Oulun paikallisliikenne

Kesäaikataulut voinee olla pieni helpotus kaluston suhteen. Jos minkä tahansa väriset kelpaa nyt niin tosiaan koivistolta luulis löytyvän väliaikaisautoja muista yksiköistä sekä toki ne mahdolliset kesätauolla olevat myös oman tallin perältä. Pienempien pitänee ryhtyä kiireellisiin toimiin saadakseen liikenteen käyntiin jossei autoja ole heti tarpeeksi.
Yritinpä huvikseni kalkuloida Oubusin tilannetta. Uudet linjat 7 ja 10 pyörivät kesällä yhteensä viidellä autolla. Vanhoista linjoista 50+51 talvella 6 autoa, kesällä 3: kesävapaalla siis 3 autoa. Lisäksi linja 64 ei kulje kesällä: vapaana 1 auto.

Heti tarvittaisiin siis yksi auto. (Varikolla toki seisonee ainakin yksi vara-auto, mutta semmoista tarvittanee jatkossakin.) Elokuussa sitten tarvittaisiin vielä 8 autoa, kun kesävapaat päättyvät ja linjat 7+10 vaativat 9 autoa talviaikatauluilla.

Jos laskut menivät väärin, saa oikaista. :)
 
Jonkin verran kesä antaa armoa tässä tilanteessa. Oubusin ja Revon tarttee jotain hankkia nyt pikaisesti ja noin 1,5kk aikaa vielä maalauttaakin hankitut autot. Sopivalla järjestelyllä asiat saattaisi ihan onnistuakin. Toki on sitten hankittava mitä markkinoilta saa ja varmastikin ihan hyviä noin 10v vanhoja autoja on tarjolla kun etsii.

Toinen juttu on sitten kuljettajat. Nekin pitäisi vielä löytää jostakin ja siinä asiassa kesä ei oikein auta. Kun irtisanotaan, niin mahdolliset lomatkin täytyisi pitää. Toisaalta otp:n kuskit siirtynevät ihan mielellään toisten leipiin, kun touhu oli sellaista kun oli ja palkanmaksussakin lie ollut pientä kitkaa välillä.
 
Potnapekka myytiin konkurssipesästä Vauhtipuistolle, jolla on myös jo ennestään oma katujuna.
 
Koitin etsiä, mutta en löytänyt. Eli onko jossain konkurssipesän autoja myynnissä?
 
Oulussa alkoi eilen kohteiden 10 ja 11 uusien sopimuskausien kilpailutukset.
  • Kohde 10 (Liminka, Lumijoki ja Tyrnävä): linjat 52(A,K), 53(A), 54(B), 56(BK,K,M) ja 57. 11 seutubussia ja 1 seututeli. Sopimuskausi 3.6.2024–1.6.2031 + 2 vuoden optio. Hintapisteitä 95, kalustopisteitä 5. Kalustopisteet tulevat kalustolla tarjottujen ajokilometrien suhteessa niin, että uusi kalusto on yhden pisteen arvoinen, päästötön kalusto kolmen pisteen arvoinen ja 100 km/h nopeudelle rekisteröity kalusto yhden pisteen arvoinen (vain ne lähdöt huomioidaan, jotka tilaaja on määritellyt 100 km/h -nopeudelle)
  • Kohde 11 (Kempele): linjat 50, 51 ja 55. 9 kaupunkibussia. Sopimuskausi 5.6.2023–1.6.2031 + 2 vuoden optio. Hintapisteitä 95, kalustopisteitä 4. Kalustopisteet tulevat kalustolla tarjottujen ajokilometrien suhteessa niin, että uusi kaluston on yhden pisteen arvoinen ja päästötön kalusto neljän pisteen arvoinen

Kohteen 10 voitti Revon Turistiliikenne ja kohteen 11 Oubus. Kohteen 10 kalustopisteet ennen skaalausta olivat 2,514 ja kohteen 11 3,016, joten molempien kohteiden liikenteeseen on tarjottu osittain päästötöntä kalustoa. Skaalauksella tarkoitan tässä sitä, että tässä kilpailussa parhaat kalustopisteet tarjonnut sai 5 kalustopistettä ja muiden kalustopisteet suhteutettiin siihen. Hankintapäätös

Mika K. Niskanen -konserni jätti tällä kertaa tarjouksen Rautalammin Auto Oy:n nimissä ja se hylättiin jälleen, syynä edelleenkin ajopiirturirikkomukset sekä uutena konsernin taloudellinen tilanne. Hankintapäätöksestä on valitettu markkinaoikeuteen ja voisi veikata valittajan olevan jälleen tämä hylätty tarjoaja.
 
Viimeksi muokattu:
Kohteiden 1, 3, 4, 14 ja 16 kilpailutus tullaan järjestämään vuoden 2023 keväällä ja hankintapäätös tehdään viimeistään kesäkuussa 2023. Todennäköisesti kilpailutuksessa tullaan käyttämään samankaltaisia hankintaperiaatteita kuin kohteilla 10 ja 11, jolloin liikenteen puhtaudellakin on tosiaan merkitystä. Lähteeköhän liikenne kertaheitolla sähköistymään?
 
Mahtaako näillä periaatteilla nopeaa sähköistymistä saada, kun hinnan osuus kokonaisarvioinnissa on 95% ja kaluston 5%. Molemmat kohteet tässäkin voitettiin halvalla hinnalla. Parhaat kalustopisteet oli Koskilinjoilla.

Sinällään mielenkiintoista, että Savonlinja oli innostunut tarjoamaan. Jäi kyllä hännille molemmissa kohteissa. Vähän harmi, kun mielelläni aina näkisin uusiakin yrittäjiä. Joskus olen miettinyt, voisiko vaikka Länsilinjoja kiinnostaa, kun ovat jo aika kauas kotoa lähteneet Joensuuhun. Mutta ei ainakaan tällä kertaa.
 
Kyllähän tuo Oulun joukkoliikenne on nyt suuressa myllerryksessä. Otp:n konkurssi, Niskanen vielä yrittää konsernin muilla firmoilla, tosin velkasaneeaus hakemus jätetty. Sitten tuo Saaga miltä tullut myös uudet taloustiedot julki, 200k tappiota viimeisellä tilikaudella ja omavaraisuus -90% pakkasella. Ei taida tuo Saagakaan kauaa Oulun kaupunkikuvassa enää näkyä?
 
Onko tietoa, millä linjoilla Revon turistiliikenne 41 (SMA-132) liikkuu nyt nykyään? Pitäisi saada siitä yksilöstä kuva..
 
Takaisin
Ylös