HKL Nr1 Pietarissa

Joku on oivaltanut ratikan värityksen muistuttavan helsinkiläistä ja muokannut sitten helsinkiläisen ratikan nokkapalan tuohon.
 
Mielestäni tuosta näkee helposti että on muokattu. Mm. alleajosuojaan tulee varjo, mikä kertoo että on kuvattu sisätiloissa missä on kohdevalaistus, takana kadussa näkyy vihreää sekä etukulmissa on epätasaisuutta pinnassa. Lisäksi vaunun numero on selvästi päälle tuotu.
 
Pietarissa on leveämpi raideleveys ja perspektiivi on myös jäänyt huomioimatta.
 
Valmetin nivelvaunuja paljon nähnyt tunnistaa sekunnin murto-osassa, että vain vaunun keula on Valmetia. Se voi olla vaunusta #81, kun tuo numero siinä näkyy - peräti kahdesti. Jos näin on, tuossa pitäisi sitten puhua NRV2:sta eikä NRV1:stä.

Mukava kepponen tuo joka tapauksessa on.
 
Sarkasmin tunnistaminen taas näyttää olevan paljon vaikeampaa, vaikka citybus käyttikin hymiötä.
Saattaa olla niinkin, minä vastasin yleisesti - paitsi aloitusviestin kirjoittajalle, myös niille jotka eivät keskusteluun osallistuneet muuten kuin kuuntelijan paikalta. Jlf:n juttuja kuitenkin seurataan todella monilta suunnilta ja on oikeastikin sellaisia seuraajia, joilla ei ole hajuakaan, minkä tyyppisten vaunujen palasista feikkikuva oli kyhätty, ja millä perusteella kuvan voi nähdä silmänräpäyksessä manipulaatioksi.

---------- Viestit yhdistetty klo 20:17 ---------- Edellinen viesti oli kirjoitettu klo 20:08 ----------

Ja siis keulapala on ilman muuta NRV2:sta, ykkössarjan vastaava osa oli ja on erilainen. :smile:
 
Ahaa, luulin ensin, että on tehty jotain venäläistä peruskorjausta. Aluksi ei tullut mieleenkään, että joku on viitsinyt tuollaisenkin muokata. :lol:
 
Ahaa, luulin ensin, että on tehty jotain venäläistä peruskorjausta. Aluksi ei tullut mieleenkään, että joku on viitsinyt tuollaisenkin muokata. :lol:

Volga Taksi.jpgVolga Taksi.jpg

Muistelen että ruutukuvion taksien logossa näin eka kerran Leningradissa, sitten näin sitä Tulikan autoissa Tallinnassa ja nyt ruutukuvi näyttää kelpaavan täällä Lännessa meilläkin takseissa.

Muistaakos joku joukkoliikennetovereista missä päin maailmaa ensi kerran nähneensä tuon ruutukuvion taksien logoissa ?:roll:
 
New Yorkissa näkee vieläkin takseissa vanhaa, ennen kaikissa autoissa ollutta ruutukuviota.
 
Takaisin
Ylös