Ratikka-aiheinen valokuvauskilpailu

339-DF

Tunnistettu jäsen
Liittynyt
8 Elokuu 2005
Viestit
8,148
Sinun valokuvasi vuoden 2017 ratikkajoulukortissa?

Sää ei vielä ole kovin talvinen, mutta toivotaan, että siihen tulee kohta muutos. Oy Stadin Ratikat Ab julkistaa nimittäin joulukorttiaiheisen valokuvakilpailun, ja sitä varten tarvitaan lumisia talvimaisemia! Kilpailun voittaneesta kuvasta tehdään joulukortti jouluksi 2017.

Kilpailun säännöt ja ehdot:

1.
Osallistumisoikeus on kaikilla luonnollisilla henkilöillä. Osallistua saa vain itse otetuilla värivalokuvilla. Yksi osallistuja saa osallistua enintään viidellä kuvalla.

2.
Kuvan pääaiheena on oltava raitiovaunu Suomessa. Hyvässä kuvassa näkyy tietysti vaunun lisäksi myös riittävästi mielenkiintoista taustaa: rakennuksia, puita, ihmisiä ym. Koska kilpailussa haetaan joulukorttiin sopivaa kuvaa, kuvaushetkeksi sopii parhaiten talvi. Kuvanottovuosi voi olla mikä tahansa, eli myös vanhemmat kuvat käyvät.

3.
Kuva voi olla pysty- tai vaakakuva. Postikortin koko on A6 ja kuvan päälle sijoitetaan Hyvää Joulua -teksti, joten voittajakuvan sommittelun tulee sopia tähän muottiin. Malleja aiemmista joulukorteista voi käydä katsomassa osoitteessa www.stadinratikat.fi/kauppa.html

4.
Kuvan voi toimittaa rajattuna, mutta samalla on toimitettava myös rajaamaton kuva. Kevyt värien korjaus on sallittu, kun sillä pyritään tekemään kuvan sävyistä realistisia. Muu kuvankäsittely ja muokkaus on kielletty, sillä joulukortti toimii samalla myös dokumenttina omasta ajastaan.

5.
Kilpailuun osallistutaan lähettämällä painokelpoinen (vähintään 1 MB kokoinen) kuvatiedosto sähköpostitse osoitteeseen 339(ät)stadinratikat.fi. Viestin otsikoksi merkitään ”Joulukorttikilpailu”. Vaihtoehtoisesti sähköpostiin voi myös lähettää linkin, josta kuva on ladattavissa. Lisäksi viestissä on mainittava kilpailuun osallistujan eli kuvaajan nimi, sähköpostiosoite, kuvauspäivä ja kuvauspaikka.

6.
Kilpailuun on osallistuttava 15.3.2017 mennessä. Voittaja julistetaan 15.4.2017 mennessä. Kilpailun järjestäjä valitsee voittajan.

7.
Osallistumalla kilpailuun osallistuja luovuttaa kuvan oikeudet Oy Stadin Ratikat Ab:lle siten, että kuvasta julkaistaan joulukortti ja että kuva-aihetta saa myös käyttää joulukorttia mainostettaessa sekä painettuna että sähköisesti. Mahdollisesta kuvan muusta käytöstä sovitaan erikseen. Kuvaajalla on edellä mainittua lukuun ottamatta edelleen täydet tekijänoikeudet kuvaansa.

8.
Jos voittanut kuva ei ole alunperin digitaalisessa muodossa, voittaja lainaa pyydettäessä alkuperäisen negatiivin tai diapositiivin painotalolle (Papermark Oy, Hämeenlinna) skannattavaksi.

9.
Kilpailun voittajalle luovutetaan palkintona 50 kpl kuvasta tehtyä joulukorttia. Palkinto luovutetaan, kun kortit on painettu. Luovuttamista varten voittajan on ilmoitettava postiosoitteensa.

10.
Kilpailun järjestäjä pidättää itsellään oikeuden olla julkistamatta lainkaan voittajaa samoin kuin oikeuden valita usea voittaja. Jos voittajia valitaan useita, saavat he kaikki §8 mukaisen palkinnon.

Toivon runsasta osanottoa ja kuvia Articeista aina turkulaisisiin kaksiakselisisiin. Mielenkiintoisin ja kaunein kuva valitaan huhtikuussa, jolloin sitä voi jo ennakkotilatakin. Painosta kortti tulee loka/marraskuun vaihteeseen mennessä.
 
Nyt saatiin talvea, lunta ja kirkasta säätä, joten on mitä mainioin hetki ottaa tuoreita kuvia ja osallistua kilpailuun!

Kiitokset kaikille tähän mennessä osallistuneille.
 
Kilpailu on ratkennut. Voittanut kuva näkyy alla. Kuvan on ottanut Teemu Ikonen tämän vuoden tammikuussa.

kortti72.jpg

Kuvassa on useita ansioita, jotka puolsivat sen valintaa. On tietysti talvi ja kohtalaisen paljon lunta, kuten talvella kuuluu. Kuvassa näkyy kaksi lyhyttä nivelraitiovaunua, jotka ovat käymässä vaunutyyppinä yhä harvinaisemmiksi. Toisessa on vieläpä rullakilpi. Ykköselle tämä puolestaan oli viimeinen talvi Kruununhaassa ja 1A on kohta muisto vain. Taustalla näkyy vielä kaupanpäällisinä linjan 17 bussi, tuo Kruununhaan erikoisuus, joka tässä suunnassa säilyy Liisankadulla vielä elokuun muutosten jälkeenkin.

Korttia voi halutessaan tilata jo nyt. Painosta kortti tulee todennäköisesti jo kesän aikana, viimeistään kuitenkin lokakuussa. Kortin hinta on 0,80 € / kpl tai nippu (50 kpl) 30 €. Lisäksi tulevat lähetyskulut 3 € / lähetys. Yli 20 € arvoisista tilauksista ei tule lähetyskuluja. Tilauksen voi lähettää osoitteeseen 339 (at) stadinratikat.fi

Kiitokset kaikille kilpailuun osallistuneille!
 
Takaisin
Ylös