MLNRV3-hankinta

Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Onko sisäpiiriläisillä tietoa ja voiko nyt paljastaa, että oliko tälle HKL:n konseptille tarjolla muita valmistajia kuin Transtech? Käsittääkseni Vosslohilla ja Heiter Blickillä oli jotain varsin samankaltaista tyrkyllä, mutta ne eivät sitten lopulta kuitenkaan jättäneet tarjousta.

Tämä on mennyt niin, että HKL on varsin pitkälle itse luonnostellut, eikä vaan luonnostellut vaan suunnitellut ja suunnitteluttanut, omanlaisen vaunukonseptin, ns. Helsinki-vaunun. Ajatuksena on ollut sillä tavoin auttaa valmistajia tarjoamaan vaunua, joka sopisi Helsinkiin.

Periaatteessa HKL olisi voinut peräti valmistuttaa vaunun itse, ts. tilata osat eri puolilta maailmaa sopivilta toimittajilta ja huolehtia kokoonpanosta itse tai ulkoistaa sen jollekulle. Sillä tavalla välipalat on tehty, oma suunnittelu, omat osatilaukset ja kokoonpano Saksassa. Noin karkeasti ottaen.

HKL päätyi kuitenkin tilaamaan vaununsa perinteisemmän kaavan kautta, mutta on siis antanut tuon talossa tehdyn ja teetetyn suunnittelutyön kaikille tilaajahalukkaille. Päätellen siitä, miten nämä kolme loppusuoralla ollutta toimittajaehdokasta on saanut pisteitä Helsinki-sopivuudesta, Transtech on suunnitellut koko lailla juuri sitä mitä Helsinki haluaa, CAF on ottanut melko hyvin Helsingin toiveet huomioon ja Bomba lie tarjonnut jotain, mita heillä on valmiina jo muuten ja mitä he pitävät toimivana konseptina.

Tarkemmin en tiedä, ja tässäkin on paljon omaa arvausta ja päättelyä mukana. En esimerkiksi tiedä, missä määrin tämä tarjouspisteytyksen Helsinki-yhteensopivuus merkitsee sitä, että vaunu = Helsinki-vaunu, ja missä määrin niitä pisteitä saattoi kerätä myös muunlaisella vaunulla.

---------- Viesti lisätty kello 2:21 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu kello 2:18 ----------

Onko arvauksia siitä, onko tämän tilauspäätöksen kautta mahdollista jo visioida kotimaista raitiovaunutuotantoa ulkomaille myyntiin, vai ovatko nämä tulevat vaunut jotenkin niin erityisesti Helsinkiin suunniteltuja, ettei sillä ole tarjota mitään erityistä muualle?

Jos Transtechilla on valmis ja Helsingin rataverkossa toimiva vaunu, niin ihmettelisin suuresti, jos ei sitä tarjottaisi Tallinnaan kunhan siellä saadaan rahaa ratikkahankintaan.

Lisäksi esim. Puolan metriset raitiotiet voivat olla kiinnostava kohde Helsinki-vaunulle. Sen sijaan en usko, etta saksalaiset tai sveitsiläiset luottaisivat tässä asiassa suomalaiseen konseptiin vaan tilaavat omiaan (EU-kilpailu tai ei, niinhän se menee...)

Käsittääkseni Helsinki-vaunu voidaan suht helposti tehdä myös 1524-raideleveydelle, jolloin Tampereen ja Turun lisäksi tulee mieleen koko joukko haasteellisella rataverkolla pelaavia ex-itäblokin kaupunkeja.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Lisäksi esim. Puolan metriset raitiotiet voivat olla kiinnostava kohde Helsinki-vaunulle.
Markkinointimatkan kohteina voisivat siis olla Łódź, Bydgoszcz, Toruń, Elbląg ja Grudziądz. Pääosassa tosin taitaa parhaillaan jo olla eriasteisia sopimuksia uusien vaunujen toimittamisesta, enimmäkseen Bydgoszczissa sijaitsevan PESAn kanssa.
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Veikkauksia pystyyn: valittaako CAF tai Bomba tai molemmat tänäisestä päätöksestä?
Tarvinneeko edes veikata! Totta kai molemmat tai ainakin toinen valittavat :icon_frown:.
Ja tosiaan, ei tarvitse vielä olla huolissaan ulkonäöstä eikä maalauksesta.
Joku pelkäsi pluikasta plaattiaa. No, vaunuihin tulee lattialämmitys!
Entä uuden tyypin vaunu ja "kokematon" valmistaja; no protot ovat valmiina vasta 2013 ja tyyppi tulee käyttöön 2016. Kyllä tuossa ajassa ehtii viilata ongelmat pois. Aiemmin täällä on jo kerrottu firman kokeneisuudesta.

Olin 20, kun ekat nivelet tulivat ja sitten 60, kun ekat "Transut" tulevat, toivottavasti :cool:.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Tarvinneeko edes veikata! Totta kai molemmat tai ainakin toinen valittavat

Vähän pelkään, että et ihan väärässä ole. Vaikka ei kai ne valitukset enää mitään hidasta, saihan HKL jo Skodaakin koskien välipäätöksen markkinaoikeudesta, että hankintaa voidaan jatkaa valituksen käsittelyn aikana.


Voi kamala mikä nimi! Jos firma onkin Transu, niin eikö vaunu voisi olla jotain muuta? Vaan eipä silti, aika poliittisesti epäkorrekteja nämä meidän vaunut on muutenkin, Mannet ja muut :)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Vaikka ei kai ne valitukset enää mitään hidasta, saihan HKL jo Skodaakin koskien välipäätöksen markkinaoikeudesta, että hankintaa voidaan jatkaa valituksen käsittelyn aikana.

Jos valitus tai valituksia tulee, niin ainakin ne sen verran hidastavat, että markkinaoikeus ehtii päättää, antaako se hankintapäätökselle väliaikaisen toimeenpanokiellon vai ei. Sitten jos toimeenpanokielto tulee, hidastuu hankinta merkittävästi, koska silloin hankinta pysähtyy vähintäänkin siihen asti, että markkinaoikeus ehtii käsitellä asian. Käsittääkseni toimeenpanokiellon määrääminen riippuu siitä, arvioiko markkinaoikeus valituksen sellaiseksi että sillä ylipäätään on läpimenon mahdollisuuksia ja jos on, niin vaikuttaisiko valitus läpimennessään tarjouskilpailun tulokseen.
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Onko sisäpiiriläisillä tietoa ja voiko nyt paljastaa, että oliko tälle HKL:n konseptille tarjolla muita valmistajia kuin Transtech?

En ole nähnyt tarjousmateriaaleja enkä myöskään tiedä mitkä osat niistä on hyväksytty liikesalaisuuksiksi. Joka tapauksessa uskaltanen kertoa, että CAF tarjosi ymmärtääkseni HKL:n peruskonseptin mukaista vaunua. Olen myös kuullut, että Tukholman CAF:lta tilaamat vaunut olisi nekin suunniteltu enemmän tältä pohjalta kuin CAF:n normaalin moninivelmallin mukaisina. Jos näin on, CAF pääseekin hyötymään Helsinkiä varten tekemästään työstä.
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Vähän pelkään, että et ihan väärässä ole. Vaikka ei kai ne valitukset enää mitään hidasta, saihan HKL jo Skodaakin koskien välipäätöksen markkinaoikeudesta, että hankintaa voidaan jatkaa valituksen käsittelyn aikana.
No vielä ei ole tietoa.
Mutta ovathan nämä hankinnat menneet hankaliksi. Oli mitä vain, niin yks valittaa ja toinen valittaa jne... Sitten se valitus on jotain pilkunviilausta. Mutta hankinta kuitenkin viivästyy.
Eihän noilla isoilla firmoilla merkitse mitään jotkut kymppitonnien kulut. Vaan kiusa se on pienikin kiusa.
Jotenkin tuntuisi, että Bomba ei ehkä valittaisi (sattuneista liikesuhteista johtuen).
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

No vielä ei ole tietoa.
Mutta ovathan nämä hankinnat menneet hankaliksi. Oli mitä vain, niin yks valittaa ja toinen valittaa jne... Sitten se valitus on jotain pilkunviilausta. Mutta hankinta kuitenkin viivästyy.

Ninpä. Mä ajattelisin, että tuo protojen toimitusaika on sen verran pitkä, että siihen mahtuisi jonkun verran viivytystä valitustenkin johdosta. Ja ainahan Transu voi omalla riskillään antaa homman edetä, jos haluaa. "Ainahan" noi valitukset kuitenkin kaatuvat.

Jotenkin tuntuisi, että Bomba ei ehkä valittaisi (sattuneista liikesuhteista johtuen).

Sitä mäkin mietin. Ja sitäkin, että jospa CAF jättäisi valittamatta, kun se kuitenkin Helsingin avulla sai Helsinki-vaunutilauksen Tukholmasta. Toivossa on hyvä elää...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

että jospa CAF jättäisi valittamatta, kun se kuitenkin Helsingin avulla sai Helsinki-vaunutilauksen Tukholmasta. Toivossa on hyvä elää...

Ruotsalaisen forumin joku kirjoittaja harmitteli, että Tukholmaan hankitaan nyt välimerellisiä vaunuja ja Hesa saa näille pohjoisille seuduille sopivaa kalustoa.
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Ruotsalaisen forumin joku kirjoittaja harmitteli, että Tukholmaan hankitaan nyt välimerellisiä vaunuja ja Hesa saa näille pohjoisille seuduille sopivaa kalustoa.
Voisitko kertoa kyseisen forumin linkin? Kiitos
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Ruotsalaisen forumin joku kirjoittaja harmitteli, että Tukholmaan hankitaan nyt välimerellisiä vaunuja ja Hesa saa näille pohjoisille seuduille sopivaa kalustoa.

Foorumiheitoille ei ehkä pidä laittaa liikaa painoa, mutta olisiko Transtechin kannattanut osallistua Tukholman tarjouskilpailuun Helsinki-konseptin levennetyllä versiolla?
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Foorumiheitoille ei ehkä pidä laittaa liikaa painoa, mutta olisiko Transtechin kannattanut osallistua Tukholman tarjouskilpailuun Helsinki-konseptin levennetyllä versiolla?

Tukholma ei ole kärsinyt 'matalalattiakriisiä' samalla tavalla kuin Helsinki ja vaikka Göteborg, eikä siellä myöskään juuri ole jäljellä vanhaa geometrialtaan hankalaa katurataa, joten Helsinki-konseptin myyntiargumentit eivät ehkä olisi purreet. Göteborgin Sirioissa oli enemmän ja vähemmän samat ongelmat kuin Helsingin Varioissa, mutta Göteborg on nyt ilmeisesti tehnyt/tekemässä hankinnan loppuun eikä kaiketi ole ostamassa uusia vaunuja kovin pian. Ainahan sitä tietysti kannattaa kokeilla, tosin en tiedä, millainen ponnistus tarjuskilpailu olisi ollut Transtechin kokoiselle yritykselle, jonka vaunulta puuttuivat referenssit.
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Tukholma ei ole kärsinyt 'matalalattiakriisiä' samalla tavalla kuin Helsinki ja vaikka Göteborg, eikä siellä myöskään juuri ole jäljellä vanhaa geometrialtaan hankalaa katurataa, joten Helsinki-konseptin myyntiargumentit eivät ehkä olisi purreet.
Totta tämäkin. On jäänyt sellainen mutu -tunne, että joskus on jopa helpompaa lähteä luomaan raitiorataa ihan puhtaalta pöydältä. Voisiko esim. Strasbourgin menestystarina raitioliikenteessä perustua siihen, ettei vanhaa infrastruktuuria ollut (enää) jäljellä?

Olen myös Bremenissä ihmetellyt näitä vaunuja:
http://www.railfaneurope.net/pix/de/trams/Bremen/GT8N-1/00-PREVIEWS/100703-51.jpg.jpg
Tällainen vaunu kiipeämässä Porthaninkadun mäkeä ylös saattaisi olla vekkuli näky. Tasamaalla on kaikki niin paljon helpompaa...:D
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös