Vaasan paikallisliikenne

Vaasan kaupunkiliikenteen linjat 1-4 ja 7-11
Tarjoaja ja vertailuhinta
1. Vekka Group Oy 2537969,79
2. Savonlinja Oy 2671621,20
3. Satakunnan Liikenne Oy 3065903,91
4. OY WASA CITYBUS AB 4364773,55

Nykyisen liikennöitsijän tarjous on sen verran raju, että todennäköisesti liikenteestä ollaan haluttu eroon. Voittajaan melkein 2 miljoonaa euroa eroa ja toiseksi viimeiseenkin pitkälle toista miljoonaa.
 
Jotenkin tästäkin kilpailutuloksesta saa sellaisen kuvan että Suomeen on muodostumassa muutamia muitakin isompia kotimaisia firmoja, koivisto-konsernin ja pohjolan liikenteen lisäksi, jotka pyrkivät levittäytymään eri puolille maata. Näitä ovat lähinnä Vekka ja Länsilinjat. Myös Nobinankin voisi tähän ehkäpä laskea mukaan Turun kohteen voiton myötä, vaikka se toki on oikeasti ulkomainen firma. Savossa puolestaan on vaikuttanut hieman samalla tavalla muuan soisalon liikenne joka on pyrkinyt samaan mutta toistaiseksi pysynyt savossa liikenteensä kanssa.
 
Koiviston Auto on vielä ihan omassa luokassaan siinä, että sillä on laajaa toimintaa valtakunnallisesti: ainakin Lahdessa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa, Porissa, Porvoossa ja pääkaupunkiseudulla on isoja varikoita. Lisäksi tietysti on paljon pienempiä toimipisteitä, esim. Rovaniemi ja Rauma.

Savonlinja oli ennen vähän vastaava, mutta sen toiminta on kuihtunut kovasti.

Pohjolan Liikenteellä on vähän samanlaisia ennusmerkkejä kuin Savonlinjalla: kaukoliikenne on lopetettu ja paikallisliikenne on hävitty Savonlinnassa ja kohta myös Imatralla. Firma alkaa olla hyvin HSL-painotteinen, sen lisäksi on vain aika pientä toimintaa Länsi-Uudellamaalla, Kuopiossa ja Kotkan seudulla. Länsi-Uudenmaan liikennekin on rapistunut selvästi tuettujen seutulippujen loppumisen jälkeen. Erona Savonlinjaan kuitenkin on, että firma on menestynyt hyvin HSL-liikenteessä ja saanut paikattua sillä muun liikenteen loppumisen (firman koon osalta, aiempi bussifirmaksi todella hyvä kannattavuus onkin tipahtanut lähes nollatulokseksi).

Länsilinjojen rinnalle uusiksi laajentujiksi nostaisin turkulaiset LS-Liikennelinjat ja V-S Bussipalvelut (jotka lasken samaan yritysryppääseen, vaikka niillä onkin osittain eri omistuspohja), jotka ovat laajentaneet ensisijaisesti Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa, mutta pian alkavat ajaa myös Imatralla. Nämä menevät kategoriaan "kotiseudullaan vahvat toimijat, joilla on pienehköjä etäpesäkkeitä ympäri maan".

Vekka on sitten vielä vähän omassa kategoriassaan. Vaasan voiton jälkeen sen toiminta alkaa olla todella hajallaan. Kotipaikkakunnallaan Hämeenlinnassa se ei ole kovin suuri eikä koko firmakaan ole vielä isoksi laskettava. Tulisiko Vaasasta jopa suurin Vekan toimipiste? Vekka menee mun laskuissa kategoriaan "ammumme kaikkea mikä liikkuu".
 
Savossa puolestaan on vaikuttanut hieman samalla tavalla muuan soisalon liikenne joka on pyrkinyt samaan mutta toistaiseksi pysynyt savossa liikenteensä kanssa.

Soisalon Liikenne ajaa Savon lisäksi Keski-Suomessa ja Etelä-Karjalassa. Ja voitti jälkimmäisestä lisää liikennettä.

Koiviston Auto on vielä ihan omassa luokassaan siinä, että sillä on laajaa toimintaa valtakunnallisesti: ainakin Lahdessa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa, Porissa, Porvoossa ja pääkaupunkiseudulla on isoja varikoita. Lisäksi tietysti on paljon pienempiä toimipisteitä, esim. Rovaniemi ja Rauma.

Myös Tampereella, vaikka OnniBus.comin toiminta onkin melkoisen laajalle levittäytynyttä.
 
Vekka on sitten vielä vähän omassa kategoriassaan. Vaasan voiton jälkeen sen toiminta alkaa olla todella hajallaan. Kotipaikkakunnallaan Hämeenlinnassa se ei ole kovin suuri eikä koko firmakaan ole vielä isoksi laskettava. Tulisiko Vaasasta jopa suurin Vekan toimipiste? Vekka menee mun laskuissa kategoriaan "ammumme kaikkea mikä liikkuu".

Kyllä Vekka on Hämeenlinnan seudulla merkittävän kokoinen, hävittyjen kaupunkilinjojen tilalle on rohmuttu paljon seutuliikennettä mm. aikaisempia Pekolan valtakuntia Tervakoskea ja Renkoa. Ja näistä laskuista puuttuu vielä 20-30 koulubussia.

Vaasa ei nyt ainakaan tällä voitolla kasva suurimmaksi. Kyllä se silti Kajaanin ohi menee, vaikka Kajaanissa alkaakin ELY-ajoja ensi syksynä. Aika tosin näyttää, kuka voittaa Vaasan seudulla ELY:ä ensi vuonna. Muuta voitettavaa Vaasassa ei oikeastaan olekaan, sillä sopimuksia on hiljattain uusiutunut ja osa liikenteestä on edelleen vahvasti markkinaehtoista kuten Mustasaaressa.
 
YLE: Wasa Citybus irtisanoo kaikki 32 työntekijäänsä. Linja-autoyhtiö menetti kilpailutuksessa kaikki linjansa Vaasassa ja Mustasaaressa.
Vaasan paikallisliikennettä hoitava yhtiö on käynyt yt–neuvotteluja joulukuun ajan, koska Wasa Citybus menetti kaikki linjansa Vaasan kaupungin kilpailutettua paikallisliikenteen toimijan. Mukana kilpailutuksessa oli myös Mustasaaren kunta.

– Hävisimme valitettavasti kaikki linjat ja nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin irtisanoa koko henkilökunta, koska meillä ei ole tiedossa muuta korvaavaa työtä heille tällä hetkellä, kertoo toimitusjohtaja Patric Wiik tiedotteessa.

Työsuhteet loppuvat viimeistään 30. kesäkuuta.

https://yle.fi/uutiset/3-12251307
 
YLE: Wasa Citybus irtisanoo kaikki 32 työntekijäänsä. Linja-autoyhtiö menetti kilpailutuksessa kaikki linjansa Vaasassa ja Mustasaaressa.
Vaasan paikallisliikennettä hoitava yhtiö on käynyt yt–neuvotteluja joulukuun ajan, koska Wasa Citybus menetti kaikki linjansa Vaasan kaupungin kilpailutettua paikallisliikenteen toimijan. Mukana kilpailutuksessa oli myös Mustasaaren kunta.

Onko täällä käytössä Lonka-sopimus?
 
Onko täällä käytössä Lonka-sopimus?

On. Lonka-sopimuksen pohjalta on tehty liite linja-autoliikenteen työehtosopimukseen kilpailuttamistilanteista noudatettavista työsuhteen ehdoista ja menettelytavoista. Liitettä noudatetaan seuraavien ylikunnallisten viranomaisten kilpailuttamassa liikenteessä: HSL, Joensuu, Jyväskylä, Kotka, Kuopio, Lahti, Meri-Lappi, Oulu, Pori, Tampere, Turku ja Hämeenlinna. Lisäksi sitä sovelletaan seuraavien kuntien sisäisen liikenteen kilpailutuksissa: Hyvinkää, Imatra, Kajaani, Kokkola, Kouvola, Lappeenranta, Mikkeli, Rauma, Riihimäki, Rovaniemi, Salo, Savonlinna, Seinäjoki ja Vaasa.
 
31.3.
Wasa Citybus 32/7 & 3 (Volvo B12BLE 8700LE -teli, vm. 2005)
Wasa Citybus 33/15 (Volvo B12BLE 8700LE -teli, vm. 2005)
Wasa Citybus 34/7 & 1 (Volvo B12BLE 8700LE -teli, vm. 2005)
Wasa Citybus 38/3 (Volvo B7RLE 8700LE, vm. 2005)

1.4.
Wasa Citybus 32/3 (Volvo B12BLE 8700LE -teli, vm. 2005)
Wasa Citybus 33/15 (Volvo B12BLE 8700LE -teli, vm. 2005)
Wasa Citybus 34/7 & 1 (Volvo B12BLE 8700LE -teli, vm. 2005)
Wasa Citybus 37/15 (Volvo B12BLE 8700LE -pätkä, vm. 2002, ensimmäinen Carruksen tehtaalla valmistettu 8700LE)
Wasa Citybus 38/15 (Volvo B7RLE 8700LE, vm. 2005)

Enimmillään havaitsin neljä 8700LE:tä samaan aikaan ajossa: hyvin Citywide-painoitteista kalustoa siis. E2:lla saattoi olla 8700LE tai sitten ei: ainakin E3:lla oli CW ja E4:llä Wasabusin 9700 #6.
 
LIFTI:n talviliikenne alkoi siis tänään ja Vekka on saanut roudattua kalustonsa paikalle. Käytössä ovat Vaasan kaupungin autot A1-A15 ja Vekan oma kalusto:

Ekana päivänä olivat ajossa kaupungin autot A1-8, 10-12 ja 14-15.

GPC-228...231, uudet Scania Citywidet
XOB-150, Volvo 8700LE, entinen #12 (hetken #112) Kajaanista
FLM-466...467, Volvo 8900LE, entiset Paunut, lisäksi tulossa ajoon vielä FLM-444
GHU-587, Lahti Scala, entinen #68 Hämeenlinnasta
YKO-636, Lahti Scala, entinen OTP Travel
YXA-956, Lahti Scala, entinen OTP Travel
CHJ-533, Irisbus Crossway, entinen #311 Valkeakoskelta

Varakäytössä on näkynyt
OXI-676, Volvo 8700LE, entinen #11 (hetken #111) Kajaanista
 
Ely-keskus irtisanoo linjan 60 sopimuksen Vekka Groupin kanssa sopimusrikkomusten vuoksi

https://yle.fi/a/74-20017829

Vaasan paikallisliikenteessä myös ongelmia. Tosin yhden ison ongelman tilaaja on itse aiheuttanut

"Hällilä toteaa, että suurin osa bussien myöhästymisistä johtuu siitä, että kuljettajat eivät selviydy tiukoista aikatauluista – varsinkaan talvisaikaan.

Onko siis tilaajassa vika?

– Kyllä, tilaaja on tilannut. Ehkä konsultti, joka se on tehnyt, on tavoitellut liian paljon kaikennäköistä"

https://yle.fi/a/74-20017982
 
Takaisin
Ylös