Ruoholahdenkadun liikennevalojen puurouttama liikenne ulottuu nykyään Malminrinteen, Kansakuolukadun ja Simonkadun kautta Kaivokadulle asti. Joukkoliikenteen kulku on osittain täysin epätoivoista autojen toikkaroinnin vuoksi. Tänään varsinkin taksit (joiden
pitäisi olla ammattiautoilijoita) kunnostautuivat risteysten tukkooajoon ja törkeisiin kiilaamisiin (sinäänsä ei mitään uutta). Malminrinteen ja Lapinlahdenkadun liikenneympyrässä nykyään käytetään myös pyörätien jatketta sujuvasti autoiluun. Siten yksikaistaiseen liikenneympyrään mahtuu kätevästi kaksi autoa vierekkäin. Aivan yllättäen myös varoitusvaloilla ei ollut mitään vaikutusta.
Juuri tähänhän KSV:n epäpätevät liikennesuunnittelijat vetoavat ratikkakaista-asiassakin jatkuvasti: kun ennenkin on tehty sutta ja sekundaa, niin joka paikkaan voi muka suunnitella maailman tappiin asti liian jyrkkiä kaarteita ja liian kapeita kaistoja.
...
Usein ahtaus on tekemällä tehtyä ja johtuu siitä, että arkkitehdit ihannoivat kapeita katuja. Siihen varta vasten liian kapeaksi tehtyyn tilaan pitäisi kuitenkin mahduttaa paljon enemmän tavaraa kuin ennen, kun meillä ei osata luopua mistään. Jos on pyöräkaistat ja raitiovaunukaistat ja keskikorokkeet, niin pitääkö olla myös parkkipaikat ja puurivit ja 60 km/h nopeudelle suunnitellun levyiset autokaistat 40 km/h kadulla?
Voi vain kysyä kenen etu on, että suunnittelussa on sellaista väkeä, joka ei ole tehtäviensä tasalla. Tietysti yleisestikään suomalaisessa liikennesuunnittelussa ole mitään havaitoa muusta kuin autokaupungin tekemisestä. Kun suunnittelussa tuotetaan täyttä kuraa, pitäisi suunnitelmien hyväksyjen palauttaa asia suunnitteluun niin monta kertaa, jotta siitä tulee kelvollinen. Valitettavasti näillä henkilöillä on vielä vähemmän käsitystä asioista kuin alaisillaan.
Mikä tehtiin poistamalla raitiovaunuilta kaikki etuudet ko. risteyksestä ainakin tuossa ajosuunnassa. Hyvin tehty, joo.
No, tässä "todella yllättävässä" tilanteessa tuo varmasti oli paras välittömästi tehtävissä ollut toimenpide ja hyvä, että se tehtiin. Nyt vaan pitäisi tehdä seuraavakin vaihe, eikä jättää hommaa puolitiehen.
Tämä on toki valitettavaa, mutta oli liikenneturvallisuuden vuoksi tehtävä. Ruoholahdenkadun järjestelyjä tulisi välittömästi muuttaa, mutta ei tarvitse, kun se on helsinkiläisellä mittapuulla "hyvä".
Tietty ysin suosio ei ole vain positiisinen asia, sillä nykyinen lipunmyynti- ja kaljakärryruuhka lähinnä vammauttaa "oikeaa" liikennettä - vaan voiko kenelläkään hidasratikkaan nousseella oikeasti olla kiire mihinkään? Fiksut kiireiset kävelisivät ja kävelevät vaunun ohi.
Iloitsivatpa jotkin Eckerö Linen asiakkaat siitäkin, ettei enää tarvitse odottaa bussia. Raideromun odottaminen siis lienee sitä kuuluisaa parasta aikaa matkalla.
Normaaleissa valtioissa raitioliikenteestä ei tarvitse ajatella näin, sillä raitioliikenne on itsessään palvelulupaus laadukkaasta ja nopeasta liikenteestä. Luonnollisesti Helsingin idiotismin olosuhteissa raitioliikenne on huonoa, kun halutaan pitää se huonona ja varmistaa, ettei mikään muutu saatikka uusia ratoja tehdä kunnolla.
Hyvä esimerkki saksalaisesta käsityksestä raitioliikenteen laatulupauksesta oli kesällä eräs tilanne, jossa sakaslainen turisti kysyi viikonloppuna Kauppatorilla minulta, että milloin seuraava linjan 1 vaunu lähtee. Kerroin hänelle, ettei linja liikennöi lainkaan viikonloppuna, johon ensimmäinen kysymys oli, että miksi? Kerroin sitten, että päättäjät ovat päättäneet, ettei linjaa ole varaa liikennöidä viikonloppuisin. Oli siinä saksalainen ihmeissään.
Vastaus on annettu tämän päivän Hesarin mielipidesivulla: Ei näin voi tehdä, koska näin tehdään Saksassa. Meillähän ei voi raitioliikenteessä tehdä kuten tehdään Saksassa. Meillä ei voi olla valoetuuksia, ei sellaisia ratikkakaistoja, joille eivät autot ulotu, ei suuria vaunuja ja kaksinajoa, ei lippuautomaatteja kaikilla pysäkeillä, ei pysäköintipaikkoja joiden autot eivät ulotu ratikan eteen, ei avorataa, ei nurmirataa, ei syväuraisia vaihteita, ei siirtymäkaarteita. Eikä myöskään lipunmyyjiä ruuhkahetkiin.
Näihin ruuhkiin ja viiveisiin on Helsingin erityisolosuhteissa vain kaksi kysymykseen tulevaa ratkaisua: Bussi, jossa turistit jonotavat lippuja myyvälle kuljettajalle tai uusi metrolinja.
Näin se valitettavasti on. Päätä täytyy hakata seinään jatkuvasti ja hokea, että helsingissä on
"euroopan parasta joukkoliikennettä".
Miksi HSL tekee kaikesta niin vaikeaa? Mä en keksi enää muuta kuin että potkitaan sieltä kaikki pellolle ja haetaan vaikka Lontoosta heebo joka kertoo ketkä palkataan takaisin. Ihan tässä itku tulee lukiessa näitä selityksiä että miksi lippuautomaatteja ei saa lisää... Kaupasta saa varmasti ihan hyllystä tuollaisia "parkkilippumasiinoita" ? Miksi ne eivät sovellu meidän erityisolosuhteissamme ratikkalipun myyntiin mutta parkkilappujen myyntiin kyllä?
Tämä on loistava kysymys. Kun vuosikymmeniä sitten Tukholmassa muodostettiin SL:n organisaatio, potkittiin ensin pellolle koko porukka ja ne joita tarvittiin ja jotka olivat tehtäviensä tasalla, valittiin takaisin töihin. Samaa ei tetenkään voi tehdä täällä, sillä jos kerran eläessään onnistuu pääsemään johonkin organisaatioon, niin siellä pysyy niin kauan kunnes eläke koittaa. Pätevyydellä tai ammattitaidolla ei ole merkitystä. Ja tarvittaanhan joka organisaatioon tietysti henkilöitä selittelemään kuinka mikään muutos ei ole mahdollista.
Emmä tiedä, miksi tässä tarvitsisi tehdä mitään erikoisratkaisuja. Hankintaan noi Almexit, myydään niistä tavallisia tunnin kertalippuja ja lisätään niiden kuvat Palvelu- ja myyntiohjeeseen.
Näin juuri. Tämä vain ei onnistu, koska se ei onnistu.
