Jätkäsaaren raitiotie

Vs: 13 minuuttia päärautatieasemalta

On myös aika monen viestin voimalla käynyt selväksi, miten reitin liikennejärjestelyt ovat epäonnistuneet. Mahdoitko testimatkallasi laskea, montako kertaa vaunu seisoi muualla kuin pysäkillä, kauanko turhat seisomiset kestivät ja mitä nopeutta vaunu ajoi silloin, kun se liikkui. Sillä eihän raitioliikenteen aikataulujakaan tehdä sujuvan liikennöinnin mukaan, kun sujuva liikennöinti ei ole mahdollista. Ja sitä sujumattoman liikenteen aikataulua pitää sitten noudattaa ja ajaa hissukseen silloinkin, kun ei muuten olisi pakko.

Antero

Pisin seisonta-aika on useinmiten länsilinkin pysäkin jälkeen. Siinä saa valokiertoa odottaa. Kas kun siihen ei saanut sellaista liikennejärjestelyä toteutettua, että siihen olisi tehty alikulku: varsinkin kun siinä on jalankulkijoille ja pyöräilijöille sellainen tarjolla. Ja varsin laaja sellainen.

Ja muuten: rautatientori on nykymuodossaan aivan toivoton sumppu kun siitä menee kaksi kolmosta, kutonen sekä ysi samoja kiskoja pitkin. Ruuhka-aikoina pysäkki on välillä aika hyvin tukossa.
 
Molempiin ongelmiin on halvat ratkaisut! Liikennevaloja voi säätää sujuvammiksi ja Rautatieaseman pysäkille voi palkata lipunmyyjät. Jos pysäkki on lipunmyynnilläkin tukkoinen, lipunmyyjät voidaan kouluttaa ohjaamaan matkustajia poistumaan ja nousemaan ratikasta nopeammin.

Jos sittenkin on tukkoista, ei ole muita vaihtoehtoja kuin Kaivokadun rakentaminen kahdelle rinnakkaiselle raitiovaunupysäkille. Siihenkin on tilaa, niinkin että jää autokaistat suuntaansa.
 
Vs: 13 minuuttia päärautatieasemalta

Pisin seisonta-aika on useinmiten länsilinkin pysäkin jälkeen.

Onkohan Länsilinkin risteyksessä vielä etuuksia? Jokunen viikko sitten ei ainakaan ollut. Ei ollut myöskään Välimerenkadun risteyksessä.
 
Vs: 13 minuuttia päärautatieasemalta

Onkohan Länsilinkin risteyksessä vielä etuuksia? Jokunen viikko sitten ei ainakaan ollut. Ei ollut myöskään Välimerenkadun risteyksessä.

Länsilinkin risteykseen tuskin voidaan etuuksia saada kunnolla toimimaan jos siitä halutaan saada järkevästi muutakin liikennettä läpi.
 
Vs: 13 minuuttia päärautatieasemalta

Länsilinkin risteykseen tuskin voidaan etuuksia saada kunnolla toimimaan jos siitä halutaan saada järkevästi muutakin liikennettä läpi.

Niin, tarkoitushan ei ole saada ratikkaliikennettä viiveettömäksi ja nopeasti kulkemaan, vaan pääasia että autot pääsevät hyvin kulkemaan, eikä niiden tarvitse 20sek + 20sek ylimääräistä odottaa per n. 10min? Vaan pistetään se ratikka sinne minuuttitolkulla seisomaan ;)
 
Vs: 13 minuuttia päärautatieasemalta

Länsilinkin risteykseen tuskin voidaan etuuksia saada kunnolla toimimaan jos siitä halutaan saada järkevästi muutakin liikennettä läpi.
Koska yksi ratikka risteyksestä keskimäärin viiden minuutin välein johtaa liikennekaaokseen?

---------- Viestit yhdistetty klo 15:30 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 15:27 ----------

On myös aika monen viestin voimalla käynyt selväksi, miten reitin liikennejärjestelyt ovat epäonnistuneet. Mahdoitko testimatkallasi laskea, montako kertaa vaunu seisoi muualla kuin pysäkillä, kauanko turhat seisomiset kestivät ja mitä nopeutta vaunu ajoi silloin, kun se liikkui. Sillä eihän raitioliikenteen aikataulujakaan tehdä sujuvan liikennöinnin mukaan, kun sujuva liikennöinti ei ole mahdollista. Ja sitä sujumattoman liikenteen aikataulua pitää sitten noudattaa ja ajaa hissukseen silloinkin, kun ei muuten olisi pakko.
Mun testimatkoilla taas olen syvästi hämmentynyt siitä, että ongelmalliseksi aikanaan keskusteluissa odotettu Kaivokatu - Ruoholahdenkatu osuus toimii hämmentävän hyvin, mutta siitä Jätkään on täyttä tuskaa. Tämä tässä on ihan pimeetä, tuon pitäisi olla se helpompi uusi osuus! Jos se toimisi, niin toi ajoaika olisi yksinumeroinen.
 
Vs: 13 minuuttia päärautatieasemalta

Länsilinkin risteykseen tuskin voidaan etuuksia saada kunnolla toimimaan jos siitä halutaan saada järkevästi muutakin liikennettä läpi.

Pitäähän sen ratikan joka tapauksessa jossain vaiheessa päästä läpi. Miksi johtaisi liikennekaaokseen, jos sitä slottia siirretään? Se slotin koko ei siitä muutu.

Vaikeuksia tosin syntyy siitä, että pitäisi saada samalla autoilijat olemaan ajamatta risteystä tukkoon.
 
Vs: 13 minuuttia päärautatieasemalta

->Itse en ymmärrä miksi tuolla kohtaa keskellä ihmisasutusta pitää ylipäänsä kulkea kuusikaistainen moottoriväylä, mutta kun siinä kerran sellainen kulkee, niin olisi voinut harkita ratikoiden kuljettamista motarin ali kevyen liikenteen ohessa. Siis eihän siinä mitään järkeä ole, että kerran viidessä minuutissa kulkevalle liikennevälineelle pitäisi olla tuollainen taitorakenne, mutta vähän arvelen, ettei ylityksestä saada muuten raitiovaunujen kannalta sujuvaa seuraavaan viiteenkymmeneen vuoteen.

Toki ymmärrän, että tuohon voi olla haasteellista saada ratikoille toimivat etuudet, jotka eivät suuremmin vaikuta muuhun liikenteeseen. Koska raitiovaunujen liikkuminen kyseisen risteyksen ympärillä on vaikeasti ennustettavaa. Koska raitiovaunujen liikenneolosuhteet ovat heikot. Koska sellaista suunniteltiin ja rakennettiin.

Koskahan museovirasto alkaa suojella KSV:n liikennesuunnitteluosastoa?
 
Vs: 13 minuuttia päärautatieasemalta

Pitäähän sen ratikan joka tapauksessa jossain vaiheessa päästä läpi. Miksi johtaisi liikennekaaokseen, jos sitä slottia siirretään? Se slotin koko ei siitä muutu.

Kyllä slotin koko ja liikenteen läpäisykyky muuttuu, jos valokierto on satunnainen eli kulkee ratikoiden mukaan. Tuossa nimittäin useat liikennevalot, joista slotti ajetaan kerralla läpi.
 
Vs: 13 minuuttia päärautatieasemalta

Kyllä slotin koko ja liikenteen läpäisykyky muuttuu, jos valokierto on satunnainen eli kulkee ratikoiden mukaan. Tuossa nimittäin useat liikennevalot, joista slotti ajetaan kerralla läpi.

Ei se kokonaiskapasiteettia muuta, vaikka joillakin autoilla läpimeno saattaakin kestää pidempään.
 
Vs: 13 minuuttia päärautatieasemalta

Niin, tarkoitushan ei ole saada ratikkaliikennettä viiveettömäksi ja nopeasti kulkemaan, vaan pääasia että autot pääsevät hyvin kulkemaan, eikä niiden tarvitse 20sek + 20sek ylimääräistä odottaa per n. 10min? Vaan pistetään se ratikka sinne minuuttitolkulla seisomaan ;)

Ootko hakenu jo töihin KSV:lle? Toimintaperiaatteet ainakin on tiedossa :)
 
Vs: 13 minuuttia päärautatieasemalta

niin olisi voinut harkita ratikoiden kuljettamista motarin ali kevyen liikenteen ohessa. Siis eihän siinä mitään järkeä ole, että kerran viidessä minuutissa kulkevalle liikennevälineelle pitäisi olla tuollainen taitorakenne, mutta vähän arvelen, ettei ylityksestä saada muuten raitiovaunujen kannalta sujuvaa seuraavaan viiteenkymmeneen vuoteen.
Missätahansa normaalissa valtiossa ei toteutettaisi vastaavaa siltahanketta ilman raitiotien eritasototeutusta, mutta onneksi täällä ymmärrettiin, että raitiovaunun paikka on liikennevaloissa ja autoliikenne on kaiken a ja o. Vaikka on niin ältsin kivaa pyöräillä Baanaa pitkin, niin sivistysvaltioissa kyseinen väylä olisi otettu massojen, eli raitiotien käyttöön. Luonnollisesti tämän ainutlaatuisen pikaväylän jatkumona olisi ollut eritasoristeys Mechelininkadun lopun kanssa sekä eristetty rautatietasoinen rata Länsiterminaaliin. Matka-aika noin 5-7 min verrattuna nykyiseen 13-20 min "parhaaseen mahdolliseen" ratkaisuun verrattuna. Mutta mikäs nykytilanteessa on vikana, kun ratikoiden ja matkustajien seisottaminen valoissa ja surkeilla radoilla on niin halpaa, että liikennöintikustannukset ovat vain kaksinkertaiset normaaleihin ratikkakaupunkeihin verrattuna.

Toki ymmärrän, että tuohon voi olla haasteellista saada ratikoille toimivat etuudet, jotka eivät suuremmin vaikuta muuhun liikenteeseen. Koska raitiovaunujen liikkuminen kyseisen risteyksen ympärillä on vaikeasti ennustettavaa. Koska raitiovaunujen liikenneolosuhteet ovat heikot. Koska sellaista suunniteltiin ja rakennettiin.

Niin, ratikoiden valoetuudet ja Helsinki onkin sellainen yhtälö, ettei siihen riitä edes CERN:in huippumatemaatikko. Miksihän kaikkialla muualla itsestäänselvyydet hoituvat luonnostaan, mutta täällä niistä saadaan luotua vuosisadan ongelma. Jälleen voi kysyä myös, että mistähän ylipäätään johtuu raitiovaunujen epäsäännöllinen saapuminen risteykseen? Aivan liikennevalot, rata/ratatekniikka, katu/liikennejärjestelyt, vaunukoko, vuoroväli, lipunmyynti, jne. ovat sellaisia asioita, mille vaan ei yksinkertaisesti voi mitään, kun koskaan ennenkään ei ole voitu, kun ei ole kiinnotanut / huvittanut / käsittänyt / ymmärtänyt muutenkaan mitään raitioliikenteeseen liittyvää.

Koskahan museovirasto alkaa suojella KSV:n liikennesuunnitteluosastoa?
Toivottavasti tästä tulee museovirastolta päätös pikaisesti, ennenkuin radikaalit euroopalaiset hihhulit saavat käännytettyä Suomen Demokraattisen Kansantasavallan KSV:n uskomaan ulkomailman propagandaan Rakkaan Johtajan toduuden sijaan.

Pahoittelen sarkasmia, muta täkäläinen puuhastelu/harrastelu raitioteiden kanssa on yksinkertaisesti vain jotain niin täysin uskomatonta, ettei sitä voi käsittää normaalilla järjenjuoksulla.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: 13 minuuttia päärautatieasemalta

On myös aika monen viestin voimalla käynyt selväksi, miten reitin liikennejärjestelyt ovat epäonnistuneet. Mahdoitko testimatkallasi laskea, montako kertaa vaunu seisoi muualla kuin pysäkillä, kauanko turhat seisomiset kestivät ja mitä nopeutta vaunu ajoi silloin, kun se liikkui. Sillä eihän raitioliikenteen aikataulujakaan tehdä sujuvan liikennöinnin mukaan, kun sujuva liikennöinti ei ole mahdollista. Ja sitä sujumattoman liikenteen aikataulua pitää sitten noudattaa ja ajaa hissukseen silloinkin, kun ei muuten olisi pakko.

Antero

Silloin kun väittelimme sanoit että 7 minuuttia on täysin realistista. Minä väitin että ei edes teoriassa. Monet esittivät nykyistä toteumaa ihan lähellä olevia arvioita ja niin myös raitiovaununkuljettaja, jolta kysyin. Kun uuden linjan suunnittelussa kysytään arvioita ajoaikaa, kannattaa esittää haarukka, ei pelkästään nopeinta mahdollista ajoaikaa.

Mikäs on ysin haarukka kun puhutaan toteutuneesta, itse en tiedä. Onko se 11 - 25 minuuttia ?(= onko 9 mennyt välin joskus 11 minuutissa toi onko se joskus vienyt 25 minuuttia ?)

Mutta todella joukkoliikennemiehelle mieluista oli havaita päättärin toteutus: ei mitään välissä, suora käynti ovilta vaunuun.

---------- Viestit yhdistetty klo 9:17 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 9:07 ----------

Ootko hakenu jo töihin KSV:lle? Toimintaperiaatteet ainakin on tiedossa :)
Eilen Kannelmäessä mies oli pannut Mersunsa parkkiin nurmikolle ja väitti että pitää tulla Pakilasta Kannelmäkeen omalla autolla, koskan suoraa bussilla ei pääse kuin keskustan kautta.

Kerroin että linja 54 on olemassa myös. Sitten mies sanoi siihen että: "minähän en bussiin mene". Jatkoi juttua vielä kuinka hän keskustaankin ajaa aina henkiläautolla. Hän on yksi niistä miehistä, joka ajaa siellä Kaivokadulla, Simonkadulla, Ruoholahdenkadulla.....

Jos Kokoomus ottaa kunnallisvaalivoiton Helsingissä, niin hämeentien ja mannerheimintien raitiovaunukaistatkin otetaan henkilöautojen käyttöön.
 
Vs: 13 minuuttia päärautatieasemalta

Kerroin että linja 54 on olemassa myös. Sitten mies sanoi siihen että: "minähän en bussiin mene". Jatkoi juttua vielä kuinka hän keskustaankin ajaa aina henkiläautolla. Hän on yksi niistä miehistä, joka ajaa siellä Kaivokadulla, Simonkadulla, Ruoholahdenkadulla.....

Voiko syyttää? Henkilöauto on ihan ylivertainen väline liikkua Suomessa mukaanlukien Helsingin kantakaupunki.
 
Vs: 13 minuuttia päärautatieasemalta

Silloin kun väittelimme sanoit että 7 minuuttia on täysin realistista. Minä väitin että ei edes teoriassa. Monet esittivät nykyistä toteumaa ihan lähellä olevia arvioita ja niin myös raitiovaununkuljettaja, jolta kysyin. Kun uuden linjan suunnittelussa kysytään arvioita ajoaikaa, kannattaa esittää haarukka, ei pelkästään nopeinta mahdollista ajoaikaa.
7 minuuttia on tuolle matkalle ja tuossa ympristössä täysin realistista raitiotielle. Mutta ei helsinkiläiselle liikennekäytännölle.

Raitiotien voi suunnitella siten, että lähtökohtana on raitiotien esteetön kulku ja tavoitearvot nopeudelle ja ajoajalle. Jätkäsaaren radan suunnittelu näyttää käytännössä menneen niin, että kaikki muut asiat tulevat ensin ja lopulta sitten todetaan, että näin hidas tästä tuli.

Antero
 
Takaisin
Ylös