Lappeenrannan paikallisliikenne

itse olen päässyt käsitykseen ettei se nyt niin hirveän vanhaa ole, eikös siellä ole mm.-99 säfflejä, -01 setroja ja PK-seudulta siirrettyjä -03 ikaruksia. Eihän nuo ole ollenkaan vanhoja verrattuna vaikkapa Kuopion, Lahden tai Oulun korkeisiin 80-luvun lopun ja 90-luvun alun korkeisiin katureihin. Tietysti jos kalustosta ei pidetä huolta niin äkkiä uusikin auto menee huonoon kuntoon.
Ymmärsit asian aivan oikein: kalusto on huonokuntoista, kun siitä ei pidetä huolta. Autoissa on niin paksu pölykerros, ettei niitä uskoisi noin nuoriksi. Parin minuutin istumisen jälkeen pöly tuntuu jo kurkussa. Joistakin autoista puuttuu penkkejä, hätävasaroista on vähintään puolet hävinnyt. Nuo Ikarukset ovat olleet sen verran vähän aikaa Lappeenrannassa, että ne vielä ovatkin hyväkuntoisia.

Matkustajan näkökulmasta huonoimmassa kunnossa ovat Säfflet. Matkustajan kannalta Setrojen suurin ongelma on takaovi. Joko takaovi on pysyvästi suljettu tai se ei muuten vain avaudu. Minä en varmuudella muista Sarana-Setran takimmaisen oven ikinä olleenkaan auki. Korkealattiaisessa kaksiovisessa Setrassa on myös takaovi usein koko matkan kiinni.
 
Olisiko jollakulla laittaa listaa autolinjojen Lappeenrannan paikkurikalustosta...

Tässä listaa:

Säfflet: 116,117,121,122,123,132 (vm 1997)
583, 584,586 (vm 1999)

Lahti 402et: 111 (vm 1996) ja 137 (vm 1992)

Setrat: 678,679,680 (vm 2002) ja nivel-Setra 560 (vm 1991)

Ikarukset: 693,697,698,699 (vm 2003)

Irisbus: 872 (vm 2009)

Nivel-Setraa lukuunottamatta kaikki ovat matalalattiaisia.

Vara-autoina käytetään yleensä Lahti 401iä 474 ja 475.
 
Ajaakos Autolinjat Imatralla muuta katuria kun palvelulinjaa 3 ?
Ajetaankos se pikkubussilla (taisin itse viimeksi bongata 763:n) ?
 
Tuo tarkoitaa että kaluston keksi-ikä on vähän pikkasen pälle 10 vuotta. Onko se paljon Suomen maassa, tuon kokoisissa kaupungeissa ja yleisesti?
Keski-ikää enemmän mielestäni ratkaisee kaluston kunto (eli ylläpito = huolto- ja korjaustoiminnan taso). Jossain auto päätyy viidessä vuodessa ongelmajätteeksi, toisaalla 15 vuotias on vielä aivan kelpo kuljettamaan matkustavaisia paikasta a paikkaan b...
 
Ajaakos Autolinjat Imatralla muuta katuria kun palvelulinjaa 3 ?
Ajetaankos se pikkubussilla (taisin itse viimeksi bongata 763:n) ?

Samaan pakettiin kuuluu myös palvelulinja 2P, ja noita ajetaan nimenomaan tuolla 763:lla.
 
Mahtaako olla jokapäiväistä, että Irisbus 872 on linjalla 9? Tänään 22.3. auto oli lähdössä 18:45 Kariniemestä. Matkustajia keskustaan tullessa kaksi.

Ikarus 697:ssä vaikuttaisivat sisävalot toimivan ovia avattaessa juuri päinvastoin kuin pitäisi: ne himmenevät, kun ovet avataan ja kirkastuvat leikkaussaliasentoon, kun ovet suljetaan. :D
 
Viimeksi muokattu:
Eilen 26.3. Lappeenrannassa oli liikkeellä auto 193 eli Volvo B10M / Wiima K202 vm. 1993. Mahtaakohan tämä laatuauto olla vain tilapäisellä visiitillä vai onko tullut jäädäkseen?
 
Eiköhän tuo ole tullut jäädäkseen, koska sehän on maalattu uudestaan ja teipattu Autolinjojen nimi kylkeen.
 
Autossa 698 (Ikarus) paistaa päivä yhden avattavan sivuikkunan alta ja koko lasielementti rymisee kuopissa. Koskahan se putoaa? Ja nyt kun on taas kevätpölyn aika, alkavat autot olla sisältä aika järkyttävässä kunnossa. Tuleehan ne tietysti siivottua asiakkaiden vaatteilla joka päivä.
 
Irisbus 872:ssa on sisällä islanninkielisiä hätäuloskäyntitekstejä. Onkohan Savonlinja saanut tämän auton edullisesti joltakin vaikeuksiin ajautuneelta islantilaiselta liikennöitsijältä jo ennen kuin auto on toimitettu perille?
 
Onkohan Savonlinja saanut tämän auton edullisesti joltakin vaikeuksiin ajautuneelta islantilaiselta liikennöitsijältä jo ennen kuin auto on toimitettu perille?

Suomeen tullessaan sekä 871 että 872 olivat Strætón (Reykjavikin alueen kaupunkibussiliikennöitsijä) keltaisissa väreissä.
 
Tulipa taas käytyä lappeen Rannassa. Tässä hieman raporttia.

Sunnuntaina matkustin vuoden 2003 Setralla. Ainoa kunnolla toimiva ovi oli keskiovi. Etuovi ei auennut joka pysäkillä eikä takaovikaan (tosin minä en odotakaan, että takaovi toimisi Savonlinjan Setroissa). Ja kun lopulta pysäytysnapitkaan eivät toimineet, kävi kuljettaja vaihtamassa auton. Kuljettaja esitteli minulle vaihdossa saamaansa ruåtsalaista autoa: ratti mureni käsiin ja kuljettajan kädet olivat siksi mustat.

Torstaina matkustin Irisbusilla, vm 2009. Bussissa oli yksi hätävasara ja neljä tyhjää pidikettä seinillä. Määrääkö joku laki, montako vasaraa pitää bussissa olla? Riittääkö yksi? Tuosta viime vuoden autosta ei varmaan pääse onnettomuustilanteessa lasin läpi ilman vasaraa.

Keskustan läpi ajavat heilurilinjat ovat saaneet uuden merkityksen Lappeenrannassa. Linjaa 1 ajetaan sunnuntaisin yliopistolta keskustaan. Keskustassa onkin sitten 30 minuutin odotus, jos meinaa jatkaa samalla linjalla vaikkapa keskussairaalaan. Linjoja 1 ja 2 ajetaan joka toinen tunti keskustasta itään. Onneksi joku linjataksi paikkaa tilannetta. Toiseen suuntaan - idästä yliopistolle - linja 1 on heilurilinja.

Päättelin aikatauluista, että linjoja 1 ja 2 ajetaan sunnuntaisin yhteisesti kahdella autolla. Linjoilla 4 ja 5 on kummallakin yksi auto. Koko sunnuntailiikenne hoidetaan siis neljällä autolla.
 
Vasaroista...en ole koskaan kuullut, että niitä olisi kukaan kuljettaja tai asentaja varastanut. Matkustajat ne vie, ja sitten parutaan, kun niitä ei ole. Ylipäätään alle vuodessa tuhotaan uusien autojen takaosat kaikenmaailman töhryillä yms., ja ehjät istuimet revitään riekaleiksi. Sen jälkeen voikin taas moittia yhtiötä epäsiisteistä autoista. Tämä siis yleisestiottaen ympäri Suomea.
 
Torstaina matkustin Irisbusilla, vm 2009. Bussissa oli yksi hätävasara ja neljä tyhjää pidikettä seinillä. Määrääkö joku laki, montako vasaraa pitää bussissa olla? Riittääkö yksi? Tuosta viime vuoden autosta ei varmaan pääse onnettomuustilanteessa lasin läpi ilman vasaraa.
Todellakin, matkustajien mukana ne autoista ulos kulkeutuvat. En nyt tässä lähde leimaamaan mitään ikäryhmää, jokaisella on siitä varmaan omat käsityksensä. Harvempi eläkeläinen niitä varmaan kuitenkaan repii.

Eivätkös vasarat ole katsastusvaruste? Eli kerran vuoteen huollon on niitä joka autoon vähintään täydennettävä. On varmasti melko turhauttavaa ja käsittääkseni ne vasarat eivät edes ole mitään kovin edullisia esineitä.
 
Takaisin
Ylös