Veolia hankkii käytettyjä

Ei ainakaan koske Espoossa olevia autoja, mikäli lappuseen on uskomista. :)

Mielenkiintoista, ainakin itselleni on tullut käsitys, että ainakin Vantaalla sarja 363-385 on vielä ajossa ainakin kesään 2015 asti. Luulin että koskee Espootakin, mutta en ole varma.
 
Tiedätkö mitään tarkkaa lukua montako on tulossa?



Pitäisihän niitä vara-autoja olla, varsinkin kun myös -98 autot täyttävät tänä vuonna.

Sen kuskin kanssa jonka kanssa puhuin kanssa niin sanoi ainakiin ettäs niitä olis tulossa useampi kappale.
 
Ruotsista tulee nyt vain se yksi teli Keravan ajoon,Ei toistaiseksi ainakaan enempää tulossa.
 
Ei ainakaan koske Espoossa olevia autoja, mikäli lappuseen on uskomista. :)

Tänään näytti kelta-oranssi komistus Vt 379 olevan Klovin katsastusasemalla hakemassa tuoretta leimaa. Tuskin huvikseen katsastavat elokuussa täysi-ikäistä kampetta, ellei sillä vielä jatkettaisi ajoa? :redface:
 
Vt372 tänään saanut myös tuoreen leiman Eli ajoon jäävät

Yleensä optiovuosina saa ajaa myös yli 16 vuotta vanhoilla busseilla ja nämä bussithan tulevat syksyllä siihen ikään. Eiköhän nuo Anderssonin Scalat tulleet lähinnä nyt poistuneitten 136-160 bussien tilalle.
 
Eiköhän nuo Anderssonin Scalat tulleet lähinnä

Ei, vaan 98-mallisten telien tilalle.

ja se mitä tulee noilla ajamiseen, yli-ikäisellä ajamisesta sakoitetaan joka lähdöstä, ja ruuhka-ajan ulkopuolella 100%, joka ei ole kannattavaa.

Lisäksi voin kertoa sen, että yli-ikäisillä ei tulla ajamaan ellei ole pakko ja se tarkoittaa silloin sitä ettei korvaavaa uudempaa kalustoa ole saatu tilalle, tässä kuitenkin on vielä kaksi kuukautta aikaa sellaista hankkia joten katsotaanhan nyt ensiksi se aika ja sitten vasta "tieteillään."
 
Viimeksi muokattu:
Ei, vaan 98-mallisten telien tilalle.

ja se mitä tulee noilla ajamiseen, yli-ikäisellä ajamisesta sakoitetaan joka lähdöstä, ja ruuhka-ajan ulkopuolella 100%, joka ei ole kannattavaa.

Lisäksi voin kertoa sen, että yli-ikäisillä ei tulla ajamaan ellei ole pakko ja se tarkoittaa silloin sitä ettei korvaavaa uudempaa kalustoa ole saatu tilalle, tässä kuitenkin on vielä kaksi kuukautta aikaa sellaista hankkia joten katsotaanhan nyt ensiksi se aika ja sitten vasta "tieteillään."

Jos ja kun optiossa on sovittu, että varsinaisen sopimuksen lopussa olleella kalustolla saa ajaa niin mitään sakkoa ei tule. Eri asia oli tänä keväänä kun Veolia ajoi busseilla 136-160, koska nyt oli varsinaisen sopimuskauden viimeinen vuosi ja silloin ei olisi saanut ajaa yli 16 vuotta vanhoilla autoilla. Veolia kuitenkin sopi näitten autojen osalta HSL:n kanssa tuon järjestelyn, että ruuhkassa voi ajaa pienemmällä korvauksella. No jos 98-telit uusitaan kokonaan, mitä busseja on tulossa? Nuo 6 Anderssonin autoa ei riitä kuin alkuun ja olihan tuo sarja 136-160 myöskin kovassa ajossa ja niittenkin tilalle pitäisi jotain keksiä.
 
No jos 98-telit uusitaan kokonaan, mitä busseja on tulossa?

Luepa uudelleen, taisin kuitenkin kirjoittaa että ne tulee niiden tilalle, eli selvennänkö vielä että ne tulee osan 98-telien tilalle.

Osa 98-vuoden autoista saatetaan hyvinkin jäättää ajoon, mutta ei tuossa kunnossa.

Aika näyttää, joten tälläiset spekuloinnit voi jättää sanomatta ellei varmasti tiedä jotain siitä mitä tapahtuu.
 
Tarkennatko, niin korjaan epäselvyyden?

Ensin puhuit niiden tulevan niiden tilalle ja sitten ne tulevatkin vain osan niistä tilalle :D

Mutta selväähän on se, että jos nyt käytettyjä telejä ei ole tulossa enempää (kuten Tenava kirjoitti), kuin se 7kpl mitkä on jo hankittu, jää 98 Carruksista ainakin viisi ajoon. Niillähän voidaan ajella lyhyitä ruuhkapätkiä.

Kesällä noita ei varmaan juurikaan näy ajossa, kun liikenne vähenee radikaalisti ja jos nuo 7 "uutta" olisi tarkoitus vielä ottaa ajoon kesän aikana.
 
Takaisin
Ylös