Raitioliikennemuseo - Sirkus!

Albert

Suljettu tunnus
Liittynyt
29 Kesäkuu 2005
Viestit
2,224
Kulttuuritehdas Korjaamo, Helsingin kaupunginmuseo ja Helsingin kaupungin kulttuuriasiainkeskus ovat sopineet, että Töölöön perustetaan vuoden 2007 keväällä kulttuurikeskus yhdistämällä kaupunginmuseon alaisen Raitioliikennemuseon ja Kulttuurikeskus Korjaamon toiminnot. Yhteistyöstä on sovittu vuoden 2013 loppuun. Toiminnan painopisteitä ovat mm. teatteri, uusi sirkus, kabaree ja esittävä taide, musiikki, valokuva, elokuva, video ja mediataide sekä kaupunkikulttuuri ja -historia. Museon aukioloajat pitenevät ja samalla pääsymaksusta perustoiminnan osalta luovutaan. Raitioliikennemuseo suljetaan tämän vuoden lopulla. Uusi keskus avataan yleisölle huhtikuussa 2007.

Tällaista tänään kaupungin uutissivuilla. Kohta saanemme jättää jäähyväiset museovaunuille.
 
Albert sanoi:
Tällaista tänään kaupungin uutissivuilla. Kohta saanemme jättää jäähyväiset museovaunuille.

Ehkä se ei ole niin pahaa kuin miltä kuulostaa. Työntekijämäärä olisi Hesarin uutisten http://www.hs.fi/kulttuuri/artikkeli/Helsingin+ratikkamuseoon+kulttuurikeskus/1135219941346 mukaan 10 (nyt kai r-museossa on pari yhtaikaa paikalla), vahtimassa että vaunuja ei rikota.

Museota on nytkin voitu vuokrata yksityistilaisuuksia kuten kaikenlaisia juhlia varten.

t. Rainer
 
Jos nyt luemme Hesarin uutista. Siinä toki lukee, että Raitioliikennemuseo jatkaa mutta tekee tilaa Kulttuurikeskus Korjaamolle, joka rakentaa jne...
Enhän minäkään tiedä, mitä siellä tapahtuu. En ole myöskään nähnyt Kulttuuritehdas Korjaamon tekemää esitystä. (Onko kukaan.)
Kun tutustuu Korjaamon omiin sivuihin, voinee todeta, että sen toiminta on varsin kaukana museotoiminnasta.
Jos sinne jää rekvisiitaksi joku raitiovaunu vaikka sitten.
Olisi Helsinkiin luullut mahtuvan yksi oikea raitioliikennemuseo.
Mitä netistä saa selville asianomaisten lauta- ja johtokuntien toiminnasta, voi päätellä, että tämä asia on hoidettu muutamassa viikossa.
 
Joo kyllä minunkin ensimmäinen ajatus oli että nyt se museo lopetetaan - ei vaan sanota suoraan kun ei kehdata. Tässä myös näkee oikein konkreettisesti että tämmöisen teknisen erikoisalan museo vastuu ei kuulu kaupunginmuseolle. Tästä on ollut foorumilla aikaisemminkin puhetta - ei vaan riitä kiinnostus ja asiantuntemus korkeammalla tasolla. Ei ole "aatteen paloa"! HKL olisi se oikea taho kun vaan määrärahat turvattaisiin (ainahan sitä uneksia voi!). Tällöin voisi myös hyödyntää vapaaehtoistyön suuren potentiaalin, myös bussipuolelta HelB:istä - ja ennenkaikkea pitää näyttely elinvoimaisena: erikoisnäyttelyitä ja "uutta" museokalustoa.

- - -
Aluksen joka on matkalla Perämeren satamaan, jossa on liikennerajoitus, on sivuuttaessaan Svenska Björnin ilmoittauduttava Tukholman VTS-asemalle.
 
Albert sanoi:
Jos sinne jää rekvisiitaksi joku raitiovaunu vaikka sitten.
Olisi Helsinkiin luullut mahtuvan yksi oikea raitioliikennemuseo.
Mitä netistä saa selville asianomaisten lauta- ja johtokuntien toiminnasta, voi päätellä, että tämä asia on hoidettu muutamassa viikossa.
Hesarin tämän päivän numeron mukaan tilanne näyttää pahemmalta kuin aluksi kuvittelin. Kolme vaunua viedään "varastoon" ja jäljellejäävien vaunujen väliin tulee esiintymislava. Eli käytännössä vaunut ovat enään jotain rekvisiittaa.

ilpo sanoi:
Joo kyllä minunkin ensimmäinen ajatus oli että nyt se museo lopetetaan - ei vaan sanota suoraan kun ei kehdata. Tässä myös näkee oikein konkreettisesti että tämmöisen teknisen erikoisalan museo vastuu ei kuulu kaupunginmuseolle. Tästä on ollut foorumilla aikaisemminkin puhetta - ei vaan riitä kiinnostus ja asiantuntemus korkeammalla tasolla. Ei ole "aatteen paloa"! HKL olisi se oikea taho kun vaan määrärahat turvattaisiin (ainahan sitä uneksia voi!). Tällöin voisi myös hyödyntää vapaaehtoistyön suuren potentiaalin, myös bussipuolelta HelB:istä - ja ennenkaikkea pitää näyttely elinvoimaisena: erikoisnäyttelyitä ja "uutta" museokalustoa.
Olisiko mitään mahdollisuutta siirtää museo tai perustaa uusi, jonkun muun tahon omistama, vaikka Vallilaan tai Koskelaan? Muistan että sen saaminen Töölöön aikoinaan ylipäänsä oli tuskan takana, kulttuuriväki olisi halunnut sillloinkin tilat itselleen. Laitakaupungissa se saisi olla rauhassa spekulaatioilta.

t. Rainer
 
R.Silfverberg sanoi:
Olisiko mitään mahdollisuutta siirtää museo tai perustaa uusi, jonkun muun tahon omistama, vaikka Vallilaan tai Koskelaan?

Ajatus on mainio, mutta olen pessimisti. Vaunut ovat kaupunginmuseon, ja jos yksityinen taho perustaisi museon, miten vaunut saataisiin sinne? Pitäisikö ne vuokrata HKM:ltä? Kun vaunut edes olisivat HKL:n niin olisi jo helpompaa, sieltä kun kyllä löytyisi hyvää tahtoa.

Taloudelliselta pohjalta hanke olisi myös epätoivoinen. HKL ei voi antaa tiloja käyttöön ilmaiseksi, heidän olisi pakko pyytää niistä käypää vuokraa vaikka eivät haluaisikaan sitä tehdä. Muuten kaupunki melko varmasti marisee.

Ikuisuusaihe on se, että vaunut seisovat tyhjänpanttina, kun niillä ei saa liikennöidä. On kai turha haaveilla, että se joskus muuttuisi. Kuitenkin luulen, että ainoa keino saada raitioliikennemuseosta riittävän houkutteleva ja kulunsa kattava olisi se, että vaunut otettaisiin liikennekäyttöön. Ei siis olisikaan erillistä raitioliikennemuseota, vaan "liikkuva museo" museolinjan muodossa. Silloinhan vaunut olisivat oikeassa elementissään kaupunkitilassa eivätkä missään hallissa seisomassa.

Mielenkiintoista on nähdä, mitä siellä Ratikka-Korjaamo-tilassa sitten oikein on. Jos esillä onkin vähemmän vaunuja kuin nyt, mutta kävijämäärät ovat moninkertaiset, niin silloin kuitenkin suurempi joukko kaupunkilaisia saisi nauttia edes muutamasta vaunusta. Kuitenkin tunnen, että meidät harrastajat on petetty. Museon saaminen oli aikanaan aikamoinen prosessi, olisikohan ollut 1979 kun kvsto päätti, että Töölön vanhin halli varataan museoksi. Ja nyt se sitten kertaheitolla loppuu...
 
R.Silfverberg sanoi:
Olisiko mitään mahdollisuutta siirtää museo tai perustaa uusi, jonkun muun tahon omistama, vaikka Vallilaan tai Koskelaan?
Ehkäpä laajempi koko joukkoliikenteen kattava museo voisi olla elinvoimaisempi. Siihen voisi liittyä se museolinja, joka liikennöisi vaikkapa kerran tunnissa Hesan keskustan ja museon välillä. Museo voisi sijaita jossain vähän kauempanakin pääkapunkiseudulla. Sen yhteydessä voisi sijaita muutakin ajanvietetoimintaa.

Täytyy häpeäkseni tunnustaa, etten muistaakseni ole käynyt missään liikennevälineisiin liittyvässä museossa täällä Suomessa, muualla kyllä. Ovat olleet isoja paikkoja, joissa en ole kerennyt tutustumaan läheskään jokaiseen kulkupeliin.
 
339-DF sanoi:
Ajatus on mainio, mutta olen pessimisti. Vaunut ovat kaupunginmuseon, ja jos yksityinen taho perustaisi museon, miten vaunut saataisiin sinne? Pitäisikö ne vuokrata HKM:ltä? Kun vaunut edes olisivat HKL:n niin olisi jo helpompaa, sieltä kun kyllä löytyisi hyvää tahtoa.

Ainahan museoissa on ollut eri omistajan esineitä jotka ovat deponoituja sinne. Näin on asian laita esim Jokioisten museorautatiellä jolla on paljon sinne varastoituja vetureit aja vaunuja jotka ovat itse asiasa vallan muiden kuin museoautatien omistamia, esim yksi liikennekäytössä oleva matkustajavaunu on Lahden kaupungin. Monessa automuseossakin autot ovat yksityisten omistamia.

339-DF sanoi:
Taloudelliselta pohjalta hanke olisi myös epätoivoinen. HKL ei voi antaa tiloja käyttöön ilmaiseksi, heidän olisi pakko pyytää niistä käypää vuokraa vaikka eivät haluaisikaan sitä tehdä. Muuten kaupunki melko varmasti marisee.
Käypä vuokra tosin halpenee mitä kauemmas keskustasta menee ja mitä "epätarkoituksenmukaisemmaksi" muuhun käyttöön tila muuttuu. Koskelan halleissa toimii nytkin jokin karting-rata, ja ymmärtääkseni karting ei kaikesta huolimatta ole samanlainen rahasampo kuin F-ykköset. Kaupunki myös tukee mm golfia, yksityiskoneella lentämistä, siirtolapuutarhatoimintaa ja muita tilaa vieviä harrastuksia perimällä niiden vaatimasta tilasta vain nimellistä vuokraa, jos vuokraa ollenkaan.

339-DF sanoi:
Ikuisuusaihe on se, että vaunut seisovat tyhjänpanttina, kun niillä ei saa liikennöidä. On kai turha haaveilla, että se joskus muuttuisi. Kuitenkin luulen, että ainoa keino saada raitioliikennemuseosta riittävän houkutteleva ja kulunsa kattava olisi se, että vaunut otettaisiin liikennekäyttöön. Ei siis olisikaan erillistä raitioliikennemuseota, vaan "liikkuva museo" museolinjan muodossa. Silloinhan vaunut olisivat oikeassa elementissään kaupunkitilassa eivätkä missään hallissa seisomassa.
Näin on. Olisipa edes yksi 2-akselinen vaunu perävaunuineen turistikäytössä, kuten lähes kaikissa pohjois-Euroopan raitiovaunukaupungeissa on, niin se olisi ehdoton vetonaula. Toivottavasti sulla sentään on tulevana kesänä 339:llä paljon keikkoja.

339-DF sanoi:
Mielenkiintoista on nähdä, mitä siellä Ratikka-Korjaamo-tilassa sitten oikein on. Jos esillä onkin vähemmän vaunuja kuin nyt, mutta kävijämäärät ovat moninkertaiset, niin silloin kuitenkin suurempi joukko kaupunkilaisia saisi nauttia edes muutamasta vaunusta. Kuitenkin tunnen, että meidät harrastajat on petetty. Museon saaminen oli aikanaan aikamoinen prosessi, olisikohan ollut 1979 kun kvsto päätti, että Töölön vanhin halli varataan museoksi. Ja nyt se sitten kertaheitolla loppuu...

Olisikohan tällä "korjaamo-hössötyksellä" jotain tekemistä sen kanssa että kun Töölönlahden entiset VR:n tavaramakasiinit pätettiin purkaa, piti jotain keksiä kiireisesti tilalle, ja nyt tuli vielä kovempi kiire, koska purkutöitä "auttamaan" ilmaantui kaikenlaisia vapaaehtoisjoukkoja, joiden kanssa kaupungin päättäjät vihoviimeisenä haluavat joutua nänä nenää vasten?

t. Rainer
 
Kyllä tämän "museo-ongelman" takana on yksi ainoa taho, valtuusto. Rakennus on kaupungin, vaikka se olisi Kaupunginmuseon, koska museo on kaupungin. Sama pätee vaunuihin. Valtuusto voi päättää, että museovaunut, joita kaupunginmuseo ei halua pitää esillä, siirretään takaisin liikennelaitoksen hallintaan.

Mutta onko HKL:ssäkään halua vaunuille? Eiköhän ne siirretty aikanaan Kaupunginmuseolle siksi, että HKL:ssä oli sellainen henki, että museovaunut eivät ole HKL:n toimintaa. Se oli jotain tehotalouden aikaa. Nyt kun ollaan irtisanomassa säästösyistä metrokuskitkin, tuskin löytyy halukkuutta panna rahaa "vanhoihin romuihin". Henkilökunnalta epäilemättä, mutta ei niiltä, jotka rahaa jakavat. Siis lautakunnissa ja valtuustossa valtaa pitäviltä puolueilta.

Muualla maailmassa asiat ovat toisin. Ratikkamuseot ovat usein liikennemuseoita. Niiden toimintaan liittyy vaunuilla ajaminen, josta saadaan myös tuloja edes muodon vuoksi. Tiloina on yleensä suuret käytöstä poistuneet varikot. Kuten Harri kertoi, tällaisessa museossa on myös katsottavaa. Vanha Töölön korjaamo on kaunis rakennus, mutta liian pieni. Ei sellainen ole mikään museo, jonka on katsonut viidessä minuutissa. Ja sitä "museota" pienennetään sitten entisestään!

Sirkus johtaa siihen, että jäljelle jäävät vaunut ovat vain tiellä, sillä ei kukaan käy siellä niiden vuoksi. Juhlakansa turmelee ne, ja kohta nekin kärrätään kaikessa hiljaisuudessa pois. Ja missähän ne mahtavat sitten olla? Siellä, missä muutkin Kaupunginmuseon "museovaunut". Jossain HKL:n halleista hoitamattomina, likaisina ja rapistuvina. Ja maksaako Kaupunginmuseo vaunujen säilytyksestä sitten käypää vuokraa?

Asia ei järjesty kuin siten, että valtuusto päättää erillisestä joukkoliikenteen museoinnin määrärahasta, ja museotoiminnan hoitaa HKL:n henkilökunta ja eläkeläiset. Esim. Prahassa henkilökunta ja entisöijät saavat palkkaa, mutta kukaan ei pakota heitä siihen työhön. Henki on hyvä ja tulokset loistavia.

Mutta arvatkaa, onnistuuko tämä valtuustoaloitteella? Ei onnistu. Sellainen tulee aina väärästä puolueesta ja ylipäätään väärästä suunnasta, kun se tulee valtuutetulta, ei puolueen johdon suunnasta. Eli ensin tämä ajatus on myytävä herroille ja rouville Cronberg, Heinäluoma ja Katainen. He sitten komentavat alaosastojansa, jotka tekevät aloitteen ja vaativat puoluekuria. Muuten taitaa olla paras valmistautua pitämään vanhat valokuvat hyvässä tallessa ja tyytä ajeluihin 339:llä ja 12:lla.

Anteto
 
Missä nyt mennään:
Kaupunginmuseon johtokunnan esityslista 4/2007. Word-dokumentti ja kohta 9.
Päätös:
Kaupunginmuseon johtokunta päätti antaa esittelyn mukaisen, 16.3.2007 päivättyä Raitioliikennemuseon muutostyön hankesuunnitelmaa puoltavan lausunnon ja lähettää asian kiinteistölautakunnalle edelleen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Ote esityslistasta:
Koska museon keskimmäisen raiteen muutoksesta johtuen museosta siirretään muualle säilytykseen enintään kolme raitiovaunua ja muuta esineistöä, aiheutuu hankkeesta kaupunginmuseolle lisäkustannuksia korvaavan varastotilan vuokraamisesta. Raitiovaunuille tarvittava lisätila on arviolta n. 250 m2. Noin 6 euron neliöhinnalla tällaisen tilan vuosikustannus olisi 1 500 €/kk eli 18 000 €/v, joka mahtuu museon talousarvioraamiin. Kaupunginmuseo vastaa Raitioliikennemuseon perusnäyttelyn uudistamiseen liittyvistä suunnittelu- ja toteutuskustannuksista. Niihin kaupunginmuseo on varautunut talousarviossaan 2007 ja talousarvioehdotuksessaan 2008.
Ja tällaista hölynpölyä: (ote esityslistasta)
Esittelijä katsoo, että hanke mahdollistaa uudenlaisen kaupunkikulttuurikeskuksen syntymisen. Hankkeen kautta tehostetaan ja monipuolistetaan Raitioliikennemuseon käyttöä ja luodaan yleisölle uusia palveluja. Hanke edistää kaupungin strategioiden mukaisesti myös hallintokuntien välistä yhteistyötä ja luo uudenlaisen public-private –yhteistyömuodon kulttuuri- ja museopalvelujen tuottamiseen.
Se nyt ei ededelleenkään selviä, että millaisiin tiloihin nuo enintään kolme raitiovaunua ja muuta esineistöä siirretään.
 
Viimeksi muokattu:
Ehkäpä laajempi koko joukkoliikenteen kattava museo voisi olla elinvoimaisempi. Siihen voisi liittyä se museolinja, joka liikennöisi vaikkapa kerran tunnissa Hesan keskustan ja museon välillä. Museo voisi sijaita jossain vähän kauempanakin pääkapunkiseudulla. Sen yhteydessä voisi sijaita muutakin ajanvietetoimintaa.

Näin pitäisikin olla! Vaikkapa Helsingin seudun lähiliikennettä esittelevä museo, jossa olisi näytteillä raitiovaunut, bussit, suomen uusin johdinauto (se on kaiketi tallessa jollain bussivarikolla Hesassa?), metrojunat M100 (mieluusti saneeraamaton), M200 ja miksei vaikkapa Helsigin seudun lähiliikenteessä olleita junia. Sm1 (nehän ovat jo muutaman vuoden päästä historiaa) ja tietysti Hyvinkäällä ruostuva Dm8 juna olisivat varsin hyviä ehdokkaita. Museon sijainnistakin uskaltaisin heittää rohkean ehdotuksen. Vallillan ja Hermannin tienoilla, olisi hyvä paikka. Miksi? Alueelle johtaa Sörnäisten (kohta puoliin) vanha satamarata (museoliikennettä junilla?) ja alueellehan pitäisi kaiketi rakentaa uusia raitiotielinjoja, jolloin saataisiin museoratikoille yhteys museolta nykyiseen verkkoon. Erinomainen ehdotus tuo museoratikoilla museoon. Kukaan ei tietystikkään jaksa katsella paikallaan olevia vehkeitä. Hyvä aktiviteetti voisi olla myös vaikkapa raitiovaunu ja metro simulaatiot, joita saisi ohjata tietystikin aitojen vehkeiden ohjaamoista.

Huh huh. Unelmoinnissa hauskinta on se että se on ilmaista. Todellisuudessa miltään taholta tuskin (ja ei varmana) löytyisi kiinnostusta tämmöiseen. Sen sijaan musiikkitaloille löytyy miljoonia törsättäväksi, vaikka kaupungista löytyy oopperatalo ja Finlandia talo joissa voisi myöskin samat musiikit esittää.
 
Juu, kyllä raitioliikennemuseo voisi sijaita vaikka Pasilan konepaja-alueella. Jo pelkät vanhat hallit ovat nähtävyys. Tilaa junillekin ja valmis käyttötarkoitus löytyy. Ei parempaa paikkaa lähiseuduilta taida löytyä. Tekniikan museo joutaisi samalle alueelle, mikäli tilaa tai parempaa saavutettavuutta tarvitsisivat. Vaan asuntorakentaminen taitaa viedä näiltä unelmilta siivet. Museovaunu voisi kulkea Erottajalta Itä-Pasilaan Ysin reittiä pitkin.
 
Sen sijaan musiikkitaloille löytyy miljoonia törsättäväksi, vaikka kaupungista löytyy oopperatalo ja Finlandia talo joissa voisi myöskin samat musiikit esittää.

Meillä on tosiaan jo kaksi musiikin esittämiseen tehtyä taloa, mutta nepä eivät ole Musiikkitaloja. Eräs irvileuka jo kirjoittikin, että heti Musiikkitalon perään aletaan vaatia Konserttitaloa koska sellaistakaan ei ole.
 
Missä nyt mennään:
Kaupunginmuseon johtokunnan esityslista 4/2007. Word-dokumentti ja kohta 9.
Päätös:
Kaupunginmuseon johtokunta päätti antaa esittelyn mukaisen, 16.3.2007 päivättyä Raitioliikennemuseon muutostyön hankesuunnitelmaa puoltavan lausunnon ja lähettää asian kiinteistölautakunnalle edelleen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Ote esityslistasta:
Koska museon keskimmäisen raiteen muutoksesta johtuen museosta siirretään muualle säilytykseen enintään kolme raitiovaunua ja muuta esineistöä, aiheutuu hankkeesta kaupunginmuseolle lisäkustannuksia korvaavan varastotilan vuokraamisesta. Raitiovaunuille tarvittava lisätila on arviolta n. 250 m2. Noin 6 euron neliöhinnalla tällaisen tilan vuosikustannus olisi 1 500 €/kk eli 18 000 €/v, joka mahtuu museon talousarvioraamiin. Kaupunginmuseo vastaa Raitioliikennemuseon perusnäyttelyn uudistamiseen liittyvistä suunnittelu- ja toteutuskustannuksista. Niihin kaupunginmuseo on varautunut talousarviossaan 2007 ja talousarvioehdotuksessaan 2008.
Ja tällaista hölynpölyä: (ote esityslistasta)
Esittelijä katsoo, että hanke mahdollistaa uudenlaisen kaupunkikulttuurikeskuksen syntymisen. Hankkeen kautta tehostetaan ja monipuolistetaan Raitioliikennemuseon käyttöä ja luodaan yleisölle uusia palveluja. Hanke edistää kaupungin strategioiden mukaisesti myös hallintokuntien välistä yhteistyötä ja luo uudenlaisen public-private –yhteistyömuodon kulttuuri- ja museopalvelujen tuottamiseen.
Se nyt ei ededelleenkään selviä, että millaisiin tiloihin nuo enintään kolme raitiovaunua ja muuta esineistöä siirretään.
Tämä on taas tätä Helsingissä pitää olla kaikki hienoa ja trendikästä -juttua! Raitioliikennemuseo ei kuulosta hienolta ja trendikkäältä.
 
Takaisin
Ylös