannetun" vai "nykyisen" mallin välillä?

Uusi malli vaatisi jonkin verran panostusta kunnalta, onkohan siihen valmiutta?

Parannettu malli nostaisi matkustajamäärän Oulussa viiteen miljoonaan vuodessa. Mitätön määrä tuokin; hieman isommassa kunnassa Tampereella matkustajamäärä on 25 miljoonaa. Luit oikein : viisinkertainen.

Turku on asukasluvultaan pienempi kuin Oulu. Sen joukkoliikennematkat ovat luokkaa 20 miljoonaa vuodessa.

Luvut eivät mairittele Oulua. Mistä kertaluokkaa olevat erot johtuu?

Ei ole vielä päättänyt, KH on käsitellyt asiaa ja pyytää lausuntoja hallintokunnilta.
Kaupunginhallituksen pöytäkirja löytynee tuosta;

http://asiakirjat.ouka.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/pk_asil_tweb.htm?+bid=1697

Jonkinlainen yhteenveto asiassa on kansankielisenä tässä;
http://www.ylkkari.fi/content/opiskelijat-vaativat-parempaa-joukkoliikennett

Kertaluokkaerot johtuvat monesta syystä; keskeisin lienee kuitenkin kaavoituksen ero verrokkikuntiin siinä, että Oulussa on rakennettu vuosikymmeniä pientalovoittoisesti harvaan jolloin asukastiheydet asuinalueilla ovat pienempiä ja itsekannattavan joukkoliikenteen järjestäminen on ollut haastavampaa. Oulussa on oltu itsekannattavan joukkoliikenteen kannalla pitkään jolloin myös linjasto- ja aikataulusuunnittelu on jätetty liikenteenharjoittajalle. Itsekannattavuus on puolestaan johtanut siihen, että yhteiskunnan subventiot ovat pysyneet maltillisella tasolla mutta samaan aikaan linjaston sekä reitistön eroosio on ollut tosiasia jo pitkään.
Itse asiassa nykytilanne on melkoisen hyvä satsauksiin nähden mutta silti niin huono että matkustaja-alamäki on myös tosiasia ollut pitkään.

Edit: Sen verran vielä korjausta edelliseen, että Oulun asukaslukua ei ole oikein verrata Tampereeseen ja Turkuun. Ne kun ovat kuitenkin kaupunkimaisen asumisen asumislukuja kun Oulun kohdalla asukasluku tulee kuntaliitosten myötä kaupunkiin liittyneistä maaseutukunnista. Siksi Oulun "kaupungin" asukasluku on kuitenkin kymmeniä tuhansia pienempi kuin Tampereen tai Turun vaikka tilasto toista sanookin. Vastaavia lukuja asukasluvusta saatanee vertaamalla Tampereen ja Turun seutukuntia jolloin Oulun lukuun tulisi vastaavasti ottaa huomioon Kempele ja Tyrnävä.
End Edit.

En tosin ole numeerista tilastotietoa asiaan katsonut enkä etsinyt mutta nyrkkituntumalla noin. Paremmin tietävät täydentänevät.
 
En tosin ole numeerista tilastotietoa asiaan katsonut enkä etsinyt mutta nyrkkituntumalla noin. Paremmin tietävät täydentänevät.

Asukasluvut eivät tosiaan kerro ihan koko totuutta, etenkään viimeaikaisten kuntaliitosten jälkeen. Joukkoliikenteen kannalta ajateltuna Tampere ja Turku ovat kertaluokkaa isompia kaupunkeja kuin Oulu.
 
Kaleva: Oulun joukkoliikennejaosto päätti eilen torstaina valita Oulun sisäiseen liikenteeseen parannetun mallin, jossa liikenteen taso kohoaa neljäsosalla. Kustannuspuolella valittu malli kustantaa vuodessa 3 miljonaa € enemmän kuin hylätyksi tullut karsittu malli. Karsitussa mallissa liikennettä oltaisiin vähennetty vajaan kymmenyksen.

Asukasluvut eivät tosiaan kerro ihan koko totuutta

Ennen Oulun kuntaliitosrumbaa oli asukasluku Oulussa 133.541 (31.12.2008) ja Turussa 175.645. Väestötiheydet olivat silloin 361,5 vs. 715 as/km². Neliökilometriä kohden Turussa oli vuoden 2008 lopussa melkein kaksi kertaa enemmän asukkaita per maakm² kuin Oulussa. Nyky-Oulun väestötiheys on tällä hetkellä 63 as/km²

Jos nyky-Oulussa olisi 715 as./km², olisi Oulun asukasluku 2,2 miljoonaa. Silloin ei Koskilinjojen rahkeet riittäisi vaan erityisolosuhteet vaatisivat metroa Kaakkurista Pateniemeen. :biggrin:
 
Oulun toimivalta-alueen joukkoliikenteen kilpailuttaminen 1.7.2014 alkavalle sopimuskaudelle on käynnistynyt. Tarjouspyyntö

Kilpailu jakaantuu kymmeneen kohteeseen:
  1. Kaupunkiliikenteen runkolinjat ja Kaukovainio: sopimuskausi 30.5.2020 asti, 24 kaupunkibussia
  2. Heikkilänkangas, Iinatti, Maikkula, Herukka: sopimuskausi 1.6.2019 asti, 10 kaupunkibussia
  3. Lentoasema, Talvikangas, Hiukkavaara, Koskela, Jääli: sopimuskausi 30.5.2020 asti, 16 kaupunkibussia
  4. Saarela - Puolivälinkangas: sopimuskausi 1.6.2019 asti, 5 kaupunkibussia
  5. Nallikari - Mäntylä: sopimuskausi 1.6.2019 asti, 2 kaupunkibussia
  6. Haukipudas - Kiiminki - Ylikiiminki: sopimuskausi 3.6.2017 asti ja optiokausi 1.6.2019 asti, 4 kaupunkibussia ja 4 seutubussia
  7. Haukiputaan ja Iin suunta: sopimuskausi 30.5.2020 asti, 9 kaupunkibussia ja 8 seutubussia
  8. Muhoksen suunta: sopimuskausi 3.6.2017 asti ja optiokausi 1.6.2019 asti, 4 seutubussia
  9. Oulu - Ylikiiminki: sopimuskausi 3.6.2017 asti ja optiokausi 1.6.2019 asti, 2 kaupunkibussia ja 2 seutubussia
  10. Eteläinen suunta: sopimuskausi 3.6.2017 asti ja optiokausi 1.6.2019 asti, 6 kaupunkibussia ja 7 seutubussia
Kilpailu käydään perinteisenä bruttokustannuskilpailuna ja ratkaistaan halvimman hinnan perusteella.

Kaupunkibussit ovat matalalattiaisia, joissa on vähintään 34 istumapaikkaa (joista korkeintaan 4 on klaffipenkkejä) ja päästöt vähintään Euro3-tasoa. Seutubusseissa on vähintään 40 istumapaikkaa ja pehmustetut penkit. Kussakin kohteessa kaupunkibussien linjakilometreillä painotettu keski-ikä saa olla korkeintaan 8 vuotta ja maksimi-ikä 15 vuotta, seutubussien keski-ikä korkeintaan 9 vuotta ja maksimi-ikä 16 vuotta.

Bussit teipataan tilaajaväritykseen. Peruslinjoilla tilaajaväritys teipataan yksivärisen bussin päälle tulevilla pinkeillä, harmailla tai valkoisilla pallokuvioilla (riippuen bussin pohjaväristä). Uusien bussien pohjavärin on oltava tumma harmaa. Lentoasemalinjoille tulee lentokoneteemainen teippaus ja runkolinjoille kokonaan pinkki keula.
 
Bussit teipataan tilaajaväritykseen. Peruslinjoilla tilaajaväritys teipataan yksivärisen bussin päälle tulevilla pinkeillä, harmailla tai valkoisilla pallokuvioilla (riippuen bussin pohjaväristä). Uusien bussien pohjavärin on oltava tumma harmaa. Lentoasemalinjoille tulee lentokoneteemainen teippaus ja runkolinjoille kokonaan pinkki keula.

Tuohan on jo syyntakeetonta. Miten mikään valtuuskunta voi valita bussien tilaajaväritykseksi, kaupunkikuvan valtavaksi osaksi, noin hullunkurisen kuvion? Pinkeillä palloilla koristeltu harmaa bussi ei voi näyttää hyvältä, eikä myöskään kerro mitään Oulun historiasta. Oletin ja toivoin värityksen kunnioittavan Koskilinjojen tai Velj. Pohjolan kuosia.

---
Selailtuani edellisessä viestissä esiteltyjä liitteitä, huomasin luonnoskuvan tulevasta tilaajaväristä. Pysyn kannassani. Järkyttävää. Merkillepantavaa on myös se, että on valitettavasti lähdetty Helsinki-Turku-linjalle ja laitettu pinkki ja harmaa kulkemaan pystysuunnassa. Kääk.
 
Viimeksi muokattu:
Voi herrajumala minkänäköisiä. Erottuu tosi hyvin pohjoisen pimeydessä tuollainen tummanharmaa bussi.

Tarkoittaako bruttokilpailu sitä, että periaate on sama kuin HSL-alueella: kaupunki määrää reitit ja aikataulut sekä pitää lipputulot, liikennöitsijä vain ajaa?
 
Takaisin
Ylös