MLNRV3-hankinta

Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Minusta nuo uudet ratikat on hyvän näköisiä. Toivottavasti eivät muuta väritystä Variotramien näköisiksi. Toi keltainen värihän vain piristää.

Juu ei. Meinasin juurikin kommentoida, että toivottavasti tekevät Varion kaltaisen täysvihreän ilman sitä jälkikäteen huitaistua keltaista raitaa, tai sitten jonkun kokonaan uuden värityksen. Kelta-vihreä periytyy vissiin puuosia sisältäneiden vaunujen aikakaudelta. Mielestäni yhdistelmä näyttää aika pahalta Transtechin mallikuvissa. Nykytekniikalla olisi mahdollista tehdä jotain sekä perinteet huomioon ottavaa että tulevaisuuten suuntaavaa ja design-pääkaupungissa pitäisi olla osaamistakin (ja olikin ainakin Varioiden kohdalla).

Jos muuten HKL:n pitäisi jotenkin tiedostaa olevansa design-pääkaupungin osa, niin se voisi pistää metroasemien ja muiden pysäkkien typografian uusiksi. Tilata vaikka design-vuoden kunniaksi uuden kirjasimen tarkoitusta varten. Perin ankeita kylttejä sun muita on monessa paikassa, ja metron oranssi M sietäisi päivittää. Siis säilyttää tietysti iso oranssi M, mutta viimeistellä se niin, ettei se näytä joskus 70-luvulla jonkun insinöörin ruokatauollaan viivottimella vetäisemältä.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Minua huolestuttaa sama asia.

Minua ei puolestaan huolestuta. Vaunussa on perinteisellä ja koetulla tekniikalla olevat telit ja se on hyvä. Kaikki teleille rakennetut vaunut Suomessa 1950-luvulta lähtien ovat olleet kotimaassa rakennettuja eikä niistä ole ollut koskaan pahaa sanottavaa.

Vasta kun 1990-luvulla ostettiin ulkomaalaisia Adtranzin vaunuja, joissa ei ole telejä, vastoinkäymiset alkoivat. Suuri saksalainen valmistaja Adtranz meni sittemmin nurin ja vastuu kyseisistä vaunuista siirtyi uudelle omistajalle.

Toisaalla esitetty kysymys, etteikö Transtech olisi pitkäikäinen tai varma toimittaja, on outo. Kajaanin raitiovaunutehtaan historiaan kuuluu jo nyt (vuodesta 1998 alkaen) toiminimet Rautaruukki Oyj Transtech, Talgo-Transtech Oy, Talgo Oy ja nyt siis Transtech Oy. Voi olla nimenä vielä joskus jotain muutakin tai sitten ei...
Missäpä ovat nyt aikaisemmat kotimaiset raitiovaunutehtaat Ab Sandvikens Skeppsdocka och Mekaniska Verkstad, A/B Åbo Jernmanufaktur och Waggonfabrik O/Y, Kaipio O/Y, Oy Karia Ab, Oy Suomen Autoteollisuus Ab ja Valmet Oy?

Aivan varmasti Adtranzin kauppojen yhteydessä hyväksi koettuja ja tehtyjä liikennöintiä varmentavia sopimustekstejä ja vastuita sovelletaan tässäkin kaupassa.

Kainarin artikkeli vaunutilauksista http://www.kainuunsanomat.fi/cs/Sat...miljoonan+raitiovaunukaupan+helsingista.html:
Ensimmäisessä vaiheessa hankinta koskee 40 uuden vaunun hankintaa ja on arvoltaan noin 113 miljoonaa euroa. Vaunuja tarvitaan Helsingin laajentuvan raitiovaunuliikenteen tarpeisiin.

Hankintaan sisältyy myös optio 90 lisävaunun hankinnasta. Tämä kauppa toteutuu myöhemmin vaiheittain, jos Helsingin raitiovaunuliikennettä laajennetaan jatkossa suunnitelmien mukaisesti.

Transtech Oy:n toimitusjohtaja Markku Blomberg korostaa 113 miljoonan tilauksen olevan yhtiön historian suurin ja pitkäkestoisin.

– Tilaus tarjoaa vuoteen 2018 asti 150-200 työpaikkaa. 90 vaunun option toteutuminen tietäisi HKL-vaunujen valmistusta vuoteen 2023 asti. Yhtiö tarvitsee myös muita töitä.

Nyt Transtech työllistää yhteensä noin 400 henkilöä. Ensi vuonna työntekijämäärä nousee jonkin verran.
 
Viimeksi muokattu:
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Hieno homma, minusta.

Ja jos nyt olisi mahdollista niin kilistelisin shamppanjalaseja teidän kanssanne tämän päätöksen johdosta, arvon joukkoliikennefoorumilaiset ;).

Toki toivon todella, suomalaisen kiskokalustoteollisuuden sekä Helsingin raitioliikenteen puolesta, että tulevat raitiovaunu toimii hyvin. Niinhän HKL:n toimitusjohtaja Matti Lahdenrantakin sanoi, että siitä on koko vaunun suunnittelussa lähdetty, että tämän vaunun tulee toimia helsinkiläisissä raitiotieoloissa. Tämähän on tietysti ollut tarkoitus myös edellisissä ratikkamalleissa.
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Toisaalla esitetty kysymys, etteikö Transtech olisi pitkäikäinen tai varma toimittaja, on outo. Kajaanin raitiovaunutehtaan historiaan kuuluu

Siis käsittääkseni ko. Kajaanin "raitiovaunutehtaassa" ei ole koskaan tehty yhtään raitiovaunua. Tehdas on perustettu samoihin aikoihin kun viimeiset NrII-vaunut valmistuivat jossain vallan muualla ja eri valtionyhtiön valmistamina, ja noista ajoista on kulunut n. 25 vuotta. NrII:sien tekijöistä ei taida kovin moni olla enää töissä. Kysymys siis on mielestäni varsin aiheellinen, tosin onhan Transtech muita vaunuja tehnyt ja uusien ratikoiden konstruktiossa varmaan pelataan jonkun verran varman päälle.
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Juu ei. Meinasin juurikin kommentoida, että toivottavasti tekevät Varion kaltaisen täysvihreän ilman sitä jälkikäteen huitaistua keltaista raitaa, tai sitten jonkun kokonaan uuden värityksen. Kelta-vihreä periytyy vissiin puuosia sisältäneiden vaunujen aikakaudelta. Mielestäni yhdistelmä näyttää aika pahalta Transtechin mallikuvissa.
Makuasioista on turha kiistellä, mutta itse pitäisin enemmän keltavihreästä. Jos vaunuihin saisi ikkunoiden kohdalle Elmo Allenin mainitseman ikkunat "piilottavan" mustan raidan, voitaisiin vaunu maalata ikkunoiden alapuolelta vihreäksi ja yläpuolelta keltaiseksi. tämä näyttäisi minusta ihan pätevältä (itseasiassa tälläinen väritys voisi olla hieno Varioissakin).
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Ja tässä kuvassa http://www.transtech.fi/image.php?blob_id=604 istutaan taas yhteen suuntaan.

Ei istuta telin päällä. Taaksepäin suunnattu tuolirivi istuvan miehen takana ei käytännössä näy, koska se on tismalleen yhtä leveä kuin edessä oleva rivi. Miehen takana pilkottaa kyllä istuintyynyn kulma. Samoin kuvassa näkyy selvästi telin pyörien välissä oleva syvennys, johon vastakkain istuvien jalat menevät. Seuraava rivi näkyy perspektiivin takia paremmin.

Jokaisen telin päällä on siis 16 paikkaa neljänä neljän paikan rivinä: eteen, taakse, eteen, taakse. Näistä keskimmäiset ovat vastakkain ja matkustajien jalat ovat keskellä teliä. Vastaa täysin HKL:n jokin aika sitten rakentamaa makettia, jolla tarkasteltiin sisätilojen mitoitusta tämän tyyppiselle teliratkaisulle.
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Hienoa, etta voitto meni oikeaan osoitteeseen eli Kajaaniin. Eiköhän Suomessa kuitenkin parhaiten osata tehdä suomalaisille sopivia ratikoita. Ymmärrän kyllä ajatuksen siitä, että Transtech on pieni toimija, mutta minusta se on enemmän etu kuin haitta. Transtechin on pienuutensa takia tehtävä parhaansa ja se on myös aidosti räätalöinyt vaununsa sen mukaan, mitä HKL on halunnut. Pisteytyksestä näkyy, että sekä CAF etta Bomba ovat saaneet huomattavasti heikommat pisteet tästä Helsinkiin sopivuudesta, minkä päättelisin tarkoittavan sitä, että ne enemmän tai vähemmän tarjoavat valmiita konseptejaan. Sitten, kun ne eivät toimi, asiaa hoidetaan isojen firmojen isolla rahalla kuten nyt on laita Varioiden kanssa. Minusta se tie on nyt käyty loppuun ja Transtech on varmasti paras toimittaja meidän spesiaalivaunullemme.

Rainer, vastauksia kysymyksiisi: tekniset ratkaisut ovat hyvin pitkalle lukkoonlyötyjä. Vallilassa oli tosiaan Laten mainitsema maketti, jossa saattoi kokeilla istuin- ja käytäväratkaisuja. Istuimet ovat samalla tapaa kuin variossa, eli 4 yhden pyörän päällä. Negatiivisena puolena sanottakoon etta vastakkain istuttavien paikkojen jalkatila on ahdas, positiivisena sitten se, että 10 lisäsenttimetriä tosiaan tuntuu siellä sisustuksessa. Istuinjärjestys on 2+2.

Se käytävällä akselin kohdalla oleva luiska on aika loiva. Sitäkin saattoi kokeilla Vallilassa, ja myos könkkölöitsijät ovat käyneet sitä ja muita ratkaisuita testaamassa. Luiska on sen verran loiva, etta siina voi hyvin esim. matkustaa seisten. Loivempi kuin vaikka nivelvaunuissa ovien luona oleva luiska.

Luiska on itse asiassa aika nerokas keksintö, sillä se on mahdollistanut portaattoman täysmatalan vaunun, jossa on oikeat telit ja niiden tuoma toimintavarmuus.

Vaunu ei ole ihan niin pitkä kuin monet toivoisivat, minä mukaan lukien. Sitä on kuitenkin mahdollista pidentää, joten esim. Jokerille voidaan tilata saman konseptin mukaisia 30-metrisiä vaunuja. Niissä ei vielä tarvitse edes lisätä lisää moduuleja, vaan olemassaolevia voi pidentää kunhan vaunun ei tarvitse mennä 15 metrin kaarteista, niin kuin ei jokerilla tarvitsekaan. Minä unelmoin myös siitä, että osa ihan kaupunkivaunujen optioista voidaan tilata pidempinä ruuhkaisimmille linjoille. Mutta kunhan nyt saadaan nuo 40 ekaa, niin hyvä niin...

Mitä ulkonäköä koskeviin kommentteihin tulee, niin älkää nyt hyvät ystävät takertuko liikaa niihin Transtechin havainnekuviin. Onhan se hyvä, että kuvat on olemassa, niin lehdillä on mitä painaa, mutta ei ne kuvat tarkoita, etta vaunusta tulee juuri sennäköinen. Muotoilu annetaan melko varmasti tässäkin tapauksessa vielä ammattimuotoilijalle, niin kuin varionkin kanssa, ja esimerkiksi värityksen voi tehdä aivan millaiseksi haluaa, vaikka oranssiharmaaksi ;)

"Varmaa" niissä kuvissa on kai vaan se, etta ikkunat ovat pyöreakulmaista kiilakumimallia, niin ettei tarvitse odotella ikkunoiden sen paremmin kuin sivupeltienkaan liiman kuivumista.

Haltian blogissa oli maininta varautumisesta superkondensaattoreihin. Tarkoittaako tämä siis sitä, etta vaunuilla voidaan tulevaisuudessa, kun tekniikka kehittyy, ajaa ajolangattakin?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Makuasioista on turha kiistellä, mutta itse pitäisin enemmän keltavihreästä. Jos vaunuihin saisi ikkunoiden kohdalle Elmo Allenin mainitseman ikkunat "piilottavan" mustan raidan, voitaisiin vaunu maalata ikkunoiden alapuolelta vihreäksi ja yläpuolelta keltaiseksi. tämä näyttäisi minusta ihan pätevältä.

Viher-musta-keltainen vaunu? No huh. Sanoisin, että mieluummin vaikka se tukholmalaisten ympäriinsä mustankiiltävä ruumisvaunu. Itse tekisin Varion kaltaisen täysvihreän ja laittaisin siihen teippaamalla tms. konstilla muita vihreän sävyjä jonain tyylikkäänä kuviona. Mainosvaunuissahan on nähty kaikenlaista hienoa ja Turussakin tilaajavärityksessä liukuvärjäys (valkoisen käyttämisestä voi sitten olla monta mieltä). Kuviota voisi sitten viljellä laajemmin ratikoiden brändäämisessä tai miksei Pariisin tyyliin kaiken HSL-alueen joukkoliikenteen brändäämisessa. Jokerille voisi kehittää kuviosta oman variaationsa, joka erottuisi selvästi mutta olis kuitenkin tunnistettavasti samaa teemaa.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Veikkauksia pystyyn: valittaako CAF tai Bomba tai molemmat tänäisestä päätöksestä?
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Raitiovaunujen ulkoasusta sen verran, että itsekin olen kokovihreän kannalla. Varioista se keltainen viiru pois ja uudet vihreänä - nivelvaunut pysyköön museovaunuisasti vanhoissa väreissä.

Ja nyt OT... En myöskään ymmärrä, miksi uusi bussien tilaajaväritys ei voinut olla vain simppelisti sininen, ja miksi sm5 on YTV:n (rip) väreissä... aika kirjavaa settiä, verraten vaikkapa berliiniin, jossa U-bahn, raitiovaunut ja bussit ovat keltaiset ja S-bahn puna-beige. Ja jos joku nyt älähtää Berliinirinnastuksesta, niin tässä asiassa ei kaupungin koolla ole väliä, joten vertailla voisi vaikka Tokioon.

Summa summarum, selkeät värit olisi helppo yhdistää selkeään ja värikoodattuun infografiikkaan ja näitä erivärisiä kuvastoja taas sujuvasti toisiinsa, jos muodot ja typot kaikissa kulkuvälineissä olisivat about samat.

Jos isoa uudistusta kaivataan, niin mielestäni spårille, lähijunille ja busseillekin pitäisi tehdä metron logoon verrattava näkyvä symboli, samaan tyyliin. Ja metron nykyistä logoa muuttaisin korkeintaan pyöristämällä neliön kulmat HSL:n hengessä - ja uusissa kartoissa se niin onkin!

Pahoittelut vuodatuksesta, mutta tämä aihe on sydäntä lähellä... HSL on aloittanut ihan lupaavasti ulkoasu-uudistuksen, mutta ollapa kautta linjan tunnistettava imago...:roll:
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Vallilassa oli tosiaan Laten mainitsema maketti, jossa saattoi kokeilla istuin- ja kaytavaratkaisuja.

Onko sisäpiiriläisillä tietoa ja voiko nyt paljastaa, että oliko tälle HKL:n konseptille tarjolla muita valmistajia kuin Transtech? Käsittääkseni Vosslohilla ja Heiter Blickillä oli jotain varsin samankaltaista tyrkyllä, mutta ne eivät sitten lopulta kuitenkaan jättäneet tarjousta. En siis ole tässä mitenkään haikailemassa muun kuin valitun toimittajan perään, kunhan uteliaisuuttani kyselen.
 
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Siis käsittääkseni ko. Kajaanin "raitiovaunutehtaassa" ei ole koskaan tehty yhtään raitiovaunua. Tehdas on perustettu samoihin aikoihin kun viimeiset NrII-vaunut valmistuivat jossain vallan muualla ja eri valtionyhtiön valmistamina, ja noista ajoista on kulunut n. 25 vuotta. NrII:sien tekijöistä ei taida kovin moni olla enää töissä. Kysymys siis on mielestäni varsin aiheellinen, tosin onhan Transtech muita vaunuja tehnyt ja uusien ratikoiden konstruktiossa varmaan pelataan jonkun verran varman päälle.

Vuolijoen Otanmäessä kaikki työtekijät olivat vaunutehtaan aloittaessa entisiä mainareita. Kukaan ei ollut metallimies aloittaessaan. Siellähän oli alunperin kaivos, Otanmäki Oy, joka kuoppa kaivettiin tyhjäksi ajallaan. Jotta työpaikkoja säilyi Kainuussa, rakennettiin jo UKK:n aikanaan viitoittamalla tiellä valtion omistaman raahelaisen terästehtaan Rautaruukki Oy:n toimesta ja SNTL:n kanssa tehtyjen bilateraalisten kauppojen avittamana Vaunutehdas, jonka tuotanto oli siis tavaravaunujen toimittaminen SZD:lle eli Neuvostorautateille. Rautaruukki sai Kostamuksesta rautapellettiä ja vei tavaravaunuja, noin niinkuin yksinkertaisesti sanottuna. Sitten sen ajan ja tämän ajan välillä tapahtui paljon asioita ja nyt ollaan tehtaan espanjalaisen Talgon (Tren Articulado Ligero Goicoechea Oriol) omistuksessa käynnin jälkeisessä maailmassa. En ryhdy tässä kertaamaan yleisesti tunnettua maailman lähiaikaa ja nykyään Kajaanin kaupunkiin kuuluvan vaunutehtaan historiaa. Sen tietävät asiaanperehtyneet (raitiotie)historioitsijat jo muutenkin ja muut lukevat faktat lukuisilta asiaanvihkiytyneiltä vikipedia-sivuilta, joita vastaavia pedioita tähän maahan nyt vielä lanseerataan oikein urakalla lisääkin.

Otanmäen vaunutehdas on koonnut jok´ikisen Variotramin Saksasta (Adtranz) tuoduista valmiista teräslevystä paikanpäällä eli Variotramit ovat sillä tavalla syntyneet Kainuussa. Raitiovaunuja Otanmäen tehdas on suoltanut ulos siis jo 40 vaunua ja Valmetin vanhempia nivelratikoita ja metrovaunuja on siellä käynnyt peruskunnostuksessa niin paljon, että en ole enää laskuissa mukana. Omaa suunnittelua ovat kaksikerrosvaunut valtionrautateille. Tavaravaunuja on myyty Irlantiin, Sveitsiin ja vaikka minne. Kyllä siellä on nykyään tietotaitoa rutkasti ja päihittää varmasti jotkin kanadalaiset moottorikelkkatehtaat yms
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Onko arvauksia siitä, onko tämän tilauspäätöksen kautta mahdollista jo visioida kotimaista raitiovaunutuotantoa ulkomaille myyntiin, vai ovatko nämä tulevat vaunut jotenkin niin erityisesti Helsinkiin suunniteltuja, ettei sillä ole tarjota mitään erityistä muualle? Luulisi, että ainakin esim. Bergenissä voitaisiin tällaisesta pohjoisesta mallista olla kiinnostuneita. Veikkauksia?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Onko arvauksia siitä, onko tämän tilauspäätöksen kautta mahdollista jo visioida kotimaista raitiovaunutuotantoa ulkomaille myyntiin, vai ovatko nämä tulevat vaunut jotenkin niin erityisesti Helsinkiin suunniteltuja, ettei sillä ole tarjota mitään erityistä muualle? Luulisi, että ainakin esim. Bergenissä voitaisiin tällaisesta pohjoisesta mallista olla kiinnostuneita. Veikkauksia?
Tuskinpa Transtechin vaunuja Bergeniin hankittaisiin. Ne radat kun ovat upouusia ja varsin suoraviivaisia ilman kaupunkikorttelien ympäripyörimisiä, kuten Helsingissä. Sitäpaitsi Bergen lienee tyytyväinen valitsemaansa Variotramiin, sic! Ne kärryt eivät ole Adtransin tekosia eli siis Bombardierin piikissä nykyään, vaan ovat nykyisen Variotramin laatutekijän Stadlerin valmistamia. Siis samasta pajasta kuin Sm5...
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Uusien raitiovaunujen tilaaminen käyntiin

Onko arvauksia siitä, onko tämän tilauspäätöksen kautta mahdollista jo visioida kotimaista raitiovaunutuotantoa ulkomaille myyntiin, vai ovatko nämä tulevat vaunut jotenkin niin erityisesti Helsinkiin suunniteltuja, ettei sillä ole tarjota mitään erityistä muualle? Luulisi, että ainakin esim. Bergenissä voitaisiin tällaisesta pohjoisesta mallista olla kiinnostuneita. Veikkauksia?

Ainakin tuo tarjouskilpailun yhteydessä mainittu Heiter Blick markkinoi vaunujaan samankaltaisilla argumenteilla, eli että konstruktio on perinteinen hyväksi havaittu eikä nykyajan konhotus, ja että vaunut toimivat geometrialtaan hankalilla ja kunnoltaan vähemmän ihanteellisilla radoila. Enpä tiedä, ovatko he myyneet vaunuja muualle kuin kotikentälle Leipzigiin.

Bergenin uusi rata on kai tehty isolla rahalla sen verran suoraksi, että siellä ei taida Helsingin ongelmia olla. Bergen on laajentamassa edelleen ja heillä on optio lisä-Variotrameihin. Lisäksi vaunut ovat 2,65 m leveitä, eli Transtechilta tarvittaisiin muutakin säätöä kuin raideleveys.

Miten ois Tampere jaTurku? Jos saataisiin suomalainen 1524 mm tram-train standardi, niin sitä varten tehdyllä versiolla luulis olevan mahiksia. Kilpailijoita on suht harvassa, mitä nyt Skoda ja venäläiset. Isot länsieurooppalaiset valmistajat eivät ole tainneet tehdä 1520 mm ratikkaa hetkiseen.
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Takaisin
Ylös