Nivelvaunujen varastointi

aki

Liittynyt
30 Kesäkuu 2005
Viestit
4,281
Käväisin pitkästä aikaa SRS:n uutissivulla ja siellä kerrottiin NrI-vaunujen 31, 35, 39, 43, 47 ja 48 siirtyneen Koskelasta Varhan varikolle säilytykseen Kesä-Heinäkuun vaihteessa. Lisää NrI-vaunuja siirrettäneen Varhaan kesän aikana kun uutta kalustoa tulee Koskelaan. Rättikilpisiä vaunujahan ei enää kovin montaa ole, itselleni mieleen tulee 36, 44, 45, 52, 53, 67 ja 69. Viime vuosina peruskorjatut LCD-kilpiset NrI:t tuskin ihan vielä Varhaan joutavat.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Rättikilpisiä vaunujahan ei enää kovin montaa ole, itselleni mieleen tulee 36, 44, 45, 52, 53, 67 ja 69.
Havaintoja selatessani löysin lisäksi 33 ja 46. 46:tta ei ole pitkään aikaan näkynyt, vaikka oli mainosvaunu, joten lienee kohta siirtovuorossa.
 
Havaintoja selatessani löysin lisäksi 33 ja 46. 46:tta ei ole pitkään aikaan näkynyt, vaikka oli mainosvaunu, joten lienee kohta siirtovuorossa.

SRS:n vaunulistauksessa näköjään myös #46 on merkitty varastoiduksi ja viimeinen linja-ajo on ollut 7.6.
 
SRS:n vaunulistauksessa näköjään myös #46 on merkitty varastoiduksi ja viimeinen linja-ajo on ollut 7.6.

Miksi noita varastoidaan Varhaan, eikö vaunuille muka löydy muuta käyttöä? Tuleeko lähiaikoina paljonkin uusia Transtech MLRV01-vaunuja? Raitio.org mukaan niitä olisi nyt vain numeroilla 401-409.

Paljon järkevämpäähän olisi purkaa varaosiksi huonokuntoisimmat Vauriotrammit. Nivelvaunut antavat mielestäni paljon mukavamman ja pehmeämmän kyydin asiakkaille.

Pelastuslaitoksen harjoitusaluelle Laippakujalle sopisi hyvin joku nykyaikaisempi matala vaunu harjoituskäyttöön.
 
Paljon järkevämpäähän olisi purkaa varaosiksi huonokuntoisimmat Vauriotrammit.

Olenko ymmärtänyt oikein, että Variotrammeja ei HKL itse omista, koska ei koskaan suostunut vastaanottamaan niitä? Näin ollenhan kannattaa kuluttaa valmistajan omistama kalusto ensin loppuun...
 
Olenko ymmärtänyt oikein, että Variotrammeja ei HKL itse omista, koska ei koskaan suostunut vastaanottamaan niitä? Näin ollenhan kannattaa kuluttaa valmistajan omistama kalusto ensin loppuun...

Vuonna 2017 loppuu sopimus. Aika selvää, että Niveliä jemmataan varasuunnitelmaksi, jos Variot poistetaan käytöstä nopeallakin aikataululla. Mitähän tarkoittaa "3-7 vuotta", Varioiden poistumisaika?
 
Vuonna 2017 loppuu sopimus. Aika selvää, että Niveliä jemmataan varasuunnitelmaksi, jos Variot poistetaan käytöstä nopeallakin aikataululla. Mitähän tarkoittaa "3-7 vuotta", Varioiden poistumisaika?

Viime Raitiossa kerrotaan, että jos Varioiden korjaaminen lopetetaan, ne hajoavat 4kk–4v kuluessa yksilöstä riippuen. Lehdessä valotetaan myös sitä, miten huoltosopimuksen päättyessä jatketaan eteenpäin. Vaihtoehtoja on useita, päätös tullee syksyn aikana.

Niveliä ei kannata romuttaa nyt, kun tilanne on monella tapaa avoin. Ja Variot on puolipakko säilyttää, jos ensi vuonna käy kuten toivon eli ne otetaan liikenteestä pois ja samalla tilataan (jo tänä vuonna) Artic-optio niitä korvaamaan.

Miksi sitten Variot sinne metrovarikolle? No siksi, että jos HKL aikoo käydä niistä oikeutta, niin pakkohan se on kyetä todistamaan, että ne painavat liikaa ja repeävät joka paikasta. Vaunut ovat siis todistuskappaleita oikeudenkäyntiä varten. Voi toki olla, ettei oikeudenkäyntejä tule, mutta niin kauan kun asiasta ei ole varmuutta, niin tallessa ne on pidettävä.

Olenko ymmärtänyt oikein, että Variotrammeja ei HKL itse omista, koska ei koskaan suostunut vastaanottamaan niitä? Näin ollenhan kannattaa kuluttaa valmistajan omistama kalusto ensin loppuun...

Kyllä HKL on ne vastaanottanut ja maksanut. Varmistin asian joskus silloisesta Raitioliikenneyksiköstä, kun huhuja asiasta liikkui niin paljon.

Tuleeko lähiaikoina paljonkin uusia Transtech MLRV01-vaunuja?

Nyt on tilattu 40 kpl. Jos Varioiden huoltosopimusta ei syksyllä jatketa, realisoidaan optio ja Variot korvataan Articeilla. Lisäksi Jokeria varten voidaan realisoida Artic-optio, jos HKL ostaa Jokerin kaluston. Samoin Laajasaloa varten on olemassa Artic-optio.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vaunut 36 ja 45 on myös siirretty metrovarikolle säilytykseen.
 
Rullakilvet ovat muuttuneet jokseenkin harvinaiseksi näyksi katukuvassa. Onko enää edes liikenteessä muita kuin #44, #67 ja #69? Vaunun #52 olen nähnyt viimeksi kuluvan kuun alkupuolella, mutta en enää viime aikoina.
 
52 oli tänään 1A:n iltaruuhkassa.
 
Tuli mieleen kysyä, ehkä vähän epäkorrektisti, mutta mitä ihmettä on Vallilan varikon kymmenellä raiteella, eikö näitä varastoitavia vaunuja olisi saanut esimerkiksi sinne?
 
Tuli mieleen kysyä, ehkä vähän epäkorrektisti, mutta mitä ihmettä on Vallilan varikon kymmenellä raiteella, eikö näitä varastoitavia vaunuja olisi saanut esimerkiksi sinne?

Tämä ei valitettavasti kaikilta osin ehkä vastaa kysymykseesi, mutta Vallilan varikon rakennusten ja raiteiden nykyiset käyttötarkoitukset on esitetty SRS:n sivustolla tällä sivulla. Siitä en tosiaan osaa sanoa, että mikä tuon sähkökorjaamon raiteiston käyttöaste on ja onko siellä joitain muita vaunuja tällä hetkellä säilytyksessä.
 
Takaisin
Ylös