Hämeenlinnan paikallisliikenne

Näyttäisi olevan joo. On mielestäni jotenkin hölmöläisen hommaa tämä touhu nykyään kun koko ajan vaatimukset tiukkenevat. Tähän pisteeseen on vain tultu sen takia koska vuosikausia on joka tuutista rummutettu samaa ilmastouskontoa. Olisi niin yritys- kuin kuntataloudenkin kannalta huomattavasti järkevämpää pitää yllä kohtuullisempia kalustovaatimuksia, jolloin autot voitaisiin pitää käytössä niiden todellisen käyttöiän lopulle saakka - mikä nykyään on lähemmäs 20 vuotta. Mielestäni myös ympäristönäkökohdat puoltaisivat tätä seikaa sen sijaan että jatkuvasti tuotetaan uutta ja sen myötä siirrytään enempi jonkinlaista kertakäyttöluonteisempaa toimintaa kohti. Ilmaston kannaltahan ei ole yhtään mitään merkitystä ajetaanko hämeenlinnassa EEV vai euro6 - kalustolla.

Se mikä minua ihmetyttää näissä kaupunkien kilpailutuksissa on se että retrofit-asennuksia ei oteta millään lailla huomioon, vaikka ne olisi helppo ja edullinen tapa päivittää vanhempi kalusto paremmalle päästötasolle. itse asiassa moni kaupunki käytännössä kieltää retrofitit ilmoittamalla että niitä ei oteta huomioon. kuitenkin 99% matkustajista ei välitä siitä onko se bussi vuoden, vai 10-vuotta vanha. Tulee väkisin mieleen että veronmaksajien euroja on helppo tuhlata vaatimalla uutta kalustoa.
 
Tässä mennään jo vähän varsinaisen topicin ulkopuolelle, mutta nämä euro1 - 6 /EEV-jutut koskevat nk. lähipäästöjä, ja se on eri asia kuin ilmastomuutos ja kasvihuonekaasut (kuten CO2). Lähipäästövaatimukset eivät kuulu ilmastomuutoskeskusteluun, joka käy toisinaan varsin vilkkaana.

Mitä tulee ilmastonmuutokseen ja kasvihuonekaasuihin, niin polttomoottori joutuu usein muodolliseksi syntipukiksi puhuttaessa CO2-päästöistä. Ratkaisevaa on se, mitä polttoainetta käytetään polttomoottorikäyttöisissä ajoneuvoissa, kuten busseissa. CO2-päästöjä voi leikata merkittävästi siirtymällä fossiilisista polttoaineista uusiutuviin polttoaineisiin, esim. biodieseliin. Jokunen viesti taakse päin kuukanko selosti, että Hämeenlinna vaatii nyt käytävällä kilpailukierroksella uusiutuvaa biodieseliä, ja tämä on tilaajan vastaus ilmastomuutoskysymykseen tällä kierroksella. Seuraavilla kierroksilla asiaan vaikuttaa varsin ilmeisesti EU:n nk. puhtaiden ajoneuvojen direktiivi, jonka sisällöstä on kerrottu muualla tällä foorumilla. Ensin meidän kansallinen lainsäädäntö tulee muokata vastaamaan direktiivin vaatimuksia.

Lähipäästöillä on varsinkin kaupunkiliikenteessä huomattava merkitys. Tavoiteltaessa aiempaa puhtaampaa ilmaa kaupungeissa on ymmärrettävää, että kunnat ja niiden tilaajaorganisaatiot kannustavat tai vaativat liikenteenharjoittajia käyttämään mahdollisimman puhdaspäästöistä kalustoa lähipäästöjen(kin) kannalta. Tiukat vaatimukset aiheuttavat tiettyjä intressiristiriitoja ajatellen esimerkiksi palveluiden tuottajia. Mahdollisimman puhtaasti tuotettu liikenne todennäköisesti maksaa enemmän kuin saastuttava liikenne, mutta se on päättäjien arvovalinta, investoidaanko puhtaampaan kaupunki-ilmaan vai mennäänkö pelkästään raha edellä. Ja kuten tiedetään, kelvoton ilmanlaatu aiheuttaa jollakin aikajänteellä omat kustannuksensa yhteiskunnalle jollain toisella momentilla.
 
Viimeksi muokattu:
Vekka liikenne voitti Kohteen 6 kilpailutuksen.

Hyvinkään Liikenne Oy – 73,705 pistettä
Kymen Charteline Oy – 64,693 pistettä
Lehdon Liikenne Oy – 88,330 pistettä
Länsilinjat Oy – 87,468 pistettä
Valkeakosken Liikenne Oy – 81,160
Vekka Liikenne Oy – 97,216 pistettä

Siinä ovat tulokset.
 
Kaupunkirakennejohtajan viranhaltijapäätös sekä taulukko tarjoushinnoista ja kalustopisteistä. Halvimman tarjouksen teki Lehdon Liikenne, mutta sen tarjoama kalusto oli pisteiltään selvästi huonompaa kuin muilla tarjoajilla. Toiseksi halvimman tarjouksen tehneen Vekan kalustopisteet (14,00) puolestaan olivat tarjouskilpailun parhaat. Kalustoksi Vekka tarjosi uusia kaasubusseja, joista löytyy turvaohjaamo, wifi, usb-latauspistokkeet sekä 3 lastenvaunupaikkaa.
 
Joo. Ilmeisesti Scanialta kyseiset autot tulevat.
 
Kalustoksi Vekka tarjosi uusia kaasubusseja, joista löytyy turvaohjaamo, wifi, usb-latauspistokkeet sekä 3 lastenvaunupaikkaa.

Aimo askel Hämeenlinnalle, jolla oli pitkä perinne romubussikaupunkina. Tämän kohteen liikenteen alettua mainetta jäävät ylläpitämään enää Inter Kuljetuksen HSL-väriset Volvot.
 
Aimo askel Hämeenlinnalle, jolla oli pitkä perinne romubussikaupunkina. Tämän kohteen liikenteen alettua mainetta jäävät ylläpitämään enää Inter Kuljetuksen HSL-väriset Volvot.

Hämeenlinnaan tulee ensi vuonna tilaajaväritys. Vekan uusissa autoissa ne näkyvät ensimmäisenä.
 
Aimo askel Hämeenlinnalle, jolla oli pitkä perinne romubussikaupunkina. Tämän kohteen liikenteen alettua mainetta jäävät ylläpitämään enää Inter Kuljetuksen HSL-väriset Volvot.
Olen tästä hieman eri mieltä. Ne volvot eivät mitään romuja ole, niitä ei vain ole viitsitty pitää siistinä. Pitää muistaa että Länsilinjoilla on autoja samasta sarjasta, mutta siinä firmassa on totuttu ihan eri tavalla pitämään autot kunnossa.
Mikäli inter kuljetus meinaa vielä joskus voittaa uusia sopimuksia, pitäisi toimintatapojen siinä talossa hieman muuttua...
 
Ne volvot eivät mitään romuja ole, niitä ei vain ole viitsitty pitää siistinä.

Olen ihan samaa mieltä. Epäsiisteinä HSL-väreissä ne näyttävät romuilta, vaikkeivät teknisesti ole sitä. Laittamalla uutta maalia pintaan ne olisi täysin kuranttia kalustoa.
 
Saisiko kuvaa näistä?
Yksi esimerkkikuva on tässä. Todennäköisesti tyypillinen busseilla matkustava paikkakunnalla näkee tuon bussin sinisenä bussina ja siinä kaikki. Linja-autoharrastajien kohdalla intohimoja saattaa herättää se, että se ei ole mikä tahansa sininen vaan HSL-sininen... ;) Täsmälleen samanlaisia busseja liikkuu Hämeenlinnassa toisella liikennöitsijällä, mutta ne taas on teipattu kokomainoksiksi. Ehkä se on siistimpää?
 
Joo. Ilmeisesti Scanialta kyseiset autot tulevat.
Hämeen Sanomissa oli 13.12. kirjoitus aiheesta. Jutussa kerrotaan, että bussit tulevat olemaan mallia Scania Suburban LE*, ja sellaisia kirjoituksen mukaan valmistetaan sekä Lahdessa että Puolan Slupskissa. HäSan kirjoituksessa oli haastateltu Scania Suomen myyntipäällikkö Ilkka Korpelaa, jonka mukaan merkittävä osa mallin alihankinnoista tehdään suomalaisyrityksiltä. Näitä Scanioita tulee kesän 2020 aikana Vekalle kuusi kappaletta.

*) Lehdessä painetun mukainen kirjoitusasu, oikeasti toki Scania Citywide LE Suburban
 
"Hämeenlinnan kaupungin bussikilpailutuksen on voittanut Vekka Group Oy (Hämeenlinnan bussiliikenne), joka tuo Hämeenlinnan joukkoliikenteeseen kuusi ympäristöystävällistä biokaasukäyttöistä linja-autoa. Uudet linja-autot aloittavat liikennöinnin kesän 2020 aikana. Biokaasun käytöllä on mahdollista vähentää polttoaineen elinkaarenaikaisia kasvihuonekaasupäästöjä jopa 85 prosentilla verrattuna perinteisiin polttoaineisiin.
Hämeenlinna vähentää liikenteen päästöjä ottamalla käyttöön kuusi biokaasulla kulkevaa linja-autoa, jotka aloittavat liikennöinnin linjoilla 1, 3 ja 11 kesällä 2020. Scania Suomen toimittamat linja-autot tukevat Hämeenlinnan tavoitetta olla resurssiviisas kaupunki, jossa muun muassa energian kulutus vähenee, liikkuminen on sujuvaa ja vähäpäästöistä sekä materiaalit kierrätetään"

Gasumin uutisointi kokonaisuudessaan https://news.cision.com/fi/gasum/r/...-vahvistuu-kuudella-biokaasubussilla,c2988988
 
Vekka liikenteelle on tullut 3 uutta vestiä. Autot ovat tulleet ilmeisesti Norjasta. 2 autoa on jo kilvissä ja niiden numerot ovat 61 ja 67. Perjantaina 23.12 auto numero 61 ajoi Linjaa 3 Hämeenlinnassa. Tuli vähän huono kuva siitä.

---------- Viestit yhdistetty klo 22:21 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 22:13 ----------

Siinä vielä kuva 67:sta
 
Liitetiedostot

  • vesti 2.jpg
    vesti 2.jpg
    50.1 KB · Lukukerrat: 372
  • vesti 4.jpg
    vesti 4.jpg
    50 KB · Lukukerrat: 380
Takaisin
Ylös