Raitiovaunuhavaintoja - lokakuu 2015

Olisiko niin, että Articin vuoronumeronäyttöön mahtuu vain kolme numeroa? Kouluvaunut kirjautuvat livaan syöttämällä viisinumeroisen vuoronumeron, joka alkaa ykkösellä, päättyy varsinaiseen vuoronumeroon ja loput numerot välissä ovat nollia.

Jossain kouluvaunussa olen nähnyt tällaisen viisinumeroisen vuoronumeron. Olisiko niin, että nivelien uusiin kilpiin mahtuu? En kyllä enää muista, mikä vaunutyyppi oli kyseessä.

7X on lisäliikennettä messuviikonloppuina reitillä Messukeskus - Sörnäinen - Urheilutalo - Ooppera - Eläintarha - Pasilan asema - Messukeskus kummassakin suunnassa. Käytettiinköhän tuohon nyt kuusi vaunua. Samalla investoinnilla nuo lisävuorot voitaisiin melkeinpä laittaa tasaisesti normivuorojen väliin ja tarjota näin messupäivinä tiheämpi vuoroväli koko lenkille sen sijaan että pelleillään tällaisten X-vuorojen kanssa.

Kyllähän nämä erikoislinjat ovat aina sellainen hankala tapaus. Toisaalta on niitä, jotka nousevat ihan mihin hyvänsä ratikkaan, yrittävät vaikka sitten hiomavaunuun jos ei parempaa ole tarjolla. Mutta eiköhän suuri enemmistö ole niitä, jotka eivät tällaisesta X-vuorosta mitään tiedä eivätkä sitten uskalla kyytiinkään. Miten näistä lisävuoroista tiedotettiin?

Jakautuvatko messuvieraat tasaisesti molempien suuntien seiskoille? Eli pitääkö lisäliikennettä olla molempiin suuntiin? Jos on selkeä ruuhkasuunta, niin sen suunnan vuorovälin tuplaaminen onnistuisi aika kohtuullisin kustannuksin. Silloin voitaisiin selkeyden nimissä ajaa keskustaan asti, vaikka kapasiteetista olisikin pulaa lähinnä pohjoisessa.
 
Näistä X-vuoroista ei varmaan tiedä melkein kukaan. Itse sain tietää bongaamalla vaunun kurvissa toissa lauantaina. Yleensä tiedän kaikki ylimääräiset vuorot, mutta tästä ei julkaitu minkäänlaista tiedotetta. Aikataulu löytyi pelkästään HSL:n mobiiliversiosta; tavallisessa oli vain tieto sivun osoitteen vaihtumisesta. Lähes kaikki messuvieraat menivät junalla Pasilaan ja kävelivät sieltä; jopa ne, jotka olivat jo päätyneet aseman eteläpäähän. 7X:n tullessa pysäkeille osa jäi odottamaan perusseiskaa, mutta monet nousivat kyytiin. Myöskään 7A/B:t eivät olleet täynnä. Kapasiteettipulaa ei siis ollut, joten lisävuoroille ei varmaan ole tarvetta tulevaisuudessa. Ehkä tarkoitus oli saada messuvieraat ajamaan yhden pysäkin väli asemalta messukeskukseen puolet lyhyemmällä vuorovälillä houkuteltuna, mutta eihän kukaan tiennyt lyhennetystä vuorovälistä.
 
Olisiko niin, että nivelien uusiin kilpiin mahtuu?

Mahtuu.

Jakautuvatko messuvieraat tasaisesti molempien suuntien seiskoille? Eli pitääkö lisäliikennettä olla molempiin suuntiin? Jos on selkeä ruuhkasuunta, niin sen suunnan vuorovälin tuplaaminen onnistuisi aika kohtuullisin kustannuksin. Silloin voitaisiin selkeyden nimissä ajaa keskustaan asti, vaikka kapasiteetista olisikin pulaa lähinnä pohjoisessa.

Messuvierailla on kaksi selkeää pääsuuntaa: keskusta ja Sörnäinen, jossa vaihdetaan idän suunnan metroihin. 7X-järjestely lieneekin tarkoitettu nimenomaan välin Sörnäinen-Messukeskus lisäkapasiteetiksi. B-puolelta keskustaan meneviä X-vuorot palvelevat huonosti, koska ne eivät edes mene Lasipalatsille, jonne valtaosa porukasta kuitenkin on pyrkimässä. Toki ainahan on jonkin verran Töölöönkin menijöitä.

Jos lisälinjaa kaivataan, selkeämpää olisi laittaa 7X reitille Rautatientori - Sörnäinen - Messukeskus, jolloin samalla linjalla palveltaisiin kaksi suurinta messuvieraiden matkustussuuntaa. Hyvin brändättynä ja infottuna tuo voisi toimiakin: "messuviikonloppuisin ajaa messuspora 7X". Viidellä vaunulla saisi tasaisen 10 min vuorovälin. Nythän käytetään lauantaisin kahdeksan ja sunnuntaisin kuusi lisävaunua eli rahaakin jopa säästyisi. Messukeskuksella ongelma olisi tietenkin hämmennys siitä, että X-vuorot ajavat Sörnäisiin B-suunnan pysäkiltä. Linjakilpien olisi silloin ainakin syytä olla selkeät: keskustasta "7X Messukeskus", messuilta "7X Sörnäinen-R:tori".

Matkustajaystävällisin ja kannatettavin toimintatapa olisi vaan laittaa nykyiset X-vuorot lisävaunuiksi normaalireiteille, jolloin messupäivänä ajettaisiin tiheämmin vuorovälein koko kierrokset. Nykyisellä panostuksella saisi 6-7 minuutin vuorovälin kumpaankin suuntaan. Etelässä lisäkapasiteetti menisi toki hukkaan, mutta menee se nytkin Helsinginkadulla.
 
Takaisin
Ylös