Lappeenrannan paikallisliikenne

Eilen taas matkustin Säffle 584:llä, jossa etulinjakilpi oli pimeänä ja korvattu pahvilätkällä tuulilasilla. :(


Oli viime maanantaina linjalla 5 ja vieläkin oli tuulilasissa pahvikyltti. Onko näyttö korjauskelvoton, vai miksei sille tehdä mitään? Kuitenkin on tässä jo aikaa mennyt...
 
Kesä 2007 aikataulu on itäpuolella kaupunkia asuvalle aika tyly.

Sattumalta olen säästänyt viime kesän aikataulun ja pystyin vertaamaan sitä tämän vuoden kesäaikatauluun, kun heti havaitsin että isoja muutoksia on tehty.

Osa Lauritsala-Keskusta arkivuoroista (linjat 1 ja 2) ei kulje lainkaan koulujen loma-aikana 4.6.-13.8. välisenä aikana.

Tällaista rajoitusta ei viime kesänä ole ollut, joten viime kesään verrattuna arkivuoroja lähtee pois 16 kpl/pvä. Eli vuorojen määrä arkisin putoaa kolmasosalla.

Muutos on iso ja vaikka tietenkin on ihan päivänselvää, että perusteena on varmasti kesäajan hiljaisempi käyttö, niin osoittaa melkoista joukkoliikenteen käyttäjien väheksymistä, että muutoksesta ei ole millään lailla kaupunkilaisia informoitu. Takuuvarmasti on 4.6. lähtien äkäisiä mummoja pysäkeillä ihmettelemässä. Nimittäin tuo ajamattomuus ei varmasti ole kaikille aivan selvää tuon aikatauluvihkosen merkintöjen perusteella... koska tällaiseen ei ole idän suunnan vuoroissa totuttu ja pois pudotettavien vuorojen perässä oleva + merkki jää helposti huomaamatta ja tarkistamatta sivun alareunan merkkiselityksistä.

Eikä kovin hyvästä ja selkeästä aikatauluvihkon suunnittelua mielestäni kyllä ole, että ns. "poikkeusmerkintätapaa" käytetään muutokseen joka kattaa 1/3 vuoroista ja kestoltaan on yli puolet vihkon voimassaoloajasta.

Se siitä vaivattomasta joukkoliikenteen käytöstä. Nyt pitää aina varmuuden vuoksi tarkistella vuorojen lähtöjä aikatauluvihkosta, kun heiluriliikenne uudistuksen myötä jo tottui kivasti säännölliseen ja ennakoitavaan liikennöintirytmiin.

Ennustan, että kaupungin itäpuolen reittien käyttäjämäärät tulevat entisestään laskemaan...
 
Heikennystä tuntuu totisesti olevan. Kaupungin tärkeimmät bussilinjat 1 ja 2 liikennöivät siis enää tunnin välein - paitsi sunnuntaisin kahden tunnin välein. Onneksi vaihtolippu on voimassa tunnin ja sunnuntaisin kaksi tuntia. Polkien olisit jo perillä!

Eikä kovin hyvästä ja selkeästä aikatauluvihkon suunnittelua mielestäni kyllä ole, että ns. "poikkeusmerkintätapaa" käytetään muutokseen joka kattaa 1/3 vuoroista ja kestoltaan on yli puolet vihkon voimassaoloajasta.
No ei todellakaan! Aikataulukirja vaihtui 1.5.2007, mutta aikataulut vaihtuvat vasta 4.6.2007. Uusi aikataulukirja on voimassa 1.5.-30.9.2007, mutta linjalla kolme on käytössä merkintä "Ei ajeta 1.5.-31.8.2007". Tuo poikkeusmerkintä koskee kaikkia muita linjan kolme vuoroja, paitsi yhtä Keskusta-Kivisalmi- ja yhtä Kivisalmi-Keskusta-vuoroa.

Ainoa linja, jolla vuorotiheys on kasvanut, on 3K (koululaislinja). Vuoroja on nyt toiseen suuntaan kolme, mutta paluuvuoroja vain kaksi. Koska poikkeusmerkintää ei ole, ajetaan nuo vuorot ilmeisesti läpi kesän. :)

Ennustan, että kaupungin itäpuolen reittien käyttäjämäärät tulevat entisestään laskemaan...
Varmasti matkustajamäärät laskevat, kun ei vuorojakaan enää ajeta.

Tuorein Kaakkois-Suomen sanomat (20.5.2007) uutisoi, että Lappeenranta on Suomen autoistunein kaupunki. Autoja täällä on 500 kappaletta tuhatta asukasta kohden. Ehkä autojen määrä nyt lisääntyy, kun joukkoliikennettä heikennetään ja aikataulut ilmaistaan niin sekavasti, ettei niistä ota selkoa edes diplomi-insinööri. Onneksi lehti pääkirjoituksessaan esittää ratkaisun keskustan liikenneruuhkiin: Lisätään parkkipaikkoja niin paljon, ettei autojen tarvitse ajaa keskustassa edestakaisin vapaata pysäköintipaikkaa etsien.

Ehkä nyt olisi otollinen aika torin alle louhittavalle parkkiluolalle! Kyseinen toriparkki voisi tuottaa kaupungille paljon rahaa, sillä torin alta saatavan kalkkikiven voisi myydä kovaan hintaan! :)
 
Uskoisin osasyyn vuorojen muutoksiin olevan Valtakadun remontin, joka alkoi ma 21.5. Nyt siis kaikki paikallisliikenteen bussit ajavat Koulukatua pitkin. Tämä remontti oli myös (teko)syynä siihen, että linjan 4 aikatauluja muutettiin viidellä minuutilla eteenpäin. Tästä seuraa, ettei 4:ltä ehdi vaihtamaan muille linjoille.

Valtakadun remontin vaikutuksista ei ole mitään mainintaa aikatauluvihossa, ja reititkin menevät edelleen Valtakatua.

Tuohon nimim. vompatin huomioimaan linjaan 3K: se ei todellakaan kulje kesällä. Aikataulussa on selvä maininta "koulupäivinä".

P.S. Vielä LPRn kesäaikatauluvihkoon: Eikö siihen olisi mistään löydetty vähän tuoreempaa kuvaa kanteen...:cool:
 
Uskoisin osasyyn vuorojen muutoksiin olevan Valtakadun remontin, joka alkoi ma 21.5. Nyt siis kaikki paikallisliikenteen bussit ajavat Koulukatua pitkin. Tämä remontti oli myös (teko)syynä siihen, että linjan 4 aikatauluja muutettiin viidellä minuutilla eteenpäin. Tästä seuraa, ettei 4:ltä ehdi vaihtamaan muille linjoille.


P.S. Vielä LPRn kesäaikatauluvihkoon: Eikö siihen olisi mistään löydetty vähän tuoreempaa kuvaa kanteen...:cool:

Kyllä esimerkiksi linjalle 5 on yleensä ehtinyt, jos bussi kulkee etuajassa.

Ja vaikkei kannessa kaikkein tuorein kuva ole, niin hieno bussi siinä silti on :D

P.S Missäsi Setrat ovat? Ei ole yhtäkään näkynyt. Luulisi, että uusin kalusto olisi liikkeellä...
 
Lappeenrannassa tulisi mielestäni kehittää palveluliikennettä. Tällähän hetkellä siellä kulkee kaksi palvelulinjaa, mutta niitä voisi lisätä. Kuuselasta saisi lähteä palvelulinja, joka voisi tehdä lenkin Kuuselassa ja samoin kierroksen Mäntylän omakotialueella ja kulkea Mattilassa Mattilantietä ja päätyä Armilan sairaalalle. Tämä linja olisi siis niitä varten, joille liikkuminen on muuten vaikeaa. Varsinkin osasta Mäntylää kävelymatkat muodostuvat melkolailla pitkiksi bussipysäkille. Tämä palvelulinja voisi kulkea samoin kuin ne kaksi muuta eli parina päivänä viikossa. En tiedä tarkkaan alueen ikärakennetta, mutta kyllä sieltä eläkeläisiäkin pitäisi jonkin verran löytyä. Alueelta löytyy kuitenkin jo yli 30 vuotta vanhoja taloja.
 
Kävinpä pitkästä aikaa tutustumassa Lappeenrannan uusiin järjestelyihin.
Kalusto kaikilla yrittäjillä ihan ok, matkustajia tuntuu piisaavan ruuhkaksi asti, tosin valtaosa koululaisia. Autolinjatkin on tainnut saada pahimmat "romut" poistettua ?
Ainoa silmiin pistävä negatiivinen seikka oli Lappeenranta - Imatra - Lappeenranta autokierrot aamuisin. Lähdöt oli poikkeuksetta tuntuvasti myöhässä.
 
Syksyn tullen Lappeenrantaan on ilmaantunut YTV-liikenteestä siirrettyjä Savonlinjojen autoja mallia Scania L94/Ikarus E94F. Autoja on näkynyt ainakin kaksi (697 ja 699) linjoilla 1 ja 5. Nämä ovat liki luksusta, kun muu kalusto on mitä on... Jokohan vanhoista Säffleistä päästään eroon?

kuva

- Tomi
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Syksyn tullen Lappeenrantaan on ilmaantunut YTV-liikenteestä siirrettyjä Savonlinjojen autoja mallia Scania L94/Ikarus E94F.

Porvoon suunnalla on myös viime viikot pyörinyt Scania L94, Ikarus E94F Savonlinjalla. Sikilän ja Halkian vuoroilla allekirjoittanut nähnyt em. autoa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Nämä ovat liki luksusta, kun muu kalusto on mitä on... Jokohan vanhoista Säffleistä päästään eroon?

kuva

Itse matkustan paljon mielummin säfflellä, kuin ikaruksella. Sateella ikaruksessa sataa myös sisällä. Ja koneen papatuksen ohella saa kuunnella korin nitinää, kolinaa ja pauketta.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Itse matkustan paljon mielummin säfflellä, kuin ikaruksella. Sateella ikaruksessa sataa myös sisällä. Ja koneen papatuksen ohella saa kuunnella korin nitinää, kolinaa ja pauketta.
Paikallisten Säfflejen rikkonaiset penkit, _todella likaiset_ sisätilat ja toimimaton lämmitys ja rikkonaiset linjakilvet hieman tasoittavat peliä, vaikkei sisään sadakaan. Meluisia nuo Ikarukset kyllä ovat, sekä sisältä että ulkoa. Tervetuloa kokeilemaan tänne kaakkoon. :)
- Tomi
 
Itse matkustan paljon mielummin säfflellä, kuin ikaruksella.
Nimimerkistä päätellen matkustat mieluiten kiskoilla :)

Hyvä Säffle voittaa aina huonon Ikaruksen. Mutta käyhän joskus koematkustamassa Lappeenrannan Säffle. Minua ainakin aivastuttaa Säfflessä; peilin päällä pölyä on monen millin kerros. Rikkinäisiin istuimiin olen tottunut hieman idempänä kuin Lappeenrannassa. Olisi aika vaihtaa Säfflet uusiin.
 
Kyllä tämä Lappeenrannan paikallisliikenne on melko onnetonta, ainakin kaluston osalta. Lähes kaikki vuorot ainakin Sammonlahden suuntaan ajetaan vanhoilla ruotsalaisbusseilla, ihan Murmanskin tyyliin. Palvelu useimmiten on ystävällistä, sille kiitokset.

Toinen juttu ovat nämä aikataulut ja yhteydet. Sammonlahdessa asuvana ja Vainikkalassa vuorotyössä käyvänä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin oma auto. Hyvällä omalla tunnolla.
 
Kyllä tämä Lappeenrannan paikallisliikenne on melko onnetonta, ainakin kaluston osalta. Lähes kaikki vuorot ainakin Sammonlahden suuntaan ajetaan vanhoilla ruotsalaisbusseilla, ihan Murmanskin tyyliin.

Meillä pääkaupunkiseudulla vasta huonosti asiat onkin, täällä kun suuri osa bussiliikenteestä hoidetaan unkarilaisilla ja puolalaisilla busseilla...

No, asiaan. On totta, että Lappeenrannassa suurin osa paikallisliikenteestä hoidetaan Ruotsissa valmistetuilla Volvo B10BLE/Säffle System 2000 -busseilla, mutta nämä autot on kyllä hankittu Savonlinja-konserniin ihan uusina. Ilmaus "vanhat ruotsalaisbussit" kun antaisi ymmärtää, että kyse olisi uittokalustosta, jota sitäkin kyllä Ruotsista on Suomeen varsinkin viime vuosina varsin mittavasti tullut.

Savonlinja-konserni ei tietääkseni ole tunnettu siististä ja hyväkuntoisesta kalustosta. Lienee aika sama mistä konsernin autot on tilattu, autojen siisteydessä ja kunnossa kun tuntuisi olevan toivomisen varaa merkistä ja mallista riippumatta.
 
Takaisin
Ylös