HKL:n vaunutilanne

kuukanko

Moderaattori
Tunnistettu jäsen
Liittynyt
24 Kesäkuu 2005
Viestit
7,559
Vaunutilanne ei salli kokonaisvuoromäärän kasvattamista ruuhkaliikenteessä.
Nyt ollaan siis tilanteessa, että liikennettä on jo aiemmin pitänyt supistaa "tilapäisen" vaunupulan vuoksi, ja nyt tarpeellista liikennettä ei saada lisättyä.

Ysin suunniteltuun alkuun on enää puolitoista vuotta aikaa (mikä on raitiovaunujen hankinnan kannalta lyhyt aika). Ysin perusteluissa on usein kerrottu, että sitä varten ei tarvita uusia vaunuja, mutta näin ei nyt näytä olevan. Uusia vaunuja ei ehditä enää tilata 1,5 vuodessa, joten vaihtoehdoiksi jäävät käytettyjen hankkiminen, ysin viivästyttäminen tai liikenteen vähentäminen muilta linjoilta. Omasta mielestäni kaksi jälkimmäistä olisivat todella typeriä vaihtoehtoja.
 
Eikö kaikki Variot ehdi käymään Saksassa korjauksessa ennen ysin aloitusta? Ongelmanahan on Varioiden korjausrumba, joka pitää kaluston poissa käytöstä.

Toki jos Varioita ei saada kuntoon korjaamallakaan, vaan kauppa menee purkuun, tilanne on todella vaikea. En kuitenkaan oikein usko tuohon. Bombandierille kaupan purku olisi valtava imagotappio.
 
Toki jos Varioita ei saada kuntoon korjaamallakaan
Jos ne saataisiin kuntoon toissa vuonna aloitetuilla korjauksilla, niin johan niitä olisi kadut täynnä. Tilanne ei vaan näytä yhtään sen paremmalta kuin ennenkään. Eri asia sitten, puretaanko kauppaa vielä, vai yritetäänkö Varioita korjata vielä lisää. Näillä näytöillä olisi kuitenkin tyhmää luottaa siihen, että Variot toimivat varmasti ensi vuoden elokuussa.
 
Aika ongelmallinen tilanne tosiaan. Jos Varioista ei tule kunnon vaunua, HKL tarvitsee 70-100 uutta vaunua. 40 korvaamaan Varioita ja muutama kymmenen Jätkäsaaren ja Kalasataman liikenteeseen muihin linjaston pidennyksiin. Toki NR II sarjan pidennys, (jos osoittautuu käyttökelpoiseksi) pienentää vähän vaunutarvetta, kun vaunujen kapasiteetti kasvaa.

Toki "manneja" löytyy maailmalta, mutta noiden osto ei ole hyvää mainosta raitioliikenteelle.

Varioita ei varmaan kannata hankkia lisää, joten ratikkahankinnalla alkaa olla kiire, jotta Jätkäsaaren ratahankkeet eivät hidastu kalustopulan vuoksi. Vaikka voiko HKL ostaa lisää ratikoita ennenkuin Vario-jupakka on saatu selväksi? Stadler on kuitenkin iso valmistaja. Vario on ADtranzin malli, kyse ei liene toimittaja/tuotekehitys huonoudesta.
 
Viimeksi muokattu:
Toki NR II sarjan pidennys, (jos osoittautuu käyttökelpoiseksi) pienentää vähän vaunutarvetta, kun vaunujen kapasiteetti kasvaa.
Välipaloilla olisi ehkä mahdollista saada aikaan väliaikainen hätäratkaisu, jos välipalaprojektin hankesuunnitelmassa esitetty aikataulu (proto vuonna 2006 ja toteutus 2007 - 2008) pitää. Ysin aloittaessa välipaloilla voitaisiin irrottaa muilta linjoilta 5 vaunua, joilla voitaisiin tarjota ysille samat vuorovälit kuin mitä linjalla 17 on nyt. Ysin liikennettä voitaisiin sitten lisätä, kun saataisiin toimivia vaunuja (joko Variot korjattua tai kokonaan uusia vaunuja). Kampin rataan ei riittäisi uusia vaunuja, vaan sen aiheuttama reitin pidentyminen kasvattaisi vuorovälejä.
 
Vaunutilanne ei todellakaan ole suuri ilonaihe. Mutta tilanne on kyllä tiedostettu HKL-RL:ssä eikä ysiä tarvitse viivästyttää syksystä 2008.

Ysiä on kaavailtu ajettavan 6 min vuorovälillä ja 9 vaunulla (ruuhkassa). Alkuvaiheessa en usko, että tarvetta näin tiheälle liikenteelle on. 7 vaunua ja 7,7 min vuoroväli lienevät riittävät?
 
Viimeksi muokattu:
kuukanko sanoi:
...jos välipalaprojektin hankesuunnitelmassa esitetty aikataulu (proto vuonna 2006 ja toteutus 2007 - 2008) pitää...

HKL-RL:n sivuilla todetaan, että väliosien sarjatuotanto käynnistyy 2007 ja kaikki 42 vaunua on varustettu väliosalla vuoteen 2010 mennessä.
 
Väliosalla varustetut vaunut ovat vaikuttaneet toistaiseksi käyttökelpoisilta. Mutta koejot ilman matkustajia eivät kerro kaikkea.

Kohtuullinen määrä kokemusta matkustajaliikenteessä ja ensimmäinen lumimyrsky tarvitaan varmistautumaan asiasta. Kyllä Variot vaikuttivat ensin ihan käyttökelpoisilta, mutta vähän ajan päästä rakenne alkoi hajoamaan.
 
Vs: Raitiovaunuhavaintoja marras-joulukuu 2007

Saamani tiedon mukaan tänäaamuna ei Töölön varikolta ole lähtenyt ajoon yhtään matalaa vaunua, eli siis linjoilla 4 ja 10 ei ole nyt aamulla lainkaan Vauriotrameja. :) Eilen oli linjalla 10 peräti yksi sellainen eli 214, mutta nyt sekin on rikki. Koskelan varikon linjoilla niitä on sentään jokunen kappale... Hyvin menee mutta menköön! :)
 
Viimeksi muokannut moderaattori:
Vs: Raitiovaunuhavaintoja marras-joulukuu 2007

Saamani tiedon mukaan tänäaamuna ei Töölön varikolta ole lähtenyt ajoon yhtään matalaa vaunua, eli siis linjoilla 4 ja 10 ei ole nyt aamulla lainkaan Vauriotrameja.

Tarkoittaako tuo myös sitä, että vuoroja jää kokonaan ajamatta, vai onko korvaavaa kalustoa tarpeeksi?
 
Vs: Raitiovaunuhavaintoja marras-joulukuu 2007

Tarkoittaako tuo myös sitä, että vuoroja jää kokonaan ajamatta, vai onko korvaavaa kalustoa tarpeeksi?

Tiettävästi Töölöstä on jäänyt tänä aamuna vuoroja ajamatta vaunupulan takia. Eipä tarvitse pohtia, pitäisikö neloselta ja kympiltä tänä syksynä poistetut vuorot palauttaa...
 
Havainto taitaa olla ennemmin, mutta tulkoon tänne:
Tästä Va(u)rio tilanteesta vielä, että 20.11. klo. 7.40 Helsinginkadulla Talvipuutarhan kohdalla tuli vastaan Töölöä kohti ajanut, linjan 10 kilvillä kulkenut Vario, jonka päätepysäkiksi oli laitettu Pikku Huopalahti. Taisi olla tulossa Koskelasta ja menossa Töölöön?
 
Vs: Raitiovaunuhavaintoja marras-joulukuu 2007

Tiettävästi Töölöstä on jäänyt tänä aamuna vuoroja ajamatta vaunupulan takia. Eipä tarvitse pohtia, pitäisikö neloselta ja kympiltä tänä syksynä poistetut vuorot palauttaa...

Kyllä ne pitäisi palauttaa, mutta eri asia sitten voiko niitä palauttaa, eli ei. Toki se tiedossa oli, ettei niitä sieltä turhaan otettu pois.

Vario-tilanne on kerrassaan surkea. Ei sakkorahat paljon mieltä lämmitä. Kuusi välipalamannea auttavat asiaa vasta aikaisintaan loppukeväästä, eikä vaunujen 9 ja 11 kunnostuskaan juuri etene.
 
Takaisin
Ylös