Jyväskylän paikallisliikenne

tkp sanoi:
Juu, Kabus tuntuu olevan yksi keino karkoittaa ne vähätkin nykyiset matkustajat.
Tavallisena matkustajana olen täysin eri mieltä. Matkustajille Kabusit ovat erittäin mukavia. Sisustus on valoisa ja Koiviston Auton käyttämä pikavuoroistuin mukavuudessaan omaa luokkaansa. Matkustajaa on ajateltu myös istuinten määrässä. Tyypillisissä pikavuoroautoissa penkit on sijoitettu tiiviisti, Kabuseissa on panostettu väljyyteen ja ymmärretty, että muutaman istumapaikan menetys ei tavallisilla pikavuoroilla merkitse mitään. Matkustajan kannalta on hyvää myös se, mistä Kabuseja usein moititaan, eli moottoreiden rajallinen suorituskyky. Älyttömät kiihdytykset ja tarpeeton ohittelu jäävät tekemättä, mikä parantaa matkustusmukavuutta. Mukavuuden kai pitäisi olla muissakin yrityksissä asiakkaan kannalta tärkein kilpailutekijä.

Tämä ei tietysti tarkoita sitä, etteikö kuljettajaakin pitäisi ajatella linja-auton suunnittelussa, eikä kuljettajan ajatteleminen varmastikaan heikennä matkustajan viihtymistä.
 
Kani sanoi:
tkp sanoi:
Juu, Kabus tuntuu olevan yksi keino karkoittaa ne vähätkin nykyiset matkustajat.
Tavallisena matkustajana olen täysin eri mieltä.
Olisiko kannattanut lukea myös se hymiö siitä lauseen perästä?...Tokihan nuo uudet matalat Kabusit on parannus nykyiseen tilanteeseen Jyväskylässä, sitä ei voi kukaan kieltää, ja toivottavasti vanhimmista autoista päästään nopeasti eroon.
 
Onko muuten tietoa tuosta matalakabusin tekniikasta. Ei kai siellä ole taas pistetty jotain maamoottoria autoa liikuttamaan. Ja Onko TKP:llä sivukuvaa tästä uutukaisesta. Ainakin äkkiseltään muistuttaa näitä kottaraisenpönttöjä joita Kuopiossa oli ja jotka nyttemmin ovat Varkaudessa.
 
Näköjään sitten piti kabustaan laittaa semmonen moottori että täydellä pokalla kuskikin kiihtyy nopeammin ku kabus... :evil: Sentään tuo automaatti saattaa vähän helpottaa tuota tehon puutetta.
 
Tuollainen uusi auto oli tänään ainakin linjalla 28 klo 13.40 lähdössä Vapaudenkadulta Tikkakoskelle. Komean näköinen, kieltämättä, miksiköhän eivät rakenna takaovea autoon?
 
cummins sanoi:
Näköjään sitten piti kabustaan laittaa semmonen moottori että täydellä pokalla kuskikin kiihtyy nopeammin ku kabus... :evil: Sentään tuo automaatti saattaa vähän helpottaa tuota tehon puutetta.
Onneksi Jyväskylä on vielä niin tasainen kaupunki, varsinainen lättänä. :lol: Onkohan linjalle 25 tulossa pian noita uusia? Kangasvuorenmäki täydellä lastilla voisi olla mielenkiintoinen matkustus (ja varmaankin myös ajo-)kokemus.
 
Vaasasta myös löytyy iäkästä kalustoa

Miska sanoi:
Ehkäpä KA-yhtymä taas käy pääkaupunkiseudulla ostamassa ison läjän jotain 90-luvun katureita, joille ei seudulla enää löydy käyttöä. Sinänsä mielenkiintoista, että Jyväskylässä jopa vuosimallin -90 laatikko-Wiimat tuntuvat moderneilta. Monella kaupunkiseudulla ei näin vanhaa kalustoa edes juuri ole enää liikenteessä...
Täältä pääkaupunkiseudulta käsin nämä vanhat bussit tuntuvat kaukaisilta, kun viisaasti on täällä päätetty pitää kalusto hyvin uudenaikaisena muuhun maahan nähden. Useinhan se tuntuukin menevän niin, että uudet autot "korkataan" täällä ja 5-10-vuotiaina myydään muualle Suomeen.

Jos miettii muita kaupunkeja, joissa on silmiin pistävän vanhaa kalustoa, niin Vaasa on hyvä (tai siis huono) esimerkki. Bussit ovat 1980-luvulta, vanhimmat bussit 1980-luvun alusta ja uusimmat jostain 1989-vuodelta. Eipä niiden vanhuus tosin haittaa, kun useimmiten ei kanssamatkustajia näy tai kuulu. Onko tämä matkustajapula sitten eläkeikäisten bussien syytä vai toisinpäin.
 
cummins sanoi:
Näköjään sitten piti kabustaan laittaa semmonen moottori että täydellä pokalla kuskikin kiihtyy nopeammin ku kabus... :evil: Sentään tuo automaatti saattaa vähän helpottaa tuota tehon puutetta.
Onks jo paljon ajokokemusta vai?
 
TC6-Z3 sanoi:
Onks jo paljon ajokokemusta vai?
Ei ole ajokokemusta tästä autosta vielä koska tänne Kuopioon niitä saadaan luultavasti pitkän ajan päästä. Paperillahan tuo näyttää melko mopolta. Kokemusta on kyllä tuosta tehokkaammasta moottoriversiosta pikurikabusissa.
 
Uudet matalalattia Kabusit!

Dodi.. nyt se sitten on tapahtunut.. Ne matalalattia-Kabusit tulivat. Ovathan ne tietty uusia ja sinänsä ainakin parempia kuin vanha kalusto mitä jyväskylässä tälllä hetkellä kyllä riittää.

On kuitenki muutamia asioita joita mietin tuolla matkustaessani.

Miksi kyseisessä bussissa ei voi edelleenkään olla kolmatta ovea?
Se helpottaisi ihmisten liikkumista bussista ulos erityisesti ruuhka-aikoina ja näin nopeuttaisi liikkumista. Ja tämän lisäksi bussin etuovi on erittäin ahdas ja pieni.

Miksi tästä "matalalattia"bussista ei ole voitu tehdä yhtä matalalattiaista kuin kilpailijoista. Kuten monissa muissa uusissa matalalattiabusseissa on perälle asti huomattavasti matalampaa ja jopa perällä lattian korkeimmassakin kohtaa mahtuu 190 senttinenkin seisomaan. Esim Carrus City U... Bussi on siis puolesta välistä saakka taakse päin huomattavasti korkeampi sillä peräosaan mentäessä on peräti porras.

Ja ehkä se kaikken järkyttävin ja naurettavin asia joka on bussimatkustajalle tärkeä eli STOP-nappi. Miksi näinkin pienessä asiassa pitää säästää. Ikkunapuolella matkustavilla ei ole lainkaan stop-nappeja uusissa Kabuseissa. pitää siis huutaa vieressä istuvalle et "voisitko painaa nappia, jään seuraavalla" jeejee.. kuinka järkevää ja sitten Kabus vielä mainostaa itseään matkustusmukavuudeltaan ensiluokkaisena.

Onhan näissä hyviäkin puolia kuten tämä gps systeemi jotta näkee mihin mikäkin linja menee mutta eiköhän sen saisi johonkin oikeasti toimivaan matalalattiabussiin.

Ja vielä yksi asia. Miksi koko Kabusin pitää yleiseltä kooltaan olla äärettömän pieni. Ja penkkien pitää olla kuin junassa. Eikös paikallisbussissa yleensä kuitenkin istuta korkeintaan ehkä puoli tuntia yhtä mittaa joten ehkä ei tarvita järkyttävän isoja penkkejä. Ehkä olisi järkevämpää kaupunkibussissa laittaa hieman enemmän penkkejä ja tehostaa tilan käyttöä bussissa.
 
Jyväskylän kaupungin verkkosivujen kysymyspalstalta poimittua:

www.jyvaskyla.fi sanoi:
KYSYMYS:
Jyväskylän bussiliikenne on etenkin ruuhka-aikaan hitaahkoa ja epätäsmällistä. Onko kaupungilla tai liikennöitsijällä suunnitelmia bussiliikenteen täsmällisyyden parantamiseksi? Nykyiselläänhän bussit joutuvat seikkailemaan ruuhkassa henkilöautojen kanssa sekä väistelemään läpi päivän väärin pysäköityjä, kuormaa purkavia tai muuten vaan ajelevia autoja pitkin ruutukaava-alueen kapeita katuja.

Vastattu: 24.2.2006
VASTAUS: Bussien kulun sujuvuutta on mahdollista parantaa katujärjestelyin harvoissa kohteissa. Tällainen on mm. Sepänkadun ja Rajakadun risteys, jonka parantamisesta on jo tehty suunnitelma.

Henkilöautoliikenteen kasvaessa ajonopeudet alenevat ruuhka-aikoina. Tämä koskee myös busseja, joiden kokonaismatka-aikaa lisää noina hetkinä myös matkustajien suuri määrä. Joillakin linjoilla ruuhkavuorot ovat aina myöhässä talviaikaan. Tämä ei saa jatkua.

Kun paikallisliikenteen reittejä ja aikatauluja seuraavan kerran tarkistetaan ensi kesänä, on lähtökohtana kaikkien vuorojen aikataulussa pysyminen.

liikenneinsinööri Jorma Lipponen
Näin siis Jyväskylässä.
 
Eilen näkyi auto 453 27:lla, onkohan jo viides yksilö tästä uudesta sarjasta?
 
Takaisin
Ylös