Stadin Ratikat tiedottaa

Torstainen ajelu sujui mukavissa merkeissä ja sääkin suosi. Kiitos kaikille mukana olleille!

Toista linjaa päästiin hyvin ajamaan, kaukolämpömontun kohdalla hidastettiin ja muuten ajeltiin normaalia vauhtia hyvin puhdistetulla radalla. Toisella linjalla näkyi myös Variotram tilausajossa. Nyt rata on taas pari viikkoa kaukolämpötöiden vuoksi poissa käytöstä.

Aikataulu piti ensin oikein hyvin, minuutilleen, mutta sitten Beninin presidentti sotki kuviomme. Hämeentiellä poliisi katkaisi valtiovierailun vuoksi liikenteen, ja useampi kierros ajeltiin sitten tuon pitkähkön katkoksen vuoksi pari minuuttia myöhässä, mutta ei se tuntunut huvimatkalaisia haittaavan.

Yhteensä kuljetettiin arviolta noin 600 matkustajaa, ja vaunu oli jatkuvasti seisomakuormassa. Tiedote tuntui siis tavoittaneen kaupunkilaiset hyvin. Myös Toisen linjan ja Ensi linjan pysäkkejä käytettiin matkustamiseen ja moni toivoi kakkosen palauttamista.
 
Kotisivua on päivitetty. Kauppa-sivulle on lisätty kolme uutta postikorttia, joista

- kortissa 46 on Nr I -nivelvaunu talvisessa kuvassa Pohjolankadulla linjalla 1A
- kortissa 47 on välipalallinen Nr II -nivelvaunu Töölön tullissa linjalla 4T
- joulukortin 48 aiheena on linjan 9 Variotram, joka on lumisessakuvassa kääntymässä Flemarilta Aleksis Kiven kadulle

Postikorttien hinta on 1,00 e 7 kpl. Joulukortin hinta on 0,80 e / kpl ja koko 50 kpl nipun saa 30 eurolla. Toimituskulut ovat 0,90 e, jos tilauksen arvo on alle 15 euroa. Kortit ovat toimitusvalmiina ja tilauksen voi tehdä kotisivun kautta. (Joulukorttien ennakkotilaajille kortit ovat lähteneet maanantain postissa.)

Lisäksi vaunusta 150 kertovalle alasivulle on lisätty vaunun karkea pohjapiirros.
 
Vaunun SR50 (ASEA vm. 1909) entisöinti etenee. Kiskojarrujen ja moottorien sijoitus on ratkaistu piirustuksin ja 3D-mallein. Asennustyöt alkavat ensi viikolla.

Samoin kattokankaan asennustyöt voidaan toivottavasti aloittaa ensi viikolla, kun kankaan kiinnityksessä käytettävä sinkkipasta saapuu Ruotsista. Kattotyöt tehdään samalla menetelmällä kuin yli sata vuotta sitten. Sopivaa kattokangasta ja kiinnityksessä käytettävää tahnaa saatiin Ruotsista Göteborgin kontaktien avulla.

Töiden aikana paljastuu mukavia yksityiskohtiakin; lanterniini-ikkunoiden vanhaa lakkaa puhdistettaessa tuli esiin vaunun alkuperäinen numero. Ilmeisesti ASEA on numeroinut kaikki valmistamansa lanterniini-ikkunat sekä vaunukohtaisesti että paikkakohtaisesti. V50 merkitsee siis Vagn 50.

Korin kokoonpanotyöt alkanevat helmikuussa. Tavoitteena on edelleen vaunun saaminen Helsinkiin kesän kynnyksellä, jolloin koeajoja voitaisiin ajaa alkukesästä.

Kuvia töiden etenemisestä tulee SRS:n uutissivulle seuraavan päivityksen yhteydessä.

Kotisivua www.stadinratikat.fi on myös päivitetty – vaunua 150 koskevat tiedot on poistettu sivulta.

Huomasinpa myös virheen edellisessä viestissäni, jossa kerron postikorttien hinnaksi 1,00 e 7 kpl. Tuossa on sattunut shift-virhe, pitää tietenkin olla 1,00 e / kpl eikä niin, että eurolla saa seitsemän korttia!
 
Miksi vaunua 150 koskevat tiedot on poistettu?

Se johtuu vain siitä, että tahdon keskittyä nimenomaan vaunun 339 tilausajomyyntiin. Ludde ajaa kuitenkin tilausajoja jatkossakin, eli vaunulle ei ole "tapahtumassa" mitään.
 
Se johtuu vain siitä, että tahdon keskittyä nimenomaan vaunun 339 tilausajomyyntiin. Ludde ajaa kuitenkin tilausajoja jatkossakin, eli vaunulle ei ole "tapahtumassa" mitään.

Ok, kiitos tiedosta, juuri tuo minua kiinnostikin.
 
Kotisivulta löytyvät nyt tulevan kesän museoliikennettä koskevat aikataulutiedot.

Kesästä tulee siinä mielessä erikoinen, että suurimman osan ajasta museoliikenne tulee kulkemaan poikkeusreittiä Eiran kautta. Siitä ei kuitenkaan ole vielä mainintaa kotisivulla, sillä alkukesä mennään normaalireitillä.

Tänä kesänä on siis kaksi hyvää syytä tulla museoratikka-ajelulle. Toinen on tietysti poikkeusreitti ja mahdollisuus ajella museoratikalla Kaivopuiston, Eiran ja Punavuoren maisemissa, toinen on mahdollisesti viimeinen tilaisuus päästä vaunun 157 eli vuonna 1930 valmistuneen ASEA-vanhuksen kyytiin. Kesällä 2012 kulussa on nimittäin "uusi" kulkupeli eli vuoden 1909 ASEA-vaunu.
 
SRS-uutisiin on tulossa hiukan kuvamateriaalia ja päivitystä vaunun SR50 tilanteesta. Työt etenevät, mutta hitaasti. Vaunu on tällä tietoa koeajoja vaille valmis heinäkuussa.
 
Kotisivua on päivitetty. Vaunun 50 entisöinnistä kerrotaan nyt lyhyesti uudella alasivulla http://www.stadinratikat.fi/50kunnostus.html. Sivulla on linkki SRS:n useammin päivittyvälle sivulle, jolla seurataan hankkeen etenemistä.

Maanantaina 6.6. kotisivulle päivitetään myös poikkeusliikenteen reittikartta sekä uusi aikataulu. Lähtöajat siirtyvät noin 5 min myöhemmiksi, jotta yhteispeli linjan 5 kanssa sujuisi paremmin.
 
Maanantaina 6.6. kotisivulle päivitetään myös poikkeusliikenteen reittikartta sekä uusi aikataulu. Lähtöajat siirtyvät noin 5 min myöhemmiksi, jotta yhteispeli linjan 5 kanssa sujuisi paremmin.

Kotisivu on nyt päivitetty poikkeusreittitiedoin. Tervetuloa ajelemaan museoratikalla Ullanlinnan ja Punavuoren maisemissa la 11.6. Sääennusteen mukaan ensi viikko menee helteisissä merkeissä, joten luotamme siihen.
 
Kuten havaintoketjusta saa lukea, kesävaunulla on ollut tänään teknisiä vaikeuksia, joiden vuoksi lähtö klo 11:00 sekä kaikki lähdöt klo 14:00 alkaen jäivät ajamatta. Sunnuntain 17.7. kaikki lähdöt on myös peruttu.

Vaunuun tullut vika on kuitenkin saatu jo mitä suurimmalla todennäköisyydellä korjatuksi. Asia varmistuu maanantaina. Tarkoitus on, että liikenne jatkuu la 23.7. alkaen tavalliseen tapaan.
 
Kesävaunun SR233 kiskoiltasuistumiset la 16.7. johtuivat vaunuun tulleesta viasta: vasemman takapyörän lehtijousipakka oli päässyt siirtymään paikoiltaan, mikä veti taka-akselia vinoon. Kaarteessa olevissa matalauraisissa ristikoissa (tai nollaraiteen kokonaan urattomassa) vinossa olevan akselin pyörät pyrkivät sitten pois kiskoilta. Muilla rataosilla vaunu kulki viasta huolimatta tavalliseen tapaan, mikä lauantaina viivytti vian paikallistamista.

Lehtijousipakan siirtyminen pois paikoiltaan johtuu kesän poikkeusreitistä ja peruuttelusta Kauppatorin nollaraiteen urattoman, kuluneen ristikon ylitse. Vanhanaikainen jousitus ei kestänyt peruutuksen aiheuttamaa rasitusta.

Vika korjattiin heti lauantaina iltapäivällä ja maanantaina 18.7. vaunu otettiin vielä Koskelassa montulle, missä käytiin jousien lisäksi alusta muutenkin läpi. Muita vikoja ei löytynyt. Vaunulla tehtiin myös koeajo ensin Koskelan pihalla edestakaisin vaihteisiin ja sitten Koskelasta Käpylään ja takaisin. Jousien toimintaa ja mahdollista siirtymistä seurattiin koeajon aikana ja todettiin, että kaikkien pyörien jouset pysyvät hyvin paikoillaan.

Liikenne jatkuu lauantaina 23.7. jälleen normaalisti, tosin nollaraiteella ei enää peruutella.

SRS-uutisissa on pari kuvaa vaunusta la 16.7. http://www.raitio.org/news/uutis11/uutis111.htm
 
Viimeksi muokattu:
Kotisivun tilausajoasiakkaita palveleva reittikartta http://www.stadinratikat.fi/reitit.html on päivitetty. Mukana ovat nyt ensi vuonna liikenteelle avattavat ratayhteydet Jätkäsaareen. Tilausajoliikenne näillä osuuksilla on pääsääntöisesti mahdollista samasta päivästä alkaen kuin linjaliikennekin aloittaa.
 
Takaisin
Ylös