Jyväskylän paikallisliikenne

Re: Uudet matalalattia Kabusit!

cHAIRmAN sanoi:
Miksi tästä "matalalattia"bussista ei ole voitu tehdä yhtä matalalattiaista kuin kilpailijoista. Kuten monissa muissa uusissa matalalattiabusseissa on perälle asti huomattavasti matalampaa ja jopa perällä lattian korkeimmassakin kohtaa mahtuu 190 senttinenkin seisomaan. Esim Carrus City U... Bussi on siis puolesta välistä saakka taakse päin huomattavasti korkeampi sillä peräosaan mentäessä on peräti porras.
City-U:n alla oleva Volvo B10L-alusta on saanut surullisenkuuluisan "Huonoin Volvon tekemä bussialusta"-tittelin...Eli yksinkertaisesti täysin matala ei ole kestävydeltään samaa tasoa LE(low enty)-alustan kanssa. Myös huolto tälläiseen alustaan on huomattavasti vaikeampaa ja enemmän aikaa vievää kun kaikki osat on ahdettu pienempään tilaan. Nykyään LE-alustat onkin suositumpia kuin kokonaan taakse asti matalat. Esimerkiksi ytv-alueella tilataan nykyään pääsääntöisesti vain LE-alustoja. Samoin Turussa, Tampereella...
 
Vs: Re: Uudet matalalattia Kabusit!

tkp sanoi:
City-U:n alla oleva Volvo B10L-alusta on saanut surullisenkuuluisan "Huonoin Volvon tekemä bussialusta"-tittelin...Eli yksinkertaisesti täysin matala ei ole kestävydeltään samaa tasoa LE(low enty)-alustan kanssa. Myös huolto tälläiseen alustaan on huomattavasti vaikeampaa ja enemmän aikaa vievää kun kaikki osat on ahdettu pienempään tilaan. Nykyään LE-alustat onkin suositumpia kuin kokonaan taakse asti matalat. Esimerkiksi ytv-alueella tilataan nykyään pääsääntöisesti vain LE-alustoja. Samoin Turussa, Tampereella...

Okei.. Hmm.. no silti tuntuu jotenkin jyväskylän liikenteen asiakkaan olo jotenkin huijatulta. Kiskotaan tajuttomia hintoja ja uudetkin bussit tuntuvat melko ala-arvoisilta ja vielä kun ajattelee että niillä sitten ajellaan seuraavat 20 vuotta. Tietääkö kukaan mistä tämä koko KABUS vöyhötys on saanut alkunsa ja mitä siin tavoitellaan? Ja vielä juolahti mieleen että mitäköhän Liikenne meinaa tehdä kun nämä kabusit käyvät ajan mittaan mitä luultavammin melko pieniksi.. Ovat jo nyt ruuhka aikaan tupaten täynnä.
 
Kysyin Jyväskylältä liikenneasiaa

"Miksi Jyväskylän bussitarjontaa ei ole kilpailutettu? Matkustajamäärät laskevat vuodesta toiseen, bussit ovat vanhoja ja linjat sekavia. Ottakaa mallia pääkaupunkiseudusta, bussitarjonta on korkeatasoista, kalusto uutta, liput ja reitit selkeitä ja busseja myös käytetään. Ei tarvitse niin paljoa tehdä uusia teitä kun ruuhkat vähenevät."

Jyväskylän kaupunki vastaa:

Joukkoliikenne ei ole Jyväskylässä ole kaupungin järjestämää palvelua, vaan yksityistä, liikennelupien perusteella harjoitettavaa liiketoimintaa. Kaupunki ei osta liikennettä, joten ei voi kilpailuttaakaan.

Helsingissä, Tampereella ja Turussa kaupungit järjestävät itse joukkoliikenteen. Niissä palvelutaso on parempi ja kustannukset kaupungeille asukasta kohti moninkertaiset keskisuuriin kaupunkeihin verrattuna. Helsingissä joukkoliikennemenot ovat n. 170 €/asukas/v ja Jyväskylässä vastaavasti n. 20 €. Raha tässäkin asiassa ratkaisee.

Bussikalusto paranee tänä vuonna merkittävästi, kun Jyväskylän Liikenne saa 20 uutta matalalattiabussia.
 
Kaikki vastauksessa ja yllä olevassa sitaatissa olevat tiedot ovat "Joukkoliikenne keskisuurissa kaupungeissa" - raportista (LVM 2/2005)

Tämähän on aivan absurdi vertaus. Helsinkiä ei voi mitenkään verrata suoraan Jyväskylään, ja Helsingin menoissa on mm. ratainfra mukana.

Huomattavasti oikeudenmukaisempi vertaus olisi vertaus Turkuun (56,1 €/as/v) ja Tampereeseen (48,1 €/as/v). Jyväskylässä saman raportin mukaan tuki oli 16,5 €/as/v.

Jyväskylässä myös merkittävä osa tuesta maksetaan epäsuorana tukena (koululaisliput ja matkakorvaukset). Tämä ei sisälly Jyväskylän lukuun. Keskisuurissa kaupungeissa noin 30% tuesta on epäsuoraa. Suurissa 2,9%.

Lisäksi pitäisi muistaa, että tuki matkaa kohden on esim. Turussa ja Tampereella kohtuullinen (Turku 0,33 €/v, Tampere 0,25 €). Jyväskylässä tuki oli 0,31 €/matka ilman epäsuoria tukia.

Käytännössä voi Turkuun ja Tampereeseen verraten sanoa, että periaatteessa Jyväskylässä joukkoliikenteen käyttö on samalla tasolla tukeen verrattuna, joten Jyväskylän joukkoliikennettä ei voi sanoa mitenkään edullisemmin järjestetyksi. Koska palveluja ja matkoja on vähemmän, tuki asukasta kohden on pienempi. Jos kaupunki panostaisi enemmän, palvelut ja matkustus nousisivat.

Jyväskylän kannattaisi tutustua myös mm. Joukkoliikenne eurooppalaisissa kaupungeissa - raporttiin: http://www.tut.fi/liku/tutkimus/liku58_web.pdf
jossa on esitelty Jyväskylän kokoisten Jönköpingin ja Lundin joukkoliikenneratkaisuja. Jönköpingissä joukkoliikenteen käyttö on Turkuun ja Tampereeseen verrattavaa.
 
Luin muuten aika hauskan jutun uudesta Bussiammattilainen-lehdestä. Nämä alkupään matalakabusit ovat 5.7 l euro3 kuutoskoneella. Kun tule uudempi sarja euro4-moottorisia Kabuseja niin niiden moottori on neljäsylinterinen 4.5-litrainen ;)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Kaupungilla on kyllä pidetty palaveria bussiliikenteen kehittämisestä ym. Myös asteittaisesta siirtymisestä kilpailutukseen on haaveiltu jollain taholla. Toisin sanoen nykyinen liikennöitsijä luopuu kannattamattomista linjoista ja ne kilpailutetaan ensimmäisenä. Miten lie sitten innostaa osallistumaan?

Ilmeisesti on sitten Lahdessakin innostuttu lakkauttamaan sitten kannattamattomat sylinteri moottoreista :)
 
Uusia kabuseja on jyväskylässä nyt jo 9 kappaletta

407 (HTF-607)
408 (HTF-608)
414 (HTF-614)
416 (HTF-601)
423 (HTF-623)
453 (HTF-653)
454 (HTF-654)
456 (HTF-656)
457 (HTF-657)

Kaikki uudet autot on tullut tähän asti käyttämättömille numeroille, milloinkohan JL alkaa poistamaan vanhimpia autojaan? Jospa tarkoitus on ajaa nämä uutuudet ensin sisään ja vasta sitten poistaa vanhaa kalustoa kun uusien pelien luotettavuus on testattu.
 
Oikeastaan osa noilla numeroilla olleista autoista on ehkä poistettu pikkuhiljaa uusien Kabussien alta. Veikkauksia seuraavaksi poistuvista autoista on 401, 479, 481, 485 ja loput kelkkakabussit mitä on jäljellä. Saa sitten nähdä milloin alkaa vanhimmat laatikot ja lahti 300:t siirtyä poistettavien listalle.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Mikko121 sanoi:
Veikkauksia seuraavaksi poistuvista autoista on 401, 479, 481, 485 ja loput kelkkakabussit mitä on jäljellä. Saa sitten nähdä milloin alkaa vanhimmat laatikot ja lahti 300:t siirtyä poistettavien listalle.

Tällä hetkellä ajosta poistettuja, ja Lahteen vientiä odottaa autot 464, 465,472, 479 ja 485.
 
Jyväskylän kaupungin kaupunkisuunnittelulautakunta käsittelee 30. päivänä toukokuuta 2006 Jyväskylän Liikenteen ehdotusta talviaikatauluiksi ajalle 14.08.2006-03.06.2007. Ote esityslistasta:

Kaupunkisuunnittelulautakunta sanoi:
Paikallisliikenteen kokonaismatkustajamäärä on pienentynyt kolmen viimeisen vuoden kuluessa noin 15 %, mikä on heikentänyt liikennöinnin kannattavuutta merkittävästi. Kuluvan vuoden alkupuolella matkustajamäärien lasku on pysähtynyt. Edelliseen talvikauteen nähden liikennöitsijän hakemuksessa ehdotetaan supistettavaksi joitakin bussivuoroja ja tehtäväksi joitain reittimuutoksia. Linjan 18 reitti ajetaan kuluvan kesän tapaan myös talvella Toritien sijasta Pohjantietä pitkin, jotta bussit pysyvät paremmin aikataulussa ruuhka-aikoina. Linja 8 ehdotetaan ajettavaksi keskustasta Priimuksen sijasta Kortepohjaan, mitä perustellaan Cygnaeus lukion siirrolla Wilhelm Schildtinkadun varteen.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Joukkoliikenteen rationalisointi Jyväskylässä ja muualla

Mikko Laaksonen sanoi:
Myöskin rohkenen epäillä, että kaupunkirakenne tukisi joukkoliikennettä Turussa tai Tampereella olennaisesti enemmän kuin Jyväskylässä tai Kuopiossa. Itse asiassa, Turussa varsin suuri osa väestöstä (noin 40-50 000) asuu keskusta-alueella, kävely- tai pyöräilyetäisyydellä keskustasta, kun taas Jyväskylässä ja Kuopiossa lähiöiden osuus koko väestöstä on suurempi.
Tämä ei kyllä ole tutkittua tietoa.Ensinnäkin Jyväskylä on Turkua tiiviimmin asuttu kaupunki,ja pinta-alaltaan lähes 3 kertaa pienempi.Itse asun melkeimpä Jyväskylän kauimmaisessa lähiössä ja täältä ajaa pyörällä 15min keskustaan.Ja Jyväskylässä lähiöt ovat erittäin pieni osa kaupunkikuvaa.Yksi Jyväskylän suurimmista lähiöistä sijaitsee noin 2km päästä keskustasta ja se on jo lähes kasvanut kiinni kantakaupunkiin.Siinä olen kyllä samaa mieltä että aikatauluissa on liikaa 0ahf07aj merkkejä,mutta kyllä niihin tottuu.;) Joku täällä ihmetteli minkä takia lähes joka linjan pitää kiertää keskussairaalan kautta,syy siihen voi olla se että siellä sijaitsee yksi kaupungin suurimmista ylä-asteista ja asuinalueita on myös keskussairaalan takana paljon.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Joukkoliikenteen rationalisointi Jyväskylässä ja muualla

oula sanoi:
Tämä ei kyllä ole tutkittua tietoa.Ensinnäkin Jyväskylä on Turkua tiiviimmin asuttu kaupunki,ja pinta-alaltaan lähes 3 kertaa pienempi.

Tarkoitin kommentilla sitä, että Jyväskylän keskusta-alue on varsin pieni. Etäisyys keskustasta esikaupunkeihin ja lähiöihin on toki samoin lyhyempi.

Toki voi asiaa analysoida. Tilastot vuodelta 2004:

Jyväskylässä oli 83582 asukasta ja seudulla 163390
Kantakaupungin suuralueella asui 23456 asukasta, 28,06% kunnasta ja 14,36% seudusta

Turussa oli 174824 asukasta ja seudulla 296858
Keskustan suuralueella asui 51471 asukasta, 29,44% kunnasta ja 17,34% seudusta

Eli Turku on tilaston perusteella keskustapainotteisempi kuin Jyväskylä. Ero oli toki pienempi kuin oletin. Jyväskylän nettisivuilta ei muuten ilmene, mitä kaupunginosia lasketaan "Kantakaupungin" suuralueeseen.

Ihmettelen kuitenkin, miten esimerkiksi Kortepohjaan, Kuokkalaan tai Kangasvuorelle ei pystyisi järjestämään houkuttelevaa joukkoliikennettä, joka houkuttelisi ihmiset käyttämään bussia yhtä lailla kuin Ruotsin Jyväskylän kokoisissa kaupungeissa.
 
Vs: Joukkoliikenteen rationalisointi Jyväskylässä ja muualla

Mikko Laaksonen sanoi:
Ihmettelen kuitenkin, miten esimerkiksi Kortepohjaan, Kuokkalaan tai Kangasvuorelle ei pystyisi järjestämään houkuttelevaa joukkoliikennettä, joka houkuttelisi ihmiset käyttämään bussia yhtä lailla kuin Ruotsin Jyväskylän kokoisissa kaupungeissa.
Niin, Ruotsin Norrköping on kooltaan aika lähellä Jyväskylää ja Norrköpingissä toimii varsin elinvoimainen raitiotie. Miksei voisi toimia Jyväskylässäkin? Tällainen näkymä tekisi Jyväskylästäkin aivan jonkun muun kuin kylän...
 
Vs: Joukkoliikenteen rationalisointi Jyväskylässä ja muualla

Rattivaunu sanoi:
Niin, Ruotsin Norrköping on kooltaan aika lähellä Jyväskylää ja Norrköpingissä toimii varsin elinvoimainen raitiotie. Miksei voisi toimia Jyväskylässäkin? Tällainen näkymä tekisi Jyväskylästäkin aivan jonkun muun kuin kylän...

Ratikka olis kyllä jees.:p:)

Jyväskylän keskusta alue on tosiaan pieni.En ole ihan varma mitä lasketaan kantakaupunkiin,Kuokkalaan pääsee ylittiämällä sillan keskustasta(1-2km)mutta sitten keskustasta pohjoiseen,siinä on harju ja sitten mäkimatin -OMAKOTITALOALUE!-alle 1km päästä keskustasta,siihen kuuluisi rakentaa korkeita umpikortteleita tehokkuuden lisäämiseksi:biggrin: nojoo,mut sen jälkeen tulee taas viitaniemi ja kortepohja ja sitten kypärämäki.siihen loppuukin jyväskylän asuinalueet ja menee Ruokkeen(jyväskylän mlk)Puolelle,ja se on erittäin harvaan asuttu alue,eikä paikallisliikenne aja sinne kun(asukkaiden tietojen mukaan) kerran päivässä.Mutta keuruulta tulevat linkit tunnin välein:) Mutta sitten keskustasta etelään,Kuokkalan jälkeen tuleekin jo raja vastaan.Eli Jyväskylän laajenemissuunta on pitkällä tähtäimellä pohjoiseen,länteen tai sitten maalaiskunnan puolelle,uskon kyllä että ensimmäisenä tullaan rakentamaan tyhjät metsäalueet keskustan tuntumassa(ja parkkipaikat) joka tiivisdtää kaupunkia entisestään.;)

Saatto mennä jossain kohti ohi aiheen mutta olkoon.
 
Takaisin
Ylös