Tampereen raitiotien liikennöinnin kilpailutus

Sille on syynsä, miksi kilpailuttaminen on nykyään lähtökohta tuotannon järjestämiselle. Niin yksityinen kuin julkinen sektori toimivat asiassa samalla tavoin. Mikä ei ole oman toiminnan ydintä, on kannattavinta ostaa taholta, jolle se on. Silloin saadaan haluttu osaaminen edullisimmin kustannuksin.

Toki joskus on perusteltua tehdä itse. Yrityksissä ulkoistetaan toimintoja mutta myös perustetaan yhtenään uusia yksikköjä vastaamaan toiminnoista. Samalla tavoin julkisen sektorin voi olla kannattavaa perustaa tietty toiminto sen sijaan, että se ostetaan.

Raitioliikenteen operointi voi hyvinkin olla toiminto, joka kannattaisi perustaa itse. Nyt pitäisi vaan kuulla perustelut, miksi niin on? Kun lukee ketjua taakse päin, niin oikeastaan yhtään perustetta ei ole esitetty. Kilpailuttamista on väitetty kalliiksi, mutta a) Suomessa ja Euroopassa on Suomen sosialistisesta historiasta huolimatta huomattavasti enemmän saatavilla osaamista joukkoliikenteen kilpailutukseen kuin joukkoliikenneyksikön perustamiseen ja b) uuden toiminnon perustaminen rekrytointirumbineen ja kouluttamisineen se vasta kallista ja riskialtista on.

Loput "perusteista" on lähinnä ideologista sössötystä kilpailuttamisen ideologisuudesta. Paljon puhetta, vähän villoja.
 
Viimeksi muokattu:

Mutta vaikka osaamista onkin, niin sekin osaaminen maksaa. Myös uuden toiminnon perustaminen tosiaan maksaa, mutta ei nyt kilpailulla valittava operaattori myöskään hommaa ilmaiseksi laita pystyyn. Tamperen tapauksessa meillä on jo oma yksikkö olemassa, TKL. Väitän että olisi vähintäänkin järkevää ollut miettiä voisiko liikennöinti olla omaa tuotantoa, kun sitä jo on bussipuolella. Olisi kiinnostavaa kuulla laskelmia kumpi vaihtoehto tulisi pitkässä juoksussa halvemmaksi, kun tämä oma, taloudellisesti tehokas bussiliikenteen tuotantoyksikkö on olemassa. Mutta kuten jo mainitsin, poliittisten (eli ideologisten) syiden takia tätä ei edes lähdetty tutkimaan.
 
Sille on syynsä, miksi kilpailuttaminen on nykyään lähtökohta tuotannon järjestämiselle. Niin yksityinen kuin julkinen sektori toimivat asiassa samalla tavoin. Mikä ei ole oman toiminnan ydintä, on kannattavinta ostaa taholta, jolle se on. Silloin saadaan haluttu osaaminen edullisimmin kustannuksin.

Toki joskus on perusteltua tehdä itse. Yrityksissä ulkoistetaan toimintoja mutta myös perustetaan yhtenään uusia yksikköjä vastaamaan toiminnoista. Samalla tavoin julkisen sektorin voi olla kannattavaa perustaa tietty toiminto sen sijaan, että se ostetaan.

Raitioliikenteen operointi voi hyvinkin olla toiminto, joka kannattaisi perustaa itse. Nyt pitäisi vaan kuulla perustelut, miksi niin on? Kun lukee ketjua taakse päin, niin oikeastaan yhtään perustetta ei ole esitetty. Kilpailuttamista on väitetty kalliiksi, mutta a) Suomessa ja Euroopassa on Suomen sosialistisesta historiasta huolimatta huomattavasti enemmän saatavilla osaamista joukkoliikenteen kilpailutukseen kuin joukkoliikenneyksikön perustamiseen ja b) uuden toiminnon perustaminen rekrytointirumbineen ja kouluttamisineen se vasta kallista ja riskialtista on.

Loput "perusteista" on lähinnä ideologista sössötystä kilpailuttamisen ideologisuudesta. Paljon puhetta, vähän villoja.

Näissä tiedossa olevissa (ei siis vielä epävarmoissa Anne Bernerin visioissa) raideliikenteen kilpailutuksissa Suomessa ei yhdessäkään kilpailuteta liikennettä vaan liikenteen hoito, jossa liikenteen hoitajalla on hyvin vähän liikkumavaraa toimintansa suhteen eli kysymys on käytännössä lähes vain henkilöstön vuokraamisesta. Jos kaikkien yhteiskunnan hoitamien toimintojen henkilöstön käyttö halutaan kilpailuttaa, niin missä viipyvät sairaaloiden, koulujen ja puolustusvoimain henkilöstön kilpailutukset? Mielestäni on erittäin merkittävä ideologinen kysymys onko yhteiskunnan tarkoituksenmukaista kilpailuttaa henkilöstönsä käyttö. Toinen asia on sitten puhuminen asioiden oikeilla nimillä. Henkilöstönvuokrauksella ja liikenteen kilpailuttamisella on iso ero. Vai onko esim Länsilinjat raideliikenteen osaaja, jolla on raideliikenteestä kokemusta, jota saadaan vain ostamalla sitä heiltä tai muilta raideliikeenteen ulkopuolelta tulevilta henkilöstön vuokraajilta?
 
Jos kaikkien yhteiskunnan hoitamien toimintojen henkilöstön käyttö halutaan kilpailuttaa, niin missä viipyvät sairaaloiden, koulujen ja puolustusvoimain henkilöstön kilpailutukset?

Menee ohi aiheesta, mutta noissa tullaan siihen, että mainituilla aloilla kilpailutuksen kriteerien määrittäminen on oleellisesti vaikeampaa kuin joukkoliikenteessä. Se, mitä ratikka- tai bussilinjalta halutaan, on ainakin suhteellisen helppoa esittää listana täytettäviä ehtoja. Esim. peruskoulun pitäminen onkin sitten todella paljon monitahoisempi juttu, ja nykymaailmassa myös terveyskeskuksen ja sairaalan. Voisi luulla, että yksinkertainen kriteeri on asiakkaiden pitäminen mahdollisimman terveinä, mutta käytännössä se ei ole koskaan se, mitä mitataan, vaan mittarit ovat annetun hoidon määriä ja kustannuksia, ym., mitkä luovat väärään suuntaan vieviä kannustimia.

Itse en siis todellakaan kannata koulutuksen yksityistämistä tai kilpailuttamista nykyistä laajemmin. Koko nykymallinen tulosjohtaminen tuntuu olevan pelkästään haitallista kouluihin ja yliopistoihin pakkosovellettuna.
 
Tässä asiassa olemme samoilla linjoilla.

Matka luolamiehistä diginatiiveihin on ollut pitkä. Kilpailutukset kehittyvät pikku hiljaa ja ehkä jo 10-15 vuoden päästä osataan käyttää oikeita termejä ja niitä pitää tietysti synnyttää uusiakin. Tänään tiedotusvälineet ovat kertoneet VR:n olevan Tampereen ratikoiden liikennöitsijä, liikenteenhoitaja, operaattori ja kai jotain muutakin.
 
Takaisin
Ylös