Jyväskylän paikallisliikenne

Onnibusin Möttö onkin jo todennut, että busseja tulee vara-autoineen 86 kappaletta, mikä on 7 kpl enemmän verrattuna tilaajan vaatimaan määrään (vara-autot laskettuna mukaan). Ehkäpä tuossa luvussa on sitten muutama uusi auto enemmän...

AB-foorumilla nimimerkki Teemu kertoo herra Mötön maininneen Radio Keski-Suomen haastattelussa Jyväskylään tulevan n. 25 uutta ja 60 käytettyä autoa.

Ruotsinmaalta tuntuu olevan tyrkyllä melko rutkasti 2003 ja 2004-mallisia autoja. Nehän sinällään kelpaavat, mutta keski-ikä tulee nopeasti vastaan jos isokin osa käytetyistä on tuon ikäisiä. Niin paljon en käytettyjen bussien hintatasosta tiedä, että tuleeko kannattavaksi hankkia sopimuskauden aikana uusi satsi käytettyjä jotta keski-ikä vaatimuksen saa täytettyä.
 
Voisi kuvitella, että ennemminkin käytettyjä korvataan uusilla sopivassa kohtaa. Silloin ei tarvitse ostaa niin montaa, jos keski-ikää painotetaan ajetuilla kilometreillä ;)
 
Voisi kuvitella, että ennemminkin käytettyjä korvataan uusilla sopivassa kohtaa. Silloin ei tarvitse ostaa niin montaa, jos keski-ikää painotetaan ajetuilla kilometreillä ;)

Yleisesti voisi ajatella, että jos mikään ei varsinaisesti pakota hankkimaan kaikkia uusia heti alkuun, lienee fiksumpaa hankkia lisää uusia kesken sopimuskauden jo senkin kannalta, että niillä on sitten enemmän käyttöikää jäljellä tulevaisuuden kilpailuissa.

Onnibusin juttu on nyt aikalailla yleisestä poikkeava tapaus, koska heillä ei ole vielä yhtäkään autoa ennestään tähän valtavaan jättipottiin. Eli jos uusia hankitaan lisää kesken sopimuskauden, niillä korvataan sellaisia busseja, joita on jo hankittu samaan liikenteeseen tietyllä hinnalla. Uusia bussejakin saanee yhtä autoa kohden sitä halvemmalla mitä suurempi kertatilaus on kuin että tilaukset jaettaisiin usealle eri vuodelle.
 
Viimeksi muokattu:
Mikä on autojen ovivaatimus? Eli vaaditaanko kolme vai kaksi ovea?

Kaksiakselisessa uusi/käytetty 1+ 1/2+ 0/1/2

Kolmiakselisessa uudessa 1/2+ 1/2+ 1/2

Kolmiakselisessa käytetyssä 1/2+ 1/2+ 0/1/2

Katsoin nuo siitä alkuperäisestä tarjospyynnöstä enkä löytänyt päivitettyä mistään joten en ole aivan varma onko nuo muuttuneet siinä.

Aika löyhät vaatimukset tuoltaosin muuten paitsi silmiinpistävää on että kaksiakselisessa ei tuon mukaan voisi olla kahta etuovea. Katsoin pikaisesti läpi osan pääkaupunkiseudulla toimivien bussiyhtiöiden kalustosta ja siellä ei juuri yksietuovisia ole kuin näissä viimeksi tulleissa.
 
Onnittelut Onnibussille. Mötön korporaatio pelasi homman aivan mahtavasti kotiin. Mutta eikö ole aika hassua, että halpabussifirma jonka kyydissä pääsee kympillä tampereelle pystyy tarjoamaan halvemmalla kuin lähes koko maassa toimiva KA-konserni? Luulisi juuri että KA:lla pätäkkää riittäisi. Taikka sitten olivat ahneita, tarjosivat kalliilla ja saivatkin nöyryyttävästi pataan. Uskallan väittää, että mikäli KA olisi enemmän voittanut niin samat Kabussin romut siellä pyörisivät seuraavat 7 vuotta. Ouluhan tulokset ilmeisesti tulevat myös lähiaikoina? Ymmärtääkseni siellä juuri ennen Jyväskylän tuloksen julkistusta tarjouksien jättöaika meni umpeen.
 
Kai 2-akselisissa voi myös leveämpi etuovi olla, kunhan paikkaluku ja jalkatilat riittää. Parempihan se vaan on, jos ovista paremmin mahtuu. Ruotsin tuonnin mahdollistaa se, ettei käytetyissä näköjään ovien suhteen vaadita mitään kovin täsmällistä. Ja voi olla ihan järkevääkin. 3-ovisia uudehkoja käytettyjä ei ihan tuosta vaan hankita kymmenittäin. Ja sitten on edessä se Jyväskylä-sisustuksen tekeminen...
 
Mutta eikö ole aika hassua, että halpabussifirma jonka kyydissä pääsee kympillä tampereelle pystyy tarjoamaan halvemmalla kuin lähes koko maassa toimiva KA-konserni?

Täytyy vain toivoa ettei Onnibussille käy samoin kuin eräälle Hämeenlinnassa toimineelle liikennöitsijälle, joka irtisanoi sopimuksen kaupungin kanssa kun huomasi ettei linjalta saatavat tulot riitä kattamaan menoja...
 
Ja miten tällainen yhtälö voi edes olla mahdollinen kun kyse on bruttoliikenteestä? Hinnat on laskettu ja niiden mukaan mennään.
 
Onnibus Oy:n automäärä tulee siis 1.7.2014 olemaan 91. Mikäli lähiaikoina ratkeavissa kilpailutuksissa tulee vielä muutamien kymmenien autojen lisävoitot, Onnibus kuuluukin jo maamme 10 suurimman liikennöitsijän joukkoon!

Ruotsissa myyntiin tulevat autot ovat yleensa 8-12 vuotiaita, kovassa käytössä olleita ja monesti huono / erittäin huonokuntoisia. Norjassa myyntiin tulevat autot ovat huomattavasti paremmassa kunossa, ja iältäänkin nuorempia. Tosin, norjalainen hintataso on myös korkeampi.

Suuria myyntieriä sen sijaan lähtisin etsimään Keski-Euroopasta.
 
Saas kattoo nyt, miten Jyväskylän joukkoliikenteessä lopulta käy. Eli riittääkö Onnibussin muskelit 85 bussin hankkimiseen ja huolto- ja korjauspalveluiden organisointiin ja yli sadan kuljettajan rekrytointiin.
Vaikka onhan esimerkkejä, kun pienempi firma hankkii isomman, esimerkiksi kun Tallink osti Siljan, huhuja liikkuu kuulemma Virossa mafiarahoituksesta ja rahanpesusta, ovat varmaan vain ilkeitä spekulaatioita.
Mitenkäs olisi, jos perustetaan matkustajayhdistys, joka kuljettaa jäseniään vakituista reittiä pitkin vähän alle virallisen operaattorin hinnalla. Tarvittaessa kuski myy uusille jäsenille vaikkapa eurolla jäsenkortteja.
Latvian Riiassa firma Eco Buss ajaa reittejä ilman lupia kuljettaen ilmeisesti vain matkaklubin jäseniä, mutta jäseneksi pääsee helposti. Siitä Googlen käännöskoneella http://translate.googleusercontent....012138&usg=ALkJrhgSYthXwfSkLhTQy4fhh2FNopAL5A
Tuskin Onnibussilla olisi mitään tällaista vastaan, onhan heillä Elinaekspress vastaavasti tilausajona hoidettuna.
 
Onhan noita ollut, että pienempi ostaa suuremman.
Kolmisenkymmentä vuotta sitten muuan piskuinen Koiviston auto Oy osti itseään paljon suuremman Kuopion liikenteen.
Samaten Pohjolan turistiauto osti Kainuun liikenne oy:n joka oli paljon suurempi kuin PTA.
 
Ja miten tällainen yhtälö voi edes olla mahdollinen kun kyse on bruttoliikenteestä? Hinnat on laskettu ja niiden mukaan mennään.

Laskemalla arvioidut tulevat henkilöstökulut/polttoainekulut/kalustokulut/muut kulut väärin. Tilanne voi olla haasteellinen jos kulut kasvavat tuloja suuremmiksi. Ja tämän tulevien kulujen arvioimiseksi tehdyn ennustamisenhan jokainen tarjouksen tekijä on joutunut tekemään kohdallaan. Koska tarjous on "kovasti" huokeampi kuin muiden, on tietysti syy epäillä jonkinlaista lasku- tai arviointivirhettä. Aika tulee näyttämään miten käy.
 
Sivusta tätä ketjua ja ylipäätään aihetta seuranneena voin sanoa, että paroneiden palveluksessa olevat henkilöt suhtautuvat Onnibusiin samalla tavalla kuin VR:llä töissä olevat tai olleet henkilöt raideliikenteenkilpailun avaamiseen. Yritetään keksiä jos vaikka mitä selityksiä ja salaliittoja. Kun lopulta takki on täysin tyhjä, aletaan suoltaa sellaista pravdaa, ettei tarinankertoja usko siihen itsekään.
 
Jyväskylän liikenteen nykyisestä paikkurikalustosta 39kpl on suhteellisen uusia Kabus 4:a joille varmaan pitäisi löytyä uutta työtä konsernin sisältä. Tietysti jos muissakin kaupungeissa tulee takkiin niin sitten näitä uudehkoja oman tuotannon autoja jää käsiin melkoiset määrät. OB:lle KA tuskin haluaa myydä yhtäkään käytettyä autoa joten kannattaisiko OB:n suunnata katseet Ruotsin puolelle? Eikös sieltä saa suhteellisen uutta käytettyä paikkurikalustoa vai mikä siellä on tilanne? Kuinkahan paljon OB:n pitää hankkia uusia autoja ja kuinka suuri osa saa olla käytettyjä?

Kaikenkaikkiaan Jyväskylän Liikenteeltä on poistumassa 40 autoa, joille pitäisi löytyä työnsarkaa konsernin sisältä, sillä Jyväskylässä aivan kaikkia kaupunkiliikenteen autoja tarvitse, jos JL:n voittama kohde on ainoastaan 3 auton kohde, niin kyllä siinä yhtymän muut osat saa käyttökelpoista ja uutta kalustoa paikkurikaluston ja sekä mahdollisesti kaukoliikenteen autojen osalta. Mutta vanhempia autoja menee tietysti poistoon/romutukseen, jos eivät saa menemään niitä mihinkään muuhun yksikköön. Mutta KA-yhtymällähän on se periaate, ettei autoja myydä ulkopuolisille, eli Onnibus joutuu hankkimaan autonsa jostain muualta. Harva auto kuitenkin päätyy KA-yhtymän sisältä yksityiskäyttöön, mutta aika suuret määrät on kuitenkin menneet romuttamolle..
 
NOU HÄTÄ. Vakuutukset kuntoon, kyllä Kolmasosapuoli vie kaluston........KAUAS. Rahat luukulta, eikä tarvitse myydä suomipojille.
 
Takaisin
Ylös