Jyväskylän paikallisliikenne

Mitä turhaan mennä muuttamaan jo vuodesta 1925 käytössä ollutta toimivaa käytäntöä. Linja-autoliiton mainostama "kunnille ilmainen" joukkoliikenne toimii loistavasti Jyväskylässä. :twisted: Mitä nyt Jyväskylän kaupunki pumppaa "ilmaista rahaa" monopoliyhtiölle kolme-neljä miljoonaa euroa vuodessa.

Ainahan voi jossitella. Minkälaista liikennettä olisi Jyväskylässä nykyään, mikäli johdinauto- ja liikennelaitossuunnitelmat olisivat toteutuneet 1940-luvun lopulla? Tai entäpä, jos kaupunki olisi seurannut Vantaan ja Espoon jalanjälkiä ostamalla Jyväskylän Liikenne Oy:n 1970-80 -lukujen taitteessa. Kaupunki hylkäsi kuitenkin silloisen 20 miljoonan markan (10 miljonaan nykyeuron) myyntitarjouksen.

Ensi vuoden puolella tärkeimpiä kaupunkibussilippuja (kuukausi?) voi ladata myös Matkahuollon kortille. Helmi-maaliskuun aikana toteutettavan uudistuksen myötä Matkahuollon kortille ladatulla kaupunkilipulla saa matkustaa myös muidenkin liikennöitsijöiden vuoroilla Jyväskylässä. Nykyisiä kaupunkilippuja saa ainoastaan monopoliliikennöitsijän omalle korttipohjalle.

piirka
 
... Tai entäpä, jos kaupunki olisi seurannut Vantaan ja Espoon jalanjälkiä ostamalla Jyväskylän Liikenne Oy:n 1970-80 -lukujen taitteessa. Kaupunki hylkäsi kuitenkin silloisen 20 miljoonan markan (10 miljonaan nykyeuron) myyntitarjouksen...

Miten olisi Pori vertailukohteena?
 
Miten olisi Pori vertailukohteena?
Porissa on tasainen maasto (erinomaiset edellytykset pyöräilylle ja jopa kävelylle), lyhyet tai lyhyehköt välimatkat, hyvin pitkään jatkunut heikko työllisyystilanne, Porissa ei ole lähellekään samaa opiskelijamäärää kuin Jyväskylässä jne. En ihan noin heppoisin perustein (kriteerinä vain liikenteenharjoittajan omistuspohja) lähtisi vertaamaan kahta hyvin erilaista paikkakuntaa.
 
Porissa on tasainen maasto (erinomaiset edellytykset pyöräilylle ja jopa kävelylle), lyhyet tai lyhyehköt välimatkat, hyvin pitkään jatkunut heikko työllisyystilanne, Porissa ei ole lähellekään samaa opiskelijamäärää kuin Jyväskylässä jne. En ihan noin heppoisin perustein (kriteerinä vain liikenteenharjoittajan omistuspohja) lähtisi vertaamaan kahta hyvin erilaista paikkakuntaa.
Tämä menee hiustenhalkomiseksi, mutta tällainen tilanne oli vain reilut 2½ vuotta sitten:
http://www.ksml.fi/uutiset/keski-su...tömyydessä-suurten-kaupunkien-hännille/113822
;)
Mutta olet joka tapauksessa oikeilla jäljillä. Molemmissa seutualueen "pääkaupungeissa" on ollut havaittavissa teollisuuden rakennemuutosta. Pahimman ylitse ollaan kai sentään päästy?

Sekä Pori että Jyväskylä kuuluvat niihin lukuisiin keskisuuriin suomalaiskaupunkeihin, joissa pyöräilyä harrastetaan ympäri vuoden. Sen sijaan täällä HSL-alueella - ja etenkin Helsingissä - tuntuu ainakin omien havaintojeni mukaan olevan ehkä liiankin hyvä joukkoliikenne, kun jopa yhden pysäkin mittaisia matkoja kuljetaan joukkoliikennevälineillä minimoiden samalla hyötyliikuntaa. Mutta ainakin raitiovaunujen kohdalla voi toki kyseenalaistaa sen, maksetaanko noista yhden pysäkinvälin mittaisista matkoista sitten mitään taksaa...
 
Tämä menee hiustenhalkomiseksi, mutta tällainen tilanne oli vain reilut 2½ vuotta sitten:
http://www.ksml.fi/uutiset/keski-su...tömyydessä-suurten-kaupunkien-hännille/113822
;)
Edellä tarkoitin Porin ongelmallista tilannetta kyllä jo ihan 1970-luvulta lähtien. Joukkoliikenteen toimintaedellytyksiä ajatellen aiemmin listatuista syistä johtuen nuo kaksi kaupunkia (Jkl ja Pori) edustavat jopa kahta vastakkaista ääripäätä. Järeät opiskelijalähiöt Porista puuttuvat lähes kokonaan ja ympärivuotista pyöräilyä on harjoitettu jo ainakin 1950-luvulla yllättävänkin laajassa mittakaavassa.

Useat tässä luettelemani näkökohdat listattiin Porissa jo vuosikymmeniä sitten tehdyssä joukkoliikenneselvityksessä, jossa yhtenä vaihtoehtona pohdittiin kunnallisen liikennelaitoksen perustamista kaupunkiin. Sittemmin eli 1970-luvulla mentiin eräänlaiseen kevytversioon liikennelaitoksesta, kun kaupunki ryhtyi hankkimaan bussiliikennöitsijöitä omistukseensa. Jyväskylässäkin käytiin ainakin vuosina 1978 ja 1980 vastaavia keskusteluja, mutta tuloksetta. Lopulta maaliskuussa 1984 ARE Oy myi Jyväskylän Liikenteen lahtelaiselle Koiviston Auto Oy:lle.
 
Jyväskylässäkin on nykyään linja 40. Kesäaikataulukauden alkajaisiksi Äänekosken suunnan nelostien kautta kulkevat vakiovuorot muuttuivat numerolinjaksi 40. Samalla suurin osa vuoroista ajetaan matkakeskuksen sijaan paikallisliikennekeskuksen kautta Keskussairaalalle/-lta. Numerolinjaksi muuttui vain Jyväskylän Liikenne Oy:n vakiovuorot.
 
Viimeksi muokattu:
Maanantaina 13.8. alkaa Jyväskylän Liikenteen talvikausi. KS = Keskussairaala

Supistuksia:
- "expresslinja" 1M on kuihtunut kahteen ainokaiseen lähtöön Haapaniemestä (klo 7.15) sekä Kaunisharjusta (7.20) Viitaniemeen
- linjalta 8 on lakkautettu koulp lähtö klo 7.20 Nenäinniemestä keskustaan
- expresslinja 13M Jyväskylä-Korpilahti, lähtö Jyväskylästä klo 6.20 on poistunut valikoimasta. Pari muuta minuuttitarkistusta löytyy
- linja 20. Ma-pe aloitetaan liikenne tuntia myöhemmin klo 7.20 Pupuhuhdasta sekä la kaksi tuntia myöhemmin klo 10.20 Pupuhuhdasta

Lakkautuksia:
- linja 4 (ajoreitti ap KS-Viitaniemi-keskusta-Kuokkala-Väinölä-Halssila-Kauppatori-Viitaniemi-KS sekä ip KS-Viitaniemi-keskusta-Halssila-Väinölä-Kuokkala-keskusta-Viitaniemi-KS) lakkautettu. Vapautuneella vaunulla ajetaan kolmosen lisälähtö Vaajakoskelta Viitaniemen kautta KS:lle klo 7.15. Ip vastaakkaiseen suuntaan ajetaan kolme lähtöä KS:lta
- koulukyyti Halssila-Huhtaharjun koulu lakkautettu

Muuta:
- linja 10 on varsinainen "salatiedelinja". Kolmen erillisen aikataulun mukaan ajetaan reittejä Kaakkolampi/Kangaslampi-keskusta-KS-Keltinmäki, Keskusta-Kukkumäki-KS sekä Kangaslampi-keskusta-KS. Viimeksimainittua reittiä ajettiin viime talvikaudella vain 1.10. ja 30.4. välisenä aikana, nyt koko talviaikataulukauden ajan
- linja 13 Jyväskylä-Myllyjärvi-Isolahti-Saukkola-Tikkala on siirtynyt kokonaan Tilausajot Mennään Bussilla Oy:lle (joka aloittaa Onnibus -liikenteen Jyväskylästä suureen maailmaan). Jyväskylän Liikenne ajaa edelleen linjaa Jyväskylä-Myllyjärvi-Isolahti-Muurame, myöskin linjatunnuksella 13
- linjan 19K tunnus on vaihtunut 15K:ksi. Ei muutoksia reittiin KS-Viitaniemi-keskusta-Viherlandia eikä aikatauluhin (koulp) paitsi, että ajetaan nyt myös elo/syys- sekä toukokuussa

... jatkuu
 
Onnibus tuo halpabussit Jyväskylän paikallisliikenteeseen

Halpabussiyhtiö Onnibus haluaa tuoda kilpailun myös Jyväskylän paikallisliikenteeseen. Jyväskylän paikallisliikenteen linjalla 13 aletaan torstai-iltapäivästä alkaen myydä pysyvästi kertalippuja kahdella eurolla. Jyväskyläläinen Onnibus-liikennöitsijä Ilpo Luoma-aho kertoo, että hintojen alentamisella halutaan palauttaa joukkoliikenne hinnaltaan kilpailukykyiseksi yksityisautoon nähden: ”Yli kolmen euron kertalippu ei ole enää kohtuullinen kun huomioidaan, että lähes jokaisessa jyväskyläistaloudessa on vähintään yksi auto. Kertalipun hinnan on oltava niin halpa, että oma auto on silloin tällöin varaa jättää kotiin”, Luoma-aho perustelee.

Onnibusin lehdstötiedote
 
Mitähän tuossa Onnibussin lehdistötiedoitteessa tarkoittaa kohta: Mötön mukaan myös rahastus- ja matkustajainformaatiopalveluiden sekä varikkojen tulee olla tasapuolisesti kaikkien yrittäjien käytössä Jos Jyväskylässä Jyväskylän liikenteen varikko on Koiviston Auto -konsernin omistuksessa, niin mikä oikeus muilla on tunkea itsensä sinne. Eri asia mikäli Koiviston Auto suostuu vapaaehtoisesti ottamaan alivuokralaisia.
 
Jännityksellä jään seuraamaan tätä. Pe olin Jkl:n Suurajojen aikaan / nyk. NesteRalli seurailemassa joukkoliikennekadulla. Jokusen kuvankin näpsäisin.

Se mitä minä tiedän bussiliikenteestä välillä Oulu-Jyväskylä, on lähinnä KSL sekä Pohjolan Matkat. Yöbussi Roista (Rovaniemi) kulkee myöskin, mutta sitä en voisi käyttää, koska auto ajaa Jkl:ään öisin. Mikä harmi. V. Alamäki on ainakin yksi operaattori sillä reitillä.

Reitti on päivittäinen, ja luettu kesäaikataulusta (-12). Syksyisestä eli talviaikataulusta ei tuoretta tietoa löydy.
 
Viimeksi muokattu:
Mitähän tuossa Onnibussin lehdistötiedoitteessa tarkoittaa kohta: Mötön mukaan myös rahastus- ja matkustajainformaatiopalveluiden sekä varikkojen tulee olla tasapuolisesti kaikkien yrittäjien käytössä Jos Jyväskylässä Jyväskylän liikenteen varikko on Koiviston Auto -konsernin omistuksessa, niin mikä oikeus muilla on tunkea itsensä sinne. Eri asia mikäli Koiviston Auto suostuu vapaaehtoisesti ottamaan alivuokralaisia.

Möttö varmaankin tarkoittaa, että Jyväskylän kaupunki omistaisi ja vuokraisi varikkotiloja. Pääkaupunkiseudullahan varikon sijainti taitaa olla yksi erittäin merkittävä tekijä kilpailutuksia voitettaessa. Varikkotilojen huono vaihdettavuus siis vähentää todellista kilpailua. Varikon sijaintia kun ei voi sanoa miksikään innovaatioksi. Jos kaupunki vuokraisi varikkotiloja, saadaan paremmin pienempiäkin yrityksiä siirtymään seudulle ilman kallista alkuinvestointia ja isoa riskiä.
 
Missäs muuallakaan on rakennettu kunnallisia bussi, kuorma-auto, traktori, tai muita varikoita pelkästään tarkoituksena vuokrata niitä ulkopuolisille. Edes HSL-alueella, missä on todellista vaikeutta löytää varikkotiloja, tällaista ei ole vaadittu. Jos tällaisia rakennettaisiin, niin ainakin vuokran pitää olla riittävän iso, etteivät muut pääse valittamaan jonkun saavan piilosubventointia. Voihan bussiliikennöintiä operoida ilman varikkoakin, riittää kun autoille on jonkinmoinen parkkipaikka ja huoltopalvelut voi ostaa joltain huoltoasemalta tai merkkikorjaamolta.
 
Mitähän tuossa Onnibussin lehdistötiedoitteessa tarkoittaa kohta: Mötön mukaan myös rahastus- ja matkustajainformaatiopalveluiden sekä varikkojen tulee olla tasapuolisesti kaikkien yrittäjien käytössä.

Vanhoja teollisuushalleja parkkipaikan kera lienee vuokrattavissa hyvinkin edullisesti. Tankkaukset voi hoitaa huoltoasemalla, ulkopesut raskaankaluston pesuhallissa ja huollot saa teetettyä huoltosopimuksella vaikka merkkikorjaamossa. Käytännössä tilat tarvitaan autojen sisäsiivoukseen+pieniin huoltoihin ja tilat toimisto/sosiaalitiloille. Tiedä sitten minkälaista viiden tähden bussihotellia Möttö on vaatimassa omalle kalustolleen... Vai lieneekö vaan kateellinen Koivarin hienoille autohalleille?
 
Takaisin
Ylös