MLNRV3-hankinta

Onkohan ollut esillä nykyisten Artic-avaunujen pidentämisestä?

En ole kuullut, että olisi. Nykyinen pituus on kuitenkin maksimi tämänhetkiselle verkolle, kun käytännössä joka linjalla on lyhyitä pysäkkejä, jotka eivät mahdollista pidempiä vaunuja. Suurimmalla osalla linjoista nykyinen pituus on myös sikäli ihan OK, että HSL:llä on ollut kova hinku kasvattaa vuorovälejä vaunukoon kasvaessa, ja nyt aletaan olla jo äärirajoilla sen asian suhteen. Helsinkiläiset ovat tottuneet tiheisiin vuoroväleihin, ja kun niitä ei enää tarjota, laskevat matkustajamäärät.

Toinen juttu on, että teknisesti tuo Jokeri-ratkaisu on toimivampi kuin lisäpalan lisääminen nykyisiin vaunuihin, joskin jälkimmäinenkin on mahdollista. Jos siis kantakaupungin linjoille tarvitaan pidempiä vaunuja, olisi parempi hankkia Jokeri-vaunuja (vaikka sitten yksipuolisin ovin ja yhdellä ohjaamolla).
 
Lisäksi pitää mahdollisesti varautua liikennöimään Eira-Hakaniemi linjaa ruuhka-aikaan, kun nykyisen 1A:n liikenne lakkautetaan suosituimmalta osuudeltaan ensi vuonna.

Uuden ykkösen rinnalle voidaan perustaa uusi 1A, joka jatkaa ruuhka-aikoina Laivurinkadulta Tehtaankatua Krunikkaan ja vaikka Linjoille kääntymään. Lisävaunutarve 4 kpl ja ruuhkakalustona voisi käyttää I-sarjan niveliä.
 
Tällä hetkellä selvää on se, että Jokerille tulee Artic-vaunut (29) ja että Variot korvataan tarvittaessa Articeilla (25). Laajasalon kalustosta ei ole päätöstä vielä, mutta hämmästyisin, jos sinne tahdottaisiin muunlaista kalustoa.

Korjaanpa itseäni. Aikomus on korvata Variot 20:lla Articilla, ei 25:llä. HKL:n johtokunnan pöytäkirja: http://www.hel.fi/static/public/hel...itelma_nykyiset_matalalattiaraitiovaunut.html Listassa kerrotaan kalustosuunnitelmasta, jossa lähdetään 112 vaunun suuruisesta kalustosta ilman Laajasaloa ja Jokeria.

Tuolla määrällä voidaan hoitaa suunnilleen nykyisenlaajuinen liikenne, jos käyttöaste on 85 %. Ilman suurempia peruskorjauksia käyttöaste voitaneen hivuttaa lähelle 90 %, mutta Kruunuvuori vaatinee silti lisäkalustoa ellei liikennettä jostain muualta vähennetä.
 
Korjaanpa itseäni. Aikomus on korvata Variot 20:lla Articilla, ei 25:llä. HKL:n johtokunnan pöytäkirja: http://www.hel.fi/static/public/hel...itelma_nykyiset_matalalattiaraitiovaunut.html Listassa kerrotaan kalustosuunnitelmasta, jossa lähdetään 112 vaunun suuruisesta kalustosta ilman Laajasaloa ja Jokeria.

Tuolla määrällä voidaan hoitaa suunnilleen nykyisenlaajuinen liikenne, jos käyttöaste on 85 %. Ilman suurempia peruskorjauksia käyttöaste voitaneen hivuttaa lähelle 90 %, mutta Kruunuvuori vaatinee silti lisäkalustoa ellei liikennettä jostain muualta vähennetä.

Positiivisena asiana mielestäni on, että liikennettä voitaisiin laajentaa yhdellä- kahdella linjalla vielä ilman lisävaunuhankintoja, jos ruuhkavaunuiksi tarvittava määrä niveliä säilytetään.
Ollaan vähän tällä lailla vanhanaikaisia ja oletetaan, että ruuhkakysyntäpiikistä bulkin muodostavat ihmiset, jotka pystyvät ripeästi kömpimään nivelen rappuset ylös ja alas ja matala tulee kuitenkin joka kymmenes minuutti minimissään.
 
Viimeksi muokattu:
Korjaanpa itseäni. Aikomus on korvata Variot 20:lla Articilla, ei 25:llä.
...
Listassa kerrotaan kalustosuunnitelmasta, jossa lähdetään 112 vaunun suuruisesta kalustosta ilman Laajasaloa ja Jokeria.

Tuolla määrällä voidaan hoitaa suunnilleen nykyisenlaajuinen liikenne, jos käyttöaste on 85 %. Ilman suurempia peruskorjauksia käyttöaste voitaneen hivuttaa lähelle 90 %, mutta Kruunuvuori vaatinee silti lisäkalustoa ellei liikennettä jostain muualta vähennetä.

Kaupunginvaltuuston eilisessä kokouksessa hankesuunnitelma jäi Guggenheim-vatuloinnin häiveeseen. Valtuuston hankesuunnitelmapäätös oli "ehdotuksen mukaan". Kokousprujujen mukaan kaluston määrä olisi 60 Articia + 52 välipalavaunua = 112 kärryä. Niden lisäksi käytettävissä olisi 20 pätkäniveltä ja mahdollisesti vieläpä 10 nyt seisonnassa olevaa pätkää. Noille kymmenelle vaunulle pitäisi tosin tehdä laaja peruskorjaus, mikäli ne halutaan takaisin liikenteeseen. Päätttävät ehkä päivänsä Łódźissa?

Kalustopula tuskin iskee hetimiten, ellei raitioliikenne kasva big bangisti. Numsetuntumana vaikuttaa siltä, että Variot poistuvat Helsingistä, kun nykyinen huoltosopimus Bomban kanssa umpeutuu.
 
...kaluston määrä olisi 60 Articia + 52 välipalavaunua = 112 kärryä.
Tuosta voisi päätellä, että Töölön halli jää välipalavaunuille, koska sinne ei leveämmätkään mahdu ja siten manskun vaunut 4 ja 10 säilyvät edelleen välipalavaunuina.
 
. Niden lisäksi käytettävissä olisi 20 pätkäniveltä ja mahdollisesti vieläpä 10 nyt seisonnassa olevaa pätkää. Noille kymmenelle vaunulle pitäisi tosin tehdä laaja peruskorjaus, mikäli ne halutaan takaisin liikenteeseen. Päätttävät ehkä päivänsä Łódźissa?
Miksi ne nyt pitäisi peruskorjata, kun ne ovat toimineet hyvin tähänkin asti, enkä ole itse havainnut niiden kunnossa puutteita. Tätä ei tosin tarvitse miettiä, koska niin suurelle vaunumäärälle ei varmaankaan tule olemaan tarvetta tulevaisuudessakaan, että peruskorjaamattomat tarvitsisi ottaa käyttöön.
 
Tuosta voisi päätellä, että Töölön halli jää välipalavaunuille, koska sinne ei leveämmätkään mahdu ja siten manskun vaunut 4 ja 10 säilyvät edelleen välipalavaunuina.

Sinänsä harmi, ettei uusia vaunuja voi tuosta syystä käyttää Manskun kuormitetuilla linjoilla. Nelosen ja kympin linjalla on kummallakin arkisin myös yksi Koskelasta liikennöitävä vuoro, mutta näissä vuoroissa Articit ovat käyneet yhä harvinaisemmiksi samalla kun uusien vaunujen lukumäärä on kasvanut. Miksiköhän?
 
Kauppalehden mukaan kiinalaiset aikovat ostaa (raidekalusto)Skodan, jolloin myös Skodan omistus Transtechissä (tällä hetkellä käsittääkseni 75%) siirtyy kiinalaisille.
 
Näihin lehtiuutisiin olisi kohteliasta laittaa linkki mukaan. Pääsisi sitten katsomaan, että mitä siellä uutisessa sanotaan.
 
Onhan niitä tilanteita kaikenlaisia. Minusta täällä JLF:llä toimitaan näiden uutisten kanssa liian usein liian huonosti. Jotkut kirjoittavat viestin, joka ei sisällä mitään muuta kuin yhden linkin, joka sitten vie jonnekin niin kauan kuin sattuu toimimaan, mutta yhtään ei kerrota, mistä siinä linkissä on kyse. Jotkut taas kirjoittavat viestin, jossa kerrotaan uutisen ydinasia mutta ei ole sen kummempaa viitettä uutiseen. No, paperilehteen on tietysti paha linkata.

Kuitenkin arvostaisin sellaista muilta foorumeilta tuttua käytäntöä, jossa uutisesta täällä kerrottaisiin pääsääntöisesti niin, että mukana on linkki siihen uutiseen sekä parin virkkeen kuvaus siitä, mitä uutisessa kerrotaan tai väitetään.

Tällä kertaa tuo alkuperäinen uutinen näyttäisi olevan Tekniikka&Taloudesta http://www.tekniikkatalous.fi/talou...ehdas-siirtymassa-kiinalaisten-kasiin-6604536 , mistä KL on sen sitten kopioinut. Itse asia oli juuri kuten Melamies referoi, eli Kiina-ilmiötä pukkaa. Voi kai tuo vielä peruuntuakin, mutta ehkä eivät olisi tuoneet aikeita julkisuuteen, jos peruuntuminen olisi todennäköistä.
 
Voi kai tuo vielä peruuntuakin, mutta ehkä eivät olisi tuoneet aikeita julkisuuteen, jos peruuntuminen olisi todennäköistä.

Media pyrkii tuomaan asioita julkisuuteen ja uutinen on jo sekin, että tuollaista kauppaa valmistellaan - ihan riippumatta siitä, osaako toimittaja edes arvioida, kuinka todennäköistä kaupan toteutuminen on. Yrityskaupoissa osapuolet yleensä kertovat julkisesti asiasta vasta kun kauppa on toteutunut tai hyvin lähellä toteutumista. Tieto tulevasta kaupasta taas vuotaa helposti julkisuuteen jo ennen sitä, koska ostettavan yrityksen henkilökunta huomaa kyllä, kun ostaja tulee tarkastelemaan, mitä olisivat ostamassa.

Tässä tapauksessa Tekniikka & Talouden uutisessa kerrotaan lähteeksi Railway Gazette, joka uutisoi asiasta viikko sitten. T&T:n uutinen onkin aika suora käännös Railway Gazetten uutisesta. Railway Gazetten uutisessa kerrotaan kuitenkin lisäksi, että China Railway Rolling Stock Corp oli itse vahvistanut 28.11.2016 tiedon aikeistaan ostaa Škoda Transportation. Siitä päätellen prosessi on aika pitkällä, kun ostajakin sen vahvistaa julkisesti.
 
Takaisin
Ylös