Katujen sulkeminen autoilta

kemkim sanoi:
Siis keskimmäinen pylväs on se, joka laskeutuu? Vai kaikki pylväät?

Keskimmäinen pylväs on kiintei eikä laskeudu. Sen sijaan laitimmaiset pylväät laskeutuvat kun ajoneuvo ajaa kadussa olevan tunnistimen päälle. Laitteisto erottaa vain isot ja pienet ajoneuvot toisistaan, eli tätä katua voivat ajaa myös kuorma-autot.
 
antti sanoi:
Ruotsissa olen nähnyt ainakin Tukholmassa ja Landskronassa "vägporteja" missä on keskellä monttu, että jos yrittää henkilöautolla mennä tästä paikasta niin raideväli ei riitä, vaan tipahtaa tähän monttuun. Aika tehokasta !

Tämä "bilspärr" on varsin tavallinen rakennelma Ruotsissa ja niitä on käytössä useissa kaupungeissa. Kuva Jönköpingistä, kuinka asuinalueen läpiajo muilta kuin busseilta on estetty.
 
Kaivelin hieman muistiani ja tuli mieleen, että se oli Kaunas, jossa olen tällaisen pylvään nähnyt. Vielä en muista, mitä virkaa sillä oli enkä löydä kuvaakaan. Näitä pylväitä oli keskustan pitkän kävelykatua halkovilla poikkikaduilla, joista autot pääsivät ajamaan. Itse ajoin monta kertaa paria katua eikä ne minun ajoani haitanneet. Mutta kenen sitten?

Ehkä ne nousee vasta, kun kävelykadulla kulkee paljon ihmisiä. Näin yhden tolpan nousevan, mutten muista tilannetta. Pitänee käydä tarkistamassa ensi kuussa.
 
Vesa Nurminen sanoi:
Näitä pylväitä oli keskustan pitkän kävelykatua halkovilla poikkikaduilla, joista autot pääsivät ajamaan. Itse ajoin monta kertaa paria katua eikä ne minun ajoani haitanneet. Mutta kenen sitten?

Ehkäpä tuossa tapauksessa kävelykatu jatkuu poikkikaduille esimerkiksi viikonloppuisin? Ainakin joissakin kaupungeissa on kävelyalueita vain tiettyinä päivinä.

Iso-Britanniassa laskeutuvia tolppia käytetään sekä bussireiteillä että muutenkin suojaamaan kävelyalueita luvattomalta ajolta. Asiallista huoltoajoa tekevillä on tarvittavat magneettiavaimet tolppien laskemiseen. Lisäksi tolpat ovat yleensä alhaalla öisin huoltoajoa varten.

Helsingissä tähän ei ole pystytty, vaan useimmilla kävelykaduilla ajetaan öin ja päivin miten sattuu. Tulevalle Keskuskadun kävelykadulle pannaan kiinteät tolpat, mutta sellainen ei tietenkään onnistu, jos huolto tehdään muuten kuin maan alta. Ihmeen vaikeaa on taas tuoda tänne muualla hyvin toimivia ratkaisuja.
 
late- sanoi:
Helsingissä tähän ei ole pystytty, vaan useimmilla kävelykaduilla ajetaan öin ja päivin miten sattuu. Tulevalle Keskuskadun kävelykadulle pannaan kiinteät tolpat, mutta sellainen ei tietenkään onnistu, jos huolto tehdään muuten kuin maan alta. Ihmeen vaikeaa on taas tuoda tänne muualla hyvin toimivia ratkaisuja.

Looginen paikka, missä tätä voisi kokeilla, olisi Mikonkatu ensi vuonna, kun raitiotie valmistuu. Mikonkatu muistuttaa nyt lähinnä parkkipaikka. Kun siellä kulkee ratikka, niin pysäköinti ei onnistu mutta toisaalta kadulla on entistä selkeämpi "liikennealue" eli sinne kiskouralle varmaan ilmaantuu yritteliäitä autoilijoita. Sinne vaan näitä laskeutuvia tolppia (ratikka on niin painava, että jos tolpat kykenevät tunnistamaan painon, niin se voitaneen säätää siten, ettei siitä pääse isommallakaan pakettiautolla läpi).
 
late- sanoi:
Ehkäpä tuossa tapauksessa kävelykatu jatkuu poikkikaduille esimerkiksi viikonloppuisin? Ainakin joissakin kaupungeissa on kävelyalueita vain tiettyinä päivinä.

Ne tolpat sijaitsivat siis itse kävelykadulla. Siinä, missä poikkikatu ylittää sen. Muistan hämärästi, että ne nousivat, kun ihmiset ylittivät poikkikatua. Mutta eihän se tietenkään voi jokaisen ihmisen kohdalla nousta. Kiinnitin liikaa huomiota itse tolppiin, joten tilanne pääsi unohtumaan. Tehokkaasti niillä voi kuitenkin estää esim. viikonloppuisin autojen ajo tyystin.

Tämä autojen ylittäminen johtuu siitä, että molemmilla puolilla sijaitsee yritysten (Nordea, Sampo...) käyttämiä parkkipaikkoja. Tyhjää paikkaa etsiessä on autoilijalle kätevää, että voi haravoida molemmat puolet. Autoista ei kuitenkaan Kaunasissa taideta tykätä, sillä parkkivalvonta on keskustassa melkoinen. Itse parkkimaksu ei muistaakseni ole kummoinen, mutta sakko on ja rengasrauta napsahtaa helposti.
 
Takaisin
Ylös