Jätkäsaaren raitiotie

Yhtä hyvin voisi kysyä toisinpäin: Mitä haittaa olisi siitä, että vaunun nokalla lukisi rautatieasema?

Samaa mieltä. Yhtä olennaista olisi että myös ysilinjan vaunujen kylteissä lukisi rautatieasema, eikä pelkkä Pasila, kuten nyt. Eiväthän ne Ritut ja muut satunnaiset matkailijat nykytilanteessakaan näe pelkkää vaunua katsomalla, että se menee rautatieaseman kautta.

Miksiköhän linjan 9X toiseksi päätepysäkiksi ei valittu Kauppatoria Senaatintorin sijasta? Eikö kääntyminen siellä olisi jopa nopeampaa? Ymmärrän toki että Krunikan kautta ajamalla saadaan mukaan sekä Varsapuistikon että Kaisaniemen pysäkit, jotka muuten jäisivät väliin, mutta Snellmaninkadulla on hankala tarvittaessa tasata aikaa, jos seiska hengittää niskaan. Ykkösen päättärillä Kauppatorilla puolestaan ei ole linjaliikennettä viikonloppuisin. Kesällä Kauppatorilla kääntymisestä olisi tietysti haittaa museoratikalle/-ratikasta, mutta näillä näkymin linjaa 9X ei ole enää silloin olemassakaan.
 
Miksi äksän päätepysäkiksi ei oteta Mikonkadun pysäkkiä, jolloin kilpiin voisi hyvin laittaa "9X RAUTATIENTORI JÄRNVÄGSTORGET"?
 
Ai niin, eikö siinä olekaan vaihdetta Kaivokatua länteen? :eek:
On siinä. Lännestä ei pääse kääntymään Vilhonkadulle, mutta jos vaunu tosiaan ajaisi Kruununhaan ympäri ja sitten siirtyisi Rautatientorille tasailemaan, niin siitä kyllä pääsee liikkeelle haluttuun suuntaan.
 
Samaa mieltä. Yhtä olennaista olisi että myös ysilinjan vaunujen kylteissä lukisi rautatieasema, eikä pelkkä Pasila, kuten nyt.

No joo, itse asiassa olen samaa mieltä. Jotenkin tuli eilen vaan lukaistua tuo alla oleva viesti niin että kyseessä olisi isokin tekninen muutos, mutta eihän se kyllä tuon perusteella siltä vaikuta.

Eilen kun katsoin livasta niin sinne oli ohjelmoitu 9X:lle määränpäät Senaatintori ja Länsiterminaali, ei muita. Mutta vielähän sitä ehtisi. Aikaisempien poikkeusreittien jäljiltä livasta löytyy kyllä rautatieasema-määränpää, joten noheva kuski voi manuaalisesti kilvittää esitetynlaiset määränpäät jos niitä automaatti ei tule tarjoamaan.
 
Yhtä hyvin voisi kysyä toisinpäin: Mitä haittaa olisi siitä, että vaunun nokalla lukisi rautatieasema?

1) Vaunuun Länsisatamassa noussut kuvittelee (määränpäänsä) Rautatieaseman olevan päättäri, ja istuu paikallaan Senaatintorille asti ennen kuin virhe selviää.

2) Senaatintorin tienoille matkalla oleva luulee Rautatieaseman olevan päättäri ja hyppää siinä pois. Sitten hän näkee ratikan jatkavan juuri siihen suuntaan mihin hän on menossa, ja lähtee kiroillen kävelemään perässä.

Noista haksahtaisin ainakin itse ulkomailla silloin tällöin 1-skenaarioon.
 
On siinä. Lännestä ei pääse kääntymään Vilhonkadulle, mutta jos vaunu tosiaan ajaisi Kruununhaan ympäri ja sitten siirtyisi Rautatientorille tasailemaan, niin siitä kyllä pääsee liikkeelle haluttuun suuntaan.

Tai sitten voi tehdä kolmiokäännön.
 
Kun linjan 9 matkustajista taitaa valtaosa olla turisteja ainakin Jätkän päässä, tarvitsisi sen opastus olla poikkeava HSL:n käytännöstä. Eli siis huomattavasti parempi.

HSL ei salli, että vaunun määränpäänäytössä näkyisi välipaikkoja. Eli jos 9X on tosiaan Länsiterminaali - Senaatintori nimeltään, niin Senaatintori pitää vaunussa lukea kun terminaalista lähdetään.
Aikatauluissa asia on tietenkin toinen. Mutta turisti + aikataulut ja vieras paikka; ei ole helppoa.

Bussipuolella on hyvä esimerkki joka "tainnuttaa" stadilaisenkin. H95 lähtee Itäkeskuksesta "kilvillä" Keinutie. Linja tosin kulkee Vartioharjun, Mellunmäen metroaseman, Vesalan ja Kontulan metroaseman kautta Keinutielle :).
 
Viimeksi muokattu:

Näin on. Ja hyvin usein Keinutielle menevän bussin otsassa lukee "Itäkeskus" ja joskus myös samma på svenska. Ainakin siinä vaiheessa, kun bussi lähtee jatkamaan Mellunmäen metroasemalta.
 
1) Vaunuun Länsisatamassa noussut kuvittelee (määränpäänsä) Rautatieaseman olevan päättäri, ja istuu paikallaan Senaatintorille asti ennen kuin virhe selviää.

Ja menee sitten ihmeissään kysymään kuljettajalta, eikö rautatieasemalle pääsekään. Ja kuljettaja kertoo, että hetken päästä ollaan takaisin siellä.

2) Senaatintorin tienoille matkalla oleva luulee Rautatieaseman olevan päättäri ja hyppää siinä pois. Sitten hän näkee ratikan jatkavan juuri siihen suuntaan mihin hän on menossa, ja lähtee kiroillen kävelemään perässä.

Luonnollisesti määränpääksi pitäisi jossain vaiheessa - mielellään ennen rautatieasemaa - vaihtua Senaatintori, ja tämän voisi myös sisänäytöistä huomata - myös ensimmäisessä skenaariossa. Lisäksi kukaan tuskin tekisi tuota virhettä kahdesti. Ja miksei siellä nokalla voisi jo Länsiterminaalin pysäkillä lukea vaikkapa Rautatieasema Senaatintori.

Noista haksahtaisin ainakin itse ulkomailla silloin tällöin 1-skenaarioon.

Epäilen että sillä tavoin haksahtavia on kuitenkin monta kertaluokkaa vähemmän kuin niitä, jotka eivät uskalla nousta 9X:ään jos nokalla lukee vain Senaatintori.

Bussipuolella on hyvä esimerkki joka "tainnuttaa" stadilaisenkin. H95 lähtee Itäkeskuksesta "kilvillä" Keinutie. Linja tosin kulkee Vartioharjun, Mellunmäen metroaseman, Vesalan ja Kontulan metroaseman kautta Keinutielle :).

110TA:n nokalla luki ainakin joskus muinoin Postipuun koulu. Koska eihän kukaan ole menossa Tapiolaan, Mankkaalle, Kiloon tai Leppävaaraan.
 
On siinä. Lännestä ei pääse kääntymään Vilhonkadulle, mutta jos vaunu tosiaan ajaisi Kruununhaan ympäri ja sitten siirtyisi Rautatientorille tasailemaan, niin siitä kyllä pääsee liikkeelle haluttuun suuntaan.

Tuokaan ei varmaan ole huono vaihtoehto, mutta Ultrixin viestin voisi myös tulkita niin, että vaunu tasaa Mikonkadun eteläpään pysäkillä, siinä jossa 3T pysähtyy. En tiedä kumpaa hän tarkoitti.

Luulisi kyllä, että siihen jokin syy on, että 9X:n reitti haluttiin niin kuin se on. Onko Vilhonkadun ja pohjoisen Mikonkadun vaihteissa mitään ihmeellistä? Vai onko Spårakoffin tasaus tiellä?
 
No saadaan yhteinen Metroasema-pysäkki Kaisaniemeen
 
Jepjep. Tältä kantilta katsoen ja ehkä muutenkin parahin linjaus lisäliikenteelle olisi ollut Hakaniemeen asti ulottuva linja, joka ei olisi Krunikan-kieppiin nähden lisännyt ajoaikaa juuri yhtään. Arenantaloahan kiertää vähällä käytöllä oleva silmukka ja sen liikennekunnon tarkistaminen (=väärin pysäköidyt autot pois) lisäliikenteen alkaessa la-su n. klo 17 ei liene ylivoimainen tehtävä. Ajantasaus ei toki tuossa silmukassa olisi voinut olla pitkä, mutta koska kyseessä on lyhytaikainen lisäliikenne, niin en näe ongelmana sitä, että 9 ja 9X ajaisi aikataulunkin mukaan peräkkäin – koska niinhän siinä tullee kuitenkin käymään.
 
Takaisin
Ylös