Kasi Arabianrantaan

Jo tänään sunnuntaina puolenpäivän aikoihin Vallilaan päin matkanneen kasin niin sisä- kuin ulkokilvissä luki "8 - Arabia Arabia". Pysäkkikilpiä ei näemmä vielä ollut vaihdettu.
Asianlaita on itse asiassa ollut tuo sama jo perjantaina aamupäivällä. Minulle kerrottiin, että kyseessä oli erehdys ja kilpien tekstit oli tarkoitus palauttaa Vallilaan päättyvän reitin mukaisiksi siihen saakka, kunnes reitti oikeasti pitenee. Nuo kilven tekstit kuitenkin määräytyvät jostain isosta tietokannasta, jolla on yhteydet Livaan yms. Joku osa päivitystoimenpiteestä nähdäkseni tehdään talon ulkopuolelta.
 
Su-iltapäivällä pysäkkikilpien tilanne oli seuraava:

Vanhalla reitillä vanhat kilvet.
Paavalin kirkon pysäkillä Hämeentiellä suunnassa I liuskassa tarralla kiinnitetty "8" ilman määränpäätä. Numero vanhaa fonttia. Suunnassa II tyhjä liuska.
Muilla uuden reitin pysäkeillä suunnassa II"8 Salmisaari" kilvet paikallaan, varastosta otettuja vanohja, käytettyjä kilpiä. Suunnassa I kuten Paavalin pysäkillä.

Ilmeisesti uusia Arabia-kilpiä ei ole ehditty tehdä ajoissa, kun reittimuutos aikaistui. Saas nähdä, tuleeko kasille ainoana raitiolinjana uudenmallisia, heikommin näkyviä kilpiä.
 
Olisivat voineet kokeilla 8:lle sellaista reittiä, että olisi Paavalin kirkolta lähdetty Sturenkadulle ja alettu seurailla 1:n reittiä, jonka jälkeen taas palattu 8:n nykyreitille joko Kallion urheilutalon tai Linnanmäen kohdalla. En muista nyt, onko koko Sturenkadun mitalla niitä kiskoja, vai loppuvatko ne tuonne missä 1 kääntyy Kallioon. Voisihan se 8 koukata ihan hyvin Kallion urheilutalollakin, ei kai se mahdottomasti hidastuisi. Näin Sturenkatu saisi paremmat poikittaisyhteydet. Arabiasta Sörkkaan pääsisi edelleen 6:lla ja busseilla hyvin.
 
Olisivat voineet kokeilla 8:lle sellaista reittiä, että olisi Paavalin kirkolta lähdetty Sturenkadulle ja alettu seurailla 1:n reittiä, jonka jälkeen taas palattu 8:n nykyreitille joko Kallion urheilutalon tai Linnanmäen kohdalla.

Aika monta vuosikymmentähän sitä ehdittiin "kokeilla", ennen kuin reitti siirrettiin kulkemaan Kurvin kautta 1984.
 
Aika monta vuosikymmentähän sitä ehdittiin "kokeilla", ennen kuin reitti siirrettiin kulkemaan Kurvin kautta 1984.

Tuo taisi tapahtua metron valmistumisen takia. Tuolloin ei vain reitti lähtenyt Arabiasta, jonne on nyt valmistunut aika paljon niitä taloja. Sikäli tilanne voi olla nyt erilainen.
 
Kasin Arabian-pitenemiselle on monta syytä, ja yksi niistä on, että HKL:n suunnitteluyksikössä uskotaan pidennyksen lisäävän metron matkustajamäärää. Tällä tavoin kun saadaan Arabiasta Sörnäisten metroasemalle tiheä ja tehokas liityntäyhteys. Sen vuoksi tuo kasin reitti Kallion kautta ei siis ole mahdollinen.

Arabialaisten kannalta olisi tietenkin hyvä, että vaihdottomia yhteyksiä olisi moneen suuntaan, mutta toisaalta kasin yhteys Töölöstä Kurviin on mielestäni kyllä myös tärkeä, se kun tarjoaa hyvät yhteydet sekä sinne metroon että pohjoisen (Mäkelänkatu, Hämeentie) busseihin. Bussiyhteydet saataisiin Kallion-reitilläkin säilytettyä, tosin ei yhtä sujuvina vaihtoina, mutta metroyhteys menetettäisiin.
 
Linjan 8 liikenne Arabiaan alkoi 14.5.2007. Ensimmäiset Arabiaan ajaneet linjan 8 vaunut olivat 54 ja 80, mutta jälkimmäinen lähti Arabiasta linjalle 6. (Linjojen 6 ja 8 aikataulut on suunniteltu siten, että osa vaunuista vaihtaa linjatunnusta Arabiassa.) Ensimmäisen linjan 8 lähdön Arabianrannasta klo 6.23 ajoi siis vaunu 54.

Reittimuutos toi Arabiaan paitsi monipuolisempia yhteyksiä myös pidemmät liikennöintiajat, sillä sunnuntaisin linjan 8 ensimmäinen lähtö Arabiasta on vajaa kaksi tuntia ennen linjaa 6.
 
Linjoilla 6 ja 8 kiertää nyt kesäliikenteessä yhteensä 14 vuoroa, vuorot 51-64. Samalla 7A:n vuoronumerot on siirretty 80-sarjaan (81-85).

Vuoronumeroiden sarja 10-19 on käyttämättä, saapa nähdä sitten ensi vuonna millaisia muutoksia sarjoihin ysin myötä tulee.
 
Linjoilla 6 ja 8 kiertää nyt kesäliikenteessä yhteensä 14 vuoroa, vuorot 51-64. Samalla 7A:n vuoronumerot on siirretty 80-sarjaan (81-85).

Vuoronumeroiden sarja 10-19 on käyttämättä, saapa nähdä sitten ensi vuonna millaisia muutoksia sarjoihin ysin myötä tulee.
Vähän nurinkurista, että 7B:n vuoronumerot ovatkin edelleen 70-sarjassa...
 
Linjojen 6 ja 8 aikataulut on suunniteltu siten, että osa vaunuista vaihtaa linjatunnusta Arabiassa.
Itse asiassa aika huomattavakin osa. Se ei yleisöllekään ilmeisesti ollut täysin valjennut, että kuutosena saapuva vaunu jatkaa pikakäynnin jälkeen kasina (ja päinvastoin). Asiasta on kirjoitettu tiedote.
 
Itse asiassa aika huomattavakin osa. Se ei yleisöllekään ilmeisesti ollut täysin valjennut, että kuutosena saapuva vaunu jatkaa pikakäynnin jälkeen kasina (ja päinvastoin). Asiasta on kirjoitettu tiedote.

No nyt alkaa nähdä jo matalalattiaisia ratikoita 8:llakin. Niitä ei ole tainnut näkyä ikinä ennen tällä linjalla, en ole ainakaan minä ikinä bongannut.
 
No nyt alkaa nähdä jo matalalattiaisia ratikoita 8:llakin. Niitä ei ole tainnut näkyä ikinä ennen tällä linjalla, en ole ainakaan minä ikinä bongannut.
No on niitä ikinä ollut, mutta hyvin vähän. Muun muassa 7.2.2007 iltapäiväruuhkassa oli vaunu 219.
 
Se ei yleisöllekään ilmeisesti ollut täysin valjennut, että kuutosena saapuva vaunu jatkaa pikakäynnin jälkeen kasina (ja päinvastoin). Asiasta on kirjoitettu tiedote.

Tuo tiedote oli paikoillaan jo ennen liikenteen alkamista ma-aamuna, eli se on tehty ihan "varalle", mutta varmasti tarpeeseen.

Onkos niin, että arkisin, ainakin nyt kesällä, käytännössä joka vuoro vaihtaa tunnusta Arabiassa? Aamulla ja illalla on varmaan poikkeuksiakin, mutta pääsääntö taitaa olla, että vuorotellen ajetaan kierros kutosta ja kierros kasia.
 
Onkos niin, että arkisin, ainakin nyt kesällä, käytännössä joka vuoro vaihtaa tunnusta Arabiassa? Aamulla ja illalla on varmaan poikkeuksiakin, mutta pääsääntö taitaa olla, että vuorotellen ajetaan kierros kutosta ja kierros kasia.
Juuri näin olen mieltänyt. Tuon ajosarjaryppään kuljettajanvaihdotkin tapahtuvat Hakaniemessä, joten esim. pelkkää kasia ei mikään vuoro kovin monta kierrosta voine ajaa peräkkäin siltäkään osin. Viikonlopun aamuliikenteessä kasi liikkuu kuitenkin selkeästi ennen kuutosta. Hiljaisimman ajan liikenteessä voi olla muutoinkin pieniä poikkeuksia näiden järjestelyiden suhteen. En ole tutkinut vuoroaikatauluja ja ne voivat muuttua esim. syksyllä ruuhkavuorojen palatessa liikenteeseen.

Minulle on tämän viikon aikana syntynyt käsitys, että tuo järjestely on melko tiukka, ts. päihin jää melko vähän aikaa. Se toki parantaa tehokkuutta, mutta syö viimeisetkin pelivarat myöhästymistilanteissa. Ainakin jo maanantaina esiintyi peräkkäinajoa sekä kuutosella että kasilla, vaikka oikea vuoroväli on 10...11 minuuttia. Tietenkin kesää varten ajatellut kierrosajatkaan eivät ole mielekkäitä toukokuun liikenneruuhkiin...
 
Viimeksi muokattu:
Takaisin
Ylös