Oulun paikallisliikenne

Äsken bussiaseman luona näkyi kokonaan sininen GOO-967 3-ovinen Volvo 8500 ja se oli numeroitu OTP-3171. Onko toi ennen Oulussa näkynyt?
 
Äsken bussiaseman luona näkyi kokonaan sininen GOO-967 3-ovinen Volvo 8500 ja se oli numeroitu OTP-3171. Onko toi ennen Oulussa näkynyt?

Tosiaankin ei ole mikään vanha OTP:n jäsen, koska on rekisteröity Suomeen 30.8.2021. Entinen ASL987 Ruotsista.
 
Revon turistiliikenteellä näytti olevan myös uusi teli Suburban, josta en valitettavastu kerennyt nähdä rekkaria.
 
Tosiaan vain perä vilahti, mutta taisi olla todennäköisesti GOO-969 vuodelta 2007.
Melko mielenkiintoinen hankinta.

Joo-o, mielenkiintoinen kyllä ja samalla kaikkien liikennöintikohteiden sopimusten vastainen kun on noinkin vanha ja toki muutamilla samanikäisillä autoilla taitanevat ajella edelleen. On se jännä, että vaikka päällä lähes 700t€:n sanktiot niin silti eivät saa kalustoa hoidettua sopimuksen mukaiseksi vieläkään. Toisaalta ymmärrän sen, että miksi on haluttu OTP sulkea pois siitä Ruskon tulevasta linjakilpailutuksesta kerran kun touhu on tuota luokkaa.

Toki viimevuoden lopulla tilanne parantui muutamalla Volvon telillä, mutta uusimmat on vuodelta 2014, kun vanhimmat puolestaan vuodelta 2010.
 
Max. ikä taitaa olla 15 vuotta, että kyllä sillä vielä hetken ajelee. Keski-iän pitää olla 8v.
Väritys tietenkin on sitten toinen juttu. Siinäkin taisi olla jokin tuntimäärä minkä alle ei tarvitse maalata, kunhan on yksivärinen. Liekkö sitten sillä pelaavat. Nuo "uudet", toisin kuin HSL -väreissä komeilevat, sentään ovat yksivärisiä.

Voin olla toki väärässäkin, sillä en löytänyt tuoreimman kierroksen kalustovaatimuksia tähän hätään.
 
No ensivuoteen, silloin täyttää tasan 15 vuotta. Ilmeisesti nuo tullut sitten paikkaamaan kalustovajetta kun Iisalmeen siirtyi 2 Volvoa paikkuriin, siellä ainakin tällähetkellä OTP:llä numerolla ollut #56 BPA-278 8900 vuodelta 2012 ja kesällä ainakin oli 2+2+0 ovituksella oleva 8700, mutta siitä en ole varma että onko tuo palautunut takaisin Ouluun vai vieläkö Savossa.
 
Osa on tosiaan, näistä Kabus-kaupunkibusseista: malli Kapustat, niin niitä modernisoitu -lisäämällä autoihin ilmastointi. Moottoripalo tuntuu joskus näitä vehkeitä riivaavan. Mikä ei tietenkään kovin mukava juttu kellekään ole. Yt.~am~
 
Raakaa näyttää Oulun liikennöinti olevan...

OTP Travel taistelee kaupungin kanssa.. 680.000eur sanktiot niskassa...

Ja kun katsoo Saaga Travel asiakastiedon tilinpäätöstietoja, niin viimeisin tilikausi yli 300.000eur tappiolla ja omavaraisuus -89%.

Taitaa Oulussa olla pudotuspeli käynnissä?
 
http://asiakirjat.ouka.fi/ktwebbin/dbisa.dll/ktwebscr/epj_asil_tweb.htm?+bid=27560

Joukkoliikennejaoston esityslistalla on oman brändin luominen oulun joukkoliikenteelle. Teippaushommia tiedossa.

Lisäksi esityslistalla olevan eteläisen liikennöintikohteiden palvelutasosuunnitelmassa esitetään että linjaa 51 liikennöitäisiin arkisin 20 minuutin vuorovälillä. Tämän lisäksi seuraavalla kohteen 11 (linjat 50, 51) kilpailutuskerralla esitetään vaadittavaksi sähköistä kalustoa.
 
Kävin uudelleen, siinä Valkean, suom. Vaikean uudella atm:lla. Automaatti on todella tökerö, sekä sen käyttöliittymä ontuu. Jouduin tekemään ns. tupla--latauksen, sillä toivomani ei ollut onnistunut. Ainakaan sillä tavoin, kuin olisi sen toivonut tapahtuvan.

Sentti-määräisiä latauksia, ei arvo-lipulle pysty lainkaan, ajokertojen mukaan tekemään. Mutta esimerkiksi 30 e/eur latauksen tekeminen kerralla, niin se on täysin mahdotonta.

"Hantti-kortin luku" oli myöskin vaikea, sillä koko kortti jouduttiin ottamaan ulos kortti-suojuksesta, latauksia varten.

Nokian insinöörit, olleet ilmeisesti vauhdissa taas --- varsinkin, kun tätä on suunniteltu. Ja ilmeisesti ne juurikin irtisanotut. Käytettävyys on todella "tollomaatilla" erittäin heikkoa siinä nyt. Siis siinä "Hantti-kortin latamaatilla".

---------- Viestit yhdistetty klo 21:04 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 20:58 ----------

Lisäksi: ajokerran yksittäis-lataus, niin se pitäisi aktivoitua, vasta bussiin astuttaessa - eikä ladattaessa yksittäistä ajokertaa. Niin minä kyllä voin kertoa, sen paikan, mihin tuon uuden Vaikean Latamaatin: Tollomaatin voisi tunkea... Ylt.
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös