Jätkäsaaren raitiotie

Ei kun pitää saada se lipunmyynti toimimaan heti. Se ei ole rakettitiedettä, helppo ja koeteltu ratkaisu ovat rahastajat. Kyllä ne matkalaukut ratikkaan mahtuvat.
 
17.8.: Kello 13. jälkeen Rautatieaseman pysäkillä linjan 9 vaunu Länsiterminaalin suuntaan; kuljettaja myi lippuja ja vaunun perässä oli viisi vaunua pitkin Kaivokatua, mm linjan 9 seuraava vuoro!

Näittekö päivän Hesarin? Turistit tukkivat liikenteen, kun ysiin sulloudutaan matkalaukkujen kanssa Rautatieaseman pysäkillä. Ja sitten jokainen ostaa kuljettajalta lipun. Ihan niin kuin aiemmin jo ajattelin. 15A olisi pitänyt pitää ysin kanssa rinnalla, jolloin turisteilla olisi oma satamabussi. Sen pitäsi kulkea laivan aikataulun mukaan pari peräkkäistä vuoroa.

Miten bussilinjalla 15A on sitten ehditty myydä lippuja nopeammin kuin raitiolinjalla 9? Aika erikoista.
Toki on niin, että lippuautomaatti Länsiterminaalissa on vieraskieliselle liian monimutkainen, siis tilalle kaksi kertalippuautomaattia vaikka. Ja Rautatieaseman pysäkille tarkastajat myymään kertalippuja "pahimpina" aikoina.

Mutta olen havainnut myös, että Länsiterminaalissa ysin kuljettaja huutelee automaattijonoon, että hänkin myy lippuja vaunussa (kielillä), huonolla tuloksella.
 
Jos katsotaan Kamppia, johan siellä on mm. Fredaa, Simonkatua, Urho Kekkosen Katua, Salomonkatua ja Lapinrinnettä rauhoitettu joukkoliikenteelle tai kävelylle, joka on ajanut autot aina vaan pahempiin sumppuihin. Kyllä autojenkin pitää alueella, jolla asutusta ja kivijalkakauppoja voida liikkua.

Ei pidä. Joukkoliikenne sujuvana Jätkäsaareen tai yksityisautoilun suosiminen. Kaksi vaihtoehtoa. Kokoomus pitää kiinni yksityisautoilusta ja Helsinki on ykstyisautoilun rajoittamisessa sivistyskaupunkeja 20 - 50 vuotta jäljessä. Helsingissä ei kuitenkaan ole yhtä mahtavaa suurta poliittista ryhmittymää, joten turaaminen raitioliikenteen ja yksityisautoväylien kanssa jatkuu.

Kokoomuksessa ei ole tahtoa vaatia että Bemarilla liikkuva johtaja voisi jotkut matkansa ajaa raitiovaunulla. Silti hän saisi pitää Bemarinsa, mutta ajaa sillä siellä , missä yksityisauton käyttöön on joku peruste.
 
Bussi purkaisi ruuhkautumista aseman ratikkapysäkillä

15A:lla oli oma laituri EA:lla tukittavana, kun taas ysin lipunmyynti potkii kaikkia Kaivokadun museoratikoita päähän myydessään lippuja (tai Mikonkadulla ja Kaisaniemenkadullahan ne oikeasti jonottavat). Eihän se 15A koskaan kovin hyvä ollut, mutta turistipiikit pysyivät erillään ihmisten asiointi- ja työmatkoja palvelevasta liikenteestä.

Turisteille raide saattaa kyllä olla helpommin hahmotettava - ysin kiskot näkyvät maastossa ihan eri tavalla kuin 15A:n bussit. Tietty ysin suosio ei ole vain positiisinen asia, sillä nykyinen lipunmyynti- ja kaljakärryruuhka lähinnä vammauttaa "oikeaa" liikennettä - vaan voiko kenelläkään hidasratikkaan nousseella oikeasti olla kiire mihinkään? Fiksut kiireiset kävelisivät ja kävelevät vaunun ohi.

Iloitsivatpa jotkin Eckerö Linen asiakkaat siitäkin, ettei enää tarvitse odottaa bussia. Raideromun odottaminen siis lienee sitä kuuluisaa parasta aikaa matkalla.
 
Kyllä tässä nyt tehdään kummallisesta asiasta ongelmaa. Huomaa, että ollaan Helsingin vaikeissa erikoisolosuhteissa.

Suuret matkustajavirrat kuljetetaan tietenkin raitiovaunulla, ei pienillä ja kalliilla busseilla. Matkaliput myydään pysäkeillä selkeistä kertalippuautomaateista, kuten Albert kirjoitti. Riittää, kun masiinasta saa Helsingin sisäisen ja seutulipun aikuisille ja lapsille. Jos joku mielii Keravalle tai haluaa jotain muuta eksoottista, asioikoon kuljettajan kanssa tai käyköön HSL:n monilippuautomaatin kaksipäiväisen käyttökoulutuksen, niin osaa sitten Keravan-reissun ostaa sieltä Helsingin Sanomien kaupungin surkeimmaksi automaatiksi haukkumasta toosasta.

Jaa että niitä selkeitä kertalippuautomaatteja ei ole? Jaa että ei tulekaan? Jaa että joskus viiden vuoden päästä joku Tieto uudistaa jotain joskus ehkä jos osaa ja siksi ei voi tehdä mitään nyt? Hmm. Ketkä kaikki lähetetään uuteen virkaan Kuoreveden kunnankansliaan uimahallin lipunmyyntiä suunnittelemaan? Palkataan joku tekijä tänne meille ja lähetetään moniosaamattomat selittelijät sinne Kuorevedelle.

Tällaisesta masiinasta saa Lontoossa kertalippuja. Sitä osaa käyttää ilman koulutustakin. Ja se on täysin epäyhteensopiva Oyster-matkakortin kanssa. (Kuva Wikimedia commonsista)

London_bus_ticket_machine.jpg
 
Kyllä tässä nyt tehdään kummallisesta asiasta ongelmaa. Huomaa, että ollaan Helsingin vaikeissa erikoisolosuhteissa. ...
Tällaisesta masiinasta saa Lontoossa kertalippuja. Sitä osaa käyttää ilman koulutustakin. Ja se on täysin epäyhteensopiva Oyster-matkakortin kanssa. (Kuva Wikimedia commonsista)
Mutta eihän tuollaista voi tilata tänne, se on aivan liian monimutkainen. Siinä on neljä painettavaa nappulaa... Ja aivan varmasti se ei toimi Helsingin erityisolosuhteissa, joissa toimivat ainoastaan pysäköintilippuautomaatit.

Kun näitä viestejä lukevat myös HSL:n virkahenkilöt, olisi mukava kuulla selitys sille, mikä estää asettamasta virkapukuista henkilöä tai henkilöitä paikkaamaan puuttuvia lippuautomaatteja Länsisatamaan ja Kaivokadulle? Sillä ihan lonkalta voisin arvata, että jokainen heistä myisi lippuja tunnissa monta kertaa palkkakustannustensa verran. Vuokratyöfirmoista saa henkilöitä aivan taatusti viimeistään seuraavan päivän aamuksi. Ja niin vaikeata ei työ ole, ettei siihen pystyisi se, joka osaa tehdä vuokrafirman kanssa työsopimuksen.

Antero
 
Kun näitä viestejä lukevat myös HSL:n virkahenkilöt, olisi mukava kuulla selitys sille, mikä estää asettamasta virkapukuista henkilöä tai henkilöitä paikkaamaan puuttuvia lippuautomaatteja Länsisatamaan ja Kaivokadulle?
Vastaus on annettu tämän päivän Hesarin mielipidesivulla: Ei näin voi tehdä, koska näin tehdään Saksassa. Meillähän ei voi raitioliikenteessä tehdä kuten tehdään Saksassa. Meillä ei voi olla valoetuuksia, ei sellaisia ratikkakaistoja, joille eivät autot ulotu, ei suuria vaunuja ja kaksinajoa, ei lippuautomaatteja kaikilla pysäkeillä, ei pysäköintipaikkoja joiden autot eivät ulotu ratikan eteen, ei avorataa, ei nurmirataa, ei syväuraisia vaihteita, ei siirtymäkaarteita. Eikä myöskään lipunmyyjiä ruuhkahetkiin.

Näihin ruuhkiin ja viiveisiin on Helsingin erityisolosuhteissa vain kaksi kysymykseen tulevaa ratkaisua: Bussi, jossa turistit jonotavat lippuja myyvälle kuljettajalle tai uusi metrolinja.

Antero

PS: Anteeksi sarkaismi, joka varmaankin on henkinen este vastata kysymykseeni.
 
Sattumalta tämä on tismalleen sama Almexin vempele, joka Helsingissä myy parkkilippuja. ;)

Miksi HSL tekee kaikesta niin vaikeaa? Mä en keksi enää muuta kuin että potkitaan sieltä kaikki pellolle ja haetaan vaikka Lontoosta heebo joka kertoo ketkä palkataan takaisin. Ihan tässä itku tulee lukiessa näitä selityksiä että miksi lippuautomaatteja ei saa lisää... Kaupasta saa varmasti ihan hyllystä tuollaisia "parkkilippumasiinoita" ? Miksi ne eivät sovellu meidän erityisolosuhteissamme ratikkalipun myyntiin mutta parkkilappujen myyntiin kyllä?
 
Yksinkertaisimmillaanhan pelkästään linjalla 9 voisi kelvata tuollainen "uniikki" lippu joita myydään vain kaivokadulla, kampintorilla ja länsiterminaalissa. Lipun tiedoissa lukee vain ostopaikka ja kellonaika. lippu on voimassa vain esim. 15min ostohetkestä.. Eli siis yhden matkan rautatieasemalta länsiterminaaliin. Hintakin voisi olla helppo 2e jolloin kaikki ostavat sen ennemmin kuin jonottavat kuljettajalle. (ihan jo tasalukemankin takia)
 
Yksinkertaisimmillaanhan pelkästään linjalla 9 voisi kelvata tuollainen "uniikki" lippu joita myydään vain kaivokadulla, kampintorilla ja länsiterminaalissa. Lipun tiedoissa lukee vain ostopaikka ja kellonaika. lippu on voimassa vain esim. 15min ostohetkestä.. Eli siis yhden matkan rautatieasemalta länsiterminaaliin. Hintakin voisi olla helppo 2e jolloin kaikki ostavat sen ennemmin kuin jonottavat kuljettajalle. (ihan jo tasalukemankin takia)

Emmä tiedä, miksi tässä tarvitsisi tehdä mitään erikoisratkaisuja. Hankintaan noi Almexit, myydään niistä tavallisia tunnin kertalippuja ja lisätään niiden kuvat Palvelu- ja myyntiohjeeseen.
 
Miten bussilinjalla 15A on sitten ehditty myydä lippuja nopeammin kuin raitiolinjalla 9? Aika erikoista.
Toki on niin, että lippuautomaatti Länsiterminaalissa on vieraskieliselle liian monimutkainen, siis tilalle kaksi kertalippuautomaattia vaikka. Ja Rautatieaseman pysäkille tarkastajat myymään kertalippuja "pahimpina" aikoina.

Länsisatamaan on saatu pinkki kertalippuautomaatti. Lisäksi automaatin vieressä lukee kissankokoisilla kirjaimillla, että kertalipun voi ostaa myös kännykällä.

Ja pinnat kotiin ysin kuskille lauantaina: kuulutti bunkkerilla, että mennään kyllä ihan terminaalin eteen...
 
Länsisatamaan on saatu pinkki kertalippuautomaatti.

Hienoa! Nyt sen monihirivön voisi vielä kuskata jonnekin Mellunmäen metroasemalle ja tuoda sieltä toisen pinkin Länsiterminaaliin.

Niin, ja pari pinkkiä Rautatieaseman pysäkille myös, kiitos!
 
Takaisin
Ylös