Helsingin raitioliikenteen supistukset 2006

Mitä enemmän on poikkeuksia ja poikkeuksen poikkeuksia, niin sitä hankalampaa liikenne on matkustajille. En nyt ota kantaa yksittäisten linjojen reitteihin, vaan linjastosuunnittelun periaatteisiin.

Linjat pitäisi suunnitella sellaisiksi, että matkustajan ei tarvitse miettiä, että meneekö bussi tai ratikka juuri tällä hetkellä tästä vai puolen kilometrin päästä vai sittenkin kulman takaa. "Olikohan kello nyt niin paljon että menee jo linja 2B joka lähtee eri pysäkiltä kuin linja 2A, joka menee taas muuten eri reittiä kuin linja 2? Vai onkohan jo 2N joka kiertää ihan toista tietä. Ei kun seuraavaksi meneekin 2TYX:n ++-vuoro, joka näin maanantai-iltana ajetaankin poikkeuksellisesti 2Z:n reittiä 2K:n päätepysäkin kautta tunnuksella 2V." :eek:

Jokin yksinomaisen teollisuuskeskittymän ja pelkistä "asumistoimintojen suorituspaikoista" koostuvan alueen välinen linja voi kuormittua ajoittain vain yhteen suuntaan. Oikeassa, elävässä, tiiviisti rakennetussa kaupungissa monenlaiset toiminnat kuitenkin hajautuvat pitkin kaupunkia läpi vuorokauden ja joukkoliikenteellä pääsee kulkemaan myös paluusuuntaan.

Rengaslinjalla tietenkin pääsee joka pysäkiltä vaikka edelliselle pysäkille kiertämällä koko pitkän lenkin, mutta ei ole rengaslinjaa ole tehty vain siitä ilosta, että saadaan rengas. Monessa tilanteessa rengaslinja voi mahdollistaa useampia erilaisia vaihdottomia, lyhyitä tai nopeita (molempiin suuntiin) matkoja kuin yksi pätkälinja siellä, toinen pätkälinja täällä.
 
Oikeassa, elävässä, tiiviisti rakennetussa kaupungissa monenlaiset toiminnat kuitenkin hajautuvat pitkin kaupunkia läpi vuorokauden ja joukkoliikenteellä pääsee kulkemaan myös paluusuuntaan.

Nyt puhutaankin Helsingistä ja nimenomaan yöliikenteestä. On Helsingissä ennenkin yövaunuilla ollut omat reittinsä. Kokonaista seiskaa olisi turha ajaa, koska nelonen kattaa sen läntisen osan. Samaten kolmosten ajaminen molempiin suuntiin on haaskausta, eikä 3T:n yövaunuun edes riitä matkustajia. Ei kai molempia kolmosia ole tarkoitus ajaa vain symmetrian kaipuusta. Uskoisin että ihmiset ovat valmiita hyväksymään että yöaikaan palvelutaso on heikompi ennemmin kuin että sitä palvelua ei ole lainkaan.
 
Joo, yöaikaan on vähemmän liikennetarvetta kuin päiväruuhkassa. Minua kuitenkin ihmetyttää, miksi esim. Itä-Pasilaan pitäisi olla yöliikenne, mutta ei Länsi-Pasilaan. Ei nelonen sitä korvaa.

Eikös saman tien riittäisi yksi Ö-lähijuna Helsingistä Pasilan asemalle? :smile: .

Voi olla, että jossain kaupunginosassa asuu enemmän porukkaa kuin toisessa tai jossain on enemmän iltahäppeninkejä kuin toisessa. Silti hyvä kaupunkiliikenne mahdollistaa myös "vastavierailut", vaikka niitä hieman vähemmän olisikin.
 
Nelosen Töölön kierrosta öisin en oikein ymmärrä sillä 3B:hän palvelee jo tuolla, eikä sitten Mannerheimintielle jäisi mitään linjaa.

Pientä tarkkaavaisuutta ess! Jos kolmosten yöliikenne korvataan ysillä, ei ole 3B:tä kulkemassa öisin Töölössä.

Ilmari on oikeassa siinä, että homma menee vaikeatajuiseksi, jos aletaan väännellä kaikenmaailman tietyn ajan erikoislinjoja. Jos ysi olisi saatu avatuksi täyspitkänä, eli Ilmalasta Eiraan, niin se olisi erittäin mainio vaihtoehto kolmosten sijasta yölinjaksi. Töölöä lukuunottamatta palvelisi samat alueet ja lisäksi Pasilan. Linja olisi tosin aika pitkä, joten kustannuksia ei varmaankaan suuremmin säästyisi. Toisaalta mm. Laajasalon ynnä muiden tulevien vuosien laajennuksien myötä pistetään varmaankin linjastoja ja sitä myötä yöliikennettä uuteen kuosiin, joten eiköhän nykyisillä pärjätä siihen asti.

Aikataulukirjassa sanotaan, että seuraavana uudenvuodenaattona ja vapunaattona ajetaan illalla perjantailiikennettä (eli tihempää yöliikennettä) vain linjoilla 3B ja 4. Onko tämä säästötoimenpide vähemmän suositun 3T:n kustannuksella vai onko tekstit kierrätetty sellaisenaan viime vuoden kirjasesta ilman oikolukua?
 
Joo, yöaikaan on vähemmän liikennetarvetta kuin päiväruuhkassa. Minua kuitenkin ihmetyttää, miksi esim. Itä-Pasilaan pitäisi olla yöliikenne, mutta ei Länsi-Pasilaan. Ei nelonen sitä korvaa.

Ihan sen takia että Länsi-Pasilasta ei pääse enää kääntymään takaisin. Tuolla kuitenkin saisi Sörnäisen ja Mäkelänkadun yöliikenteen piiriin.

Pientä tarkkaavaisuutta ess! Jos kolmosten yöliikenne korvataan ysillä, ei ole 3B:tä kulkemassa öisin Töölössä.

Juu oletin koko ajan että pelkästään 3T olisi tulilinjalla. En ihan heti 3B:n yöliikennettä lopettaisi.

Toisaalta mm. Laajasalon ynnä muiden tulevien vuosien laajennuksien myötä pistetään varmaankin linjastoja ja sitä myötä yöliikennettä uuteen kuosiin, joten eiköhän nykyisillä pärjätä siihen asti.

Laajasaloon tuskin tulee yövaunua kulkemaan. Eiköhän tuo tarve täytetä yöbusseilla entiseen malliin.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös