Raitiovaunun kuljettajien koulutus Raitio lehdessä

Liittynyt
6 Joulukuu 2005
Viestit
194
Raitio lehdessä 2/19 ilmestyi juttu raitiovaununkuljettajien koulutuksesta.

https://1drv.ms/b/s!At-qSV0J9irchfJ5m-sXopvuAlQDag

Linkki juttuun, kiinnostuneiden luettavaksi.

Nimensä mukasesti juttu kertoo raitiovaununkuljettajien koulutuksesta, ennen ja nyt. Jutussa hastatellaan ajo-opettajaa, ja eläkkeellä jäänyttä liikennemestaria.


Hyviä lukuhetkiä !


Terveisin

Jussi alias ratikkakuski
 
Haluavatko muut jutun lukeneet kommentoida tekstiä ?

Kyllä haluaa. Mutta ensin pitää ehtiä lukea! Latasin tuon tänään päivällä, mutta SR233:n kyydissä ei oikein voi keskittyä lukemiseen, varsinkaan työtehtävissä. Nyt on iltalukemista tiedossa siis!
 
Kiitos arviostasi.

Haluavatko muut jutun lukeneet kommentoida tekstiä ?

Mielenkiintoista luettavaa. Uutta minulle se että armeijan opetusmenetelmät käytössä jossain vaiheessa. Hakijamääristä kursseille ja valituista eri aikoina olisi mielenkiinnolla lukenut enemmänkin.
 
Osittainen vastaus nimimerkille Salomaa, ja muillekin.

Alunperin juttu oli noin sivun, puolitoista pidempi. Karsintaa täytyi lopulta tehdä.

Hakijoista ja heidän määrästään on karkeita arvioita menneiltä vuosilta, ja tarkempaa ns nyrkkiarviota uudemmalta ajalta. Joskus hakijoita on ollut paljonkin, kirjaimellisesti satoja, ja 12 otettua. Menneinä aikoina hakijoita on joskus ollut enemmän joskus vähemmän. Kurssin koko on myös vaihdellut, vähimmillään yhden- muutaman hengen kursseja on joskus pidetty. Tulkitsen tuollaisen "minikurssin" koulutusorganisaation hengissä pitämiseksi.
 
Jutussa mainittu "omatoiminen harjoittelu" kuulostaa mielenkiintoiselta, mikäli oikein ymmärsin. Siinä siis koulutettava ajaa itsenäisesti normaalia liikennettä matkustajien kanssa? Miten tämä eroaa normaalin, jo valmiin kuljettajan työvuorosta? Onko tässä vaiheessa tuoreella kuljettajalla jo täysi palkka?
 
Jutussa mainittu "omatoiminen harjoittelu" kuulostaa mielenkiintoiselta, mikäli oikein ymmärsin. Siinä siis koulutettava ajaa itsenäisesti normaalia liikennettä matkustajien kanssa? Miten tämä eroaa normaalin, jo valmiin kuljettajan työvuorosta? Onko tässä vaiheessa tuoreella kuljettajalla jo täysi palkka?

Omatoimisessa harjoittelussa oppilasta totutetaan ajamaan eri linjoilla. Hänen työpäivänsä vaihtelevat, ja sisältävät ajamista kaikilla linjoilla. Tyyliin:tänään linjalla 1 huomenna linjalla 10. Kuljettajatarpeen mukaan. Kurssilla läpikäytyjä asioita harjoitellaan käytännössä. Hankitaan hyvät rutiinit ajamisen työhön.

Kysymyksesi palkkauksesta on monimutkaisempi. Raitiovaununkuljettajien koulutus juttu kertoo osin jo menneestä maailmasta, sillä nykyään on siirrytty oppisopimus malliin. Palkkaa ajamisesta tietenkin maksetaan. Kurssilta saa harjoittelijan palkan, ja kaikki lisät KvTessin mukaisesti.
 
Mielenkiintoista luettavaa. Uutta minulle se että armeijan opetusmenetelmät käytössä jossain vaiheessa. Hakijamääristä kursseille ja valituista eri aikoina olisi mielenkiinnolla lukenut enemmänkin.

Voin hyvinkin kuvitella että vielä 1970-luvulla myös opetusmenetelmät olivat kuin otettu armeijasta. Lukiessani tätä mielenkiintoista artikkelia tuli sellainen asia mieleen että ainakin vielä 1950-luvuilla oli tarkastajia jotka valvoivat rv-liikennettä. Niistä moni oli varmasti yhtä suosittu kuin inspector mr. Blake, eli "Drakula", tv-sarjassa "Mennään bussilla". Olin itse todistamassa kun yksi sellainen haukkui kurkku suorana rv-kuljettajaparkaa lyttyyn koska hän tarkastajan mielestä oli tehnyt jotain väärin. Oli vissiin sattunut myöhästymisiä jostain syystä ja rv-liikenne oli osittain vähän sekaisin. Mutta semmoinen härski teksti kun tuli tuosta tarkastajan suusta ei voisi edes kuvitella että HSL:n henkilöstö tarvitse kuulla tänä päivänä.
 
Kyllä haluaa. Mutta ensin pitää ehtiä lukea! Latasin tuon tänään päivällä, mutta SR233:n kyydissä ei oikein voi keskittyä lukemiseen, varsinkaan työtehtävissä. Nyt on iltalukemista tiedossa siis!

Olipa mielenkiintoista luettavaa. Heti aluksi tuli mieleeni historiakatsauksesta se muistelu, jossa joku Kummer-kuljettajakokelas kertoo, miten koulutus silloin vuonna 1900 hoidettiin. Mistähän olen mahtanut sen lukea? Täytyisi yrittää kaivaa se jostain esille. Homma meni siihen tyyliin, että saksalainen insinööri käski ”antaa hanaa” ja kokelasta hirvitti ja sitten inssi sanoi että tässä on teillä nyt ensimmäinen suomalainen raitiovaununkuljettaja...

Ehkä enemmän olisin kaivannut tietoa ihan konkreettisesti siitä, mitä kurssilla ihan konkreettisesti tapahtuu näin nykyaikana. Puolitoista kuukautta kuulostaa niin lyhyeltä ajalta, vaikka onhan nykykurssilaisella helppoa, kun ei tarvitse opetella kuin kaksi vaunutyyppiä. :)

Mielenkiintoista antia olivat myös Riskilän ja Mankisen kainalojutut.
 
Raitiovaunun kuljettajien koulutus jutussa ei tosiaan otettu paljonkaan kantaa _mitä_ kurssilla tehdään. Tämä oli tarkoituksellinen linjanveto. Jutussa haluttiin esitellä Rv koulutusta ennen ja nyt. Valinta oli tarpeellinen koska muuten jutun sisältö olisi paisunut, ja punainen lanka hämärtynyt. Alunperin sivuja oli enemmänkin, osa tekstistä piti myöhemmin karsia.

Sellainenkin näkökulma että opetussuunnitelman siteeraaminen, tai tuntisuunitelmien käsittely jutussa menee jo liian lähelle itse tekemistä. Ovatko lukijat kiinnostuneita koulutuksen arjesta (?). Toinen näkökulma on että nämä yksityiskohdat ovat työnantajan omaisuutta, jota ei pidä liiemmin levitellä.

Onneksi jotkut ovat kiinnostuneita, kuten arvon DF-339. Hyvä näin sillä koulutus herättää monesti tunteita. Työn tilaajissa, työn tekijöissä ja varsinkin oppilaissa.
 
Takaisin
Ylös