Stadin Ratikat tiedottaa

Mistähän tuo johtuu?

Yleensä tuollaiset johtuu kuvan väriavaruudesta, joka ei ole yhteensopiva sen verkkosivun kanssa, johon kuva ladataan, ja kuvan värimaailman muuttuessa matkalla toiseen muotoon, saattaa se viedä väriarvot johonkin suuntaan. Väriavaruuden muuttaminen sRGB:ksi ennen lataamista verkkoon on hyvä keino välttyä tältä.
 
Joulukortit ovat tulleet painosta. Onneksi korttien väritys on onnistunut eikä siis ole sellainen hurja kuin tuossa väärämuotoisessa nettikuvassa.

Kortit lähtevät keskiviikkona kakkosluokan postissa, eli tuurilla pitäisi olla perjantaina perillä. Kortteja on jäljellä, joten tilauksen ehtii vielä tehdä!

Samalla on ilmestynyt kaksi muutakin korttia. Kortissa 67 on pikkuruotsalainen 50 vuodelta 1909 ja avoperävaunu 233 vuodelta 1919 Senaatintorilla vihreälle linjalle kilvitettynä, kortissa 69 puolestaan Transtechin matalalattiainen nivelraitiovaunu Artic 402 vuodelta 2013 Hämeentiellä Arabiassa linjalla 8. Tilaukset http://www.stadinratikat.fi/kauppa.html
 
Huomenna lauantaina 21.11.2015 vietetään perinteistä ykkösen vuosipäivää. Tänä vuonna Käpylän raitiovaunuliikenteen alkamisesta tulee kuluneeksi jo 90 vuotta!

Vaunu 339, jälleen ajokunnossa, lähtee Käpylästä klo 10, 11 ja 12 sekä Kauppatorilta 10.30, 11.30 ja 13.00. Käytössä ovat pysäkit Käpylässä Velodromille asti sekä Hakaniemi ja Kauppatori. Matkan tarjoaa Käpylä-Seura ry ja toimintaa tukevat HKL ja Stadin Ratikat.

Jos haluaa tulla rauhalliselle 339-ajelulle linjalla 1S, suosittelen lähtöä Kauppatorilta klo 10.30. Se on yleensä ollut hiljaisin.

Myynnissä on juhlavuoden kunniaksi neljä uutta Käpylä-aiheista ratikkapostikorttia, joita myydään vain tässä tilaisuudessa ja, jos kortteja jää, SRS:n syyskokouksessa ensi viikolla.
 
On taas se aika vuodesta. Tiistaina pidettiin vuosittainen rahastajakoulutuspäivä, jolloin kävimme SR50+SR233 -yhdistelmällä Koskelasta Käpylässä. Sää oli lähes helteinen ja pääsimme moneen valokuvaan varsinkin Pohjolanaukiolla. Huomenna perjantaina vaunut ovat esillä Katariinankadulla kaupunginmuseon avajaisten yhteydessä. Paikalla saa tutustua vaunuihin kaikessa rauhassa klo 15.30–16.30 välisenä aikana ja mukana ovat myös kuljettaja ja rahastaja vaunuja esittelemässä ja kysymyksiin vastaamassa.

Museoliikenne alkaa sitten lauantaina 14.5. Ensimmäinen lähtö on klo 10. Tällä hetkellä sääennuste viikonlopulle on kovin sateinen – toivotaan, että se vielä muuttuu.

Tarkemmat aikataulut löytyvät täältä: http://stadinratikat.fi/museoliikenne/index.html Perusperiaate on se, että liikennettä on la–su klo 10–17 ja lähdöt ovat Kauppatorilta puolen tunnin välein. Ja vaunut ovat siis vanhat tutut: pikkuruotsalainen vuodelta 1909 ja avoperävaunu vuodelta 1919.

Tervetuloa ajelulle!
 
Viimeksi muokattu:
Jos ei jostain syystä museoratikka-ajelulle pääse, niin tässä pääsee tunnelmaan: https://www.youtube.com/watch?v=gNUH44zIyvY

Oikein mukava 11-minuuttinen video museoratikan kierroksesta. Mukana näkyy muutakin, muun muassa Varion ja Articin kohtaaminen Kaivokadulla. Aika näyttää, kuinka lyhyeksi tuo Varioiden ja Articien yhteiskausi jää.
 
Uusi postikortti on ilmestynyt ja ostettavissa nettikaupan kautta: http://www.stadinratikat.fi/kauppa.html

Kortti nro 70 poikkeaa kaikista aiemmin julkaistuista ratikkakorteista: se on kuvamanipulaatio, kahden kuvan yhdistelmä. Näin on saatu värikuva Kulosaaren Jumbo-vaunusta Ribbingshofin rivitalojen luona Kulosaarentiellä, vaunun muinaisella reittikadulla. Rivitaloista enemmän täällä: https://fi.wikipedia.org/wiki/Ribbingshof

Kulosaaren linja oli yksiraiteinen, joten tässäkin kuvassa raiteita on vain yksi. Liikennemerkit on käsitelty pois, samoin tv-antennit. Aitoa 1920-luvun tunnelmaa siis, vaikka historialliseksi dokumentiksi tästä ei tietenkään ole.
 
Lauantaina 19.11.2016 vietetään jälleen perinteistä ykkösen vuosipäivää.

Vaunu 339 lähtee Käpylästä klo 10, 11 ja 12 sekä Kauppatorilta 10.30, 11.30 ja 13.00. Käytössä ovat pysäkit Käpylässä Velodromille asti sekä Hakaniemi ja Kauppatori. Matkan tarjoaa Käpylä-Seura ry ja toimintaa tukevat HKL ja Stadin Ratikat. Matka on siis maksuton.

Jos haluaa tulla rauhalliselle 339-ajelulle linjalla 1S, suosittelen lähtöä Kauppatorilta klo 10.30. Se on yleensä ollut hiljaisin.

Myynnissä on uutta Kulosaari-aiheista väripostikorttia sekä pieni valikoima muita postikortteja, pinssejä ja ratikkakasseja.
 
Stadin Ratikoiden nettikaupasta ehtii vielä tällä viikolla tilata pukinkonttiin kirjalahoja jouluksi. Uutuuskirja Raitiovaunulla Kallioon on nyt saatavana nettikaupasta, samoin kuin muutama muukin raitiovaunuaiheinen kirja.

http://stadinratikat.fi/kauppa.html
 
On taas se aika vuodesta. Tiistaina pidettiin vuosittainen rahastajakoulutuspäivä, jolloin kävimme SR50+SR233 -yhdistelmällä Koskelasta Käpylässä. Sää oli lähes helteinen ja pääsimme moneen valokuvaan varsinkin Pohjolanaukiolla.

Kunpa voisin vain kopioida tuon ja todeta, että näillä mennään. Muuten voisinkin, mutta helteistä ei ole tietoakaan. Rahastajakoulutuspäivä oli ke 10.5. ja kaikki meni odotusten mukaisesti, mitä nyt lämpötila oli melkein pakkasen puolella, kun aamulla huristimme Käpylään.

Liikenne alkaa tänä vuonna la 20.5. Jospa siihen mennessä sitten sääkin vähän päivittyisi räntäsateisesta aidon keväiseksi.

Tarkemmat aikataulut löytyvät täältä: http://stadinratikat.fi/museoliikenne/index.html Perusperiaate on edelleen se, että liikennettä on la–su klo 10–17 ja lähdöt ovat Kauppatorilta puolen tunnin välein. Helsinki-päivä 12.6. on tänä vuonna maanantai, ja silloinkin olemme liikkeellä samalla aikataululla kuin viikonloppuisin.

Vaunut ovat siis vanhat tutut: pikkuruotsalainen vuodelta 1909 ja avoperävaunu vuodelta 1919.

Tässä yhteydessä kannattaa mainita myös SRS:n jäsenetu: vuoden 2017 jäsenkorttia näyttämällä jäsen voi ottaa mukaansa yhden vieraan maksutta. Siis kaksi yhden hinnalla eli 2 henkeä 5 €. Yhdellä jäsenkortilla voi matkustaa korkeintaan neljän hengen seurue, jolloin 3–4 hengeltä veloitetaan yht. 10 €. Vapaamatkustajille on erilliset vaaleansiniset vapaaliput.

Tervetuloa ajelulle!
 
Koputan täällä puuta, mutta hyvää säätä tosiaan arvailevat juuri lauantaiksi. Hauskaa ajelujen aloitusta! :cool:

Joo, nyt lupailevat jo 22 astetta ja aurinkoa. Se olisi upea aloituspäivä! Kauppatorille puhaltaa aina alkukesästä mereltä kylmää ilmaa, mutta parempaa säätä ei voisi toivoa. Kunhan ei tuo ennuste nyt muuttuisi...
 
Liitekuvassa on tämänvuotinen joulukortti.

Kuva on otettu tammikuussa 2017. Mukana on kadonnutta raitiotieperinnettä, ja katoavaa: linjojen 1 ja 1A vaunut kohtaavat Liisankadulla. Lyhyitä niveliä ei enää liikenteessä juuri näe, eikä ainakaan Liisankadulla. 1A on jäänyt historiaan, eikä ykkönenkään enää tästä kulje. Perässä kulkevan bussin reittiä on sitäkin myllerretty.

Kortit ovat tulleet painosta ja ovat toimitusvalmiina. Ne toimitetaan postin mukana ja maksetaan lähetyksen mukana tulevalla laskulla. Tilauksen voi tehdä sähköpostitse osoitteeseen 339[ät]stadinratikat.fi. Korvaa tietysti tuo [ät] sillä tutummalla @-merkillä! Tai täytä tilauslomake tämän sivun alalaidassa: http://www.stadinratikat.fi/kauppa.html

Korttien hinta on 0,80 € / kpl tai alennuksella koko 50 kpl nippu hintaan 30 €. Alle 20 €:n tilauksissa tulee lisäksi postituskuluja 3 €. Jos tilauksen arvo on 20 €, postituskulut sisältyvät hintaan.

kortti72.jpg
 
Lauantaina 18.11.2017 vietetään jälleen perinteistä ykkösen vuosipäivää. Tällä kertaa päivä sattuu täsmälleen oikeaksi, liikenne Käpylään kun alkoi 18.11.1925.

Ykkösen reitti on muuttunut, mutta juhlavaunu 1S ajaa vanhaa reittiä. Vaunu 339 lähtee Käpylästä klo 10, 11 ja 12 sekä Kauppatorilta 10.30, 11.30 ja 13.00. Käytössä ovat pysäkit Käpylässä Velodromille asti sekä Hakaniemi ja Kauppatori. Matkan tarjoaa Käpylä-Seura ry ja toimintaa tukevat HKL ja Stadin Ratikat. Matka on siis maksuton.

Jos haluaa tulla rauhalliselle 339-ajelulle linjalla 1S, suosittelen lähtöä Kauppatorilta klo 10.30. Se on yleensä ollut hiljaisin.

Myynnissä on muun muassa uutta ratikkajoulukorttia, jossa 1 ja 1A kohtaavat Liisankadulla, sekä pieni valikoima muita postikortteja ja ratikkakassia.
 
Kotisivulle on päivitetty museoliikenteen tulevan kesän liikennöintipäivät. Lisäksi on poistettu maininta Kauppatorin pysäkistä "ykkösen päätepysäkkinä". Aika kauan se ehtikin siellä olla, ennen kuin huomasin!

Liikennekausi alkaa 19.5. ja päättyy 26.8. Samalla kaavalla mennään kuin ennenkin, eli la–su klo 10–17, juhannuksena on taukoa ja Helsinki-päivänä 12.6. on arkiliikennettä. Helsinki-päivänä ei tarvitse enää väistellä ykköstä.

Lipun hintaa on "tarkistettu" eli se on nyt 6€. Saa nähdä, miten se vaikuttaa rahastajan työn sujumiseen. Oikeastaan tuota hintaa olisi pitänyt nostaa jo pari vuotta sitten, mutta olen lykännyt sitä viimeiseen asti, sillä pelkillä seteleillä toimiminen ja viidellä jaollisten lukujen kanssa laskeminen Kauppatorilla on ollut niin helppoa ja kätevää. Nyt täytyy sitten kehittää laskupäätä ja pelailla kolikoillakin.

Valuuttahinnat ovat 70 SEK, 6 GBP ja 8 USD. Kruunujenkin kanssa saa sitten laskea laskemistaan. 5€ ja 50 SEK oli vielä helppoa, mutta kruunun kurssi on laskenut aika lailla.
 
Lipun hintaa on "tarkistettu" eli se on nyt 6€. Saa nähdä, miten se vaikuttaa rahastajan työn sujumiseen. Oikeastaan tuota hintaa olisi pitänyt nostaa jo pari vuotta sitten, mutta olen lykännyt sitä viimeiseen asti, sillä pelkillä seteleillä toimiminen ja viidellä jaollisten lukujen kanssa laskeminen Kauppatorilla on ollut niin helppoa ja kätevää. Nyt täytyy sitten kehittää laskupäätä ja pelailla kolikoillakin.

Tulipa mieleen: Oletteko harkinneet mobiilimaksamista?
 
Takaisin
Ylös