Lappeenrannan paikallisliikenne

TEP70

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
25 Heinäkuu 2005
Viestit
1,382
Lappeenrannan paikallisliikenteen linjastoa ja aikatauluja muokattiin viime syksynä ja tulos oli iso askel kohti tasavälisyyttä ja säännöllisyyttä. Parantamisen varaa on kuitenkin vielä. Lappeenranta on Suomen keskisuurista kaupungeista sikäli ainutlaatuinen, että lähes kaikki lähdöt ajetaan matalalattiabusseilla. Selvää on tosin se, että ilman Turusta vapautuneita matalia tilanne ei olisi näin hyvä.

Ruuhka-ajan liikenteessä on 16 autoa, joista 14 matalia, yksi korkea nivel ja yksi matala pikkubussi.

Linja 1 Yliopisto-Keskuspuisto-Mustola/Kiiskinmäki
- neljä autoa, kahden tunnin kierros, 30 min vuoroväli

Linja 2 Kivisalmi-Keskuspuisto-Hovinpelto
- kolme autoa, 90 minuutin kierros, 30 min vuoroväli

Linja 3 Yliopisto-Keskuspuisto-Kivisalmi
- kolme autoa, 90 minuutin kierros, 30 min vuoroväli
- ajetaan vain aamu- ja iltaruuhkassa

Linja 3K Kivisalmi-Kesämäki
- ajetaan kaksi koululaislähtöä nivelbussilla aamu- ja iltaruuhkassa

Linja 4 Karhuvuori-Keskuspuisto-Mäntylä
- yksi auto, tunnin kierros, tunnin vuoroväli
- ruuhkassa toinen auto -> 30 min vuoroväli
- iltaisin ja sunnuntaisin pienkalustolla

Linja 5 Yliopisto-Keskuspuisto-Matkakeskus
- kaksi autoa, tunnin kierros, 30 min vuoroväli

Linja 9 Matkakeskus-Keskuspuisto-Pikisaari-Kariniemi
- pienkalustolinja, yksi auto, tunnin kierros, tunnin vuoroväli
 
Tutustuin itse Lappeenrannan joukkoliikenteeseen viime viikon keskiviikkona (16.11) ja vaikutelma oli positiivisesti yllättynyt. Mielenkiintoista kuulla, että taustalla on selvä rationalisointi.

Hyvää vaikutelmaa:
  • Selkeähkö linjasto, selkeästi kimputetut Teknillisen yliopiston pään linjat 1, 3 ja 5 muodostavat 10 min välein ruuhkassa ajettavan "runkolinjan".
  • Kohtuullisen hyvä informaatio, mukaanlukien aikataulut matkakeskuksen ja keskustan pysäkeillä.
  • Keskisuureksi kaupungiksi hyvä kalusto (toki kaluston ovat maksaneet Turun veronmaksajat ... mutta hyvässä käytössä ovat).
Parantamista olisi tariffin alentamisessa, selkeämmässä hinnoittelussa (esim. selkeä aikakertalippu) jne.

Tuntuu kuitenkin siltä, että Savonlinja on soveltanut Turun liikennöinnistä muutakin kokemusta kuin vain autot.

Toivottavasti matkustajamäärät kehittyvät suotuisasti!
 
TEP70 sanoi:
Ruuhka-ajan liikenteessä on 16 autoa, joista 14 matalia, yksi korkea nivel ja yksi matala pikkubussi.

Linja 3K Kivisalmi-Kesämäki
- ajetaan kaksi koululaislähtöä nivelbussilla aamu- ja iltaruuhkassa
Muuna aikana tämä "Sarana-Setra" ajaa linjalla 1. Mihin on hävinnyt korkealattiainen bussi (Setra S415UL?), joka ilmestyi samaan aikaan uusimpien matalalattiabussien kanssa?

Mikko Laaksonen sanoi:
  • Selkeähkö linjasto, selkeästi kimputetut Teknillisen yliopiston pään linjat 1, 3 ja 5 muodostavat 10 min välein ruuhkassa ajettavan "runkolinjan".
Parantamista olisi tariffin alentamisessa, selkeämmässä hinnoittelussa (esim. selkeä aikakertalippu) jne.
Yliopistolta lähtee neljä bussia tunnissa: ykkönen 15 yli ja 45 yli, vitonen tasalta ja puolelta. Väli on siis tasainen 15 minuuttia. Keskustasta sen sijaan bussit lähtevät yliopistolle 10, 15, 40 ja 45 yli tasan (lisäksi ruuhka-aikaan linja kolme lähtee tasalta ja puolelta). Eihän noin harva vuoroväli tavallista matkustajaa haittaa, mutta minua haittaa: myöhästyn melkein joka päivä tuosta 15 tai 45 yli lähtevästä ykkösestä ja joudun 25 minuuttia odottamaan vitosta!

Bussilippuja on yksinkertaistettu ja hintoja alennettu: Siirtolipusta (nyk. vaihtolippu) ei enää peritä lisähintaa vaan hinta muodostuu kilometrien mukaan. Yötaksa on poistettu. Lappeenrannassa kirjoilla olevat opiskelijat saavat kaupunkikortista 25 prosentin alennuksen (käytännössä tuo alennus poistaa viiden vuoden inflaation). Ensi vuonna Lappeenrannassa kirjoilla olevat opiskelijat voivat ostaa 44 matkan lipun 44 eurolla (kuinka pitkiä nuo euron matkat ovat?). Ja käsittääkseni joku selkeämpi lippujärjestelmä on suunnitteilla, toivottavasti aikakertalippu.
 
Eilen taas matkustin Säffle 584:llä, jossa etulinjakilpi oli pimeänä ja korvattu pahvilätkällä tuulilasilla. Tältä osin ei ole päästy yhtään eteenpäin Wiima K200-ajasta. Kai noissa nyt kuitenkin kilvet toimivat aivan kunnolla vuosia Turussa (vai muistaako joku toisin?). Nykyään tuntuu, että kunnolla toimivat linjakilvet ovat joinakin päivinä vähemmistönä. :(
 
Lappeenrannassa olevat Säfflet ovat samanlaisia kuin Etelä-Suomen Linjaliikenteen Helsingistä poistamat.Ovatko siis bussit siirretty Helsingistä Lappeenrantaan?
 
Lappeenrannassa olevat Säfflet ovat samanlaisia kuin Etelä-Suomen Linjaliikenteen Helsingistä poistamat.Ovatko siis bussit siirretty Helsingistä Lappeenrantaan?

Kyllä. Kyseiset Säfflet olivat alunperin juuri L-rannassa, mistä menivät Helsinkiin. Palautuivat takaisin, kun Helsinkiin tuli Ikarukset.

Toki Lappeenrannassa on myös Turusta tulleita Säfflejä.
 
Tullaankohan Lappeenrantaan hankkimaan piankin uutta kalustoa?Vaikka tuo nykyinen onkin ihan kunnossa,ei pieni uusiminen olisi pahitteeksi jos rahaa löytyy.
 
Onhan siellä yksi tämänvuotinen auto ajossa: autolla SL-802 (MB Tourino) ajetaan toisinaan aamun varavuoroja keskustan suuntaan linjalla 2. ;)

No, Setrat eivät ole kovin vanhoja eikä iltaisin ja viikonloppuisin linjalla 4 oleva Tilausliikenne Pekki KYn pikkubussi.
 
Tuskin tulee ihan heti uusia autoja. Lappeenrannan kalustohan on moneen muuhun samankokoiseen kaupunkiin verrattuna erinomaista, melkein kaikki liikenne ajetaan matalalattiabusseilla.

Ennemminkin suuntaisin huomiota autojen siisteyteen: ainakin keväällä tuntui, ettei autoja siivota ollenkaan. Järkyttävät pölykerrokset vain kasvoivat päivä päivältä. Autojen turhan tyhjäkäynnin kaupungin paraatipaikalla voisi jo pikkuhiljaa lopettaa. Ei voi olla niin, että keskustaan jää 20 minuuttia taukoa ja auto käy koko sen ajan.
 
Tullaankohan Lappeenrantaan hankkimaan piankin uutta kalustoa?Vaikka tuo nykyinen onkin ihan kunnossa,ei pieni uusiminen olisi pahitteeksi jos rahaa löytyy.

Onkos Setrat 679 ja 680 nyt tulleet vähän aikaa sitten liikenteeseen kun ei ole ennen näkynyt? 680 on linjalla 9 ja 679 linjalla 4. On muuten liukkaat lattiat...
 
Onkos Setrat 679 ja 680 nyt tulleet vähän aikaa sitten liikenteeseen kun ei ole ennen näkynyt? 680 on linjalla 9 ja 679 linjalla 4. On muuten liukkaat lattiat...
Nuo Setrat ja 678 ovat tulleet liikenteeseen vähän aikaa sitten eli vuonna 2002. Kaikissa Setroissa lattia on päällystetty erikoisliukasteella, joka tulee vielä kalliiksi Savonlinjalle. Ja huomatkaa, että edes jäätä ei tarvita; pelkkä vesi tekee lattiat hyvin liukkaiksi (ovathan ne lattiat toki muutenkin varsin liukkaat).

Autot ovat milloin milläkin linjalla - ei niillä mitään nimikkolinjoja (yleensä) ole. Savonlinjan kalustopula takaa sen, että vara-auto 251 on ajossa lähes joka päivä. Alkuvuonna se ajoi useasti linjaa 3, eilen se korvasi sarana-Setraa linjalla 3K.
 
680 eli se takaoveton on ollut nyt koko viiko linjalla 9 ja on luultavasti vielä huomennakin. Jos 251 on se 87 - 88 vuoden kaksiakselinen Wiima on ollut 4:lla. Täältä Prismaa vastapäätä on hyvät näkymät ohimeneville busseille.
 
Jos 251 on se 87 - 88 vuoden kaksiakselinen Wiima on ollut 4:lla.
Tuo Wiima on numero 186, ja se oli todellakin tänään linjalla 4. Lappeenrannassa ajossaolevat bussit on listattuna tänne.

Eilen matkustin yhdellä liukastetulla Setralla. Ensimmäistä kertaa kävi niin, että kuljettaja odotti, että pääsen istumaan ennen kuin pysäkiltä lähdettiin. Ystävällistä toimintaa ulkomaalaiselta naiskuljettajalta. Ei tainnut tyttö kuitenkaan tietää, että repussani oli täydellinen Villeroy & Boch -astiasto, jonka rikkominen olisi tullut kalliiksi...
 
Takaisin
Ylös