Jyväskylän paikallisliikenne

Liikenne alkaa 1.7.2014 kesäliikenteellä, joten hankinta-aikaa osalle kalustoa onkin hiukan enemmän, koska vasta talviliikenteessä tarvitaan koko kalusto käyttöön.
Tulikin mieleeni, että mahtaakohan Onnibus nyt ostaa nuo Rajamäen Hämeenlinnassa käyttämättömäksi jääneet OmniLinkit esim. vara-autoiksi?
 
Nyt kun OB repäisi kunnolla Jykylässä, niin mahtaako sama toistua muissakin KA-kaupungeissa? Tässähän voi käydä kuten aikoinaan pk-seudulla josta KA (Liikenne oy) poistui kokonaan kilpailun alettua.
Mielenkiintoista on myös nähdä, aikooko OB jatkossa osallistua HSL-alueen kilpailutuksiin kun suuri osa Vantaan ja Espoon seutu -ja sisäisistä linjoista kilpailutetaan kehäradan ja länsimetron valmistuessa. Voi kuitenkin olla vaikea lyödä kampoihin Nobinalle, Veolialle ja Pohjolalle joilla on jo pitkä kokemus alueen kilpailutuksesta.
 
Olin kyllä ennustanut Jyväskylän Liikenteelle tappioita tässä kilpailutuksessa, kuten muissakin KA-yhtymälle. Se, että Onnibus tyhjensi pöydän, oli kuitenkin pienoinen yllätys. Siitä heille toki onnittelut! Eikä mitenkään poissuljettua etteikö voittoja tulisi myös muissa KA-kaupungeissa.
 
Kyllä onnistuu jos tulevat kuljettajat otetaan töihin omistajakuskeina eli he maksavat omalla toimenimellä kulut/lomat/lomasijaiset ja muun kalustoon liityvän huollon. Helsingin seudulla se varmaan on hankalampaa. Tässä mielenkiintoinen avaus joukkoliikenteelle. Tästä pitäisi myös asiakkaiden ja tilaajien ryhdistäytyä ja määrätä kunnon sangtiot ilman selityksiä liikenteen hoitajalle.
 
Tuo on uusi tieto ja ajatus enkä tiedä sen todenperäisyydestä mitään, mutta mistä siinä oikein sanktioitaisiin liikenteenhoitajaa?
 
Onnibus voitti Jyväskylän paikallisliikenteen kilpailussa 74 bussin liikennöinnin eli lähes koko kaupunkiseudun joukkoliikenteen hoidon. Vain yksi kolmen bussin kohde meni toiselle yritykselle. Optioineen sopimus on yli sadan miljoonan euron arvoinen. 1.7.2014 alkava liikenne merkitsee varakalustoineen 86 bussin hankintaa ja 130 työntekijän rekrytointia. Onnibus Oy:n voittamissa kohteissa sopimusten peruskaudet päättyvät vuosina 2018-2021, joita seuraa mahdollisuus 2-3 vuoden optiokausiin.

http://www.onnibus.fi/onnibus-on-jyvaskylan-paikallisliikenteen-voittaja/

Tämäpä yllättävä, mutta hyvä uutinen!
Mitäköhän autoja mahtavat tuonne tuoda... :cool:
 
En ymmärrä, että mitä hienoa tässä nyt on saavutettu? Alueella pitkään toiminut perinteikäs yritys menettää liikennettä roimasti. Onko Jyväskylän Liikenteen toiminnassa ollut jotain sanomista, vai mistä tämä ylistys Onnibussin voitosta? Hinta on halvempi, mutta mikä muuttuu paremmaksi?
 
Onhan siinä jo jotain, että liikenneluvilla suojattu oligopolisoitunut toimiala muuttuu hiljalleen kilpailluksi toimialaksi ja läänityksistä luovutaan. Jyväskyläläiset veronmaksajat "säästivät" lehtitietojen mukaan 5.000.000 euroa ja toisaalta 100.000.000 euron hankintaan tuli muitakin mahdollisia toimijoita eikä vain yksi ja ainoa.
 
Jyväskylän liikenteen nykyisestä paikkurikalustosta 39kpl on suhteellisen uusia Kabus 4:a joille varmaan pitäisi löytyä uutta työtä konsernin sisältä. Tietysti jos muissakin kaupungeissa tulee takkiin niin sitten näitä uudehkoja oman tuotannon autoja jää käsiin melkoiset määrät. OB:lle KA tuskin haluaa myydä yhtäkään käytettyä autoa joten kannattaisiko OB:n suunnata katseet Ruotsin puolelle? Eikös sieltä saa suhteellisen uutta käytettyä paikkurikalustoa vai mikä siellä on tilanne? Kuinkahan paljon OB:n pitää hankkia uusia autoja ja kuinka suuri osa saa olla käytettyjä?
 
En ymmärrä, että mitä hienoa tässä nyt on saavutettu? Alueella pitkään toiminut perinteikäs yritys menettää liikennettä roimasti. Onko Jyväskylän Liikenteen toiminnassa ollut jotain sanomista, vai mistä tämä ylistys Onnibussin voitosta? Hinta on halvempi, mutta mikä muuttuu paremmaksi?
Perinteikäs kyllä, mutta kun tarkastelee viimeisen viiden vuoden toimintaa, ei tappio välttämättä yllätä. Kalusto Kabuseja lukuunottamatta on tällä hetkellä a) Ruotsista käytettynä hankittuja yli 10 vuotiaita autoja sekä b) uutena hankittuja 90-luvun autoja joista osa on tullut konsernin sisältä muualta. Mitään näistä autoista ei ikänsä (ja osittain myös ovituksensa) puolesta voinut tarjota tähän kilpailuun, ei vissiin edes vara-autoiksi. Voisin veikata, että ainakin osalle kuljettajista uutinen on mieluisa, kun heinäkuussa ei tarvitse enää ajella Kabussia. :)

Jyväskylän liikenteen nykyisestä paikkurikalustosta 39kpl on suhteellisen uusia Kabus 4:a joille varmaan pitäisi löytyä uutta työtä konsernin sisältä. Tietysti jos muissakin kaupungeissa tulee takkiin niin sitten näitä uudehkoja oman tuotannon autoja jää käsiin melkoiset määrät. OB:lle KA tuskin haluaa myydä yhtäkään käytettyä autoa joten kannattaisiko OB:n suunnata katseet Ruotsin puolelle? Eikös sieltä saa suhteellisen uutta käytettyä paikkurikalustoa vai mikä siellä on tilanne? Kuinkahan paljon OB:n pitää hankkia uusia autoja ja kuinka suuri osa saa olla käytettyjä?
Eiköhän OB:n väki keksi suhteellisen helposti mistä ja mitä hankitaan. Siitä vaan selvittelemään missä päin olisi sopimuksia päättymässä ja sen myötä tulossa isoja satseja autoja myyntiin. Aikaakin on vielä ja vuosikin ehtii välissä vaihtua, se kun on monesti uusien sopimusten alkamisajankohtakin. Ja olisihan nytkin saatavana mm. Nobinalta muutamia Jokeri-telejä. Autoja vaan pitäisi sitten seisottaa jossain talven yli, mikä toki ei ole ihan ilmaista välttämättä.
Mitä tulee noihin Kabus-katureihin, niin eiköhän katsella ja odotella miten käy esim. Lahdessa. Noita Jyväskylän autojahan voi nyt tarjota mm. sinne. Lahden kilpailusta lienee tulossa tiukempi kuin Jyväskylässä, kun KA ei ole siellä nytkään yksin ja sen alueen nykyisilläkin toimijoilla riittänee kiinnostusta ja valmista kalustoakin tarjottavaksi.
 
Onnea kilpailutuksen voittajalle!
Jään mielenkiinnolla odottamaan seuraavaa syksyä ja talvea, kuinka liikenne hoituu.
 
Kyllä onnistuu jos tulevat kuljettajat otetaan töihin omistajakuskeina eli he maksavat omalla toimenimellä kulut/lomat/lomasijaiset ja muun kalustoon liityvän huollon. Helsingin seudulla se varmaan on hankalampaa. Tässä mielenkiintoinen avaus joukkoliikenteelle. Tästä pitäisi myös asiakkaiden ja tilaajien ryhdistäytyä ja määrätä kunnon sangtiot ilman selityksiä liikenteen hoitajalle.

No tämä eläkevaarin tieto on kyllä taas HTT:ta tempaistua, kyllä minä tiedän tietoa, kun Shellin pöydässä Liikenteen kuljettajat kertoivat saaneensa jo aikaa sitten työtarjoukset... Jos nyt vedetään esimerkkinä Tampere, niin linjalla 25, jonka Onnibus voitti, olevat reilut 10 kuljettajaa ovat työsuhteessa Onnibus Oy:n, ilman tätä ei sopimusta kauupungin kanssa olisi edes allekirjoitettu ja näin on varmasti myös Jyväskylänkin kanssa.
Onnibus pakkaa tietenkin besserwissereiden keskuudessa sekoittaa se, että on olemassa Onnibus Oy, sekä Onnibussin nimen alla liikennöivät yhteistyö liikennöitsijät, vähän Expresbussin tapaan, eli pikavuoroliikenteessä em. brändit ovat markkinointiyhtiöitä, joiden lipun alla liikennöitsijät ajavat. Onnibus oy:llä on tällä hetkellä itsellään vain yksi vuoropari Tampere-Helsinki välillä sekä tuo em. linja 25 Tampereella, kaikki muut ovat konsortioon kuuluvien itsenäisten yrittäjien hallussa. Onnibus oy:stä en työnantajana ole kuullut mitään huonoa työnantajana yms. , mutta muutamasta Onnibus logon alla liikennöivästä yrityksetä kylläkin. Että eipä sotketa asioita !
 
Kuinkahan paljon OB:n pitää hankkia uusia autoja ja kuinka suuri osa saa olla käytettyjä?

Sopimuskohde 1 on vähintään 7 vuoden mittainen ja vaatimuksena 5 uutta bussia 27 bussin kokonaismäärästä. Sopimuskohde 2 on vähintään 6 vuoden mittainen ja vaatimuksena 5 uutta bussia 23 bussin kokonaismäärästä. Vaikuttaisi siltä, että noin pitkät sopimuskaudet vaativat useamman uuden bussin hankkimista ainakin edellä mainittujen sopimuksien alkuun tai kesken sopimuskauden, jotta 8 vuoden maksimikeski-ikä säilyy alusta loppuun. Keski-ikä luultavasti lasketaan kilometripainotteisesti, joten tässä on varsin haastellista laskea todellista tilannetta keski-iän suhteen. Asian voi kuitenkin ajatella niin, että jos samalla kalustolla ajettaisiin koko sopimuskausi, niin kaluston tulisi olla sopimuksen 1 alussa keskimäärin vuoden vanhaa ja sopimuksessa 2 2 vuotta vanhaa.

Onnibusin Möttö onkin jo todennut, että busseja tulee vara-autoineen 86 kappaletta, mikä on 7 kpl enemmän verrattuna tilaajan vaatimaan määrään (vara-autot laskettuna mukaan). Ehkäpä tuossa luvussa on sitten muutama uusi auto enemmän...
 
Takaisin
Ylös