Jätkäsaaren raitiotie

Tulipa testattua 9X, Varioilla mennen tullen. Menovaunussa ei ulkokilvissä lukenut X:ää mutta määränpää oli oikein ja sisänäytöt samoin. Paluuvaunussa kuljettaja kertoi jollekin, että HSL ei ole päivittänyt kilpiä joten ne täytyy itse naputella ja sisänäytössä luki koko ajan: 9 Pasila, ei kuulemma toiminut.
Surkealta kuulostaa. Lukiko "Senaatintori" kun terminaalista lähdettiin?
 
Surkealta kuulostaa. Lukiko "Senaatintori" kun terminaalista lähdettiin?

Kun kuljettaja aikansa näppäili, niin sai ulkotekstit oikein mutta sisänäytöissä luki koko ajan: 9 Pasila, siis koko matkan. Aseman kohdalla kuski toivotti hyvää iltaa ja kertoi mihin vaunu oli menossa.
 
Tulipa testattua 9X, Varioilla mennen tullen. Menovaunussa ei ulkokilvissä lukenut X:ää mutta määränpää oli oikein ja sisänäytöt samoin. Paluuvaunussa kuljettaja kertoi jollekin, että HSL ei ole päivittänyt kilpiä joten ne täytyy itse naputella ja sisänäytössä luki koko ajan: 9 Pasila, ei kuulemma toiminut.

Suoraan sanottuna surkeaa toimintaa. Vai onko tuon systeemin käyttöliittymä siellä HSL:n puolella niin surkea, ettei sitä voi tehdä ihan tuosta vaan?
 
Suoraan sanottuna surkeaa toimintaa.
Jotenkin vain ei tullut yllätyksenä.

Mietiskelin Länsiterminaalin liikenteen kuormituksen ratkaisua 9X:n jälkeen ja päädyin kahteen vaihtoehtoon:

1. Jo aiemmin esittämäni 9B Länsisatama-Linjat, jossa 23 synkataan 9B:n kanssa ja katkaistaan Linjoille tai

2. Uusi linja "11" Länsiterminaali - Salmisaari. Tämä on mahdollista, jos Länsilinkin ja Itämerenkadun pysäkkien välille Ruoholahdenrantaan rakennetaan vaihdeyhteys.

Linjalla "11" olisi useita hyötyjä, kuten:
  • Linjan liikennöitiin riittäisi 2 vaunua.
  • Linjan reitillä on vain kaksi suurempaa risteystä, joissa valoetuudet saadaan sujuviksi haluttaessa.
  • Linja palauttaa yhteyden Länsiterminaalista Ruoholahden metroasemalle sekä järkevän yhteyden Lauttasaaren ja Espoon suunnasta/suuntaan.
  • Linja ei kulje erittäin häiriöalttiilla Ruoholahdenkatu-Kamppi-Mannerheimintien risteys-Kaivokatu -reitillä
  • Linja ei lisää vaunumäärää nykyisin häiriöalttiilla Kaivokadulla

Käytännössä vaihdeyhteyteen ja pariin vaunupäivään investoimalla olisi mahdollista saada helpotettua nykyistä täysin kestämätöntä tilannetta. Se tietysti maksaa jotain, mutta tunnetusti laatu maksaa. Ja kaikkihan on suhteellista. Jos siis halutaan helpottaa ongelmaa voidaan lisälinjan toteuttamista edistää. Jos taas halutaan jatkaa nykyistä pönttöilyä niin nostetaan vain kädet pystyyn.

Ja jos Länsiterminaali-Salmisaari -yhteyden pyörittäminen maksaisi jotain, niin maksaa myös linjan 17 tyhjien bussien pyörittäminen. Kuitenkin linjan 17 ja Länsiterminaali-Salmisaari -yhteyden matkustajamäärät ovat varmasti jokseenkin eri mittaluokissa.

Sitten vuosikymmenten päästä, kun 8 saadaan Länsiterminaaliin voidaan linja lakkauttaa jos kysyntä ei ole enää "riittävää".
 
Uusi linja "11" Länsiterminaali - Salmisaari. Tämä on mahdollista, jos Länsilinkin ja Itämerenkadun pysäkkien välille Ruoholahdenrantaan rakennetaan vaihdeyhteys.

Sitten voidaan todeta nykyisen pakettiauto 15:n olevan turha, kun ratikalla pääsee niinkin lähelle salmisaarta kuin tien toiselle puolelle ja voidaan antaa ratikan numeroksi se tuttu ja turvallinen sataman 15 ;)
 
Kävin sunnuntaina vähän seuraamassa tuota 9X:n toimintaa. Ei se ihan kuin Strömsössä mennyt, mutta eipä ole Strömsössä ratikoita eikä muutosvastarintaista Helmi-tätiäkään. Mahtaakohan Strömsössä olla defibrilaattoreita? Ei siellä ehkä tarvita, sen sijaan Helmi-täti kyllä kovasti tarvitsisi.

Terminaalista tuli Ruoholahdenkadulle vaunu, jonka linjakilvissä ei ollut numeroa ollenkaan, tekstinä Senaatintori. En tiedä, mitä sisänäytöt näyttivät. Snellulla tuli vastaan vaunu, jossa ei ollut linjanumeroa mutta määränpääteksti oli Länsiterminaali. Kuljettaja pysähtyi Vironkadun pysäkille ja näpläili laitetta aikansa, minkä jälkeen kilvet olivat sekä ulkona että sisällä ihan oikein, siis 9X Länsiterminaali ja pysäkkinäytötkin toimivat.

Aikataulut tuntuivat hyvin viitteellisiltä. Ei kai niitä ole yleisölle julkaistukaan, mutta SRS:n sivuilta ne toki ovat ladattavissa. Vuorot kuitenkin kulkivat miten sattuu, yleensä joko juuri ennen ysiä tai heti sen jälkeen. Minä jotenkin naiivisti kuvittelin, että tarkoitus olisi synkata 9 ja 9X siten, että vaunut kuormittuisivat tasaisesti, mutta ilmeisesti se ei ole oleellista, vaan on parempi ajattaa edellä täpötäyttä vaunua ja perässä lähes tyhjää. No, tällä tavoin kuitenkin myös 9X näytti saavan matkustajia.

En minä nyt niin kovin yllättynyt tästä ole. Silti näen Apfelschorlen-märkiä unia tilanteesta, jossa Länsiterminaalissa on laiturilla varustettu sivuraide, jolla seisoo "9 Hakaniemi" -kilvitetty vaunu, jonka lähtöaika on täsmällisesti kahden perusysin välissä ja joka kääntyy Arenan silmukassa ympäri. Kuvitelmissani pysäkillä seisoo liikenteenohjaaja paimentamassa matkustajia siihen vaunuun, joka on seuraavaksi lähdössä. Ja edelleen minun pilvilinnoissani Arenan silmukasta on käyty hinaamassa väärinpysäköidyt autotkin pois niin, että nämä lisävuorot pääsevät lähtemään "9 Länsiterminaali" -kilvin takaisin määränpäähänsä täsmällisesti vuoroysien välissä. No, uniksi jäävät. Ensi vuonna sitten uudet kujeet ja taitaa mennä touhu vielä sekavammaksi.
 
Viimeksi muokattu:
Mahtaakohan Strömsössä olla defibrilaattoreita? Ei siellä ehkä tarvita, sen sijaan Helmi-täti kyllä kovasti tarvitsisi.

TV-sarjassahan Helmi-tädin vaippojen vaihtamiseen kyllästynyt omaishoitaja jysäyttäisi tätiä semmoisella korkeajännitteellä, että täti pääsisi viimeiselle vaunumatkalleen kirstussa. Sitten omaisten kauhuksi kävisi ilmi, että Helmin täysin sietämätön, yltiönarsistinen tytär ja tämän holtittomasti velkaantunut mies olivat käyttäneet tädin sekavaa tilaa hyväkseen ja testamentauttaneet tädin maaomaisuuden itselleen.
 
Viimeksi muokattu:
Huhujen mukaan linja 9X lopettaa liikennöin tammikuussa ja tilalle tulee linja 6T Länsiterminaali-Arabia. Linjaa liikennöitäisiin ilmeisesti vain viikonloppuisin. Nämä siis toistaiseksi huhuja.
 
Huhujen mukaan linja 9X lopettaa liikennöin tammikuussa ja tilalle tulee linja 6T Länsiterminaali-Arabia. Linjaa liikennöitäisiin ilmeisesti vain viikonloppuisin. Nämä siis toistaiseksi huhuja.

Kuulostaa kyllä paremmalta kuin nykyinen 9X-järjestely, tuo 6T olisi samanlainen systeemi kuin nykyinen 4T, lyhyt jatko Länsiterminaaliinkaan tuskin tarvitsisi kuin yhden vaunun lisää 6/8:lle?
 
Kuulostaa kyllä paremmalta kuin nykyinen 9X-järjestely, tuo 6T olisi samanlainen systeemi kuin nykyinen 4T, lyhyt jatko Länsiterminaaliinkaan tuskin tarvitsisi kuin yhden vaunun lisää 6/8:lle?

Jos sitä nyt liikennöidään Bulevardin kautta. Epäilisin, että kulkee suoraan Kampin läpi niin kuin 9:kin. Muutenhan linjatunnuskin olisi 6A.
 
Kyllä 6T (niin kuin Terminaali, vrt 4T) kulkee Bulsan kautta, ihan vaan kutosen pidennyksenä. Noin se onnistuu, kun tietyllä aikavälillä jokainen vuoro ajaa sinne terminaaliin asti. Mutta nähtäväksi jää, miten tuo käytännössä sujuu. Terminaalissa ei ole kahta lähtölaituria, joten 6T ja 9 pitää saada sinne oikeassa järjestyksessä ja kriittistä on saada lähetettyä 6T matkaan aikataulun mukaisesti.

Ruoholahdenrannassa linjan 6 päätepysäkillä ei ole ohitusraidetta. Niinpä on mahdollista, että 6T tulee sinne sellaiseen aikaan, jolloin sen edessä seisoo 6 aikaa tasaamassa. Tämä riski on olemassa varsinkin silloin, jos 6T ei jostain syystä lähde ajallaan LTR:stä mutta myös silloin, jos perus-6:n aikataulu on liian löysä tai kireä ja siitä syystä 6 ei saavu päätepysäkilleen silloin kun oletetaan. Tämä koskee tietysti vain ensimmäisiä ja viimeisiä 6T:n lähtöjä, jolloin myös 6 on liikenteessä.

Sopii toivoa, että LTR:n pysäkille tulee kissankokoiset opasteet siitä, että 6T kulkee eri reittiä mutta silti rautatieasemalle ja vain tiettyinä, harvoina aikoina. Muuten ovat matkustajat aivan pihalla. Pienellä kauhulla odotan, miten tuo tulee käytännössä toimimaan. Ja edelleen olen sitä mieltä, että ne Hakaniemeen ajettavat 9-tunnuksella merkityt lisävuorot olisivat selkein ja toimintavarmin ratkaisu.
 
Kyllä 6T (niin kuin Terminaali, vrt 4T) --

4T ei taas olekaan linjan pidennys vaan reitin vaihto. Siksi tuo T on mielestäni vähän epälooginen, kun kaikkialla muuallakin se tarkoittaa eri reittiä, vaikka se nyt 4T:llä sattuu tarkoittamaan myös terminaalia. Tosin ratikoiden linjakirjaimissa nyt ei perinteisesti ole logiikkaa muutenkaan (7A/7B, 3T/3B), että sikäli kai tuo on ihan hyvä, sarjassa melkein looginen.

Ja toisaalta en nyt ymmärrä, miksi se 6T ylipäätään pitää sitten Bulsan kautta ajaa.
 
4T ei taas olekaan linjan pidennys vaan reitin vaihto. Siksi tuo T on mielestäni vähän epälooginen, kun kaikkialla muuallakin se tarkoittaa eri reittiä, vaikka se nyt 4T:llä sattuu tarkoittamaan myös terminaalia. Tosin ratikoiden linjakirjaimissa nyt ei perinteisesti ole logiikkaa muutenkaan (7A/7B, 3T/3B), että sikäli kai tuo on ihan hyvä, sarjassa melkein looginen.

Ne ysäri-ytv-aikataulukirjoissa esitetyt "pääreittiä pidempi, lyhyempi" jne tyyppiset selitykset ei ole koskaan oikein päteneet ratikkalinjoihin, ellei sitten sattumalta. (1A on ollut 1A jo 1950-luvulta saakka.) Kun nuo kirjaimet 50-luvulla tulivat, niin niitä annettiin paikannimien mukaan, siksi 4S (Salutorget), 3B (Berghäll) jne. Sitä perinnettä Hellevi noudatti, kun antoi 4T:lle tuon T-kirjaimen ja minusta on loogista, että myös 6 saa terminaalilinjana saman T:n.

Ja toisaalta en nyt ymmärrä, miksi se 6T ylipäätään pitää sitten Bulsan kautta ajaa.

Mistä se sitten pitäisi ajaa? Jätettäiskö Bulsa kokonaan ilman liikennettä viikonloppuiltaisin?
 
Mistä se sitten pitäisi ajaa? Jätettäiskö Bulsa kokonaan ilman liikennettä viikonloppuiltaisin?

No jos tarkoitus on kaikki kutoset pidentää, niin sitten toki Bulsan kautta. Ajattelin, että ne tulevat lisävuoroiksi normaalin kutosen väliin. Toki kutosen viikonloppuliikenne lienee niin väljää, että pidennys on parempi. En vain ajatellut, kun 9X:tkin ovat lisävuoroja eivätkä normaalivuorojen reittimuutoksia.
 
Tosin ratikoiden linjakirjaimissa nyt ei perinteisesti ole logiikkaa muutenkaan (7A/7B, 3T/3B), että sikäli kai tuo on ihan hyvä, sarjassa melkein looginen.
Silloin kun kirjaimet on linjanumeroiden perään tulleet, on niillä ollut kyllä selkeä ajatus. Pääosin asia vain ei aukea suurelle yleisölle (kun ei siitä paljon ole mainostettukaan).

Mutta:
7A, A=rengaslinja myötäpäivään
7B, B=rengaslinja vastapäivään
3B, B=Berghäll
3T, T=Tölö

Kun kirjaimet tarkoittavat myös monia muita asioita, kuten A=pidennys, B=lyhennys jne. on suuri yleisö täysin kuutamolla. Siksi järjestelyjä on syytä selkeyttää, sillä jos (ja kun) 6T ilmestyy on tavan tallaajat aivan pihalla. Ja viime aikojen esimerkit HSL:n tidedotuksesta eivät ole olleet perin mairittelevia.

Siten kirjainten käyttöä raitioliikenteessä on syytä miettiä tarkkaan varsinkin uusilla linjoilla. Numeroita kun riittää äärettömään asti niin ei pitäisi loppua heti kesken.
 
Takaisin
Ylös