Oulun paikallisliikenne

OTP:n lähiliikenteen autojen numerointi on näköjään totaalisesti muuttunut. Nyt jokaisen auton numero näyttäisi olevan nelinumeroinen, liekköhän miksi.
 
OTP:n lähiliikenteen autojen numerointi on näköjään totaalisesti muuttunut. Nyt jokaisen auton numero näyttäisi olevan nelinumeroinen, liekköhän miksi.

Oletettavasti tuo Oulun numerointimuutos tulee koskemaan vain OTP:n paikkuriautoja, sillä ei tuossa olisi mitään järkeä lähtemään muuttamaan koko konsernin numerointia uudelleen noin 300 autolta.
 
Oletettavasti tuo Oulun numerointimuutos tulee koskemaan vain OTP:n paikkuriautoja, sillä ei tuossa olisi mitään järkeä lähtemään muuttamaan koko konsernin numerointia uudelleen noin 300 autolta.

Katselin tänään, että auton 115 numero oli - ehkä vähemmän yllättäen - muuttunut muotoon 3115. Eiköhän ne muut mene samalla mallilla, joten tuossa ei vielä teippaajalta aivan hermot mene. Voisiko olla, että haluavat antaa kullekin konsernin osalle oman alkunumeron. Järkevyyteen tai sen puutteeseen en uskalla ottaa kantaa. :wink:
 
Joukkoliikennejaoston kokouksessa 11.8. ainoana käsiteltävänä asiana on Oulun Taksipalveluiden oikaisuvaatimus sanktiopäätökseen.
 
Ajoin tänään Nallikariin linjalla 15. Viivyin tasan tunnin. Paluulipun ostin pankki-sidonnaisella maksukortilla. Se ei näyttänyt kelvannevan linjalla 20, johon vaihdoin. Linjan 15 (Nallikari) auto oli #179, tyypiltään VDL Citea. "Hollannikkaat" (valmistusmaa: Alankomaat) ovat mielestäni mainioita matkustettavia, tietyiltä ominaisuuksiltaan, ne hakkaavat jopa tuoreemmat Scaniat.:cool: :cool:

Keräsin lisäksi tasan 7,60 eur/e/€ arvosta tyhjiä hylsyjä, eli pulloja & tölkkejä. Niitä kertyikin täysi kassillinen. Osa oli muualtakin, kuten eri pysäkeiltä. Näin samalla vapautuu tilaa roska-astioissa, muille roskille. Nettovoitto tästä kaikesta, oli arviolta: tasan 7,00 €. Osan tyhjiistä tölkeistä, tuli olla ns. palautuskelvottomia. Merkintä pullon/tölkin kyljessä, kertoo palautuksen kelvollisuuden. Pullo- & tölkkijärjestelmä on nimeltään Palpa. Yt/lt.

---------- Viestit yhdistetty klo 23:23 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 23:14 ----------

Linjojen 20, 14, 5 & 4 busseilla ajeltu tänään. Lisäksi m-p "himahomma" (Kotiinajelu) tehty samalla.
Oulun seudun paikallisliikenne on tuoreesti siirtynyt, lähiluku-ominaisuuden myötä: ns. suoraveloitukseen. Siinä ei tarvita edes Waltti-korttia. Minulle jäi jotensakin epäselväksi se, että mitenkä voidaan esim. vaihtoyhteyksissä: todentaa bussimaksun tapahtuminen. Se ei, ainakaan tänään linjalla 20 tehdyssä ajossa, ollut onnistunut. Kertamaksun hinta on varsin edullinen (vrt. ns. arvolataus= sama summa), ja se on 2,05 e/eur/€ - per ajo. Linja 15 lupaa peräti 90 min. (1½t./h.) mittaisen vaihdon mahdollisuuden.
 
Viimeksi muokattu:
Ajoin linjalla 20B. Ajoin samana päivänä, nron #100 busseilla, mutta eri operaattoreilla. OuBus, anteeksi OTP on nimennyt uudet n:rot autoilleen. Entisten eteen, tulee nro #3. Ts. ex. 100 => 3100, jne. yt.

Suosin mielelläni, yhä edelleen VDL Citeoita, alias Hollannikkaita. Ne ovat varsin mukavia matkustaa, sekä kesäisin että talvisin. Myös näkyvyys ulospäin, muuhun liikenteesen nähden: niistä on yleensä todella hyvä, eli ehkä peräti mainio. Myös autojen profiili on muotosilmää miellyttävää. Lt
 
Viimeksi muokattu:
Ajoin linjoilla 58 & 28 tänään. Matkustin 2. koronapiikille Ouluhallille. Ajot ovat muuttuneet, koska koulujen syyskausi alkaa. Kävin hakemassa, Ouluhallila, nsk. 2. koronapiikin. Pistos ei tunnu missään. Odotin saavani Modernaa, jolloin olisi tullut nsk. ristiin rokotus. Minä sain omaan olkavarteeni Pfizer-Biontechia. Sen kattavuus oli yli 91%. Rokotteen on ennustettu tehoavan, myös Delta- ja delta+ - virusmuunnoksiin, variantteihin.

Sain myös, tosi "sulaneen" eli lämmössä paahtuneen kiekon. Kummaa kyllä, kuljin nsk. Kunnian Areenojen kautta. Se tarkoittaa Oulun Areenaa ynnä muita vastaavia. Yt.

---------- Viestit yhdistetty klo 22:37 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 22:10 ----------

Oubus on liittänyt autojensa eteen, +3. Eli ennen: 123 => nyk. 3123. yt.

---------- Viestit yhdistetty klo 22:49 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 22:37 ----------

Olen kerännyt, erinäisistä kiekko-tapahtumista talteen, useita kiekkoja. Niitä on yli +20 kpl. Rakkain muisto, se on kaikista:
SaiPan play-off kiekko. Ja tulikin niitä kaksittain, molemmat arkistoitu! SaiPa fer eva! Mie senthän rakastan SaiPaa, jeeh...
 
Joukkoliikennejaoston kokouksessa 11.8. ainoana käsiteltävänä asiana on Oulun Taksipalveluiden oikaisuvaatimus sanktiopäätökseen.

Joukkoliikennejaosto hylkäsi yksimielisesti OTP:n oikaisuvaatimuksen. OTP väitti että jaoston jäsen oli "esteellinen" sanktion käsittelyssä, ja OTP myös väittää että asian käsittelyssä on tapahtunut menettelyvirhe. Tässä vielä kalevan artikkeli asiasta, joka tosin on maksumuurin takana. https://www.kaleva.fi/joukkoliikennejaosto-hylkasi-yksimielisesti-otpn-s/3876088
 
Ladattu 40 e verran, maksukortille, ajoaikaa eli uusia latauksia. Ts. arvolatausta tehty. Yt

---------- Viestit yhdistetty klo 01:17 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 01:09 ----------

Linjalla 18 ajettu, ns. uudella tavalla (Tuira -keskusta). Olisin voinut tavoittaa, linjan 23. Sitä ei kuitenkaan tehty, koska ei oltu reitistä varmistuneita. Jätetään tämä odottamaan sitten.

Muu erityishuomio on tämä: Kabussit muutettu ilmastoiduiksi. Muutoksen voi ja saattaa huomata, esim. katolla olevasta patista eli kupasta (kohoumasta). Näin tätä myötä, tuoreen muutoksen myötä: ovat Kabussien matkustuksen mukavuudet, varsin merkittävästi parantuneet. Mie kiitän / kumarran.

Kaketsun eli Kaukovainion kouluilta, pääsee siis, linjalla 23 Oys:in kautta. Tämä oli hyvä & tärkeä tieto.
 
OTP:n varikolle oli ilmestynyt muutamia täysin keltaisia busseja.
Mistähän mahtavat olla ja kenen vanhoja?
 
Ostin huvikseni OTP:n ja Niskasen tilinpäätökset päättyneeltä tilikaudelta. Siinä kertoivat valmistautuvansa "useiden vuosien projektiin eri oikeusasteissa".
Muutenkin oli sellaista luettavaa, että toivottavasti kaupungille on maksettu vakuudet oikein liikenteen järjestämistä varten.
 
Oliskohan Koskilinjoilla aika päivitellä Kabuseja kalustostaan pois? Nyt kahtena päivänä putkeen on hajonnut kesken linjan nää kapustat että uskaltaako enää näihin luottaa…
 
Takaisin
Ylös