Raitioliikenteen talviaikataulut 2006-07

339-DF

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
8 Elokuu 2005
Viestit
8,148
Toisessa ketjussa todettiin jo, että 3B:ltä on yllättäen, ilman lautakunnan päätöstä (vrt. 3T), tiputettu yksi vuoro pois. :(

Luvassa on kuitenkin jotain hyvääkin: linjan 6 vuoroväli tihenee viime talveen verrattuna sekä arkisin päivällä ja ruuhka-aikaan että lauantaisin. Onkohan sinne lisätty uusi vakiovuoro? Sunnuntaisin lähtöjä on aavistuksen verran vähemmän kuin viime talvena. Uusi aikataulukirja jättää jostain syystä kertomatta kaikki kutosen halliinlähdöt lukuunottamatta aamuruuhkan vuoroja.
 
339-DF sanoi:
Uusi aikataulukirja jättää jostain syystä kertomatta kaikki kutosen halliinlähdöt lukuunottamatta aamuruuhkan vuoroja.

Eihän kesäaikatauluissakaan ole kuin yksi "hallivuoro" (lauantaisin 23.23 Hietalahdesta). Muut vuorot ajavat halliin Arabiasta käymällä Vallilan hallin pihalla kääntymässä. Myös osa aamun aloittavista vuoroista "hakee vauhtia" Vallilasta.

Kahden edellisen viikon ratatyöt Hämeentiellä aiheuttivat muuten näille viimeisille vuoroille pienen lisäkierroksen. Lyhin korvaava reitti Koskelaan kulki Sörnäisten, Brahen kentän ja Sturenkadun (ja toisinpäin) kautta.
 
339-DF sanoi:
Linjan 6 vuoroväli tihenee viime talveen verrattuna sekä arkisin päivällä ja ruuhka-aikaan että lauantaisin. Onkohan sinne lisätty uusi vakiovuoro?
Sanoisin, että vuorovälin tihentäminen yhdellä minuutilla edellyttää yhtä uutta vuoroa. Viime talvena kierrosaika päivällä oli tasan 70 minuuttia. Manneilla tämä muuten teki todella tiukkaa useinkin. Jos Manneilla aiotaan ajaa tulevanakin talvena, niin ei vuoroväliä voi keskipäivän 62 minuuttiin nähdäkseni puristaa. Lauantaina ilman lisävuoroa jouduttaisiin revittämään 60 minuutin kierrosajalla. Ennen Arabianrannan jatkoa sekin kyllä onnistui. Sen verran mitä olen Manne-kuvausreissuilla kuutosella liikkunut, niin kiirettä on pitänyt 70 minuutinkin kierrosajalla; kuvaustaukoa ei kunnolla ole päihin meinannut jäädä!
 
Rattivaunu sanoi:
Viime talvena kierrosaika päivällä oli tasan 70 minuuttia. Manneilla tämä muuten teki todella tiukkaa useinkin.
Miksi mannet ovat hitaampia kuin Nr-siskot? Onko syy vain siinä että kuskit eivät ole yhtä tottuneita ajamaan Manneja kuin Nr-vaunuja, vai onko itse manne tyypiltään hitaampi vaunumalli?

/Skurubisin
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
339-DF sanoi:
Uusi aikataulukirja jättää jostain syystä kertomatta kaikki kutosen halliinlähdöt lukuunottamatta aamuruuhkan vuoroja.

Ei Arabiarannan hallilähtöjä kait ole ennenkään ilmoitettu. Mutta YTV:n pysäkkiaikatauluista ne ovat löytyneet, ja varmasti myös ensi talvena jahka 27.8. alkavat aikataulut sinne saadaan.

Kympille näyttäisi ilmestyneen arkisin päivällä yksi vakio (yht. 10) lisää ja vuoroväli on 6 minuuttia. Samaan aikaan nelosta ajetaan 5 minuutin väleillä, jolla ilmeisesti varmistetaan, että kaksi kertaa tunnissa 4:n & 10:n vaunut eivät aja peräkkäin :).
Kympillä on myös kuudes vuoro liikenteessä arkisin illan loppuun asti, josta seuraa klo 21 jälkeen alle 10 minuutin välit. Eikä silloinkaan onnistu tahdistus 4 kanssa, koska sillä taas on täsmälleen 10 min välit.
 
Tuossa yllä juteltiin nelosen ja kympin "vakioista" yms. Asia on nyt niin, että Töölön linjoilla on ollut jo pitempään hyvin "joustavat" vuorotyypit sekä vakioissa että ruuhkissa. Vakioilla voi joissakin tapauksissa olla jonkin pituinen tauko päivällä ja jotkut ruuhkat saattavat liikkua yhtäjaksoisesti vakion tapaan pisimmillään. Nelosella on jopa kesälauantaisin ollut numeronsa puolesta "kokopäiväruuhka" ajossa (numero 140-sarjaa).
Numeronsa puolesta jotkin ruuhkavuorot saattavat ajaa pelkän aamurupeaman ja niitä korvaa iltapäivällä täysin jokin erinumeroinen vuoro. Jo useana vuotena on ollut siten, että Töölössä on iltapäivällä vuoroja ulkona aamua enemmän.
Linjojen 4 ja 10 vuoromäärä iltapäivällä näyttäisi säilyvän ennallaan myös talvikaudella 2006 - 2007. Ulosajoaikoja joillakin vuoroilla lienee tarkistettu. On mahdollista, että kierrosaikojenkin suhteen on jotain ihan pieniä fiksauksia suoritettu.
 
Safka sanoi:
Samaan aikaan nelosta ajetaan 5 minuutin väleillä, jolla ilmeisesti varmistetaan, että kaksi kertaa tunnissa 4:n & 10:n vaunut eivät aja peräkkäin :).
Tasatahtiaikataulu on tosiaan jo käytössä Manskulla. Nousen töistä tullessani neloseen tullinpuomin pysäkiltä n. klo 15-16. Kymppi on lähes säännönmukaisesti tulossa samaan aikaan kaupunkiin päin. Ei siis kannata kiirehtiä kympin pysäkille, jos myöhästyi nelosestä. Pari kertaa tunnissa on tuo edellä mainittu tilanne, ettei 4 ja 10 mene peräkkäin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Rattivaunu sanoi:
Linjojen 4 ja 10 vuoromäärä iltapäivällä näyttäisi säilyvän ennallaan myös talvikaudella 2006 - 2007. – – – On mahdollista, että kierrosaikojenkin suhteen on jotain ihan pieniä fiksauksia suoritettu.

Kyllä vaan, fiksausta on suoritettu: kympillä arjen päiväliikenteessä kierrosaika on noussut 58->60 ja iltaruuhkassa 61->63. Melkoinen lisäys noin kymmenen vuoden takaiseen, jolloin päivä=54 ja iltaruuhka=56.
Nelosella arkipäivän kierros 67->70 ja iltaruuhka 69->73. Ollaan samoissa lukemissa kuin ennen vuoden 1995 "kierrätysaikatauluja," vuoroja tosin on jokunen enemmän niin nelosella kuin varsin kympillä.
 
Selailin YTV:n nettiaikataulupalvelua ja huomasin että linjalla 1 talviaikatauluversiossa on kesäaikataulut. Kiva kun olin tehnyt omia aikatauluversioita niistä ja huomaan sen vasta kuin alan tarkastaa aikataulua... Eihän se stemmannut ollenkaan.... En teidä onko muita linjoja (sekä ratikka että bussipuolella) jossa on samoja bugeja. :( Luotettavaa huolellisuutta YTV.

/Skurubisin
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
YTV:n sivuilla ykkösen pysäkkiaikatauluissa lukee "voimassa 26.08.2006 asti" eli mitään virhettä sinänsä ei ole. 27.8. voimaan astuvat pysäkkiaikataulut tulevat vasta myöhemmin.
 
kuukanko sanoi:
YTV:n sivuilla ykkösen pysäkkiaikatauluissa lukee "voimassa 26.08.2006 asti" eli mitään virhettä sinänsä ei ole. 27.8. voimaan astuvat pysäkkiaikataulut tulevat vasta myöhemmin.
Siis mitä järkeä tässä nyt sitten on? Kesäaikataulut monilla linjoilla on siihen elokuun loppupäähän, sehän on ihan "luonnollista". Mutta että ne sitten ilmoitaa että syysaikataulut, niin elokuu ei ole mielestäni mitään syksyä vielä. Eli olisivat pitäneet sen kesäaikataulun kesäaikataulusarakkeessa ja talviaikataulun omassa ruudukossa eikä tommoista palloilemista. Sekoittaa vaan! Ilmoittaisi sitten kunnolla että se on loppukesän aikataulu.

http://aikataulut.ytv.fi/pysakit/se/1250431.html

http://aikataulut.ytv.fi/talvi/pysakit/se/1250431.html

Toinen moka siinä on että kun ilmoitetaan mihin se linja menee, niin siinä lukee linjalla yksi Kottby eikä Salutorget kuin pitäis. Koko linjan pysäkkeillä on sama vika. Suomenkielisessä versiossa on ihan oikein Kauppatori

/Skurubisin
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Rattivaunu sanoi:
Vuoro 106 muistaakseni ajaa ulosajosivun (iltapäivällä) Kauppatorille ykkösen kilvillä ja sieltä takaisin Käpylään, mistä homma jatkuu 1A:na. 105 taitaa tehdä samalla tavoin. Tuolla tavoin Mannen tai Varion tosiaan voi nähdä ykköseksi kilvitettynä, myös Kauppatorin silmukassa.
Tutkaillessani aikataulukirjasesta 1/1A:n talven 2006 - 2007 aikatauluja tulin sellaiseen tulokseen, että vastedes ruuhkavuorot eivät tuolla tavoin aloita. Mennään hallista joko Käpylään tai Eiraan, muttei Kauppatorille. Lainatussa tekstissä viitataan edelliseen talvikauteen.
 
Siinä tapauksessa taisin tänään - ihan vahingossa - ottaa yhden tällä erää viimeisistä kuvista vaunusta 12 linjalla 1, vieläpä suunnassa Kauppatorilta Käpylään. Harmi kun kuvien lisääminen tänne on niin hankalaa. Huomenna siis lienee viimeinen mahdollisuus ottaa tällainen kuva, ellei sitten ensi kesänä ole nykyisenkaltainen tilanne.
 
Takaisin
Ylös