Kuopion paikallisliikenne

Kuopiossa otettiin käyttöön uusi Saaristokatu viime perjantaina 24.10. Katu lyhentää matkaa keskustasta osaan eteläisiä kaupunginosia. Linja 23 alkoi kulkea uutta katua jo avajaispäivänä. Linjalla on vuoroja kaksi tunnissa maanantaista lauantaihin, mutta sunnuntaina ei ajeta. Linjan reitti on numeron 6 muotoinen. Saaristokadun kautta keskustaan saapuvat autot palaavat Saaristokadun kautta takaisin. Myös linja 19 kulkee Saaristokadun kautta, mutta vuoroja on vain viisi koulupäivisin. Saaristokadun rakentamista kohtaan oli vastustusta ympäristösyistä.
 
Aikataulua selaamalla näkee linjan 23 autojen ajavan lenkkiä Itkonniemi - Tori (Sokos) - Savilahti - Jynkänvuori - Saaristokatu - Tori (Kauppahalli) - Saaristokatu - Jynkänvuori - Savilahti - Tori (Kaupungintalo) - Itkonniemi. Kierrosaika on 150 minuuttia.

23 on muuten ainoa säännöllisesti rautatieaseman edestä ajava linja ja sekin vain Itkonniemestä keskustaan tullessa. Lisäksi sunnuntaisin aseman edestä lähtevät pidennyt vuorot linjalla 4 Neulamäen kautta Petoselle ja linjalla 5 Puijonlaakson ja Rypysuon kautta Päivärantaan. Junista S 79 saapuu 23.09 ja IC 927 klo 23.25.

Muut kaupunkilinjat käyttävät linja-autoaseman pysäkkejä Puijonkadulla.

Katsaus syksyn mutoksiin tässä.
 
Viimeksi muokattu:
Aikataulua selaamalla näkee linjan 23 autojen ajavan lenkkiä Itkonniemi - Tori (Sokos) - Savilahti - Jynkänvuori - Saaristokatu - Tori (Kauppahalli) - Saaristokatu - Jynkänvuori - Savilahti - Tori (Kaupungintalo) - Itkonniemi. Kierrosaika on 150 minuuttia.

Vai menisikö tuo jopa neljällä autolla ja kahden tunnin kierroksilla? Itkonniemestä 7:05 lähtevä auto on torilla 7:18, Petosella 7:35, Jynkänvuoressa 7:48 ja saapuu taas torille 8:03. Torilta Saaristokadun kautta on paluulähtö heti 8:03, Jynkänvuoressa 8:18, Petosella 8:25, torilla 8:50 ja Itkonniemessä 9:05. Toki tuossa voi olla torilla Saaristokadun kautta tultua puolen tunnin huilitauko.
 
Ei siinä mitään taukoja ole...sanoo henkilö joka todellakin tietää asiasta jotain.
 
Matkailulippu

Kuopio saa odotetun matkailulipun 20.4.2009. Hinta aikuisille 7,50€ ja lapsille 3,80€. Matkailulippu on voimassa 24 tuntia ostohetkestä Kuopion tasataksa-alueella (Sorsasalo-Keinälänniemi välinen alue). Matkailulipulla matkustavalta ei myöskään peritä yö- tai pyhälisää. Lipun saa onneksi helposti kuljettajalta joten matkustaja ei ole rajoitetusti auki olevan Matkahuollon tai muutaman muun harvan lipunmyyntipisteen armoilla.

Lipun hintaan ei sisälly matkatavaramaksua (lastenvaunut, koira tai muu eläin, polkupyörä).
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Matkailulippu

Aika suolainen on hinta, mutta edistystä tuokin. Kummallista, että niin harvassa kaupungissa Suomessa on ylipäätään 24 tunnin lippu. Tuollaiset 1-7 päivän liput kun olisivat käteviä kaupungissa parin päivän asioilla käyville. Toki sillä edellytyksellä että joukkoliikenteellä myös pääsisi tarvittaviin paikkoihin. Kertoisiko joku onko Turun, Helsingin, Tampereen ja Kuopion lisäksi 24 tunnin lippua muualla Suomessa?

Keski-Euroopassa hotellissa yöpymisen hinnalla tulee usein aamiaisen lisäksi kaupanpäällisiksi ilmainen lippu kaupungin joukkoliikenteeseen siksi ajaksi, kun hotellissa majoittuu. Mitäköhän vaadittaisiin, jotta tällaista saataisiin tapahtuvan Suomessakin? Jos yöpyisin jostain syystä Lappeenrannassa kolme yötä hotellissa, ottaisin mielelläni vastaan nelipäiväisen joukkoliikennelipun. Helpottaisi spontaania liikkumista.
 
Minun mielestäni tuo on edullinen lipputuote kun verrataan kertalippuihin. Joissain kaupungeissa käytössä olevan kalenteripäivän sijaan 24 tuntia vapaata matkustusta halvemmalla kuin kolme vaihdotonta matkaa (kertalippu 2.90e) tai kaksi vaihdollista matkaa (2.90e + siirtolippu 1.50e).
 
Samaa mieltä, edullinen lippu se on minustakin. Taksin aloitustaksa on osapuilleen saman hintainen ja sillä taksalla laskutus vasta alkaa yhden matkan osalta.

Keski-Euroopassa hotellissa yöpymisen hinnalla tulee usein aamiaisen lisäksi kaupanpäällisiksi ilmainen lippu kaupungin joukkoliikenteeseen siksi ajaksi, kun hotellissa majoittuu. Mitäköhän vaadittaisiin, jotta tällaista saataisiin tapahtuvan Suomessakin? Jos yöpyisin jostain syystä Lappeenrannassa kolme yötä hotellissa, ottaisin mielelläni vastaan nelipäiväisen joukkoliikennelipun. Helpottaisi spontaania liikkumista.

Karkaa taas Kuopiosta yleisemmäksi, mutta otsikon viereen kirjoittaminen on tämän forumin tapa, joten;
Voihan sen hotellin kilpailukykyä asiakkaista parantavan tuotteen aloitteentekijä olla hotellikin. Linja-autoala ei ole ainakaan minun näkövinkkelistäni ollut erityisen innokas keksimään uusia tuotteita millä asiakkaita hankittaisiin lisää vaan enemmän on keskitytty kannattavuuskamppailun nimissä höyläämään ja supistamaan. Siinä ei paljoa PelleMiljoonat auta.

Käytännön ongelma on yleisemmin se että vaikka se maksaisi mitä, ei yhteyksistä ole hotellilla mitään tietoa. Näin on esimerkiksi Rovaniemen hotelleissa.
Toisaalta H:ki-Vantaan lentoasemalta Fazerin tehtaalle Fazerintie 6:een Vantaalla teoriassa pääsee Euroopan parhaalla joukkoliikenteellä. Miten ja milloin, siihen ei osaa vastata 61:n kuljettajakaan.

Joka tapauksessa hyvä että tuollainen tuote on Kuopioon tullut, soisi yleistyvän muuallakin ja niin että olisi olemassa samalla mukaan annettava käsikokoinen opas kuinka kulkea kaupungissa bussilla. Voisi saada paikallisiakin ison auton kyytiin.
 
Vs: Matkailulippu

Kertoisiko joku onko Turun, Helsingin, Tampereen ja Kuopion lisäksi 24 tunnin lippua muualla Suomessa?

Oulussa Koskilinjoilla on 24h matkailulippu, josta on erikseen Oulun kaupungin alueella kelpaava versio ja koko seudulla kelpaava versio.

Porissa Porin Linjojen turistilippu on voimassa ostopäivän + 1 - 3 seuraavaa päivää.

Jyväskylässä Jyväskylän Liikenteen matkailijalippu on voimassa lippuun merkityn päivän aamun ensimmäisistä vuoroista seuraavaan yöhön klo 3 asti.
 
Käytännön ongelma on yleisemmin se että vaikka se maksaisi mitä, ei yhteyksistä ole hotellilla mitään tietoa. Näin on esimerkiksi Rovaniemen hotelleissa.
Toisaalta H:ki-Vantaan lentoasemalta Fazerin tehtaalle Fazerintie 6:een Vantaalla teoriassa pääsee Euroopan parhaalla joukkoliikenteellä. Miten ja milloin, siihen ei osaa vastata 61:n kuljettajakaan.

Miten ihmeessä kuljettaja voi muistaa kaikkien linjojen varsilla olevat pysäkkien nimet, kadunnimet ja kohteet? Joissain yhtiöissä linjoja on kymmeniä ja hyvä, jos kuljettaja edes reitit muistaa. Jokaisen reitin varrella on ainakin Helsingissä paljon erilaisia kouluja, terveyasemia, työpaikkoja ym. kohteita. Varmimman tiedon matkustaja saa Reittioppaasta, jota kannattaisi markkinoida tehokkaasti ja tehdä Reittiopas-automaatteja moniin paikkoihin. Tämä tilanne tosin voi parantua tulevaisuudessa, kun kuljettajien on uusien HKL:n kilpailutussopimusten myötä tehtävä eräänlainen tietämyskoe jokaista ajamaansa reittiä kohti. Tämän takia kuljettajat erikoistuisivat ajamaan tietyillä linjoilla, koska kaikkia ei ole aikaa kouluttaa kaikille reiteille.
 
Miten ihmeessä kuljettaja voi muistaa kaikkien linjojen varsilla olevat pysäkkien nimet, kadunnimet ja kohteet? Joissain yhtiöissä linjoja on kymmeniä ja hyvä, jos kuljettaja edes reitit muistaa. Jokaisen reitin varrella on ainakin Helsingissä paljon erilaisia kouluja, terveyasemia, työpaikkoja ym. kohteita. Tämä tilanne tosin voi parantua tulevaisuudessa, kun kuljettajien on uusien HKL:n kilpailutussopimusten myötä tehtävä eräänlainen tietämyskoe jokaista ajamaansa reittiä kohti. Tämän takia kuljettajat erikoistuisivat ajamaan tietyillä linjoilla, koska kaikkia ei ole aikaa kouluttaa kaikille reiteille.

Ainakin Helsingissä pyäkkien nimet ja kadunnimet löytyvät aikataulukirjasta. Kaikkea ei siis tarvitse ulkoa muistaa.

Toinen kysymys on sitten se, että kuinka laajasti ammattitaitoisen kuljettajan pitää tuntea liikennöintiympäristöä?

Mielestäni aika laajasti, jos haluaa olla ammattilainen.
Toimiipa kuljettaja sitten esim. Kuopiossa, Jyväskylässä, Turussa tai vaikka pääkaupunkiseudulla hänen pitäisi pystyä neuvomaan matkustajia matkustamiseen liittyvissä asioissa.

Tähän asiaan liittyvä keskustelu sopii ehkä paremmin toiseen ketjuun:
http://jlf.fi/f32/3552-kuljettajien-ulkoinen-olemus-ja-tervehtiminen/
 
Viimeksi muokattu:
Kuopioon on tullut toinenkin uusi lippulaji. Vuorelan kunnonpaikan kylpylälippu jonka voi ostaa myöskin linja-autoista.Aikuisille 14€ ja lapsille 7€, Sis. Kylpyläkäynnin ja edestakaisen bussilipun Kunnonpaikkaan alueella: Siilinjärven Leppäkaarre – Kuopion tori. Kuopion liikenteellähän vaihtui toimitusjohtaja 1.4 alkaen joten nopeasti alkoi tulla uudistuksia vanhaan verrattuna.Hyvä että löytyy halua saada lisää matkustajia kuopiossakin olevan matkustajakadon aikana.
 
Vs: Kuopion paikallisliikenne mahdollisen lakon aikana

Kappas vaan, manuaalisesti linkin (joka oli jo nyt näköjään kuollut) kautta pääsivuille mennessä huomasi, että onhan ex-kotikaupunkiin lopultakin saatu online-reittiopas Hesan malliin. Huva.

Mutta tuostakaan ei kokeilujen (Rissalantie, Lentokentäntie, Lentoasema?, _Kuopion_ Lentoasema??) jälkeen selvinnyt, että onko julkista liikennettä lentokentältä tehty säännöllisemmäksi. Ainakin viitisen vuotta sitten matkan varrelle jääneiden matkatavaroiden asiaa setviessä se yksi(?) lentokonetta varten varattu bussi ehti mennä ja ainoastaan tarkkasilmäisen taksikuskin odottelun ansiosta pääsin liikkeelle tarvitsematta tilata taksia kaukaa Kuopiosta tulemaan nyt typötyhjälle lentoasemalle, jolle tuskin oli bussiakaan tulossa ihan lähitunteina.

Hoitaako Finnair näitä vai onko Kuopion Liikenteelläkin jotakin hieman säännöllisempää liikennettä kentälle, kuten joskus 80-luvulla? Ymmärrän, että pohjimmiltaan korpikentälle ei kannata ajattaa busseja kuin lentoihin liittyen, mutta tällaisella julkisella liikenteellä kun ei ainakaan lisätä uskoa että kentältä välttämättä pääsisi liikkelle pulittamatta kymmeniä euroja.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös