Mannheimissa on tilanne, jossa liikennelaitos RNV on ostamassa toista sataa uutta vaunua. Mikään valmistaja ei toimita sellaista vaunumäärä per heti, vaan siinä menee useta vuosia. Helsingin Variotramit ovat hyvä mahdollisuus paikata vanhentuneen kaluston tilannetta uusien vaunujen hankinta- ja toimitusaikana.
HKL:n Variotramien käyttömahdollisuudet Mannheimin, Ludvigshafnenin ja Heidelbergin verkolla ovat olennaisesti paremmat kuin Helsingissä. Rataverkko on teknisesti hyvässä kunnossa, maantiede ei ole hankala kuten Helsingissä ja siellä käytetään syväuraisia vaihteita. Ne syyt, joiden vuoksi Variotramit eivät Helsingissä kestä, eivät vaikuta RNV:n toimialueella. Tietenkin on viisasta aloitta kokeilemalla ennen lopullisia päätöksiä. Mutta on kaikkien osapuolien kannalta hyvä tilanne löytää Varioille sellainen käyttöpaikka, jossa ne voidaan aja elinikänsä loppuun.
Varioiden lähtö Mannheimiin on minusta hieno uutinen. Varioiden ongelmia on pitänyt ratkaista jo monen vuoden ajan. Vasta HKL:n uusi organisaatio on saamassa asian järjestykseen ja vain parissa vuodessa, vaikka aikaa on ollut sitä ennen lähes vuosikymmen vuodesta 2007.
Antero
Totta, tietenkin ratkaisu on saatava, ennen kuin sopimus päättyy. Mutta olennaista entisen ja nykyisen organisaation välillä on, miten ja minkälaiseen ratkaisuun pyrittiin.
Vuoden 2007 huoltosopimuksen tarkoitus oli järjestää Variotramien kunnossapitokustannukset hankintasopimuksen mukaisiksi. Eli periaatteessa HKL maksoi hankintasopimuksen mukaista kunnossapidon hintaa riippumatta siitä, mitkä olivat vaunujen todelliset kunnossapitokustannukset.
Toinen huoltosopimuksen tarkoitus oli selvittää, saadaanko takuukorjauksilla vaunut sellaisiksi, että todelliset kunnossapitokustannukset ovat hankintasopimuksen mukaiset. Varsin pian, eli kaikkien vaunujen peruskorjauksen jälkeen, havaittiin, ettei vaunujen kaikkia ongelmia saatu ratkaistuksi. Tämän jälkeen oli HKL:n tilaajana tehtävä oma päätöksensä siitä, mitä se haluaa lopulliseksi ratkaisuksi. Entisen organisaation aikana tätä ratkaisua ei saatu, vaikka oli jo saatu tieto, ettei vaunuja saada hankintasopimuksen mukaisiksi. Uudella organisaatiolla ei enää ollut epäselvyyttä siitä, mikä on HKL:n kannalta oikea tavoite.
Sopimuksen päättyminen on ollut tiedossa jo sopimuksen teosta lähtien. Siis yhtä lailla vanhalla kuin uudellakin organisaatiolla. Samoin kaikki tieto siitä, voidaanko Variotramit korjata hankintaspimuksen mukaiseksi vai ei, on ollut sekä vanhalla että uudella organisaatiolla. Ero on siinä, että uudessa organisaatiossa ei enää ollut erimielisyyksiä siitä, mihin ratkaisuun vaunujen kanssa on pyrittävä.
Antero
Hassua, että belgit valitsivat kuitenkin tuon raideleveyden, vaikka se ei tainnut olla käytössä omassa kotimaassa. Sen sijaan naapurimaassa Alankomaissa oli joitain 1067:mm raitioteitä, mm. Rotterdamissa. Kanaalin toisella puolella peräti kuutisenkymmenellä raitiotiellä oli tuo "kolmen jalan ja kuuden tuuman" raideleveys. Moni raitiotie lopetti jo 1930-luvulla, kun liikennöinti korvattiin busseilla. Jokunen suurikin verkosto löytyi mm. Plymouthista, Bournemouthista ja suurin Birminghamista. Viimeksimainitussa oli parhaimmillaan 825 vaunua (ollen maan neljänneksi suurin raitiotieyhtiö) ja verkosto ulottui naapurikaupunkeihin Walsalliin sekä Wolverhamptoniin, joissa oli myös sama raideleveys.
:P
Matkustajat, tehkää kasoja kadun reunaan!
Hesari kirjoittaa tänään pääkirjoituksessaan Variotrameista. http://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000005300267.html Kirjoituksessa sanotaan mm. näin: Onni onnettomuudessa on se, että hankintasopimus on tehty alun perin niin, että korjauskuluista on vastannut Bombardier.
Mielestäni ilmaisu on tilanteeseen sopimaton. Se, että hankintasopimus suojaa tilaajan edun siitä, että valmistaja vastaa vaunujen toimivuudesta tilaajan rataverkolla, ei ole mitenkään onnenkantamoinen. Kysymys on tilaajan hyvästä hankintaosaamisesta. Vaunun rakenteeseen liittyvät riskit on tunnistettu ja vastuu riskeistä on hankinnassa ja sen perusteella syntyneessä hankintasopimuksessa osoitettu valmistajalle.
Varioiden tapauksessa riski toteutui. Riskin toteutumiselle on omat selityksensä, mutta olennaista on, että selityksistä riippumatta riskin tunnistaminen ennakolta ja vastuusta sopiminen ovat tilaajan eli helsinkiläisten turvana.
On hyvä todeta samalla, että kyse ei ole ainoastaan Adtranzia ja sittemmin Bombardieria koskevasta ongelmasta. Moninivelvaunuille tyypillisistä ongelmista kuuluisimmaksi tuli Siemensin Combino. Mutta käytännössä kaikilla valmistajilla on ollut ongelmia moninivelvaunuissa, minkä vuoksi markkinoille on tullut Articia jäljitteleviä vaunurakenteita useilta valmistajilta. Tai muita rakenteita, joilla vältetään moninivelvaunujen lujuusongelmat.
Antero
Toinen Mannheimiin lähtenyt vaunu on 234.
Nytkö saksanseisojat ovat sitten lopullisesti poissa Helsingin ratikkaverkosta? 327-"linjalla" niitä vielä viime päivinä on nähty, kuten havaintoketjussa mainittiinkin.
Viimeisin muokkaaja kuukanko; 03.01.2019 kello 06:31. Syy: siirretty toiseen ketjuun
Viimeisin muokkaaja kuukanko; 03.01.2019 kello 06:31. Syy: lyhennetty lainausta
Onkos jollakulla havaintoa Varioista lauantailta? Muuten Perjantai jäi niiden viimeiseksi päiväksi. Sunnutaina ja maanantaina kyttäsin livedatasta, mutta sunnuntaisinhan niillä ei ole ajettu koko syksynä ja maanantain vuorot jatkuivat yli puolen yön eli myöskin yli vuodenvaihteen joten HKL olisi jo rikkonut sopimusta.