Raitiovaunuhavaintoja - lokakuu 2018

Tänään livedatassa näkyvä vaunu 454 lienee oikea Artic 454, eli luultavasti virhe on korjattu ja kyseinen vaunu näkyy vastedes omalla numerollaan myös digitaalisesti.

Tänään tosiaan tuli vastaan Mannerheimintiellä linjalla 10 ja livedata näyttää nyt oikein.

Onko muuten normaalia että Korppaanmäentieltä Mannerheimintielle kääntyvän vaunun pyöristä pääsee kovaääninen ulvonta kääntyessä? En ole aikaisemmin kuullut raitiovaunun pitävän noin kovaa ääntä kääntyessä, enkä muista että olisin sitä aikaisemmin kuullut tuossa paikassa, mutta olen toisaalta ollut aina joko bussin tai itse vaunun sisällä, jonne ääni ei välttämättä kuuluisi.
 
Onko muuten normaalia että Korppaanmäentieltä Mannerheimintielle kääntyvän vaunun pyöristä pääsee kovaääninen ulvonta kääntyessä?

En osaa ottaa kantaa kyseisen risteyksen tilanteeseen, mutta yleisesti olen pannut merkille että Articit kirskuvat todella pahasti useassa mutkassa. Viimeksi tänään korviini sattui Annankadun ja Urho Kekkosen kadun kulmassa, kun Artic kääntyi vieressäni. Viime viikolla puolestaan näin Artic-vaunun sisältä Katajanokalla Satamakadun ja Kanavakadun risteyksessä pyöräilijän panevan kätensä korvilleen ja irvistävän tuskissaan.
 
20.10.
Ykkösellä MLNRV2 #73 vuorossa 209, 78, 90, 87, 74, 107, 83, 105 ja 78. Yksi vuoro puuttui kuljettajapulan vuoksi.
Linjalla 2/3/7 Vario 236 vuorossa 111, 218, 215, 216, 232 vuorossa 129, Artic 437 vuorossa 120, 415 vuorossa 126 ja 447 vuorossa 119. Linjalla 6/T/8/9 Artic 422 vuorossa 166 ja 414 vuorossa 157. Artic 448 nelosella vuorossa 143.
 
25.10

Livedatan mukaan Vaunu 456 on ajanut koeajon Koskelan hallilta Vallilan varikolle. Se oli kirjautunut linjalle 8 lähdölle 17:26.
 
27.10.
Ykkösellä MLNRV2 #98 vuorossa 201, 111, 109, 77, 103, 93, 101, 99, 95 ja MLNRV1 #114.
Linjalla 2/3/7 Vario 215 vuorossa 133 ja Artic 441 vuorossa 132.
 
la 27.10 Arctic 438 linjoilla 2, 3 ja 7. Pitää jokaisessa mutkassa hirvittävää meteliä. Matka keskustasta Meilahteen kidutusta sisälle kantautuvan mölyn ansiosta. Jopa Variot ovat hiljaisia tähän yksilöön verrattuna. Lisäksi toinenkin Arctic piti korvia raastavaa melua Aleksilla kolmen maissa. Onkohan ominaisuus tai jotakin pahempaa?
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
29.10.
Linjalla 10 Artic 414 vuorossa 198, 451 vuorossa 199, 406 vuorossa 192, 452 vuorossa 191 ja MLNRV2 #119. Nelosella Artic 408 vuorossa 144 ja MLNRV2 #98 vuorossa 145.
 
Takaisin
Ylös