Raitioliikennemuseo - Sirkus!

En tiedä kuinka monta vaunua Tuusulassa on tai sitä minkälaisissa tiloissa ne on, mutta varmasti tilat ja määrät on huikeammat kun korjaamon vitsinomaiset kolme vaunua ja käytävä.
Miksei Tuusulan tallin ovia avata yleisölle, tuoda esille vanhoja aikatauluja, lippuja, rahastajien- ja kuljettajien asuja, valokuvia liikenteen kuin kaupungin kehityksestä liikenteen kannalta? Siitä voisi tehdä HSL-alueen liikennemuseon jossa olisi muutakin kuin pelkkää HKL:ää :) tarinaa riittäisi myös hankkeista, lopulta onnistuneista ja/tai pieleen menneistä. 90-lukukin alkaa olla jo historiaa ja Buscom laitteet joutavat museoon parin vuoden päästä. Vai laitetaankohan nekin kaikki vain kierrätykseen. Ensimmäisen sukupolven Helmi-laitteet ovat varmasti kaikki hävitettyjä
 
Vs: HKL:n johtokunta blogeissa

Raitiovaunu Suomessa on ylipäätänsä sellaista kalustoa, jota ei ole koskaan ylläpidetty millään muulla kuin verovaroilla eikä sellaista ole koskaan yksityinen omistanut. Aika lyhytnäköistä jos pitää odottaa yksityisiä tahoja näitä säästämään.

iikolle tiedoksi:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Helsingin_raitioliikenne#Historia
Säännöllinen raitiotieliikenne Helsingissä aloitettiin vuonna 1891. Raitioteiden rakentamisesta ja liikennöinnistä vastasi yksityinen Helsingin Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiö (HRO).Vuonna 1944 raitioliikenne otettiin lopullisesti kaupungin haltuun, kun Helsingin kaupunki lunasti HRO:n omaisuuden. Helsingin raitioteitä liikennöi vuodesta 1945 lähtien tarkoitusta varten perustettu Helsingin kaupungin liikennelaitos.
 
Vs: HKL:n johtokunta blogeissa

Kalliita satojen miljoonien arvoisia tauluja ei voi turvallisuus- ja säilytysilmastollisista syistä esitellä kuin siihen rakennetuissa tiloissa. En ole ehdottamassa Ateneumin kokoelmien huutokauppaamista, mutta ei taiteen säilyttäminen silti ole Ateneumin ykköstehtävä vaan sen esittäminen.
Kannattaisi tutustua Ateneumin omiin kokoelmiin. Sekä ylipäätään maailman taidemuseoiden kokoelmiin. Sillä erittäin suuri osa taideasiantuntijoiden arvokkaina pitämistä teoksista on julkisessa omistuksessa. Ja siten myös yleisön nähtävissä.

Mutta mitä tulee taideteosten arvoon, sehän on vain pelkkää maalia ja kangasta kun puhutaan tauluista. Veistosten kohdalla arvotonta kipsiä, kiveä tai jotain metallia, jolle olisi parempaakin käyttöä vaikka autoissa, eikö vain? Mihin me tarvitsemme jonkun Picasson tai Gallén-Kallelan tauluja? Mitä niitä säästelemään, niistähän voi ottaa valokuvat, jotka bitteinä eivät maksa juuri mitään ja säilyvät ilmaiseksi Googlen tai Applen pilvessä. Ei tarvita riistokapitalistien rahtaus-, vakuutus- ja turvabusinesta noiden arvottomien kangasrättien suojelemiseen. Kankaat voi lähettää vaikka kehitysmaihin, voivat siellä köyhät tehdä niistä vaatteita, mattoja tai slummiasumusten seiniä!

Eihän ”arvo” ole mitään absoluuttista, vaan jonkun mielipide. Se, joka ei mielessään anna jollekin asialle arvoa, ei välitä siitä asiasta eikä käytä siihen rahaa. On paljon asioita, joille en anna arvoa, enkä kuuna päivänä tuhlaa sellaiseen rahaa. Esimerkiksi katumaasturi on minulle täysin yhdentekevä asia, mutta aika moni on valmis maksamaan sellaisesta 50.000–100.000 euroa, erityisesti kun keulassa on sopivan näköinen logo.

En silti lähde ristiretkelle hävittämään mielestäni arvottomia katumaastureita. Joten en ymmärrä, miksi esim. sinulla pitäisi olla oikeus hävittää sitä, mistä sinä et välitä. Siitä huolimatta, että sellaiseen käytetään yhteistä rahaa. Erittäin paljon käytetään yhteistä rahaa sellaiseen, joka on minusta turhaa, mutta silti alistun järjestelmään, joka perustuu yhteiseen päättämiseen ja yhteiseen vastuuseen asioista. Se on kuitenkin parempi kuin anarkia tai muu hirmuvalta. Ja yleisesti sivistykseen kuuluu moniarvoisuus ja erilaisuuden hyväksyminen. Vai toivotko, että se, joka ei pidä sinusta, saa oikeuden lopetta sinut turhana ja sopimattomana kansalaisena? Onhan sellaistakin järjestystä ollut, ja taitaa jossain olla edelleen.

Antero
 
Minusta julkisten rahojen käyttöä ei voi perustella vain sillä, että jonkin verran ihmisiä pitää jostain asiasta. Kyllähän niitäkin löytyy, jotka pitivät Finnjetin säilyttämistä tärkeänä, ikävä kyllä julkiset rahat ovat niukka resurssi, joka ei riitä joka paikkaan.

Viittauksesi anarkiaan ja hirmuvaltaan sekä minun tapattamiseen tässä yhteydessä on äärimmäisen mauton ja törkeä. Se ei myöskään ole missään suhteessa keskusteltavaan asiaan. Kyse on vanhan kaluston romuttamisesta ja raitiomuseon tarpeesta, ei mistään joukkomurhista.

Tässä keskustelussa on kyse siitä, kuinka paljon vanhoja raitiovaunuja kannattaa säästää. Jos olet niin rakastunut vanhoihin romuihin ettei niihin saa koskea, voit kyllä ilmaista sen, mutta tee se siivosti!
 
Viimeksi muokattu:
Vs: HKL:n johtokunta blogeissa

Mielestäni verovaroilla ei pitäisi säästää mitään historiaa. Jos joku on oikeasti säästämisen arvoista, niin yksityiset kyllä säästävät sen.
Tälläkin hetkellä Helsingin kaduilla kolistelee satakunta museovaunua verovaroin. Jos ne eivät toimisi samalla liikkuvina käymälöinä, voisi kyllä kysyä, onko verovarat nyt kohdistettu oikein.
 
Vs: HKL:n johtokunta blogeissa

Viittauksesi anarkiaan ja hirmuvaltaan sekä minun tapattamiseen tässä yhteydessä on äärimmäisen mauton ja törkeä.
En minä ole kirjoittanut sinun tapattamisestasi, sen olet tulkinnut itse. Tosin ihmisten tappaminen on inhimillisesti katsoen armollista verrattuna ”sopeutukseen”, jota hirmuvallat yleisesti harrastavat lopettaakseen kansalaistensa ”vastavallankumouksellisen” toiminnan. Tässä yhteydessä kielikuvani tarkoittaa, että voisit esim. joutua sopeutusleirille, jossa vallanpitäjä pyrkii muuttamaan mielipiteesi ja persoonallisuutesi, jotta et enää vastustaisi häntä.

Minusta julkisten rahojen käyttöä ei voi perustella vain sillä, että jonkin verran ihmisiä pitää jostain asiasta.
No sitten et taida hyväksyä meidän valtiojärjestystämme, perustuslakiamme etkä ihmisoikeuksien julistusta. Juuri sitä minä tarkoitin sillä vertauksella anarkiaan ja hirmuvaltaan. Niissäkin lähdetään siitä, että erimielisyyttä ei suvaita. Joko olet samaa mieltä tai itket ja olet samaa mieltä.

Meillä on demokraattisen ja sivistyneen hallintojärjestelmän perusteella päätetty ylläpitää museolaitosta, monen muun ”jonkin verran” kokoisen ihmismäärän kiinnostusten kohteiden kanssa. Vaikka en monistakaan asioista välitä, pidän silti niiden olemassa oloa hyvänä asiana. Samoin kuin sitä, että ne tekevät ihmisiä onnellisiksi. Siitähän perimmältään on kyse.

Tätä asiaa voidaan tarkastella myös hyötynäkökulmasta. Voi olla vaikka niin, että jopa sinulle itsellesi koituisikin suurempi haitta siitä, että verorahoja ei käytetä vähäisen ihmisryhmän iloksi. Sillä kalliimmaksi voi yhteiskunnalle tulla se, että heiltä otetaan se asia pois.

Ja meillä sentään on mielipiteen vapaus, jossa sinäkin saat esittää olevasi eri mieltä. Mutta se ei vaan riitä siihen, että tämä maa muuttuisi mielipiteesi mukaiseksi. Onneksi.

Antero
 
Vs: HKL:n johtokunta blogeissa

Erittäin paljon käytetään yhteistä rahaa sellaiseen, joka on minusta turhaa, mutta silti alistun järjestelmään, joka perustuu yhteiseen päättämiseen ja yhteiseen vastuuseen asioista.

Yhteiseen järjestelmäämme myös kuuluu, että jokainen saa esittää oman mielipiteensä asioista ja lopulta demokratia ratkaisee, miten tehdään. Joillekin tämä museovaunuasia vaan tuntuu olevan tabu.
 
Vs: HKL:n johtokunta blogeissa

En minä ole kirjoittanut sinun tapattamisestasi, sen olet tulkinnut itse. Tosin ihmisten tappaminen on inhimillisesti katsoen armollista verrattuna ”sopeutukseen”, jota hirmuvallat yleisesti harrastavat lopettaakseen kansalaistensa ”vastavallankumouksellisen” toiminnan. Tässä yhteydessä kielikuvani tarkoittaa, että voisit esim. joutua sopeutusleirille, jossa vallanpitäjä pyrkii muuttamaan mielipiteesi ja persoonallisuutesi, jotta et enää vastustaisi häntä.

No sitten et taida hyväksyä meidän valtiojärjestystämme, perustuslakiamme etkä ihmisoikeuksien julistusta. Juuri sitä minä tarkoitin sillä vertauksella anarkiaan ja hirmuvaltaan. Niissäkin lähdetään siitä, että erimielisyyttä ei suvaita. Joko olet samaa mieltä tai itket ja olet samaa mieltä.

Huh, huh! Kylläpäs nyt ratikka keulii kovasti. Tuossa menossa ei taida kaikki inkkarit pysyä kyydissä.
 
Vs: HKL:n johtokunta blogeissa

Yhteiseen järjestelmäämme myös kuuluu, että jokainen saa esittää oman mielipiteensä asioista ja lopulta demokratia ratkaisee, miten tehdään. Joillekin tämä museovaunuasia vaan tuntuu olevan tabu.
Niin tuntuu olevan. Joillekin on täysin kestämätöntä, että vanhoja vaunuja säilytetään.

Huh, huh! Kylläpäs nyt ratikka keulii kovasti. Tuossa menossa ei taida kaikki inkkarit pysyä kyydissä.
Niin, siis hyväksytkö sinä demokratian ja ihmisoikeudet, kun tämä on kommenttisi niistä? Vai kuulutko tuohon Kuukankon mainitsemaan joukkoon, jolle vanhojen ratikoiden säilyttäminen on tabu? Ne ovat kiellettyjä ja vaarallisia, joten ne pitäisi mielestäsi pikimmiten hävittää, vaikka ne onkin päätetty säilyttää.

Antero
 
Vs: HKL:n johtokunta blogeissa

Joillekin on täysin kestämätöntä, että vanhoja vaunuja säilytetään.

Näin, ja osa porukasta haluaisi varmasti säilyttää kaikki vanhat romut. Synteesi löytynee jostain ääripäiden välistä. Itse uskon ja toivon, että muutamia yksikköjä säilytetään, mutta suurimalla osalla saa kyllä heittää vesilintua.
 
Vs: HKL:n johtokunta blogeissa

Niin, siis hyväksytkö sinä demokratian ja ihmisoikeudet, kun tämä on kommenttisi niistä? Vai kuulutko tuohon Kuukankon mainitsemaan joukkoon, jolle vanhojen ratikoiden säilyttäminen on tabu? Ne ovat kiellettyjä ja vaarallisia, joten ne pitäisi mielestäsi pikimmiten hävittää, vaikka ne onkin päätetty säilyttää.

Oletko kunnossa?

Ensin kirjoitat minun lopettamisesta, sitten jatkat kuin ratikkavarasto sekä raitiomuseo olisi ihmisoikeuskysymys. Nyt tekstisi yrittää antaa jo ymmärtää, että minusta vanhat ratikat muka olisivat kiellettyjä ja vaarallisia, joka on puhdasta hölynpölyä.

Vaikka tällä foorumilla on toki monenlaista draamaa nähty, minusta viestintäsi tässä ketjussa on niin absurdia, etten osaa päättää itkeäkö vai nauraa. Mitä jos nyt yrittäisit löytää takaisin edes jossain määrin järjellisille raiteille. :roll:

---------- Viestit yhdistetty klo 9:56 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 9:52 ----------

Itse uskon ja toivon, että muutamia yksikköjä säilytetään, mutta suurimalla osalla saa kyllä heittää vesilintua.

Olen kanssasi samaa mieltä.
 
Vs: HKL:n johtokunta blogeissa

Vaikka tällä foorumilla on toki monenlaista draamaa nähty, minusta viestintäsi tässä ketjussa on niin absurdia, etten osaa päättää itkeäkö vai nauraa. Mitä jos nyt yrittäisit löytää takaisin edes jossain määrin järjellisille raiteille.

Mielestäni draamanteko alkoi tästä viestistä, joka perustui tahalliseen kirjaimellisuuteen toisten tekstien lukemisessa:
Viittauksesi anarkiaan ja hirmuvaltaan sekä minun tapattamiseen tässä yhteydessä on äärimmäisen mauton ja törkeä.
 
Vs: Henkilökohtaisuuksiin sortuminen

Vaikka tällä foorumilla on toki monenlaista draamaa nähty...
Ja ketkähän sitä draamaa viljelevät? Tekaistuilla nimillä esiintyvät henkilöt, joilla on varaa kirjoittaa mitä hyvänsä, kun ei ole vastuuta mistään. Mutta jotka kuitenkin ovat niin herkkähipiäisiä, että eivät kestä mitään sen tapaista, mitä itse kirjoittavat muista.

Minulla on ollut tapana siteerata sananlaskuja. Monet niistä sopivat hyvin tähänkin:
  • Metsä vastaa, niin kuin sinne huutaa.
  • Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.
  • Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
  • Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa, joka kiveä vierittää, jää itse sen alle.
  • Kohtele muita niin kuin haluaisit kohdeltavan itseäsi.
Kuvitteletko siis, että kun trollaat ja herjaat toisia henkilökohtaisuuksilla, olet itse siltä kaikelta turvassa vain siksi, että huutelet nurkan takaa nimimerkin suojassa? Ja niinpä vain sinulla on oikeus loukkaantua siitä, että sinua kohdellaan kuten sinä kohtelet muita.

Ei ole niin. Itse omilla valinnoillasi asetat sen, miten sinulle vastataan. Jos et kestä sitä, mitä kirjoitat muille, jätä kirjoittamatta. Etukäteenkin voi miettiä, mitä tekee.

Antero
 
Vs: Henkilökohtaisuuksiin sortuminen

Mutta jotka kuitenkin ovat niin herkkähipiäisiä, että eivät kestä mitään sen tapaista, mitä itse kirjoittavat muista.

Minulla on ollut tapana siteerata sananlaskuja. Monet niistä sopivat hyvin tähänkin:
  • Metsä vastaa, niin kuin sinne huutaa.
  • Joka miekkaan tarttuu, se miekkaan hukkuu.
  • Joka leikkiin ryhtyy, se leikin kestäköön.
  • Joka toiselle kuoppaa kaivaa, se itse siihen lankeaa, joka kiveä vierittää, jää itse sen alle.
  • Kohtele muita niin kuin haluaisit kohdeltavan itseäsi.

Minua kiinnostaa, oletko mahdollisesti itse henkilökohtaisesti törmännyt noihin yllä kirjoitettuihin tilanteisiin ja sananlaskuihin?

Ei ole niin. Itse omilla valinnoillasi asetat sen, miten sinulle vastataan. Jos et kestä sitä, mitä kirjoitat muille, jätä kirjoittamatta. Etukäteenkin voi miettiä, mitä tekee.

Oikein hyvä ohje. Noudatatko sitä itse?
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös