Raide-Jokerin rakentaminen

Tarkoitin, että jos valituksen kohde pystyy osoittamaan, että valitus on ilmeisen perusteeton taikka jopa vain kiusantekomielessä tehty, ja myös, että valituksen kohteelle on syntynyt valituksen aiheuttaman viivästymisen vuoksi todellisia, todennettavia kustannuksia, niin valittajalle syntyisi vahingonkorvausvelvollisuus.

Suurissa hankkeissa tuollaiset ylimääräiset kustannukset voivat olla miljoonaluokassa.

Joulukuussa 2020 julkaistussa HS:n erikoisartikkelissa mainittiin seuraavaa:

"PATTERIMÄELLÄ Raide-Jokeri on saanut poikkeusluvan puunkaatoa varten, mutta päätöksestä voidaan valittaa. Jos näin käy, tunneliurakka seisahtuu syyskuussa.

Raide-Jokeria urakoivan allianssin projektipäällikkö YIT:n Ari Bergström laskee, että tähän mennessä lisäkustannuksia on veronmaksajille kertynyt valitusten vuoksi jo puoli miljoonaa euroa, ja summa nousee 3,5 miljoonaan euroon, vaikkei lisävalituksia enää tulisi."


Tämä on toki urakoitsijan näkemys asiasta, mutta toisaalta siellä päässä mahdolliset lisäkustannukset ensimmäisenä näkyvätkin. En osaa arvioida, millainen valitus voitaisiin katsoa perusteettomaksi ja ollaanko tässä Patterimäen tapauksessa lähelläkään sellaista tapausta, mutta varmaankin tuon 3,5 miljoonaa euroa olisi voinut käyttää johonkin hyödyllisempäänkin - varsinkin korona-aikoina tuollaiselle rahamäärälle olisi varmasti paljonkin käyttöä.
 
KHO ei antanut valituslupaa Patterinmäen länsipuolelle, eli nyt koko osuus on mahdollista toteuttaa. Ikävää että viherhörhöt saivat venytettyä prosessia näin pitkään, mutta nyt onneksi päästään eteenpäin.

Ehdin jo luulla, että KHO oli ottanut asian käsittelyyn, kun valitusluvan hausta oli vierähtänyt yli kuukausi.

Näiden kutsuminen viherhörhöiksi antaa sivusta seuraajalle kuvan, että tässä olisi ollut oikea, vaikka ehkä väärin suunnattu huoli liito-oravista. Ja ettei niitä käytetty vain keppihevosena, kuten lintujen pesintää valituskierteen alussa. Toivon mukaan projektissa on nyt otettu opiksi eikä jäädä odottelemaan seuraavaa valitusta mistä lie harvinaiskasvista, kun kerran puskurit on syöty.


Asiasta toiseen, Maaherrantien rakentaminen alkaa 1.3 ja 550 siirtyy poikkeusreitille, josta se ei enää palaa ennen kuin mennään jo kiskoja pitkin. Eli jos haluaa kokea sen vielä kerran bussin kyydissä niin aikaa on enää viikko.
 
Joulukuussa 2020 julkaistussa HS:n erikoisartikkelissa mainittiin seuraavaa:

"PATTERIMÄELLÄ Raide-Jokeri on saanut poikkeusluvan puunkaatoa varten, mutta päätöksestä voidaan valittaa. Jos näin käy, tunneliurakka seisahtuu syyskuussa.

Raide-Jokeria urakoivan allianssin projektipäällikkö YIT:n Ari Bergström laskee, että tähän mennessä lisäkustannuksia on veronmaksajille kertynyt valitusten vuoksi jo puoli miljoonaa euroa, ja summa nousee 3,5 miljoonaan euroon, vaikkei lisävalituksia enää tulisi."


Tämä on toki urakoitsijan näkemys asiasta, mutta toisaalta siellä päässä mahdolliset lisäkustannukset ensimmäisenä näkyvätkin. En osaa arvioida, millainen valitus voitaisiin katsoa perusteettomaksi ja ollaanko tässä Patterimäen tapauksessa lähelläkään sellaista tapausta, mutta varmaankin tuon 3,5 miljoonaa euroa olisi voinut käyttää johonkin hyödyllisempäänkin - varsinkin korona-aikoina tuollaiselle rahamäärälle olisi varmasti paljonkin käyttöä.

Mainittu spekulatiivinen summa ei synny valituksista, jotka ovat normaalia peruskauraa, vaan taitamattomasta suunnittelusta, joka ei ole ottanut valitusten mahdollisuutta huomioon.
 
Mainittu spekulatiivinen summa ei synny valituksista, jotka ovat normaalia peruskauraa, vaan taitamattomasta suunnittelusta, joka ei ole ottanut valitusten mahdollisuutta huomioon.

Patterimäen tapauksessa käytetty valitusreitti on täysin uusi. Eräänlainen innovaatio siis. Taitavakaan suunnittelija ei käytännössä pysty varautumaan sellaiseen, mistä kenelläkään ei ole aiempaa kokemusta. Normaaleihin asemakaavan valitusaikoihin oli toki varauduttu ja ne valituskierrokset käytiinkin aikataulujen puitteissa. Kuten myös yleiskaavan valituskierrokset ennen asemakaavaa.

Innovaatio oli siis vaatia työmaan käynnistyessä Ely-keskukselta kiireellistä toimenpidekieltoa ja valittaa siitä, ettei toimenpidekieltoa määrätty.

Jatkossakaan tämän valitusriskin poistamiseen ei olisi juuri muuta keinoa kuin kaataa puut pari vuotta ennen töiden suunniteltua aloitusta, mikä olisi monella muulla tavalla ongelmallista. Tai sitten varsinaisen rakentamisen aikatauluun pitäisi lisätä pari vuotta ylimääräistä.
 
Jäät oli jalkakäytäviltä sulanut sen verran, että pääsin eilen tekemään kävelylenkin katsomaan töiden etenemistä Patterimäen länsipuolelta, kun sieltä ei projekti itse ole kuvia julkaissut.

Tuli otettua pari kuvaa ihmetellessä. Näkymä työmaan länsipäästä
Keskiosasta kuvat 1 ja 2 sekä Puita aidattuna työmaan varrella ja tunnelin tulevan läntisen suuaukon paikka

Lisäksi otin kuvia mäen itäiseltä puolelta työmaan keskivaiheilta 1 2 ja 3 sekä näkymän Pitäjänmäentieltä
 
Projektin sivulla ilmoitettiin eilen, että rakentamishommissa on päästy puoleenväliin. Lisäksi kerrottiin tavoitteena olevan, että vuoden lopussa olisi rataa valmiina noin 20km.

Aika pitkään saa valmis rata seisoa käyttämättömänä, kun koeajot on tarkoitus aloittaa vasta 2023.

No en nyt sanoisi, että se kauhean kauaa seisoisi käyttämättömänä. Jos puoleenväliin pääsyyn on mennyt 1v9kk, ja 2019-2020 talvi ei ollut kummoinen, niin voisi kuvitella, että lopun rakentamiseen menee noin 2 vuotta. Siinä ollaankin jo 2023 puolella, jolloin onkin tarkoitus aloittaa käyttöönottotestit ja koeliikenne.
 
Projektin sivulla ilmoitettiin eilen, että rakentamishommissa on päästy puoleenväliin. Lisäksi kerrottiin tavoitteena olevan, että vuoden lopussa olisi rataa valmiina noin 20km.

Aika pitkään saa valmis rata seisoa käyttämättömänä, kun koeajot on tarkoitus aloittaa vasta 2023.

Elizbeth Line:n rakentamista Lontoossa jo ihmisiän seuranneeena parempi sanoa että hyvä että ei ole kiire, toisaalta luulisin että iso töisiä ja vaikeita paikkoja vielä tekemättä joten eiköhän tässä aika käytetä aika hyvin.
 
Tänään huomasin Haagan liikenneympyrässä, että autoliikenne oli ohjattu Eliel Saarisen tietä Etelä-Haagaan uutta reittiä. Ei sinänsä liity rakentamiseen.
 
Espoon twittertili kertoo, että rataa on nyt valmiina 17,5km https://twitter.com/EspooEsbo/status/1442175886753628160

Maassa rataa on enemmän, sillä Raidejokerin youtube sivuilla julkaistujen syyskuun alun minikopterivideoista mitaten täysin radatonta osuutta on enää 4,4km ja lisäksi puuttuu toiseen suuntaan raiteet 200m pituudelta Pitäjänmäentieltä. Saa nähdä onko vuoden lopussa valmista vain 20km, kuten aikaisemmin on arvioitu.
 
Raide-Jokerin rakentamisesta on valmiina 90%. https://raidejokeri.info/raide-jokeria-rakennettu-kolme-vuotta-koeliikenne-alkaa-syksylla-2022/

Kiskot saadaan valmiiksi kokonaisuudessaan syksyyn mennessä ja silloin alkaa myös tekninen koeliikenne. Varsinaisen liikenteen aloittamisajankohdaksi sanotaan edelleen 2024, eli yli vuosi koeliikennettä. Vissiin rajoittava tekijä on sarjavaunujen saapuminen tehtaalta, kun Otanmäeltä ei kantakaupunki-Articejakaan saatu parhaimmillaan kuin 30 kappaletta 16 kuukaudessa ja ne olivat pienempiä vaunuja.
 
Sarjavaunujahan ei tarvita täyttä sarjaa, jotta koeliikenteen voi aloittaa. Voihan sitä ajaa vaikka 10 tai 15 minuutin vuorovälillä matkustajien kanssa, jolloin bussiliikennekin vielä säilyy rinnalla jollain volyymillä.

Suurempi ongelma taitaa tulla kuljettajista. Nythän PSKL:lla on erittäin heikko kuljettajatilanne jo valmiiksi. Pitäisi kouluttaa kohtuullisen nopeasti kuljettajia poislähteneiden tilalle, ylityöpaineen lievittämiseksi ja sitten vielä jokerille.
 
Takaisin
Ylös