Jätkäsaaren raitiotie

Ensimmäinen Jätkän Länsiterminaalin radalla ajanut vaunu oli uusi työvaunu, joka kiersi radan puolen yön aikaan poistuen tämän vuoroauden puolella. Eli raide käytiin siivoamassa. SRS:n torstaisen koeajon perusteella voikin ihmetellä työmaiden henkilöiden välinpitämätöntä suhtautumista raiteeseen. Kaikenlaista roskaa ja maa-ainesta voidaan jättää raiteelle. Mitähän siitä tulisi, jos suhtautumien autoilla ajettaviin kaistoihin olisi samanlaista? Kauhea haloo ja kaupunkia vaadittaisiin korvauksiin autoille aiheutuneesta vahingosta, kuten renkaiden likaantuminen ja maalipinnan pölyyntyminen.

Antero
 
Kävin koeajamassa.

Hyvää: Ne liikenneympyrät toimi kumpaankin suuntaan ilman mitää mainittavia ongelmia, nopeus paikoin erinomainen samoin kuin kaistatkin, yleensä samoissa paikoissa.

Huonoa: Ihan kaikki liikennevalot. Bussikaista jota ei mahdu vastaantuleva bussi ajamaan Ruoholahdenkatua, se koko Hielahdenkadun ja Ruoholahdenkadun risteys on aivan täysi vitsi, takana istuvat mummotkin sadatteli että nyt ei ole tainnut ihan suunnittelua onnistua. Pysäköidyistä autoista Ruoholahdenkadulla välillä Hietalahdenkatu - Ruoholahdenranta tulee talvella ongelma, se mitoitust on liian tiukka.

Ajoajat (minuutin tarkkuudella), Kaivokatu - Länsiterminaali
Kaivokatu 0
Simonkatu 1 min, mentiin suoraan kaikista valoista läpi hidastaen vain Manskun ristikoihin, olo oli kuin ulkomailla.
Kampintori 2, samoin ilman mitään ongelmia, Urho kekkosen kadun joukkoliikennekadun pysäköintikin oli tarpeeksi pitkällä jalkakäytävällä.
Ruoholahden villat 3, vauhdin hurma jatkuu, Malminrinteen liikenneympyrässä joku pikkuauton kuski killasi eteen mutta ei sanottavasti haitannut.
Länsilinkki 9, eli sitten seistiinkin valoissa oikein huolella, rata sinänsä suht OK.
Huutokonttori 13, tää on nyt jo ihan vitsi. Ensin seistään Hietalahdenrannan valoissa, jonka jälkeen seistään Välimerenkadun valoissa. Haloo!
Bunkkeri 15, köröteltiin työmaalla, ja oltaisiinkohan edellä aikataulustakin.
Länsiterminaali 16.

Toiseen suuntaan eli Länsiterminaali - Kaivokatu
Länsiterminaali 0
Bunkkeri 1
Huutokonttori 2, eli kivasti kulkee kun ei ole rekkojakaan viereisellä kaistalla.
Länsilinkki 5, eli taas seistiin Hietalahdenrannan valoissa.
Ruoholahden villat 8, valot vaihtuivat hieman nopeammin, mutta vastaavasti seisteen erikseen vielä jalankulkijavaloissa ennen pysäkkiä. Nyt hei ihan oikeesti jotain järkeä!
Kampintori 9, tähänkin suuntaan kivasti.
Simonkatu 10, samoin tämä ongelmitta
Kaivokatu 11, Manskun yli pieni valoviive.

Hämmentävää tässä otoksessa se että se kaikkein vaikein osuus itseasiassa kulki ihan mallikelpoisesti.

Mitä pitää tehdä:
- Nollaviive-etuus Ruoholahdenkadun valoihin. Siis ihan vaan niin että valo vaihtuu kun ratikka tulee, eikä mitään selityksiä. Nopeuttaa mm. busseja jotka eivät nyt pääsee ajamaan kunnolla valoissa seisovan ratikan ohi.
- Lapinlahdenkadun parkkipaikat pitää talveksi poistaa, tai kaventaa jalkakäytävää. Noin niitä ei voi jättää.
- Haluaisin myös Hietalahdenrannan yli nollaviiveen, se ratikka nyt kulkee 10 min välein ja tuo tuottaisi vähemmän viiveitä sivusuunnan vihreiden takia.
- Osasto tai virasto jonka mielestä on fiksu idea tehdä mediaani ratikkakiskojen keskelle siirretään suunnittelemaan kaupunginosia joissa ei ole ratikoita.

Sanoisin että 8 min RT - Länsiterminaali on ihan realismia, eli hyvä yritys ja korjattavissa.
 
Toimiko varoitusvalot aamupäivällä? Aamulla ei toimineet, tosin 9.8. ne kyllä oli toiminnassa.

Niin mutta kun kai sinä nyt ymmärrät ettei se ole mitenkään mahdollista kun...(mitähän mä tähän keksisin syyksi?) Noi valot ei toimineet aamulla juuri ollenkaan, etuutta ei tullut ja pari kiertoa saatettiin joutua odottamaan, että vihdoin tuli ajolupa.

Tarkoitatko Ruoholahdenkatua Köydenpunojankadun eteläpuolella? Siinä hidasteltiin jo aamulla autojen takia, ahdasta on. Ei yllätys.

Kannatetaan. Muun muassa Pieksämäellä tarvitaan kaupunkisuunnittelijoita.
 
Kai ne jotain vilkku, mutta ei sillä musta ole väliä. Tää on hyvä nimenomaan siksi että se on vähän sekava, kun on sekavaa niin autoilija katsoo ympärilleen ja kiinnittää huomiota esimerkiksi raitovaunuun. Helsinkiläinen autoilija ymmärtää että raitiovaunu ei väistä, ihan sama mitä vilkkuja.

Niin mutta kun kai sinä nyt ymmärrät ettei se ole mitenkään mahdollista kun...(mitähän mä tähän keksisin syyksi?) Noi valot ei toimineet aamulla juuri ollenkaan, etuutta ei tullut ja pari kiertoa saatettiin joutua odottamaan, että vihdoin tuli ajolupa.
Lahjonta on ratkaisu. Ehdotan että liikennevalosuunnittelu saa bonuksena yhden vuoron vuosikustannukset kuhan se ratikka ei vaan edes hidasta valoihin, veronmaksajana tämä on ihan pelkkää nettoa.

Tarkoitatko Ruoholahdenkatua Köydenpunojankadun eteläpuolella? Siinä hidasteltiin jo aamulla autojen takia, ahdasta on. Ei yllätys.
Joo.

Kannatetaan. Muun muassa Pieksämäellä tarvitaan kaupunkisuunnittelijoita.
Mä nyt ajattelin ihan lähiötä, mielellään sellaista jossa en asu tai käy. :)
 
Kävin koeajamassa.

Hyvää: Ne liikenneympyrät toimi kumpaankin suuntaan ilman mitää mainittavia ongelmia, nopeus paikoin erinomainen samoin kuin kaistatkin, yleensä samoissa paikoissa.

Huonoa: Ihan kaikki liikennevalot. Bussikaista jota ei mahdu vastaantuleva bussi ajamaan Ruoholahdenkatua, se koko Hielahdenkadun ja Ruoholahdenkadun risteys on aivan täysi vitsi, takana istuvat mummotkin sadatteli että nyt ei ole tainnut ihan suunnittelua onnistua. Pysäköidyistä autoista Ruoholahdenkadulla välillä Hietalahdenkatu - Ruoholahdenranta tulee talvella ongelma, se mitoitust on liian tiukka.
Ruoholahden villojen kohdalla järjestely on nyt täysin epäonnistunut. Idea hyvä, mutta kun toteutus meni senttipeliksi, niin susi tuli. On vain ajan kysymys, koska kolahtavat bussi ja ratikka yhteen. Veikkaan, että talviliukkailla voi se olla jokapäiväistä. Varsinkin teliautojen perä kaartaa niin kauas käännyttäessä Lapinrinteeseen.

Alue pitää tehdä uusiksi esimerkiksi pyöräkaistat poistamalla.

Rehellinen mielipiteeni on, ja sen uskallan sanoa ääneen, että pyöräilyyn ei tulisi tällä tavoin Helsingin ahtailla kaduilla panostaa. Tosiasia on, pyöräilyfanaatikkojen äänekkäistä mielipiteistä huolimatta, että Helsingissä on vain reilu puoli vuotta sellaiset olosuhteet, jolloin pyöräily on varteenotettava järkevä kulkumuoto. Jos pyörilyä kuitenkin halutaa kehittää, tehtäköön väylät sitten vähäliikenteisille sivukaduille, joilla on varmasti myös mukavampaa ajella, kuin pääkatujen reunoilla.
 
Melkein meinasit osua asiaan, mutta et ihan. Ensinnäkään Helsingissä ei sellaisia lumipyryjä ole kuin parin viikon verran vuodessa, jolloin ei pyöräväylää voi mitenkään pitää ajokunnossa. Mutta se on sivuseikka. Tärkeämpää on ymmärtää se, että pyöräily ajoradalla on fiksu vaihtoehto, varsinkin jos tilasta on pulaa. Pyörätietä tehdessä on tuhannesti enemmän mahdollisuuksia tehdä virheitä, ja Helsingin pyörätiet ovat paljon vaarallisempia kuin ajoradalla pyöräily.
 
Rehellinen mielipiteeni on, ja sen uskallan sanoa ääneen, että pyöräilyyn ei tulisi tällä tavoin Helsingin ahtailla kaduilla panostaa. Tosiasia on, pyöräilyfanaatikkojen äänekkäistä mielipiteistä huolimatta, että Helsingissä on vain reilu puoli vuotta sellaiset olosuhteet, jolloin pyöräily on varteenotettava järkevä kulkumuoto. Jos pyörilyä kuitenkin halutaa kehittää, tehtäköön väylät sitten vähäliikenteisille sivukaduille, joilla on varmasti myös mukavampaa ajella, kuin pääkatujen reunoilla.

Pyöräily talvella on yhtä järkevää kuin Säffle-daamilla ajaminen pahimmilla talvikeleillä. Kyllä se onnistuu, mutta vaatii kuljettajalta hieman taitoa.
Olen kyllä siitä samaa mieltä, että juuri tuossa kohtaa joukkoliikenteen sujuvuutta voisi parantaa pyöräilymahdollisuuksien kustannuksella - Baanahan tarjoaa hyvät yhteydet keskustaan, Ruoholahteen ja Kamppiin. Eihän Malminrinteen ja Ruoholahdenkadun pyöräväylillä ole ollut paljon käyttäjiä siitä lähtien kun Baana avattiin, eikä tainnut olla ennen sitäkään. Itse ainakin käyttäisin Baanaa jos ajaisin pyörällä Kamppi-Espoo/Lauttasaari, Keskusta -Espoo/Lauttasaari, Ruoholahti-Kamppi/Keskusta ja päinvastoin.
 
Alue pitää tehdä uusiksi esimerkiksi pyöräkaistat poistamalla.

Rehellinen mielipiteeni on, ja sen uskallan sanoa ääneen, että pyöräilyyn ei tulisi tällä tavoin Helsingin ahtailla kaduilla panostaa.

Eikä nämä asiat edes ole ristiriidassa keskenään, jos sovelletaan hollantilaisia ja tanskalaisia pyöräilyverkon suunnitteluperiaatteita. Sikäläisittäin nimittäin pyöräteissä laatu korvaa määrän. Vaikkapa Kööpenhaminassa kehuttu pyörätieverkko on tosiasiassa yllättävän harva, mutta siellä missä pyörätie on, se on korkeatasoinen ja tehty pyöräilyn ehdoilla. Jos samaa periaattetta sovellettaisiin Helsingissä, niin kantakaupungissa pyöräteitä ei tarvitsisi olla kuin pääsuunnissa ja pyörätieverkko voisi olla limittäin joukkoliikenneverkon kanssa. Tuon Ruoholahdenkadun pyörätien voisi todellakin poistaa, koska vieressä on lähes saman suuntainen korkeatasoinen pyörätie: baana. Täydennykseksi voisi olla toinen länsilinkiltä lähtevä pyörätie etelämmäksi. Vaikkapa Kalevakatu voitaisiin muuttaa pyöräilyn pääväyläksi varaamalla toinen autokaistoista pyörätieksi.
 
Kävin koeajamassa.

Hyvää: Ne liikenneympyrät toimi kumpaankin suuntaan ilman mitää mainittavia ongelmia, nopeus paikoin erinomainen samoin kuin kaistatkin, yleensä samoissa paikoissa.

Huonoa: Ihan kaikki liikennevalot. Bussikaista jota ei mahdu vastaantuleva bussi ajamaan Ruoholahdenkatua, se koko Hielahdenkadun ja Ruoholahdenkadun risteys on aivan täysi vitsi, takana istuvat mummotkin sadatteli että nyt ei ole tainnut ihan suunnittelua onnistua. Pysäköidyistä autoista Ruoholahdenkadulla välillä Hietalahdenkatu - Ruoholahdenranta tulee talvella ongelma, se mitoitust on liian tiukka.

Ajoajat (minuutin tarkkuudella), Kaivokatu - Länsiterminaali
Kaivokatu 0
Simonkatu 1 min, mentiin suoraan kaikista valoista läpi hidastaen vain Manskun ristikoihin, olo oli kuin ulkomailla.
Kampintori 2, samoin ilman mitään ongelmia, Urho kekkosen kadun joukkoliikennekadun pysäköintikin oli tarpeeksi pitkällä jalkakäytävällä.
Ruoholahden villat 3, vauhdin hurma jatkuu, Malminrinteen liikenneympyrässä joku pikkuauton kuski killasi eteen mutta ei sanottavasti haitannut.
Länsilinkki 9, eli sitten seistiinkin valoissa oikein huolella, rata sinänsä suht OK.
Huutokonttori 13, tää on nyt jo ihan vitsi. Ensin seistään Hietalahdenrannan valoissa, jonka jälkeen seistään Välimerenkadun valoissa. Haloo!
Bunkkeri 15, köröteltiin työmaalla, ja oltaisiinkohan edellä aikataulustakin.
Länsiterminaali 16.

Toiseen suuntaan eli Länsiterminaali - Kaivokatu
Länsiterminaali 0
Bunkkeri 1
Huutokonttori 2, eli kivasti kulkee kun ei ole rekkojakaan viereisellä kaistalla.
Länsilinkki 5, eli taas seistiin Hietalahdenrannan valoissa.
Ruoholahden villat 8, valot vaihtuivat hieman nopeammin, mutta vastaavasti seisteen erikseen vielä jalankulkijavaloissa ennen pysäkkiä. Nyt hei ihan oikeesti jotain järkeä!
Kampintori 9, tähänkin suuntaan kivasti.
Simonkatu 10, samoin tämä ongelmitta
Kaivokatu 11, Manskun yli pieni valoviive.

Hämmentävää tässä otoksessa se että se kaikkein vaikein osuus itseasiassa kulki ihan mallikelpoisesti.

Mitä pitää tehdä:
- Nollaviive-etuus Ruoholahdenkadun valoihin. Siis ihan vaan niin että valo vaihtuu kun ratikka tulee, eikä mitään selityksiä. Nopeuttaa mm. busseja jotka eivät nyt pääsee ajamaan kunnolla valoissa seisovan ratikan ohi.
- Lapinlahdenkadun parkkipaikat pitää talveksi poistaa, tai kaventaa jalkakäytävää. Noin niitä ei voi jättää.
- Haluaisin myös Hietalahdenrannan yli nollaviiveen, se ratikka nyt kulkee 10 min välein ja tuo tuottaisi vähemmän viiveitä sivusuunnan vihreiden takia.
- Osasto tai virasto jonka mielestä on fiksu idea tehdä mediaani ratikkakiskojen keskelle siirretään suunnittelemaan kaupunginosia joissa ei ole ratikoita.

Sanoisin että 8 min RT - Länsiterminaali on ihan realismia, eli hyvä yritys ja korjattavissa.

Järkyttävä viesti järkyttävästä tapauksesta. Miten täysin uudelle, tyhjälle ja tasaiselle maalle rakennettu osuus voi olla linjan hitain lenkki?

Eikö nyt vihdoin voisi joko alkaa rakentamaan toimivaa raideliikennettä sen sijaan, että tarjotaan ainoana vaihtoehtona liikennettä, joka on tasoltaan korkeintaan museoliikenteeksi kelpaavaa? Nykysysteemi alkaa vähitellen olla niin naurettava, että HSL:n sijaan maksajana pitäisikin olla kaupunginmuseo.

Järkyttävintä Jätkäsaaren kannalta on se, että ysi on ainoa joukkoliikennevaihtoehto. Jätkäsaareen ei pääse HSL-lipulla bussilla; vaihtoehtona on lähinnä kävely. Esimerkiksi kutosta ei ole kenenkään kiireisen pakko käyttää, jos ei halua viettää parasta aikaa matkalla spurgujen kanssa. Länsiterminaalinkin ainoa yhteys on muutettu nyt esteellisemmäksi korkeiden vaunujen myötä, ja istumapaikkojakin on ainakin vaunua kohden tarjolla vähemmän. Ehkä Helsingin erityisolosuhteissa tämäkin jotenkin osataan tulkita parannukseksi.
 
No on toi nyt huima parannus bussiin 15, ongelma lienee kuitenkin se että tuo asettaa riman todella matalalle. :) Oikeesti, yksi ongelma Helsingissä on se kun ei ihan mutta melkein on aina ennenkin riittänyt.

Oikeasti, paljon hyvää yritystä, ja ihan hyvä tästä saa kun tehdään vaan ne korjaukset.
 
Jos vain saataisiin tehtyä ennen talvea jota kyllä epäilen, varmaan tulee käymään niin, että ensin täytyy sattua bussien ja raitiovaunujen kolareita Ruoholahdenkadun ja Lapinrinteen risteyksessä ennen kuin asialle tehdään jotain!
 
Minusta on typerää, että 15A lopetettiin. Linjan olisi ihan hyvin voinut pitää ratikan rinnalla, jolloin kumpikaan kulkupeli ei täyttyisi tukkoon.
 
Kertaliput näyttävät käyvän kaupaksi..
418322_498413956854715_930908360_n.jpg
Kuva (c) Pia Kanerva / HKL
 
Viimeksi muokattu:
Järkyttävintä Jätkäsaaren kannalta on se, että ysi on ainoa joukkoliikennevaihtoehto.

Jätkäsaareen kulkee myös kasi. Ja päättäri on sen verran lähellä satamaa, että sieltä varmasti tulee myös laivamatkustajia, erityisesti jos ysillä on ruhkaa.

15A:n liikennöinti kapasiteetin takia on aivan järjetön ratkaisu verrattuna vuorojen lisäämiseen, liikenteen nopeuttamiseen ja vaunujen pidentämiseen ysillä.
 
Takaisin
Ylös