Jätkäsaaren raitiotie

Siellä on tosiaan melko ahdasta. Olisiko järkevää kiertää kortteli, esim. Itämerenkuja - Santakatu - Selkämerenkatu - Itämerenkatu?
 
Alf P, minäkin kannatan korttelin kiertämistä M Ruoholahden päättärillä.

Myös linja 8'n jatkaminen hiilikasan paikalle rkennetulle toimistotaloalueelle on hyvä idea..
 
Jätkästä saadaan lisää tietoa meille joukkoliikennelautakuntaan vielä tämän vuoden loppuun mennessä eli sitten pääsen tsekkaamaan, että mennäänkö siellä suunnittelupöydällä sillä meidän päättämällämme 2-S:llä vai onko käynyt joku rikkinäinenvirastopuhelin-efekti. Käsittääkseni marraskuussa olisi tulossa samassa läjässä sekä suunnitelmia että vastaus erääseen kirjeeseen, joka asian tiimoilta on jokin aika sitten lautakunnalle lähetetty.

Sitten pitää vain toivoa, että seuraavankin lautakunnan porukat ymmärtävät puolustaa 2-S:ää. nimimerkillä "sormet kyynärpäitä myöten ristissä, että menestyy vaaleissa ja saa siten jatkaa vielä ensi kaudellakin"
 
Jätkästä saadaan lisää tietoa meille joukkoliikennelautakuntaan vielä tämän vuoden loppuun mennessä eli sitten pääsen tsekkaamaan, että mennäänkö siellä suunnittelupöydällä sillä meidän päättämällämme 2-S:llä vai onko käynyt joku rikkinäinenvirastopuhelin-efekti. Käsittääkseni marraskuussa olisi tulossa samassa läjässä sekä suunnitelmia että vastaus erääseen kirjeeseen, joka asian tiimoilta on jokin aika sitten lautakunnalle lähetetty.

Toivotaan, että siellä kiltisti suunnitellaan 2-S:n mukaan. Pahin tilanne olisi tietysti sellainen, että teille tuotaisiin valmiit hankesuunnitelmat, jotka ovat jotain muuta kuin mitä on sovittu, ja sitten ne nuijittaisiin läpi sillä periaatteella ettei nyt enää ehditä mitään muutoksia tekemään kun ratatyöt pitää jo tilata ja aloittaa...

Mä olen erityisen kiinnostunut kahdesta asiasta. Kun Jätkä oli jlk:ssa viimeksi, niin vuoteen 2015 asti ulottuvissa kartoissa ei ollut mitään Salmisaarenrannan jatkeesta. Kun kyseessä on nyt rakenteilla oleva, huomattavankokoinen alue täysin vailla joukoliikennepalveluja, ja minimaalinen jatke vaatisi enintään yhden uuden vuoron kasille, on aika kummaa, että se on noin vaan "unohdettu".

Toinen asia, josta olen erityisen kiinnostunut, on se, millä perustellaan sitä, että Kampin kautta kulkevan ysin jatkeen sijaan pitäisi ensin tehdä sekundaariyhteys eli hidas kuutosen jatke Hietalahdesta. Jos siellä nyt siis näin esitetään. Niinhän oli viimeksi, kun asia oli infona jlk:ssa.

Huolellisessa valmistelussa teille toki tehdään tästä vertailu ja laskelmat, jossa otetaan huomioon sekä rakennus- että liikennöintikustannukset. Mun ymmärtääkseni vaan on niin, että tuollainen laskelma antaa lopputulokseksi sen, että ysin jatke Kampin kautta on meille veronmaksajille edullisempi sekä Jätkän asukkaille paljon parempaa palvelua, kun matka-aika on puolet siitä mitä Bulsan kautta.

Uutta rataa tarvitaan Kamppi-vaihtoehdossa kyllä enemmän, mutta se investointi saadaan suht nopeasti takaisin huomattavasti pienempinä liikennöintikustannuksina. Siinä ajassa, missä rv 9 ajaa steissiltä Kolmikulmaan, se ehtii Kampin rataa pitkin vähintään Mechelininkadulle asti, ymmärtääkseni jopa pidemmälle sisälle Jätkään. Eli 1 uusi vuoro ysille nykyiseen verrattuna tarjoaa Jätkästä 10 min vuorovälin ja 7 min matka-ajan Saukonpaadesta steissille. Alkuvuosina 10 min vuoroväli riittää vallan hyvin, kun asukkaita ei vielä ole kovin paljon.

Pidentämällä rv 6 tarvitaan todennäköisesti 2 uutta vuoroa, koska vuoroväli on tiheämpi (Jätkän kannalta alkuvaiheessa turhankin tiheä), mutta matka-aika steissille on Bulsan kautta 14 min. Aikamoinen selittäjä saa olla, jos aikoo vakuuttaa Jätkän asukkaat siitä, että ratikassa on niin kiva kulkea, että siellä kannattaa istua tupla-aika! (Aika-arviot KSV:n, eivät siis minun omiani). Mutta tämä ei ole koko totuus.

Linja 6 on Bulevardilla jo nyt niin kuormittunut, etteivät Jätkän matkustajat mahdu sinne mukaan ilman että vuoroväliä tihennetään vielä nykyisestäkin. Ja koko pitkän linjan vuorovälin tihentäminen pelkän Bulevardin-osuuden takia on paitsi kallista lystiä myös typerää rahankäyttöä, kun vaunut sitten kulkevat koko matkan steissiltä Arabiaan vajaakuormalla, samoin Hietalahdesta Jätkään. Tietysti voidaan ajatella jotain 6B-tukilinjaa Hietalahdesta Hakaniemeen, mutta tuollaiset kikkailut ovat sekä Suy:n selkeän linjaston periaatteita vastaan että aikamoista sähläilyä verrattuna selkeään Kamppi-vaihtoehtoon.

Lisäksi linjan 6 vuoroväiln tihentäminen vaikuttaa myös linjan 8 vuoroväliin, koska niiden vuorot on yhdistetty. Samalla tihennettäisiin siis myös turhaan 8:n vuoroväliä. Ja taas palaa rahaa. No, toki tuo yhdistys 6+8 voidaan purkaa, mutta siitäkin tulee lisää kustannuksia lisääntyneiden Arabian-tasausaikojen muodossa.
 
mutta matka-aika steissille on Bulsan kautta 14 min.

Joskin tämä kertoo minusta enemmän siitä, että Bulevardin ratikoille pitäisi tehdä jotain, riippumatta siitä ajavatko ne Jätkään vai ei. Matka Hietalahdesta steissille ei kuitenkaan ole Bulevardin kautta kuin noin 500 metriä pidempi. Matka-ajassa eron pitäisi olla silloin minuutin luokkaa eikä seitsemän.
 
Joskin tämä kertoo minusta enemmän siitä, että Bulevardin ratikoille pitäisi tehdä jotain

Toki se kertoo siitäkin. Mutta pahoin pelkään, ettei Bulevardille kovin paljon mitään tulla tekemään. Ehdotuksiahan voi tehdä vaikka minkälaisia, mutta en jaksa uskoa, että Bulevardille millään saataisiin ratikkakaistoja taikka edes autoliikennettä ratkaisevasti vähennettyä. Bulsalla kaikki jumittaa: autot haittaavat ratikoita, mutta ratikatkin haittaavat muuta liikennettä pysäkeillä seistessään. Ja taas vaihtuu valot punaiseksi. Pysäkillä seisovan bussinkaan ohi ei ratikka pääse. Ja taas muuttui valo punaiseksi. Päästiin sentään puoli korttelinmittaa eteenpäin tällä valokierrolla :(

Kertokaahan, foorumin ratikkakuskit, kokemuksianne Bulevardin sujuvuudesta eri vuorokaudenaikoina. En itse siellä usein matkusta, mutta silloin kun menen, niin tukkoiselta se touhu tuntuu vuorokaudenajasta riippumatta. Harvoin siellä pääsee kahdet vihreät läpi. Vai?
 
Vs: Mechelininkadun ruuhkat

Mitenkäs järjestetään nykyistä ysiä korvaava yhteys Kolmikulmaan tai Merikadulle?
Eikö yksi vaihtoehto olisi jatkaa tulevaisuudessa jokin Laajasalon ratikka Rautatieaseman ja Simonkadun kautta Jätkään, sen numerohan voi sitten olla vaikka ysi, jos niin halutaan.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Harvoin siellä pääsee kahdet vihreät läpi. Vai?

Hmm.. Nytpä heitit pahan kysymyksen. Ilta- ja yöaikaan pääsee kyllä, mutta silloin valot eivät ole toiminnassa, joten tämä ei vastaa kysymykseesi. Tietysti Helmi järjestelmästä on apua, ja joskus (=siis harvoin) kysymyksesi mukainen vahinko tapahtuu eli pääsee kahdet valot läpi.


Vastaan omasta puolestani että liikenne sujuu aikaisin aamulla ja myöhään illalla, JOSKUS keskellä päivää ruuhkan ulkopuolella. Arkiaamuisin ja iltaisin ruuhkaa.
 
Vs: Mechelininkadun ruuhkat

Mitenkäs järjestetään nykyistä ysiä korvaava yhteys Kolmikulmaan tai Merikadulle?

Yhteys rautatieasemalta Kolmikulmaan ei ole ysille mitenkään oleellinen, sen korvaavat sekä 3 että 6.

Jos Merikatu valmistuu ennen vuotta 2014, se tulee varmasti ensin linjan 10 jatkeeksi (olettaen siis että ysi kulkee Jätkään). Kymppiä on määrä jatkaa Laajasaloon, joten sen jälkeen Merikadulle täytyy etsiä uusi linja. Sellainen voi olla esimerkiksi Merikatu - Sompasaari - Kalasatama, joka otettaneen käyttöön Laajasalon avaamisen aikoihin (käyttää samoja siltoja). Tai linjan 1 reittimuutos.

Kruunuvuoren ja Jätkän välinen linja on sitten jo 2020-luvun juttuja, sillä Laajasalon puolella Kruunuvuoren haara tulee tarpeelliseksi vasta silloin. Noin pitkälle on muutenkin suht turhaa ennustaa, tässä ehtii suhdanteet ja asuinrakentamisen aikataulut muuttua vielä monta kertaa.
 
Ei Kolmikulmaan välttämättä ole, mutta Merikadulle on. Jos kymppi käännetään Laajasaloon, täytyy Etelä-Helsingille se korvata jotenkin. Aina ei voi olla niin, että lähiöt menevät kantakaupungin edelle. Punavuoressa esim ei ole kirjastoa enää ja koko eteläistä kantakaupunkia palvelee yksi terveysasema. Verorahat kelpaavat kyllä täältä Rööperistä.

Palatakseni asiaan: jos kerran eteläisestä kantakaupungista ei tarvita yhteyttä Itä-Pasilaan, h17 on siis ollut turha linja, jota ei koskaan tarvittukaan, vaan sitä on ajettu huvin vuoksi. En käsitä, miten Laajasalon ratikka liittyy 2020-lukuun. Jos silta otetaan käyttöön 2014, miksei yksi ratikka voisi jatkaa Simonkadun kautta Jätkään?
Yhtä lailla se voi totta kai jatkaa Pikku Huopalahteenkin.

Ykkösen reittimuutos näillä aikatauluilla kuuluu huumoriosastoon, linjan aikataulut ovat niin huonot. Esim. päivällä 20min vuorovälit jne....
 
Palatakseni asiaan: jos kerran eteläisestä kantakaupungista ei tarvita yhteyttä Itä-Pasilaan, h17 on siis ollut turha linja, jota ei koskaan tarvittukaan, vaan sitä on ajettu huvin vuoksi.

Linja 17 oli kantakaupunkilinja, jollaisilla harvemmin ajetaan päästä päähän. Kuinka moni arabilainen menee juuri Hietalahteen? Tai munkkalainen Katajanokalle? 17 oli ihan samanlainen heiluri, ja järjestelmän kannalta ei ole keskeistä se, mitä häntiä yhdistetään yhdeksi heiluriksi vaan se, että löydetään heilurille mahdollisimman tasapainoiset hännät.

Jos sitten sattuu niin, että Katajanokalta ruvetaan käymään lukiossa Munkkiniemessä erinomaisten liikenneyhteyksien takia, niin mikäs sen parempaa.

En käsitä, miten Laajasalon ratikka liittyy 2020-lukuun. Jos silta otetaan käyttöön 2014, miksei yksi ratikka voisi jatkaa Simonkadun kautta Jätkään?
Yhtä lailla se voi totta kai jatkaa Pikku Huopalahteenkin.

Netistä löydät aikataulun, jonka mukaan Laajasaloon on tarkoitus rakentaa. Tuo aikataulu voi toki vielä muuttua. Alueen rakentaminen kestää pitkälle toistakymmentä vuotta, kaikkea ei saada valmiiksi kerralla. Viimeiseksi rakennetaan Kruunuvuorenrannan ne osat, jotka ovat kaikkein kauimpana Koirasaarentiestä. Sen vuoksi Koirasaarentitä (Yliskylään) kulkeva ratikka hoitaa käytännössä 2020-luvulle asti erinomaisesti uusien asukkaiden liikkumistarpeet. Vasta kun asukkaita alkaa muuttaa kauemmas Koirasaarentiestä on perusteltua tehdä heille ratikka.

Silta ja Yliskylä sekä Reiherintie siis 2014, Kruunuvuori 2020-luvulla.

Alustavasti on kaavailtu, että Yliskylä ja Reiherintie hoidetaan linjalla 10 (haarautuu lopussa kahtia; vuoroväli riittää hyvin) ja Kruunuvuori Jätkäsaareen menevällä, uudella linjalla. Nämä selviävät tuoreesta raportista, jonka valtuusto 12.11. hyväksyi. Etsi raportti valutuuston liitteistä.

Ykkösen reittimuutos näillä aikatauluilla kuuluu huumoriosastoon, linjan aikataulut ovat niin huonot. Esim. päivällä 20min vuorovälit jne....

OK, muutetaan sen numeroksi vaikka 2. Voiko sitten ajaa tiheämmin kuin 20 min vuorovälillä? :) Lienee itsestään selvää, että reittimuutosten yhteydessä tarkistetaan vuorovälejä ja liikennöintiaikoja siten, että ne vastaavat muuttuneen reitin kysyntää.
 
En käsitä, miten Laajasalon ratikka liittyy 2020-lukuun. Jos silta otetaan käyttöön 2014, miksei yksi ratikka voisi jatkaa Simonkadun kautta Jätkään?

Siten, että Laajasalon kolme ratikkalinjaa otetaan käyttöön vaiheittain, ja aivan aluksi liikennöidään vain Yliskylään. Koska vuorovälin täytyy olla kohtuullinen, ei linjoja voi jakaa useisiin suuntiin kantakaupungissa ennen kuin linjoja Laajasaloon menee enemmän. Jätkään voidaan mennä siis vain siinä tapauksessa, että se ainoa Yliskylän linja laitetaan menemään Jätkään ja että kaikki nykyiset raitiolinjat säilyvät ennallaan. Ei sinänsä huono vaihtoehto minusta. Mutta toki kun palettiin lisätään kuitenkin kaksi raitiolinjaa Kalasatamaan, tilanne muuttuu jo olennaisesti.
 
Enpä viitsi etsiä, olen tietoinen kaikenlaisista suunnitelmista, joita on tehty. Mikään ei poissulje jonkun ratikkalinjan vetämistä jätkään.
Ja te pyöritätte samaa levyä täällä: "kuinka moni arabialainen haluaa Hietalahteen?"
Miksi sitten on kuutosen ratikka, jos kerran yhteydelle ei ole tarvetta?

Käsitääkseni useimmissa kaupungeissa joukkoliikenne kulkee kaupungin lävitse.
Ja tämä vuorovälikeskustelu on kanssa mielenkiintoista: tämän palstan nk." asiantuntijat" ovat kertoneet, että jos ratikka on pidempi, niin esim neloselle riittää 10min vuoroväli. Jep jep. Jos matka-aika pysyy samana, niin Munkan yhteydet huononevat, vaikka ratikka olisi 200m pitkä. Ja kun kympin sunnuntai vuoroväli on se 10min, niin Laajasaloon siis 20min vuorovälit. On varmasti mukava odotella se 20min.
 
Ja te pyöritätte samaa levyä täällä: "kuinka moni arabialainen haluaa Hietalahteen?"

Kuka täällä on muka kieltänyt, etteikö nimenomaan heilurilinjat keskustan läpi olisi paljon parempia kuin keskustaan päättyvät? Päinvastoin; täällä on monesti haluttu muuttaa enemmän bussilinjojakin heilureiksi. Totta kai heilurilinjoja tulee perustaa niin Laajasaloon kuin Jätkäsaareen. Mutta heilurilinjoista on hyötyä vain kun ne ovat riittävän tasapainoisia ja jolloin mahdollisimman monelle tarjotaan juuri oikea heiluriyhteys keskustan läpi. Toisaalta ei voida perustaa heilureita mistä vain mihin vain, vaan Laajasalosta voidaan alkuvaiheessa tarjota heiluri vain yhteen paikkaan, koska ei ole järkevää tarjota suoraa heiluria puolen tunnin välein kolmeen paikkaan, vaan mieluummin kymmenen minuutin välein yhteen paikkaan ja vaihdollinen yhteys kahteen muuhun.

Ja kun kympin sunnuntai vuoroväli on se 10min, niin Laajasaloon siis 20min vuorovälit.

Mistä ihmeestä nyt tämänkin vedit? Oletko muka jossain nähnyt jo suunnitelmat Laajasalon ratikoiden liikennöinnistä? Miksi muka Laajasaloon pitäisi liikennöidä sunnuntaisin 20 min vuorovälillä?
 
Takaisin
Ylös